Siivosyntisten kohdalla muutos ei juuri mitenkään näy, mutta suurten rikollisten ja paheellista elämää elävien kanssa näkyy selkeästi. Heillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa oman elämänsä suunta ja muuttua, niin radikaalisti hyvään suuntaan, jolleivat olisi saaneet taivaallista apua. Silti joidenkin mielestä uskoontuloon kehottaminen on turhaa ja hyödytöntä, koska lapsi saa Pyhän Hengen jo syntyessään. Mikään ei estä nimittämästä jokaista kastettua kristityksi, mutta kristityksi alettiin alun perin kutsumaan uskovia. Nämä uskovat kun olivat ja ovat yhä, joissakin suhteissa erilaisia , kuin kaikki muut. Miksi sitten Pyhän Hengen voima ei näy kaikissa kastetuissa, jos he ovat sen saaneet? Missä on se elämänmuutos, jonka usko Jeesukseen saa aikaan? Miksi kaikkien pelkäämä vaarallinen rikollinen muuttuu uskoon tultuaan lauhkeaksi lampaaksi, jota lapsikaan ei pelkää? Miten voin itselleni selittää tämän ilmeisen ristiriidan, joka nousi nyt pintaan?
Tarvitseeko tulla uskoon?
Toivoisin voivani haastaa teologeja sellaiseen keskusteluun, jonka tuloksena voisin saada kansantajuisesti ymmärrettävän vastauksen kysymykseeni. Toivo Loikkanen vastasi ettei sillä tavalla”. Kertomatta kuitenkaan millä tavalla. Joten vastauksesta ei selviä mitä Toivo tarkoitti ”sillä tavalla”.
Tämän vuoden rippikoululaisista tehdyn tutkimuksen mukaan vain 35% uskoo että Jumala on olemassa ja 32% että Jeesus on noussut kuolleista.
Pekka: Ei sillä tavalla, että ”uskoon tuleminen” ymmärretään pakollisena ja tietyn muotoisena. Ei myöskään niin, että siinä painotetaan ihmisen ratkaisua. Luther opetti, että ihminen valitsee aina ei-Jumalan eli kääntyy Jumalasta pois. Jumala voi kuitenkaan armollaan, evankeliumin sanalla sekä sakramenteille Pyhän Henkensä kautta synnyttää ihmisessä uskon ihmeen. Uskoon tuleminen ei ole myöskään sellainen pyhityskristillinen ”laaki”, jossa ”syntielämä” jää taakse ja ihminen elää ainakin melkein synnittömänä. Ihminen pysyy uskoessaankin samalla kertaa pyhänä ja syntisenä ja tarvitsemme siksi jokainen armoa joka päivä!
Pekka Pesonen, tuo on lohdullista tietää. Siis 65-68 % :lla nuoristamme on vielä tervettä järkeä päässä.
Mikä olisi se tarpeellinen elämänmuutos lapsena kasteussa jotta Pyhän Hengen vaikutus näkyisi hänessä? Ei sellaista tarvita jollei kasvuaika ole tehnyt elämää liian vaikeaksi ja vienyt henkilöä tuhoavalle elämän tielle. Kaikki muut ovat osallisia elämän mittaisessa prosessissa tehdä päivittäistä ,omantunnon tehokkaasti valvomaa parannusta. Se ei kummemmin näy säteilevänä pyhityksenä. Se näkyy siinä, että tekee parhaansa jotta ei pilaa itsensä eikä lähimmäisensä elämää. Jos kuitenkin satuu noin tekemään, niin hän on altis yrittämään parannuksen tekoa tai korjaamaan sen mitä vielä korjata voi.
Lupauksen mukaan Pyhä Henki tekee salaisesti työtään meissä. Se on salaista jopa asianomaiselle joka voi vain ihmetellä jälkikäteen sitä miten asiat ovat kuitenkin menneet tarpeeksi hyvin.
Yksi parhaista esimerkeistä siitä , että asiat ovat menneet tarpeeksi hyvin , on un oma lapsi vanhempana pyytää isovanhempia lastenvahdiksi tai hakemaan lastenlapset päiväkodista.
