[Panu Pihkala] Kirkkopäivillä 2015 arkkipiispa Kari Mäkistä ja akatemiaprofessori Markku Kulmalaa pyydettiin lausumaan yksi toive Pariisin ilmastokokoukselle. Tulos oli ytimekäs: ”Antakaa toivon viesti.”
Sama pyyntö on noussut ympäri maailmaa sekä hiljaisista rukouksista että äänekkäistä mielenosoituksista. Pimeän syksyn uumenissa on odotettu. Suomessa yhteiskunnallisen ilmapiirin karu synkistyminen on pahentanut melodramaattista ja traagista tunnelmaa.
Pimeyden keskeltä loisti yllättäen valo! Ilmapiirissä on elänyt vahvana kirkkovuoden ja kristinuskon draama. Pimeyden keskellä on laulettu hoosiannaa ja pyydetty valoa. Ja nyt, Lucian päivän alla, Pariisin kokous valoi uskoa tulevaisuuteen ja toivoon, toteuttaen samalla syvää joulunajan juonta.
Pariisin ilmastokokouksessa saavutettu sopu on erittäin tärkeä asia. Tavoite ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi on kunnianhimoinen. Tärkeintä on kuitenkin se, että ihmiskunnan ja luomakunnan tarinaan on saatu juonellinen käänne. Kööpenhaminan epäonnistuminen siirtyi nyt osaksi juonta, jossa on traagisia vastoinkäymisiä, mutta ne on mahdollista päihittää.
Tarinat ja taustatarinat ohjaavat yhä käyttäytymistämme. Me tarkkailemme osin alitajuisesti, millaisia tarinallisia aineksia maailman tapahtumat tarjoavat. Monimutkaiset henkilökohtaiset ja yhteisölliset tekijät vaikuttavat siihen, mihin genreen sijoitamme kunkin kertomuksen. Sillä on suuria seurauksia, ymmärrämmekö tarinan tragediaksi vai komediaksi. Jälkimmäisessä ei ole kyse vain naurusta, vaan ennen kaikkea toivosta.
Myös tulevaisuudessa on luvassa vastoinkäymisiä. Mutta niistä on mahdollista päästä eteenpäin. Se, uskommeko tähän mahdollisuuteen, vaikuttaa olennaisesti sen mahdollisuuteen!
Ajattelen sekä ilmastotyötä että Suomen yleistä yhteiskunnallista tilannetta. Molempiin pätee sama asia: jos annamme traagisen taustatarinan hallita, luisumme yhä syvempään melodramaattisuuteen. Ennuste toteuttaa itsensä. Jotta näin ei kävisi, on jokaisella meistä sekä mahdollisuus että vastuu edistää toivon tarinoita. Media on tässä erityisen suuressa roolissa ja toimittajat tarvitsevat kaiken tuen.
Pariisin kokous antaa voimia toivon tarinaan ilmaston suhteen. Samalla meidän on löydettävä uusi juoni myös muiden yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyssä. Lähtökohtana on oltava rehellinen tilannearvio. Sen jälkeen kertomukset siitä, miten tietyllä paikkakunnalla on onnistuttu pääsemään eteenpäin, vahvistavat muitakin. Kirkon osalta näitä tarinoita löytyy esimerkiksi leirikeskuksista, joista on tullut vastaanottokeskuksia. Draaman kaari kertoo sekä vaikeuksista että rakkaudesta.
Kristityillä on erityinen rooli toivon tarinoiden suhteen, sillä uskontomme koko kertomus perustuu vastoinkäymisten keskellä elävään toivoon. Elämä ei ole helppoa ja menestystarinat kietoutuvat usein traagisuuteen. Parantaja voi päätyä ristille, mutta lopulta hyvyyden voima on pahuutta suurempi, Jumalan ansiosta. 2000-luvun kamppailujen keskellä tätä toivon sanomaa tullaan elämään todeksi. Pyhiinvaeltajien matkalla on myös iloa ja ystävyyttä.
– Panu Pihkala –
Tutkijatohtori, pastori
Eivät ne, jotka eniten ja kovimmalla äänellä puhuvat uskosta, ole vahvimpia uskossaan. Eivät ne, jotka eniten puhuvat vanhurskaudesta, ole hurskaimpia. Eivätkä ne, jotka eniten puhuvat rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, ole todellakaan suvaitsevimpia.
Eihän tämä mikään uutinen ole, vaikka surullista onkin.
