[Panu Pihkala] Kirkkopäivillä 2015 arkkipiispa Kari Mäkistä ja akatemiaprofessori Markku Kulmalaa pyydettiin lausumaan yksi toive Pariisin ilmastokokoukselle. Tulos oli ytimekäs: ”Antakaa toivon viesti.”
Sama pyyntö on noussut ympäri maailmaa sekä hiljaisista rukouksista että äänekkäistä mielenosoituksista. Pimeän syksyn uumenissa on odotettu. Suomessa yhteiskunnallisen ilmapiirin karu synkistyminen on pahentanut melodramaattista ja traagista tunnelmaa.
Pimeyden keskeltä loisti yllättäen valo! Ilmapiirissä on elänyt vahvana kirkkovuoden ja kristinuskon draama. Pimeyden keskellä on laulettu hoosiannaa ja pyydetty valoa. Ja nyt, Lucian päivän alla, Pariisin kokous valoi uskoa tulevaisuuteen ja toivoon, toteuttaen samalla syvää joulunajan juonta.
Pariisin ilmastokokouksessa saavutettu sopu on erittäin tärkeä asia. Tavoite ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi on kunnianhimoinen. Tärkeintä on kuitenkin se, että ihmiskunnan ja luomakunnan tarinaan on saatu juonellinen käänne. Kööpenhaminan epäonnistuminen siirtyi nyt osaksi juonta, jossa on traagisia vastoinkäymisiä, mutta ne on mahdollista päihittää.
Tarinat ja taustatarinat ohjaavat yhä käyttäytymistämme. Me tarkkailemme osin alitajuisesti, millaisia tarinallisia aineksia maailman tapahtumat tarjoavat. Monimutkaiset henkilökohtaiset ja yhteisölliset tekijät vaikuttavat siihen, mihin genreen sijoitamme kunkin kertomuksen. Sillä on suuria seurauksia, ymmärrämmekö tarinan tragediaksi vai komediaksi. Jälkimmäisessä ei ole kyse vain naurusta, vaan ennen kaikkea toivosta.
Myös tulevaisuudessa on luvassa vastoinkäymisiä. Mutta niistä on mahdollista päästä eteenpäin. Se, uskommeko tähän mahdollisuuteen, vaikuttaa olennaisesti sen mahdollisuuteen!
Ajattelen sekä ilmastotyötä että Suomen yleistä yhteiskunnallista tilannetta. Molempiin pätee sama asia: jos annamme traagisen taustatarinan hallita, luisumme yhä syvempään melodramaattisuuteen. Ennuste toteuttaa itsensä. Jotta näin ei kävisi, on jokaisella meistä sekä mahdollisuus että vastuu edistää toivon tarinoita. Media on tässä erityisen suuressa roolissa ja toimittajat tarvitsevat kaiken tuen.
Pariisin kokous antaa voimia toivon tarinaan ilmaston suhteen. Samalla meidän on löydettävä uusi juoni myös muiden yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyssä. Lähtökohtana on oltava rehellinen tilannearvio. Sen jälkeen kertomukset siitä, miten tietyllä paikkakunnalla on onnistuttu pääsemään eteenpäin, vahvistavat muitakin. Kirkon osalta näitä tarinoita löytyy esimerkiksi leirikeskuksista, joista on tullut vastaanottokeskuksia. Draaman kaari kertoo sekä vaikeuksista että rakkaudesta.
Kristityillä on erityinen rooli toivon tarinoiden suhteen, sillä uskontomme koko kertomus perustuu vastoinkäymisten keskellä elävään toivoon. Elämä ei ole helppoa ja menestystarinat kietoutuvat usein traagisuuteen. Parantaja voi päätyä ristille, mutta lopulta hyvyyden voima on pahuutta suurempi, Jumalan ansiosta. 2000-luvun kamppailujen keskellä tätä toivon sanomaa tullaan elämään todeksi. Pyhiinvaeltajien matkalla on myös iloa ja ystävyyttä.
– Panu Pihkala –
Tutkijatohtori, pastori
Sari R-L:
”Esim. seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä (ja kielteiset asenteet heitä kohtaan) estää heitä tuntemasta itseään tasavertaisiksi ja tervetulleiksi kirkkoon ja kirkon lähetysjärjestöihin.”