Pekka Pesonen. Tämäkin keskustelu osoittaa sen, että me kristityt puhumme taas toistemme ohi, koska tarkoitamme uskolla eri asioita ja esim. vapaakristillisyys ja luterilainen pietismi ymmärtävät asioita hyvin eri tavoin. Jokaisen ihmisen on perinteisen luterilaisen (ja kristillisen) käsityksen mukaan tultava uskoon ja elettävä siinä. Usko on pohjimmiltaan Jumalan lahja, yksinkertainen asia ja syvä salaisuus. Nyt vallitsee kuitenkin täydellinen erimielisyys varsinkin neljästä asiasta: 1) miten tämä usko syntyy ja pysyy yllä, 2) mitä tämä usko on, 3) miten se näkyy, ja 4) millä tavalla se on välttämätön. 1) Usko syntyy Jumalan työnä sanan kautta: Jumala sekä synnyttää että ylläpitää uskon sanan ja sakramenttien (sekä rukouksen ja seurakuntayhteyden) välityksellä. Luterilaisuus torjuu sen sijaan uskon syntymisen ihmisen ratkaisuna siinä mielessä kuin vapaakristillisyys (ja perinteinen viidesläisyys aikoinaan) opettaa. 2) Uskon ”osia” voidaan eritellä eri tavoin. Yllä mainitsin klassisen luterilaisen erittelyn. Muitakin on ja niitä voi käyttää. 3) Kukaan meistä ei voi ”mitata” toisen uskoa ja tehdä PITÄVIÄ päätelmiä uskosta/epäuskosta elämässä näkyvien asioiden perusteella. Siitä huolimatta, että usko kyllä tuppaa näkymään ja kuulumaan eri tavoin. Syynä se, että usko EI ole vain suhde Jumalaan tai sisimmässä oleva mystinen juttu vaan usko omistaa Kristuksen ja Hänen mukanaan kaikki pelastuslahjat kuten Pyhän Hengen. Eli siis Jeesus tulee asumaan meihin. 4) Uskon välttämättömyys seuraa siitä, että vain uskolla voimme omistaa Kristuksen ja Hänen pelastustyönsä. Meidän ei siis tule uskoa omaan uskoomme vaan Kristukseen. Sellaisena kuin Raamattu hänestä kertoo. Ja tässä kohden tuo uusi rippikoulukysely on uskomattoman karua luettavaa. Eihän kukaan voi olla kristitty uskomatta esimerkiksi Kristuksen ylösnousemukseen (vaikka kuka tahansa voi olla syvissä epäilyksissä). Lopuksi. Pienet lapset tulevat uskoon/uudestisyntyvät, pelastuvat, kun heidät kastetaan. Mutta monet (elleivät usemmat) menettävät tämän uskonsa ja silloin he tarvitsevat palaamista takaisin pelastuksen osallisuuteen. Olisiko niin, että me papit emme itsekään enää ymmärrä tätä ja seuraukset ovat mitä ovat?
Marko. ”Pienet lapset tulevat uskoon/uudestisyntyvät, pelastuvat, kun heidät kastetaan. Mutta monet (elleivät usemmat) menettävät tämän uskonsa ja silloin he tarvitsevat palaamista takaisin pelastuksen osallisuuteen. Olisiko niin, että me papit emme itsekään enää ymmärrä tätä ja seuraukset ovat mitä ovat?”
Tämä on hyvä kysymys. On hämmentävää jutella papin kanssa, joka on selvästi itsekin epävarma siitä, mitä hänen tulisi edustaa ja opettaa. Vielä enemmän hämmennystä löytynee niissä, jotka vat kummeja ja siis kristillisen kasvatuksen valvojia ja tukijoita?
Tosiasiahan on, että ns. vapaissa suunnissa uskosta ei yhtä herkästi luovuta kuin kirkossa. pelkästään siitä syystä niihin kannattaa suhtautua myönteisesti.
