Mitä tässä esitän, ei ole julistusta. Kyselen. Vielä hahmotan ajatuksiani. Viisaammat voinevat täsmentää.
Kahden samaa sukupuolta olevan avioliitto-oikeudesta eli tasa-arvoisesta avioliittolaista on syntynyt tuima keskustelu, joka valitettavasti on menossa tuttuun uomaan: osapuolten kannat jyrkkenevät ja aidon keskustelun sijasta huudellaan kaukaa hävyttömyyksiä toisin ajattelevista.
Suomen ev.lut. kirkon kanta, jota arkkipiispan TV-esiintyminen ja siinä esitetyn peruminen ei valitettavasti selkiyttänyt, lienee perinteisen avioliittonäkemyksen tukeminen. Siis miehen ja naisen liitto. Perustelut ovat historialliset, kulttuuriset ja teologiset, viime mainittu kai lähinnä raamattukysymys.
Näitä miettiessäni minua alkoi äkkiä kylmätä.
Tarkistin historiaa, ja totta se oli. Juuri noilla samoilla perusteilla kirkoissa on ankarasti vastustettu mm. orjuuden lopettamista, naisten äänioikeutta ja kansakouluja. Jälkikäteen arvioiden toimittiin väärin.
Jostakin syystä kirkon kannanotoissa on vuosisadasta toiseen eräänlaisena käytevoimana vanhaan tukeutuminen ja muutosten vastustaminen. Tietenkään kaikki vanha ei ole pahaa eikä kaikki uusi hyvää, mutta melkeinpä kysymyksessä kuin kysymyksessä uskonnolliset piirit eivät suinkaan ole kehityksen etulinjassa, vaan jarrua polkemassa.
Joissakin asioissa se jarrun polkeminen voi olla hyvä asia. Joissakin ei. Jälkipolvet arvostelevat, miten oikeassa tai väärässä nyt ollaan.
Minusta Raamattu ohjaa esim. kyselemään oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon, tasavertaisuuden, sananvapauden, keskinäisen kunnioituksen, kyselyn ja kaiken koettelemisen suuntaan , siis avoimuuteen ja rohkeuteen tulevaisuutta päin.
Silloinen arkkipiispa John Vikström sovelsi kirkolliskokouksessa naispappeuskysymykseen Paavalin tuttua lausetta siitä, ettei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista – vaan kaikki olemme yhtä Kristuksessa (Gal. 3:28). Sopisiko sama lause tasa-arvoisen avioliittolain pohdintaan?
”Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen.” (Anna-Mari Kaskisen virsi 513:4).
Siinä mielessä ilmaisin epätarkasti, että tasa-arvoinen avioliittolaki ei tähtää vain miehen ja miehen tai naisen ja naisen liittoihin, vaan laajentaisi perinteistä avioliittolakia koskemaan myös nuo liitot. Ne ovat sallittuja kaikissa muissa pohjoismaissa ja monissa muissakin Euroopan maissa Espanjaa ja Portugalia myöten, mutta eivät Suomessa.
Lakiehdotuksessa puhutaan yhteiskunnallisesta lainsäädännöstä. Kirkoilla olisi edelleen mahdollisuus päättää, mitä toimituksia ja millä ehdoilla se jäsenilleen antaa. Usein kirkko seuraa yhteiskunnan lainsäädäntöä. Vaihtoehtoisesti se voisi luopua vihkimisoikeudestaan ja siirtyä maailmassa yleisempään malliin, jo solmitun avioliiton kirkolliseen siunaamiseen.
Kerran vielä, ehdoton EI! tälle muka tasa-arvoiselle!
Kirjoitit mm, viime mainittu kai lähinnä raamattukysymys. Sitähän se nimenomaan uskoville on!!
Ja arkkipiispallakin, kait on oikeus uskoa sen mukaan, ja puhua sen mukaan kuin hän hyväksi näkee?
Täällä yritetään vääntää rautalangasta, vähän kuin jospa väsyttämällä saataisiin aikuinen sanomaan, noh hyvä on kun sun noin hirveesti mieli tekee, ostataan sulle tikkari, loppuu tuo kitinä.