Minusta esim. homoseksuaalit ja ylipäänsä kaikki syntiset ovat erittäin tervetulleita kirkkoon. Synnittömät voivat jäädä pihalle jos haluavat. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Tosin en usko eheytykseen, vaan Jumala on luonut osan ihmisistä homoseksuaalisiksi ja siten avioon kelpaamattomiksi. Toisilla on muita syntejä. Itse olen eronnut ja mennyt uudelleen naimisiin exän eläessä, mikä on kauheaa. Käsitykseni mukaan se on yhtä kadottava synti kuin homoseksuaalisuuden harjoittaminen.
Minulla ei ole varaa suhtautua kielteisesti homoseksuaaleihin, sillä olen itse kahta kauheampi syntinen. Sen sijaan SIINÄ VAIHEESSA kun aletaan selittää, että uudelleen avioituminen exän eläessä tai homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei olekaan syntiä, minulla keittää yli. On myös muita syntejä joista kirkko harvoin puhuu, kuten viha, ahneus jne.
Homoseksuaalisuus harjoitettuna on sen takia tapetilla, että se on tietääkseni jokseenkin ainoa synti, jolle osa porukasta pyrkii saamaan kirkollisen siunauksen. En tiedä mitään tahoa, joka ajaisi kirkossa esimerkiksi ahneuden tai vihan siunaamista. Sen sijaan homoseksuaalisuuden siunaamiseen pyrkiviä tahoja tiedän. TÄSSÄ ON SYY miksi suhtaudun homoseksuaalisuuteen jossain määrin eri tavalla kuin muihin em.synteihin. Toki kirkko vihkii eronneitakin, mikä on Raamatun valossa yhtä absurdia kuin homoparien vihkiminen tai siunaaminen.
Hei Petri,
sanot, että naimisiin meneminen silloin kun ex-puoliso on edelleen elossa, on yhtä kauhea synti kuin homosuhde. Kerrot myös, että olet itse kauhea syntinen kun olet mennyt naimisiin exäsi edelleen eläessä.
Sanot, että homosuhteet ovat kuitenkin ainoa synti, jolle vaaditaan kirkollista siunausta.
Eronneiden (ei-leskien) uusille avioliitoille ei tarvitse vaatia kirkollista siunausta. Kirkko on nimittäin jo pitkään siunannut ja vihkinyt ihmisiä uusiin avioliittoihin (toisiin, kolmansiin, neljänsiin jne.) vaikka eivät ole jääneet leskiksi mistään edellisistä avioliitoistaan. Uudelleen avioituneet (ei-lesket) nauttivat varsin tasavertaista arvostusta kirkossa niiden kanssa jotka ovat ns. raamatullisissa avioliitoissa. Tämä on oma kokemukseni, olen itse eronnut ja uudelleen avioitunut. En ole leski.
En ole nähnyt että muitakaan meitä ”kauhean syntisiä” uudelleen avioituneita sen kummemmin syrjittäisiin kirkossa. Miikka Ruokanen hävisi täpärästi viime arkkipiispavaalissa Kari Mäkiselle. Arkkipiispavaalin aikaan oli julkisessa tiedossa että Ruokanen on kolmannessa avioliitossaan eikä ole leski kummastakaan edellisestä avioliitostaan. Ruokanen nautti erityistä suosiota niiden keskuudessa jotka pitävät homosuhteita syntinä.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin (niinkuin meillä kaikilla). Petri on kyllä oikeassa sinä, että on rehellistä tunnustaa synniksi se, minkä Raamattu Jumalan edessä synniksi ilmoittaa.
”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.”
Joo Sari. Jeesuksen mukaan se uudelleen avioituminen edellisen eläessä on synti. Mutta missään ei löydy Jeesuksen tuomiota homoseksuaalisuudesta. Vasta hänen seuraajillaan sellaisia lausuntoja on. Tosin ne eivät ilmeisesti tarkoita homoseksuaalista parisuhdetta, vaan ns. irrallisia suhteita. Mutta syntisiä olemme toki kaikki.