Marko: Niin ja aamen! Hyvin avattu ja selitetty, kiitos!
Markon perusteellisen opetuksen kautta ymmärrän nyt paremmin erään piispan väitettä, ”ettei ole olemassa mitään klassista kristinuskoa. Vain pelkkiä tulkintoja.” Joten mitään ainoaa oikeaa kristillistä opetusta ei voi olla.
Jos kirkossamme ei ole siis yhtenäistä käsitystä edes siitä mitä usko on, niin miten voi uskottavasti olla puhumassa kirkon oikeasta opista. Tuon pohjalta käsitän hyvin senkin, ettei kirkon opetukselle ole tärkeää se uskotaanko ja millä tavalla uskotaan, kunhan ollaan mukana. Rippikoulutyössä tehdään vain työ ja muusta ei tarvitse huolehtia. Pidetään vaaditut oppitunnit ja konfirmoidaan. Se, että viidestä oppilaasta yksi uskoo Jumalan olemassaoloon riittää.
Pekka:”niin miten voi uskottavasti olla puhumassa kirkon oikeasta opista.”
Niinpä. Eihän se mahdollista olekaan – uskottavuus.
Pekka: ”Se, että viidestä oppilaasta yksi uskoo Jumalan olemassaoloon riittää.”
Eikös se ollut kolmesta yksi (35 ja 32%). Vaikuttavat tosin hurjan suurilta luvuilta.
Kimmo Wallentin, sinä pohdit uskottavuutta. Onko sinulla näkemys /teoria siitä, miksi ihmisiä ”tulee uskoon”/ alkavat uskoa, vaikka eivät ennen uskoneet. Tätä kuitenkin tilastojen valossa näyttää tapahtuvan , vaikka sinä et näe tai ymmärrä asian ympärillä olevan mitään uskottavuutta.
Paukkunen: ”Onko sinulla näkemys /teoria siitä, miksi ihmisiä “tulee uskoon”/ alkavat uskoa, vaikka eivät ennen uskoneet.”
Josskus parisataa vuotta sitten tultiin vielä uskoon kun oli pakko. Kyllä suomalaiset edelleen olisivat 100% uskovaisia, ellei uskonnonvapauslakia olisi. Nyttemmin sitten sivistyneissä länsimaissa suunta on pikemminkin päinvastainen – kirkosta eroaminen, uskonnottomuus ja sekularisaatio valtaavat alaa.
Mistäköhän muuten johtuu, että eri puolilla maailmaa uskotaan (tullaan uskoon) satoihin, ellei jopa tuhansiin eri sorttisiin jumaliin ja uskonnollisiin opetuksiin? Jos nyt yleenä olisi jotain syytä uskoa johonkin jumalaan, niin eikö sen sitten pitäisi olla se yksi ja ainut oikea? Mistä sen tietää mikä on oikea – jos mikään – ja mikä feikkijumala?
Ne jotka länsimaissa vielä tänä päivänä ns. uskoon tulevat ovat enimmäkseen joko hyviä näyttelijöitä tai helposti manipuloitavia herkkäuskoisia, jotka tuntevat muutenkin vetoa taikauskoon ja henkimaailman asioihin.
Kimmo, luuln että uskontojen olemassaolo perustuu siihen, että ihminen ajattelevana olentona ei halua tunnustaa sitä, että kuolemassa on kaikki ohi. Lohduttaudutaan iankaikkisella elämällä (mikä vastenmielinen ajatus oikeast!), taivaan valtakunnalla jne. Kuolemanpelko on lopultakin uskontojen käyttövoima.
Itse olen sitä mieltä, että kuolemaa ei tarvitse pelätä, mutta sen välttely on hyödyllistä.
Miten Marko voin sulattaa yhteen nämä ajatukset?
