Sota-aikana viihdytysjoukoilla oli paljon kysyntää. Epävakaissa olosuhteissa oli hyvä, jos ja kun sotilaat saivat siellä jossakin silloin tällöin kuulla hauskoja juttuja ja tuttuja lauluja tunnettujen taiteilijoitten esittäminä.
Sotien jälkeen yleistyi ns. rillumarei-kulttuuri. Kyseessä oli viihteen muoto, joka mukaili 1940-50-luvuilla ohjelmallisissa iltamissa esitettyä kuplettiperinnettä. Kansa tykkäsi, mutta kriitikot syyttivät tekijöitä Helismaa-Kärki-Pakarinen kansan musiikkimaun tärvelemisestä. Vaikka joitakin rillumarei-elokuviakin tehtiin, niin yleisesti ottaen voisi sanoa, että TV:n myötä kupletilta taittui kärki. Siksi nykyäänkin ihmiset ihmeissään kysyvät toisiltaan, mikä mahtaa olla kupletin juoni…
Tähän hätään TV-viihteeksi kutsutaan erilaisia nolaus- ja pudotuspeliohjelmia. Tärkeää on, että yleisö saa päättää, kuka on seuraaja putoaja. Tipahtelijoina ohjelmissa ovat joko tavikset, jotka saavat sen kaipaamansa 15 minuutin julkisuutensa, tai kestojulkkikset, jotka pudottuaan yhdestä ohjelmasta ovat jo hetken kuluttua mukana jossakin toisessa ohjelmaformaatissa.
Koska ihmiset eivät tätä nykyä viihdy tylsässä kirkossa, vaan pistävät hatun päähänsä ja lähtevät viihdyttävämpiin ympäristöihin, niin jotkut kirkon ihmiset ovat arvelleet, että kirkon suurin ongelma on viihteen puuttuminen. Saisikohan poisjuosseet houkutelluiksi takaisin käyttämällä samoja maallisia konsteja tyyliin Yhteisvastuukeräys pyhittää kaikki keinot? Tähän tietysti joku Pihtiputaan mummo oitis murahtaa, että kun Henki loppuu, niin konstit alkavat…
Ei ole vaikea arvata, mikä ohjelma on kannustanut turkulaisia pappeja lanseeraamaan Tanssii pappien kanssa-tapahtuman! Koko koreuden kruunaa kuningasajatus, että papit tanssaavat salonkikelpoisesti virkapuvuissaan. Siitä vaan liperit liehumaan! Näemmekö myös taivutuksissa saumoistaan repeileviä kaftaaneja? Hikisen virkapuvun pesettäminen firman piikkiin tuskin tulee kysymykseen, sillä epäselväksi jää, mistä kirkon virallisesta toimituksesta tässä on kyse.
Turkusessa taidetaan ihan tosissaan haluta saada tanssi osaksi seurakunnallista toimintaa. Edellinen yritys on viime vuoden maaliskuulta, jolloin Dance+pray-messu sai liturginkin ketkuttelemaan itseään musiikin tahdissa ehtoollista asettaessaan. Silloin tosin päällä oli alba, joka väljyytensä vuoksi on helpompi tanssiasu. Tosin kupeet täytyy muistaa vyöttää.
Mitä taas rukoukseen tulee, niin Lempäälän seurakunnan nuorisotyöväenliike on hoksannut, että RUKOUS on hirmu lähellä sanaa PUTOUS. Siitä saa hauskan jutun, kun parodioi jo valmista parodiaa. Mie romahan, jos kyseessä on enemmän kuin pelkkä kertakäyttövitsi! Kuka rukoilee parhaiten, kuka ansaitsee koskemattomuuden, kenelle tulee näytön paikka, kuka putoaa?
Ei kannettu vesi kaivossa pysy! Emme tule koskaan näkemään Suomen evankelis-humoristista kirkkoa, koska se on sula mahdottomuus. Sillä mikä huumori sopii yhdelle seurakunnalle, ei välttämättä sovi toiselle. Tanssii pappien kanssa-tapahtumaan on tarjolla vain 100 pääsylippua. Asia ei olisi tarvinnut valtakunnallista rummutusta, paikallinen meuhkaaminen olisi riittänyt vallan hyvin. Lempäälän Rukous-Putous-oivallus olisi ihan hyvin voinut jäädä paikalliseksi kuriositeetiksi eikä kasvaa koko Suomen Siionin mittoihin.
Huumorin yksi tehtävä on kiinteyttää jotakin pientä porukkaa tai yhteisöä, sellaista, johon jäsenet voivat kunnolla tuntea kuuluvansa. Ei se onnistu yli neljän miljoonan ihmisen kanssa…
* * * * * * * * * *
Näistä rikollisista uutimista innostus tähän bloggaukseen:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/mtv-lempaalan-seurakunta-parodioi-putousta/
Yhteisvastuukeräyksellä kerätään rahaa. Kaikki keinot ovat käytössä, jotta saadaan sitä rahaa. Saarnataan, jotta kolehti täyttyy, seistään lippaiden kanssa kauppojen edustalla, myydään lippuja lasten poniajeluun, jaetaan soppaa ja tanssitaan pappien kanssa. Voin vakuuttaa, että ihan jokainen idea tehdä keräystä tuottavasti otetaan ilolla vastaan.
Rahalla tehdään hyvää. Hyvän tekeminen on yksi tapa elää Kristusta todeksi. Ettei suorastaan olisi evankeliumin julistamista.