Sari. Jatkan vielä. Kirkon tehtävä ei mielestäni ole vihkiä ihmisiä minkäänlaisiin avioliittoihin. Liittojen kirkollinen siunaaminen on toinen asia. Jos kysymyksessä on esimerkiksi kolmas avioliitto ja kaikki edelliset puolisot elävät, en näe edellytyksiä kirkolliselle siunaamiselle. Jos piispat näkevät, se on heidän asiansa, mutta minua eläkeläistä ei voi enää käskeä toimitusta tekemään. Ihmettelen suuresti, jos joku piispaksi pyrkinytkin on vihitty kirkollisesti jo kolmanteen avioliittoon edellisten puolisoiden eläessä. Asiasta on mielestäni olemassa itse Jeesuksen selvä sana. Jos nyt evankeliumeihin yleensäkään enää uskotaan. Minä pidän sitä kuitenkin historian Jeesuksen sanana, koska se ilmeisesti oli aika vastenmielinen sana jo hänen seuraajilleen.
Jeesuksen moraalikäsitykset olivat ilmaisen tiukkoja. Tosin esimerkiksi Kari Peitsamo väittää, ettei historian henkilöä nimeltä Jeshua Nasaretilainen ollut edes olemassa, vaan kaikki on myöhempää sepitettä. Siihen en historia pääaineenani voi yhtyä. Mutta kaikki, mitä Jeshuan suuhun on Pyhässä Raamatussa pantu, ei varmasti ole hänen sanomaansa. Todennäköisimpiä historian Jeesuksen kannanottoja ovatkin ne, joita hänen seuraajansakin pitivät vaikeina ymmärtää.
Kiitos Juhani Heinoselle hyvästä arviosta.
Kotimaassa on uusi uutinen aiheesta:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/tulkaa-kaikki-liike-ei-provosoidu-uudesta-tulokkaasta/
Tulkaa kaikki -liikkeen Espoon yhteyshenkilönä iloitsen Vesan rakentavasta vastauksesta.
Minna, koska kerrot olevasi Tulkaa kaikki -liikkeen yhteyshenkilö Espoossa, kysyn sinulta saman asian kuin Sariltakin. Monia äänestäjiä varmasti kiinnostaa, oliko lähetysjärjestöjen määrärahojen leikkaus mielestäsi oikean suuntainen toimenpide?
Toivoisin sinun vaivautuvan vastaamaan, koska nimenomaan Tulkaa kaikki -liikkeen kohdalla olen joutunut useasti pettymään siihen, että sieltä ei tahdo saada vastauksisa yksinkertaisiinkaan kysymyksiin.
On Raamatun ilmoittamaa syntiä Jumalan edessä, mikä ei ole syntiä ihmisten edessä.
Ruokanen ja muut (useasti) eronneet, mutta varsinkin homoliittyneet ovat kelvottomia opettamaan moraalia muille. Sitä opettavat paremmin ne, jotka ongelmista huolimatta ovat vielä yhdessä. Siis ovat löytäneet yhteisen tien.
Raadollisesti kaikki menee, mutta väärästä mallista ei ole normiksi.
Eihän Ruokanen opeta etiikkaa. Hän on dogmatiikan professori.
Joo. Ja dogmatiikassa historian Jeesuksen opetukset eivät paljon paina. Kristinuskon perustaja on Saul, joka ei Jeesus Nasaretilaista tuntenut.
Kirkon uusvanhaksi strategiaksi sopii lause : Menkää kaikki.
Kristittyjen yhteys nousee yhteisestä uskosta, eli myös yhteisestä Raamattunäkemyksestä. Todellinen kristittyjen yhteys ei valitettavasti synny muista aineksista. Olen ollut mukana sellaisessa seurakunnan toiminnassa, jossa ihmisillä oli keskenään hyvin erilaiset näkemykset Raamatusta ja kristillisestä etiikasta. Yhteys jäi varsin pinnalliseksi, se oli yhteyttä ompeluseuran hengessä, ei niinkään Pyhässä Hengessä. On tavallaan ”kaunis” ajatus, että kirkossa olisi tilaa niin liberaalelille kuin konservatiivisille kristityille, mutta se ei käytännössä toimi -venettä ei voi soutaa molempiin suuntiin samaan aikaan. Kristittyjen yhteys on Jeesuksen tahto, mutta sitä ei tavoiteta omin voimin ja konstein. Siihen tarvitaan sitoutumista Raamatun ilmoitukseen ja sitä kautta tulee yhteyttä ja ykseyttä kirkkoonkin.