”Kukaan meistä ei voi “mitata” toisen uskoa ja tehdä PITÄVIÄ päätelmiä uskosta/epäuskosta elämässä näkyvien asioiden perusteella. Siitä huolimatta, että usko kyllä tuppaa näkymään ja kuulumaan eri tavoin”
ja
”Eihän kukaan voi olla kristitty uskomatta esimerkiksi Kristuksen ylösnousemukseen”
Kimmolle. Laskin riparin kooksi 40, jollaisia isoimmat leirit voivat olla. Normaalisti ovat kai 20:n paikkeilla. Ryhmissä 4-5 nuorta. Joten tuollaisessa ryhmässä ehkä yksi uskoo, että on Jumala. Mikä ei sekään ole mikään uskovaisuuden mittari.
Olisi mielenkiintoista tietää miten eri hiippakuntien alueilla tulokset eroavat.
Pekka, niin kauan kuin me kirkkomme papit pidimme kiinni Svebiliuksen katekismuksesta ja 1948 vuoden (ja edeltävistä) kristinopeista sekä siitä, että Raamattu on jotensakin selvää sanaa peruskäsitteet ja ydin pysyivät joten kuten koossa ja ymmärrettävinä maallikoillekin.
Yritän vastata kysymyksiisi. Ensin vielä yksi lisä: kristillinen usko jaetaan ”uskoon, joka uskotaan”, esim. Uskontunnustus ja ”uskoon, joka uskoo”, esim. ”Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen…” tämä on sitä omakohtaista uskoa, joka pelastaa meidät ja sen voi jakaa noihin kolmeen osaan. Kysymyksissäsi: Tieto = Kristus on ihan oikeasti noussut kuolleista. Suostumus = suostun tähän vaikka en oikein ymmärrä kuinka se on voinut tapahtua. Luottamus = saan luottaa siihen että minäkin pääsen kuolleiden ylösnousemuksessa ikuiseen elämään vaikka en sitä ymmärrä enkä ansaitse.
Jos joku lukee uskontunnustuksen en voi koskaan tietää, pilaileeko hän vai tunnustaako uskoa. Joskus käy niin, että joku pilailijakin tulee uskontunnustuksen koskettamaksi (=Jumala on salatulla tavallaan vaikuttanutkin uskoa).
Tarkoitan sitä, että jos joku on ystävällinen ja harmoninen tai raitistunut, ei voi pomminvarmasti päätellä, että hän on uskova. Eikä siitä, jos joku on kiivas ja ottaa välillä, että hän on matkalla kadotukseen.
Lopuksi. Tässä maailmassa sekä usko että sen myönteiset vaikutukset ovat aina vajavaisia. Tässä tarvitaan kyllä myös sitä opetusta kristillisestä elämäntavasta, mikä nykyään on niin paljon jäänyt vähäiseksi. Esimerkiksi siinä, että uskovaisen kuuluisi sekä toimia köyhyyttä vastaan että solmia avioliitto eikä ajatella vain omaa hyvinvointia ja elää avosuhteissa. Perinteiseen kristinuskoon kuuluu sekä usko että kristillinen elämäntapa.
Kristilliseen uskoon kuuluu epäilemättä myös se tosiasia, että Jumala suo armosta häneen uskoville ristin – tuo meille syntiinlangenneille ahdas portti ja kaita tie – jonka alla Paavalikin huokasi ja sai Jumalalta vastauksen, kuten mekin: ”Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikoudessa.”
Pekka 05.10.2019 11:17: ”Tämän vuoden rippikoululaisista tehdyn tutkimuksen mukaan vain 35% uskoo että Jumala on olemassa ja 32% että Jeesus on noussut kuolleista.”
Pekka 05.10.2019 19:12: ”Ryhmissä 4-5 nuorta. Joten tuollaisessa ryhmässä ehkä yksi uskoo, että on Jumala. Siis 20-25%.
Muutama huomio tuli mieleen kommentteja lukiessa.
1. Ei kannata väheksyä teologeja, ilman heitä meillä ei olisi mistä kiistellä. Olihan Paavali itse ensimmäisiä Kristinopin opettajia. (Jeesuksen opin ääni torvi)
2. Uskoa ei voi lopulta selittää tyydyttävästi, se on Jumalan salaisuus. Sana on kaksiteräinen miekka. Kun Sanaa oikein julistetaan, niin ei voi välttyä siltä, että toiset menevät pois ja toiset sanovat kerro meille lisää. Usko ei ole joka miehen.