Järnberg: ”Eivät ne, jotka eniten ja kovimmalla äänellä puhuvat uskosta, ole vahvimpia uskossaan. Eivät ne, jotka eniten puhuvat vanhurskaudesta, ole hurskaimpia. Eivätkä ne, jotka eniten puhuvat rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, ole todellakaan suvaitsevimpia.”
Pitäiskö olla??? Ja jos pitäisi, niin miksi ihmeessä pitäisi???
Ei tarvitse. Loogista tietysti olisi suvaita itsekin erilaisuutta, jos suvaitsevaisuuden perään huutelee.
Tätä tarvitaan. Harmi, ettei asu Espoossa..
Uskonyhteys ei ole samaa kuin jonkun kerhon tai yhdistyksen jäsenyys. Uskonyhteys perustuu Jumalan lapseuteen, joka saadaan uudestisyntymässä Ylhäältä ja syntien anteeksisaamisessa Jeesuksen veressa. Näin Jumalan Sanan valkeudessa vaeltaen meillä on todellinen hengellinen uskonyhteys, josta Raamattu puhuu (1Joh.1:7).
Jännä tuo ajatus tunnustuksettomasta yhteydestä samassa kirkossa. Miten onnistuu esim. yhteisrukous ryhmässä, jossa yksi puhuu ensin ääneen kaikkien parisuhdemuotojen siunausta, ja toinen heti perään pyytää Jumalalta kirkolle varjelusta epäraamatullisilta parisuhteilta. Aamentansa eivät jokainen voi paukuttaa molempien rukousten perään. (Kaikki tajuavat, millaisiin parisuhteisiin nyt viitataan). On liikkeen rajaama tietty yhteys, mutta onko Pyhän Hengen yhteyttä?
Mikä on Reima vaihtoehto? On totta, että itse kukin koemme varmasti olevamme enemmän kotonamme samanmielisten keskuudessa. Mutta kyllä me näkemyseroja lähimpienkin kanssa löydämme, jos tarpeeksi syvältä kaivamme.
Raamattu puhuttelee kutakin eri aikoina eri tavoin, ja jopa samat kohdat rakentavat eri tavoin. Uskon edessä kaivataan nöyryyttä ja tilaa Kristukselle itsemme sijaan, kukaan meistä ei ole täysin oikeassa. Jos vain täydellä oikeaoppisuudella pelastuttaisiin, olisi sekin omien tekojen esiin nostamista, ’minä osaan uskoa kaikin tavoin oikein’. Keskeneräisyyden sietoa toinen toisiamme kohtaan kaipaamme tässä vajavaisessa ajassamme ja ymmärryksessämme, sillä tahdommehan että kaikilla meillä on sama päämäärä.
Nyt tapahtuu se, mitä ounasteltiin pitkin vuotta eli liian agressiivinen vastakkainasettelu toimii ennen pitkää itseään vastaan. Se ei lisää keskinäistä kunnioitusta vaan päinvastoin.
Mikä on Reima vaihtoehto? (Topi Haarla).
Ainoa vaihtoehto on se, että uskovalle on niin rukous- kuin ehtoollisyhteydessään tarjottava mahdollisuus kuulla pelkkää Jumalan sanaa.
Anteeksi: Haarlaa; Nimet pitäisi kirjoittaa aina oikein. Perään nolostumishymiö.
Nou hätä Reima 🙂 Kiitos kohteliaasta korjauksestasi.
Lähinnä tuolla vaihtoehdon kysymisellä tarkoitin sitä, että onko ulossulkeminen se tie millä edetä. Ja jos olisi, niin minkä rajojen mukaan ulos tulisi sulkea. Jumalan tahdosta meillä on Raamatun ja kirkon tradition (kirjoituksineen) kautta monessa asiassa hyvä aavistus, mutta kuitenkin vain parhaan kykymme mukaan muodostettu kuva. Luterilaisina kansankirkossamme niitä kuvia ja tulkintoja on monia. Herätysliikkeemme painottavat eri asioita ja ovat jopa perustavissakin asioissa erimielisiä. Voit siis olla enemmän oikeassa kuin minä, mutta viime kädessä itse vastaan uskostani ja sen oikeellisuudesta Herrani edessä. Ja näin meidän kaikkien kanssa. Itse näen kaikkien meidän erilaisuutemme enemmän rikkautena kuin rasitteena ja uskon, että uskomme eroavaisuuksistamme huolimatta olemme Kristuksen seuraajina samasta pelastavasta uskosta osallisia. Tästä lähteestä ammentavia puroja en herkällä lähtisi patoamaan.