Tunnustaudun itse Yhdessä matkalla – ryhmän aktiiviksi.Mikä saa sitten tasa-arvoaktivistin ja vasemmistolaisen taustan omaavan ihmisen tuntemaan tämän tärkeäksi. Yhä selvemmäksi on mielestäni käynyt, että kirkkoon ei enää suvaita kaikkia niitä, joille se hyvin paljon merkitsee. Ongelmallista on, että enää ei suvaita sitä uskonsisältöä, mikä evl kirkossa on ollut vuosisatoja. Monen asian osalta. Naispappeudenkin vastustaminen on sallittua mielipiteenä, on sallittua jopa käsitellä sitä kirkolliskokouksessa, on sallittua tehdä muutosesityksiä nykytilanteeseen (eri asia haluaako joku niin vielä tehdä). Se ei ole tasa-arvolain vastaista, koska miespappeus sallitaan ordoksiselle ja katoliselle kirkolle, naisrabbeja ei vaadita eikä myöskään naisimaameja. Mielipiteistä ei sanktiota voi asettaa, kun vielä ottaa huomoon, että aikoinaan naispappeuden kannattajat saivat tuoda muutosesityksensä esiin niin julkisuudessa kuin kirkolliskokouksessakin. Kyse on kirkollisesta mielipiteen ja kannanoton vapaudesta.
Minun kohdallani erityisesti ylittyi kynnys silloin, kun alettiin tämä lähetysjärjestöjen ajojahti. Jo aiemmin olen kirjoittanut, että minua ei ole saanut ajattelemaan, että perinteiset lähetysjärjestöt menisivät työllään lähetyskohteeseen polkemaan naisten oikeuksia tai hankkimaan homoseksuaaleille tuomioita. Ruohonjuuritasolla on kyse paljon alkeellisemmasta naisten oikeuksien tasosta, oikeudesta käydä koulua ja oppia lukutaito, on kyse terveyden perusasiosta sekä kristinuskon ydinsanomasta uskosta Kristuksen sovitustyöhön. ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” voi olla sisällöltää todella vahva viesti. Kaikki kunnia Afganistanissa kuolleille, vaikka heidän taustajärjestönsä ei kaikkien mielestä ole salonkikelpoinen.
Itse haluan perinteisen vanhan katekismuksen kristinopin sekä myös sen tasa-arvoaktivistin kokemuksen ja tiedon pohjalta, mikä minulla on, rakentaa kirkkoa, missä on mahdollista tämän ajan toimintatapojen rinnalla säilyttää myös luterilaisen kirkon rikas herätysliikkeiden perintö vaikka en ole syntynyt mihinkään niistä.
En ota muuten kantaa, mutta naisrabbeja on jo.
Joo, niin on. Ensimmäinen oli Regina Jonas, joka kuoli keskitysleirillä. Nuorempia ovat ainakin Ute Steyer Tukholmassa ja Alina Treiger Oldenburgin ja Delmenhorstin juutalaisissa seurakunnissa Saksassa.
Tämä on paras kirkollinen uutinen vuosikausiin! Tulkaa kaikki -liike alkaa hajota sisältä päin! Se on jo niin suvaitsematon, ettei suvaitse edes itseään.
Luulen, että uutinen on otsikoitu harhaanjohtavasti. Tämä yhdistys ei taida olla lähtöisin Tulkaa kaikki-liikkeestä vaan seurakuntalaisista, jotka ovat turhautuneet Tulkaa kaikki-liikkeen aiheuttamiin konflikteihin ja kirkon virallisten lähetysjärjestöjen syrjintään. Tulkaa kaikki -liike edistää joidenkin mielestä näkemyksiään hyvin epärakentavalla tavalla, jossa ei pyritä ymmärtämään eri mielipiteitä vaan junttaamaan oma näkemys läpi keinolla millä hyvänsä. Toivottavasti tämän uuden yhdistyksen taustalla on myös halu rakentaa seurakuntaa perinteiselle kristilliselle uskolle ja arvoille.