Kuitenkin tämä ON NIIN ISO ASIA, ettei siinä voi kenenkään mieliksi vain periksi antaa, on pakko olla sitä mieltä mitä on, ja kantani olen sanonut niin monesti jo, ettei edes huvita enää jänkätä. Avioliito ON PYHÄ liitto, jossa Jumala on mukana, ja ei Hän muuta mieltään siitä mitä on Raamatuun, Sanaansa kirjoittanut. Eikä Jumalan rakkaus ole lässyn lässyä, vaan jykevää Sanalla seisovaa totuutta, ei kaikkien tuulten ajamaa vaan iäti kestävää totuutta, pyhyydessä.
Se, mitä lakeja on tehty jossain muualla, ei pitäisi olla perusta muuttaa suomen lakeja. Roomanvallan aikana homous oli yleistä, silti eivät apostolit lähteneet etsimään, ja esittämään, mitäs siellä Roomassa on lakeja? Ei, vaan he rukoilivat Jumalaa, ja saivat viisautta Herralta ja tuo mitä he kirjoittavat Sanassa, sanoo ei homoseksuaalille elämäntavalle, samoin kuin se myös ohjaa heteroja pidättäytymaan sukupuolielämässään Sanan mukaiseen käytäntöön, Raamattu, ollen siis saman-arvoinen kaikille, eli miehen ja naisen välisessä liitossa seksi ok, muuten ei ok. Eli ”kikkailut” sinne tai tänne, kenenkään puolelta, eivät ole Jumalan siunaamia.
Hyvää Pääsiäisen aikaa kaikille tasapuolisesti.
On varmasti totta, että kirkko kulkee aina tai ainakin yleensä jälkijunassa, niin hyvässä kuin pahassa. Syynä tähän lienee se, että kirkko vastaa Maslowin tarvehierarkian mukaisesti lähinnä turvallisuuden tarpeeseen ja se taas edellyttää säilyttäjän roolia. Tämä näkyy mm. silloin kun kansakuntaa kohtaa jokin tragedia, heti ovat kirkot täynnä. Hyvänä aikana ne taas kumisevat tyhjyyttään.
On hienoa, että kirkko kykenee vastaamaan ihmisten turvallisuuden tarpeeseen; ”kirkkohan on täällä siksi, että täällä kuollaan”. Mutta olisi kuitenkin tärkeää että siihen vastattaisiin vahvalla arvoperustalla, pysymällä Jumalan sanassa. Siltä pohjalta olisi sitten turvallista pyrkiä vastaamaan myös muihin tarpeisiin kuten hyväksynnän tarpeeseen tai jopa itsensä toteuttamisen tarpeeseen. Silloin voisimme kulkea joskus kulttuurin etunenässäkin murtamatta silti perustaamme.
sinimarja salo: ”Kerran vielä, ehdoton EI! tälle muka tasa-arvoiselle!
Kirjoitit mm, viime mainittu kai lähinnä raamattukysymys. Sitähän se nimenomaan uskoville on!!”
Sinulla taisi jäädä huolettomalle luvulle blogistin teksti: ”minua alkoi äkkiä kylmätä—Juuri noilla samoilla perusteilla kirkoissa on ankarasti vastustettu mm. orjuuden lopettamista, naisten äänioikeutta ja kansakouluja.”
Oletko todellakin sitä mieltä, että orjuus on hyväksyttävä asia, koska Paavali kehottaa orjia tottelemaan kaikessa kuuliaisesti isäntiään ja isäntiä kohtelemaan orjia hyvin? Vai eikö tämä ole sinulle raamattukysymys?
” Eikä Jumalan rakkaus ole lässyn lässyä, vaan jykevää Sanalla seisovaa totuutta, ei kaikkien tuulten ajamaa vaan iäti kestävää totuutta, pyhyydessä.”
Kai kirjoittamasi pätee myös orjuuteen?
Kiitos Marja-Siskolle hyvästä kirjoituksesta! Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Olen allekirjoittanut kansalaisaloitteenkin jotta tämä hyvä asia toteutuisi.