3. Raamatun termi uudelleensyntymä on liitetty kasteeseen siten, ettei siitä voi irroittaa Henkeä erilleen vedestä. Kasteessa vesi ja Henki ovat yhdessä. Näin siis alkuteksti asian ilmaisee.
”Oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä? Vastatkaa minulle.” Mark.11:30
Kyllä, tämä blogistin kysymys mielenmuutoksesta jää vielä vajaaksi. Uskomisen yhteyttä on kyllä käsitelty.
Tuomareilta voisi asiaa kysyä myös. Näin saisi huomata katumuksen perinpohjaisen kosketuksen olevan tärkein ja merkittävin kokemus Ihmiselle uuden elämän alkamiseksi. Uskomisen asiaa tässä voi ja saa kosketella.
Voi kuitenkin huomata ettei useilla hyvään kääntyneillä ole pohjaa kristinuskon mukaisiin liikkeisiin.
Kovin epäedullisen, ja haasteelisen tradition kokemuspiirissä kasvaminen ja varttuminen ei koskaan kokonaan voi viedä pois tai tehdä mitättömäksi Ihmisen lajityypillisimpiä ominaisuuksia kuin lahjoja esimerkiksi altruismin kokonaan kadottamiseksi.
Kun näin sitten Ihmisen mieli hylkää uinuvankin sanan Ihmisen tajunnasta hyvään ja oikeaan puhutaan useasti voimaannuttavasta psykopatiasta missä totuuttaan ylläpitääkseen Ihminen ei halua ymmärtää muuta.
Nyt sitten se epämieluisa kysymys; miten erilaisen uskomisen mallin piirissä olevat Ihmisen ennen kuin nykyäänkin kykenevät kadottamaan kosketuksen sisimpäänsä ja Itsessään oleviin Jumalan lahjoihin.
Väisänen. ” miten erilaisen uskomisen mallin piirissä olevat Ihmisen ennen kuin nykyäänkin kykenevät kadottamaan kosketuksen sisimpäänsä ja Itsessään oleviin Jumalan lahjoihin”.
Minula on se käsitys, että oikeasti uudestisyntynyt ja Jumalalle kuuliainen ihminen ei kovin helposti pääse Jumalasta eroon. Siis että tie täydelliseksi luopioksi jolloin pelastus on menetetty on aika pitkä.
Sitten hengellisen uudistuksen, Pyhän Hengen voitelun tai voiman tai armolahjojen toimimisen voi kyllä aika helposti menettää tarpeeksi syntiä tekemällä. Mutta tämä on vähän eri asia.
Jokin ei menen kohdalleen kun väitetään että Pyhä Henki vaikuttaa sanan ja sakramenttien kautta uskon. Niitä rippikoulussa käsitellään ja toteutetaan. Kuitenkaan nuoret eivät rippikoulussa omaksu uskoa. Jotain tuntuu olevan pielessä. Mitähän se olisi? Mahdollisena rippikoulun ohjajana toivoisin voivani olla itselleni ja nuorille rehellinen siitä mitä opetan.
Jeesus sanoo: ”ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä häntä vedä” Uskoon voidaan luterilaisen käsityksen mukaan tulla silloin kun on etsikkoaika ”päällä”. Silloin ihminen Jumalan vaikutuksesta kokee , että jotain minulta puuttuu, ja alkaa etsiä tarkoitusta elämäänsä. Tässä tilassa olevaa ihmistä voidaan viedä kuin pässiä narussa mihin tahansa mitä tahansa mammoja halailemaan tai muita tekoja tekemään. Oikea lähde olisi Raamattu, joka yleensä etsikkoaikaa elävän ihmisen kohdalla alkaa aueta ja etsivä löytää x-ajan kuluttua elävän Jumalan, joka on puhunut ennen profeettojen kautta ja viimeisenä aikana Poikansa kautta. Jotkut opettavat, että pitäisi tehdä ratkaisu, mutta Raamattu kehottaa uskomaan Jumalan lupauksiin Jeesuksesta Kristuksesta, joka lupaa että, ”joka minun luokseni tulee, se saa iankaikkisen elämän”. Rauhaton etsintä päättyy sydämen rauhaan ja lepoon. Ajan kuluessa usko syvenee lain ja evankeliumin tuntemisen kautta.