Kirkollinen puolueenmuodostus on hyvä asia.
Paavali kirjoittaa: ”Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.” (1 Kor. 11:19) Varmaankaan hän ei tarkoita valtiollisia puolueita, jotka ovat kirkollisten puuttuessa menneet apajille.
Tavoite vastakkainasettelun lopettamisesta on hieno ja kannatettava. En vain ihan ymmärrä, miten sitä edistää tuoda esiin uusi liike nimenomaan vastavoimana jollekin toiselle liikkeelle. Ja mitä katselin Espoon seurakuntavaalisivuilta eri listojen kuvauksia, monissa seurakunnissa Yhdessä matkalla -lista kertoo nimenomaan sitoutuvansa perinteisiin kirkon arvoihin, eikä sikäli vaikuta miltään eri ryhmien välille yhteyttä hakevalta porukalta.
Henna,
niin, tämä tietysti vähän mietityttää. Kuulun itse Tulkaa Kaikki-liikkeeseen.
Sellainen muotoilu, että ”vastustamme vastakkainasettelua ja olemme pettyneitä Tulkaa kaikki-liikkeeseen”, on tietysti vähän ikävä muotoilu. Tarkoitetaanko tällä sitä, että kirkollinen vastakkainasettelu on (nimenomaan tai pääosin) Tulkaa kaikki-liikkeen syytä?
Olen itse ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki voivat olla kirkossa. Kaikki ovat tervetulleita kirkkoon. Tavoite siitä, että kaikki eri mieltä olevat ja erilaiset ihmiset voisivat tuntea olevansa arvostettuja kirkon jäseniä, on hyvä ja kannatettava.
Jotta kaikki voisivat olla kirkossa, ja tuntea itsensä tervetulleiksi, on myös uskallettava puhua kirkossa tapahtuvasta syrjinnästä ja ulossulkemisesta. On myös uskallettava puuttua siihen. Esim. seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä (ja kielteiset asenteet heitä kohtaan) estää heitä tuntemasta itseään tasavertaisiksi ja tervetulleiksi kirkkoon ja kirkon lähetysjärjestöihin. Kirkollista todellisuutta on esim. se, että kun miespari otettiin töihin yhteen kirkon virallisista lähetysjärjestöistä niin se synnytti tavattoman vastalauseiden myrskyn.
”Kirkollista todellisuutta on esim. se, että kun miespari otettiin töihin yhteen kirkon virallisista lähetysjärjestöistä niin se synnytti tavattoman vastalauseiden myrskyn.” (Sari Roman-Lagerspetz)
Kirkollista todellisuutta on myöskin se, että Raamattu toteaa homoseksuaalisen suhteen synniksi.
Sari R-L, kerrot yllä, että olet itse ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki voivat olla kirkossa.
Miten näet, oliko useiden kirkon lähetysjärjestöjen määrärahojen vähentäminen pääkaupunkiseudun yhtymissä oikeansuuntainen ratkaisu vai ei?
Sari Roman-Lagerspetz kirjoittaa: ” Tarkoitetaanko tällä sitä, että kirkollinen vastakkainasettelu on (nimenomaan tai pääosin) Tulkaa kaikki-liikkeen syytä?”
Vastakkainasettelu on nimenomaan ja pääosin Tulkaa kaikki -liikkeen syytä. Ei siis ”tai” vaan ”ja”. Sen jälkeen kun ilmestyitte jostain kirkon luottamuselimiin, olette pitäneet yllä ainaista riitelyä.
Te olette kirkon suvaitsemattomin ryhmä: ette suvaitse muita kuin itseänne. Kuvaan kuuluu myös kantelut, rikosilmoitukset, mielipidevainot ja leimaamiset toisin ajattelevia kohtaan. Julkisuudessa olette leimanneet eräät lähetysjärjestöt lähes rikollisiksi ilman mitään perusteita.
Kun jostain ilmestyy mikä tahansa teitä vastustava ryhmä, toivotan sen lämpimästi tervetulleeksi. Ja samalla teille tervemenoa kirkkohistorian roskakoriin. Tai paremminkin ongelmajätelaitokseen.
Ketomäki: ”Kun jostain ilmestyy mikä tahansa teitä vastustava ryhmä, toivotan sen lämpimästi tervetulleeksi. Ja samalla teille tervemenoa kirkkohistorian roskakoriin. Tai paremminkin ongelmajätelaitokseen.”