Tulkaa kaikki-liike ja muut sensellaiset herätysliikkeet ovat ihan turhia. Kirkko on kirkko, ei eräänlainen ”liikkeiden kokoelma”. Kirkko voisi ihan hyvin hoitaa koko lähetystyön ihan itse. Ei siihen tarvita seitsemää tai kymmentä eri suuntia edustavaa ”järjestöä”. Mutta puhun ”pukille”, kuten aina ennenkin. Joillekin oma ”liike” on paljon merkittävämpi kuin Kristus ja hänen kirkkonsa
.
@Osmo
Tavallaan kirkko voisi hoitaa itse lähetystyönsä, mutta se ei taida olla kovin kiinnostunut asiasta nykyään. Kehitysapu yms. korostuvat enemän. Sekin on hyvä asia, mutta lähetystyön hengellinen puoli olisi hyvä olla se tärkein juttu. Mitä enemmän ja useampi tekee lähetystyötä, sitä parempi. Toinen asia on tapahtuuko se kirkon siipien alla. Jos vain kirkko tekisi lähetystyötä, niin ongelma olisi myös se, että tehtäisiinkö se keskitetysti vai esim. seurakuntakohtaisesti. Keskitetyn vaarana on vääristynyt vallankäyttö ja henkilökohtaisten agendojen meneminen ohi kirkon agendan
On hyvä, että perustetaan uusia verkostoja. Tässä yksi niistä
http://www.uskojayhteys.fi/
Olen toiminut vuodesta 2010 Tulkaa kaikki -liikettä edustavana luottamushenkilönä Espoon yhteisessä kirkkovaltuustossa ja Tapiolan seurakuntaneuvostossa. Sen perusteella arvelen, että Yhdessä matkalla -vaalilistan perustamisesta kertova ilmaisu ”syntynyt Tulkaa kaikki -liikkeeseen pettyneiden keskuudessa” on hieman harhaanjohtava. Käsittääkseni ainakaan listan yhteyshenkilöistä kukaan ei ole aiemmin toiminut Tulkaa kaikki -liikkeessä.
Uutinen luo vaikutelman, että joidenkin ennen yhdessä olleiden ihmisten tiet olisivat nyt eroamassa. Harmi. Itse nimittäin koen, että Yhdessä matkalla -vaalilistan myötä on tapahtumassa lähentymistä. Paremman keskusteluyhteyden mahdollistumista.
Ja nyt kun alkuun on päästy, niin ehdotan, että pyrimme yhdessä ja erikseen tietoisesti parantamaan vuorovaikutuksemme laatua.
Voisimme aloittaa siitä, että luovumme nimikkeistä ”konservatiivinen” ja ”liberaali”. Mielestäni ne eivät kuvaa parhaalla mahdollisella tavalla kumpaakaan ryhmittymää. Sen lisäksi ne lukkiuttavat ihmiset vastakkainasettelun poteroihin määritellessään heidät jo lähtökohtaisesti erilaisiksi.
Tulkaa kaikki -liike haluaa koota yhteen ihmiset, joiden mielestä kirkon on uudistuttava. Itselleni on kuluneiden vuosien aikana syntynyt käsitys, että myös ns. konservatiivit tavoittelevat kirkon uudistumista. Jos molemmat ryhmittymät alettaisiin nähdä uudistusmielisinä, olisi mahdollista päästä edes jonkin verran eroon vastakkainasettelun tunnelmasta ja keskittyä keskustelemaan uudistuksen suunnasta.
Myönnän, että toistaiseksi suunnasta keskusteleminen on vaikuttanut lähinnä köydenvedolta. Yhdessä matkalla -vaalilistaa kuvaavista uutisista löydän kuitenkin ajatuksia, joiden pohjalta voisi lähteä pienentämään tätä 180 asteen kulmaa.