Jos nuori ei elä etsikkoaikaansa tai etsikkoaika ei synny rippikoulun aikana, niin usko jää myös syntymättä, vaikka koko seurakunta rukoilisi rippilasten puolesta. Toivoa vain sopii, että joku sanan siemen jää itämään hyvään maahan ja myöhemmin alkaa kasvaa. Meillä jokaisella on oma aikamme, joka ylhäältä annetaan. Jumalan kutsuun voidaan vastata, kun se on ”päällä”. Ihminen voi vastata ei tai kyllä. Kaikkia kuitenkin kutsutaan. ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu, lupaa Jumalan sana.
Pyhä Henki varmasti vaikuttaa sanan ja sakramenbttien kautta, mutta myös suoran hengen vuodatuksen kautta ihmisten ylle, jotka eivät ol ehtoollisella tai sanan kuulossa. Lähetyskentillä tällaisesata tiedetään paljonkin. Itsekin toimin Himalajalla uskovien parissa, jotka Pyhä henki on tuhatmäärin vetänyt uskoon aika suvereenisti niin, että lähetysssaarnaajat löysivät tällaiset valimiikis uskossa ennekuin antoivat ehtoollista ja opetusta. Jumala on suvereeni ja pelasta ihmisiä Kristukseen monin tavoin.
Myös jos tällaisella sakramenttisystemillä pitäisi toteuttaa lähetyskäskyä, eihän siitä mitään tulisi. Lähetyskäöskyn maailmassa saattavat loppuun kolmannen maailman yksinkertaaiset evankelistat ja lähetit, jotka eivät ehkä tiedä meidän luterilaisista systeemeistä ja opetuksista sekä käsityksistä juuri mitään, mutta Jeesuksesta tarpeeksi.
Paavali kumppaneineen vetosi Korinttolaisiin :”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan, ettei se jää turhaksi. ……….. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” Joten miksi tämänkaltaista vetoamista voidaan pitää vääränlaisena kehotuksena ottaa usko vastaan juuri nyt? Eli tulla uskoon. Miksi siis Luterilaisen opetuksen mukaan uskoon tuloon kehottamista pidetään vääränä tapana toimia?
Paavali tuossa kehottaa selvästi ratkaisuun.
Sjöblom, ”Luterilaisuus opettaa, että koko elämän aika on armonaikaa, jolloin Jumala kutsuu meitä sanan ja sakramenttien välityksellä.” Olen samaa mieltä!
Kommenttiasi täydentävät erityiset etsikkoajat. Kolmesta on puhuttu, mutta komppaan sitä, että koko elämä on etsikkoaikaa. Korostan kuitenkin myös sitä, että uskoa ei ottaa vastaan kuin rasvatonta tai laktoositonta maitoa hyllystä milloin tahansa eli ratkaista, mitä ottaa tai jättää ottamatta.
Uskon, että kasteessa sain kaiken mitä tarvitaan. Etsikkoajan sain 22 vuotta myöhemmin. Monta vuotta etsikkoni jälkeen ymmärsin, että jo kasteessa minulla oli jo kaikki, mitä aloin omistaa (uskoa) hengellisen heräämiseni jälkeen. Olen myös tavannut ihmisen, joka kertoo tulleensa uskoon ehtoollispöydässä. Tottakai näin voi tapahtua ja edelleen tapahtuu.
Pointtini on kuitenkin edelleen se, että ”ihminen ei voi ottaa vastaan mitään, ellei sitä anneta taivaasta”; ja ”Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” (Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen sanat Raamatussa)