Olen huomannut että joitain ihmisryhmiä koskevia asioita halutaan kirkossa lähestyä erityisen rajatusti kirkon tradition ja Raamatun pohjalta. Juuri heitä koskeva keskustelu halutaan palauttaa ko. ”kehyksiin”. Näitä ihmisryhmiä ovat nykykirkossa naiset ja etenkin seksuaalivähemmistöt. Heitä koskevassa keskustelussa halutaan tehdä myös erityisen tarkka ero teologisten ja maallisten näkökulmien välillä, ja vaaditaan, että kirkossa tulee pitäytyä teologiseen käsittelytapaan.
Kristilliset kirkot ovat historian aikana lähestyneet Raamatun pohjalta kuitenkin myös monia muita ihmisryhmiä, heidän asemaansa ja oikeuksiaan. Näidenkin ihmisryhmien asioiden tarkastelussa Raamatun pohjalta on pitkät traditiot. Kirkon tapa edellyttää ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan asettamaa maallista esivaltaa kohtaan (esim. yksinvaltaista kuningasta kohtaan) työväestöltä (johon kuului suurin osa kansasta) tarkoitti mm. sitä, että kirkko vastusti ylipäätään demokratiaan siirtymistä 1700-1800-luvuilla. Jotta tavallinen kansa ei saisi tarpeettomia kapinallisia (Jumalan järjestystä vastaan nousevia) ideoita päähänsä, kirkko vastusti Suomessa muun muassa yleissivistävän kansakoululaitoksen kehittämistä. Tavalliselle kansalle katsottiin riittävän sellainen lukutaito että kykenivät lukemaan katekismuksensa.
Nykyään, perinteistä poiketen, kirkko ei kuitenkaan pyri rajaamaan esimerkiksi työväestön asemaa koskevaa keskustelua kirkon traditioon tai Raamattuun, tai ilmoita että ”kirkko hyväksyy orjuuden, työväestön oikeudettoman aseman jne. , koska Raamattu ja kirkon traditio tarjoaa monia eri näkökulmia tähän asiaan”. Myöskään vaikkapa lasten ruumiillista kurittamista ei haluta palauttaa kirkon perinteisiä tulkintatapoja kunnioittavaksi teologiseksi kysymykseksi. Perinteinen tulkintatapahan oikeuttaisi myös lasten ruumiillisen kurituksen.
Juutalaisten suhteen kirkko ei halua kunnioittaa sen pitkiä perinteitä, johon on kuulunut syrjintää, juutalaisten yhteiskunnallisen aseman parantamisen vastustamista ja hyvin paljon juutalaisten syrjinnän vähättelyä (Raamattuun vedoten, ovathan juutalaiset tappaneet Jeesuksen, vainonneet kristittyjä ja ovat ”kaikkien ihmisten vihollisia” (1 Tess.2.15-16).
Näen asian itse niin, että naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjintä kirkossa näyttäytyy siinä erityisessä tavassa jolla naisia ja seksuaalivähemmistöjä koskeva keskustelu rajataan teologiseksi, traditioita kunnioittavaksi kysymykseksi. Samalla se siirretään usein varsin ahtaisiin kehyksiin, joka estää sellaisen eettisen, järkevän keskustelun ja argumentaation, joka kuitenkin ihmisten asioista yleensä puhuttaessa kirkossa nykyään hyväksytään itsestäänselvyytenä.
Hmm. Millä perusteella avioliitto on ”pyhä”?
Näitä keskusteluja lukiessa masentaa usein epämääräinen historiaan viittaaminen. Siitä paistaa usein huono historian tunteminen ja vielä huonompi historian ymmärtäminen. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että historian ilmiöiden konteksteista ja vaikutussuhteista ei ole minkäänlaista hajua. Älyvapaiden kommenttien yksi tuntomerkki ovat passiivilauseet. Passiivia on silloin pakko käyttää, kun asiantuntemus ei riitä nimeämään subjekteja. Kun en tiedä kuka, koska ja miksi, niin käytän passiivia.
Teemu, varmaan totta toinen puoli – ja joskus enemmänkin. Tämä ei ole kuitenkaan kirkkohistorioitsijoiden tieteellinen foorumi, jossa esitetään eksakteja lausumia lähdeviitteineen. Passiivilauseita joudun ainakin minä yleensä käyttämään – joskus tietämättömyyttäni, joskus laiskuuttani, joskus tilan säästämiseksi – mutta hyväksyn myös vastaukset passiivissa
Minusta tuo kuulosti pohdinnan pukuun puetulta julistukselta.