Paljon pahempana pidän sitä, että joka sunnuntai pidetään satoja (?) tylsiä, ilottomia, kävijöitä halveksivia jumalanpalveluksia, eikä kukaan nosta siitä haloota.
Itse en ole missään mielessä jumalanpalvelus ihminen, mutta sisimmässä on selkeä tietoisuus, mitä rajoja ei ole hyvä ylittää. Monelle lähimmäiselleni on jumalanpalvelus elämänkysymys varsinkin vanhakantaisille. Näistä haloon voi pitää vain omalla kohdallaan pysymällä poissa. Samaten annan lapseni mennä yhteisvastuukeräykseen sinne kauppojen eteen, Vaikka itse en osallistu. Odotan vastuullisuutta niiltä, jotka järjestävät ja hänen kohdallaan luotankin näin tehtävän.
On totta, että joku voi nauttia ihan tavallisesta jumalanpalveluksesta. Näin tein itsekin elämän ruuhkavuosina. Oli hyvin rauhoittavaa ja rentouttavaa mennä luterilaiseen jumalanpalvelukseen, missä sai istua ihan rauhassa ilman, että kukaan tuli kyselemään mitään sen enempää sisään astuessa tai pois lähtiessä. Virret poljentoineen olivat mannaa hektisen arjen rasittamalle sielulle jne.
No, sittemmin olen kaivannut myös railakkaampaa menoa, mutta sitähän löytyy nykySuomesta jokaiseen tarpeeseen.
Mietityttää, mikä tekee Tanssii pappien kanssa -tapahtumasta huomiotaherättävän. Jos tilalla olisi vaikka Tanssii poliisin tai lääkärin kanssa se ei todennäköisesti pääsisi uutisiin. Liittyykö papin virka-asuun jonkinlainen käsitys pyhän edustamisesta ja sen viihteeseen yhdistäminen hätkähdyttää?
Jos papit tanssisivat sen sijaan vapaa-ajan asuissaan, kontrastilta menisi kärki.
Näitä pappispuvun viejiä viihteen pariin on ollut ennenkin ja motiiveihin kai kuuluu sekä oman julkisuuskuvan luominen tai hiukan harhainen ajatus siitä että näin tuodaan papit lähemmäksi tavallisen ihmisen elämänpiiriä – tähänhän riittäisi se, että luopuu pappispuvun käytöstä.
Riitta Bonny: ”Mietityttää, mikä tekee Tanssii pappien kanssa -tapahtumasta huomiotaherättävän. Jos tilalla olisi vaikka Tanssii poliisin tai lääkärin kanssa se ei todennäköisesti pääsisi uutisiin.”
Se ”erilainen pappi” teema on jo stereotypiamaisuuteen asti saanut palstatilaa lehdissä jo vuosikymmenien ajan. Aina kun pappismies sanoo jotain perinteisistä käsityksistä, esim. myös Raamatun näkemyksistä ja opetuksista poikkeavaa, on julkisuus lähes aina taattua. Sen johdannaisena myöskin jos jotkut toimintatavat poikkeavat perinteisistä ja tavanomaisista, ”erilainen pappi teema” läpäisee taas uutiskynnyksen.
Minä en laske näitä ko. julisteita oikeiksi uutisiksi ollenkaan. Ne ovat mielestäni vain jonkin sortin kevennyksiä tai palstan täytettä. Oonko alkanut rupeamaan ajatella ilkehkösti?
Kirkossa tarvittaisiin synnin ja evankeliumin eli hyvän sanoman jakamista. Ei hupia.
Helin kanssa samoilla linjoilla.
Hyvin valmisteltu messu on aina viihdyttävä myös – tulee hyvä kotoinen rauhoittunut olo. Läpihuutojutut eri asia. Työ pitää tehdä aina niin hyvin kuin osaa, railakastakin saa olla. Elämä on monelle nykyään synkkää jo muutenkin. Voimia kirkosta haetaan, ei syyttelyä, eikä synkistelyä.
Nuo kuvat ovat kauniita ja hyvällä maulla tehtyjä. Nuorisotyöntekijät putousmuodostelmassa eivät vaadi kysymystä, mitä jäbä duunaa, rukoilevat selvästi, että tulee hyvä rippileirisafari.
Toisessa kuvassa elegantti pappi tanssittaa yksinäistä anoppia häissä. Mikä sen kauniimpaa.
Ja onko parempaa viihdettä kuin hyvä seurakuntaelämä?
Hyvää päivää,
Olemme laillinen ja luotettava lainanantaja. Lainaamme rahaa henkilöille, jotka tarvitsevat taloudellista tukea, annamme lainoja ihmisille, joilla on huono luottotieto tai jotka tarvitsevat rahaa laskujensa maksamiseen investoidakseen yritystoimintaan. Joten etsit kiireellistä lainaa? Sinun ei tarvitse huolehtia, koska olet oikeassa paikassa, tarjoamme lainoja, joiden korko on alhainen (2%), joten jos tarvitset lainaa, sinun odotetaan ottavan meihin yhteyttä tämän sähköpostiosoitteen kautta: lapofunding960@gmail.com
Kiitos Pentti Tepsa. Abrahamin kertomuksesta tuli mieleen se miten Saara otti asiakseen järjestää Aabrahamille jälkeläisen, josta järjestelystä syntyi lopulta pajon surua myös Saaralle. Joskus meilläkin saataa olla vähän kiire jouduttaa Jumalan hyviä suunnitelmia ja tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Meidän on usein vaikea odottaa Jumalan aikaa ja tapaa.