Heh.Olipas suvaitsevasti sanottu.
Todellaisuutta on myös se, että osa Tulkaa kaikki-liikkeen edustajista otti sellaisen spurtin uudistuksia ajaessaan, että se aiheutti agressiivisuudessaan vastareaktion eli menettely alkoi toimia itseään vastaan. Syrjintää ei saada loppumaan toisia syrjimällä. Siitä syntyy vain itseään vahvistava syrjimisen kehä. Suvaitsevaisuus ei edisty siten, että itseään suvaitsevaisiksi mainostavat osoittavat suvaitsemattomuutta itse.
Salme,
mielestäsi syrjintää ei saada loppumaan, jos siihen puututaan (?).
Tämä on toki mahdollista (esim. kirkossa jossa niin monet ihmiset pitävät syrjintää ”erilaisena kantana, jota tulisi kunnioittaa”).
Aina kannattaa kuitenkin yrittää, toki asiallisella tavalla.
Olen elämäni aikana myös puuttunut mustien syrjintään. En ajatellut että mustien syrjintä on ”erilainen käsitys mustista, jota pitäisi kunnioittaa ja jolle pitää tehdä tilaa yhteiskunnassa, jotta ne, joilla on tämä erilainen kanta mustista, eivät kokisi että heitä ei haluta yhteiskuntaan, tai kokisi, että heidän mielipidettään ei kunnioiteta”.
”Salme,
mielestäsi syrjintää ei saada loppumaan, jos siihen puututaan (?).” Sari
Luit kommenttini sisään sellaista, mitä en sanonut. En sanonut, että syrjimiseen ei tulisi puuttua tai että syrjiminen ei lopu siihen puuttumalla. Sanoin, että syrjintää ei saada lopumaan syrjimällä heitä, joita syytetään syrjinnästä. Sellaisesta seuraa loputon syrjimisen kehä, kuten kirkossa on käynnissä. Se on samaa kuin kostaa paha pahalla. On hienoa, että jotkut ovat tarttuneet asiaan sen huomatessaan ja haluavat viedä asioita eteenpäin vähemmän agressiivisessa hengessä.
Kun sanomme, että ”olemme sitä mieltä, että kaikki voivat olla kirkossa. Kaikki ovat tervetulleita kirkkoon. Tavoite siitä, että kaikki eri mieltä olevat ja erilaiset ihmiset voisivat tuntea olevansa arvostettuja kirkon jäseniä, on hyvä ja kannatettava.” odotan että sillä tarkoitetaan mitä sanotaan.
Sari, haluaisin kysyä sinulta jotain. Monien täälläkin kirjoittaneiden mielestä ajatuskenjuoksuasi on vaikea seurata. Vaikkeivät ihmiset osaa tarkalleen analysoida mistä tämä johtuu, he kokevat monesti kirjoittelusi jotenkin poikkeavan siitä, mitä he yleensä saavat luettavakseen. Koska olet kertonut olevasi Tulkaa kaikki -liikkeen tukija, vetoan tässä myös avoimuuteen, jota käsittääkseni liikkeen edustavat sanovat ajavansa. Niinpä haluaisin sinulta kysyä asian, joka on askarruttanut monia. Voisitko nimittäin avata hiukan äänestäjillesi, mistä taustoista inspiraatiosi kumpuaa, mitkä ja ketkä henkilöt tai tapahtumat ovat vaikuttaneet ajatteluusi.
En ole Sari R-L, mutta vastaanpa Mikalle. Tämän päivän työelämä ja johtaminen perää nimenomaan yhdenvertaisuutta.
Monimuotoisuus työpaikoilla – erilaisuuden johtaminen
Mitä on moninaisuus tai monimuotoisuus? Erilaisuutta voi olla hyvin monenlaista – oheisessa kuvassa on hyvin esitelty moninaisuuden eri tasoja organisaatiossa.
http://www.ttl.fi/duunitalkoot/kehittajat_s4_3.html
Kartoitus monimuotoisuuden johtamisen koulutuksesta Suomessa:
https://www.tem.fi/files/32217/Oppia_diversiteettijohtamiseen_FINAL.pdf
Ja tässä Työterveyslaitoksen tekstiä työntekijöiden yhdenvertaisuudesta:
http://www.ttl.fi/fi/muuttuva_tyoelama/tasa-arvo_ja_monimuotoinen_tyoelama/Sivut/default.aspx