Mitä tässä esitän, ei ole julistusta. Kyselen. Vielä hahmotan ajatuksiani. Viisaammat voinevat täsmentää.
Kahden samaa sukupuolta olevan avioliitto-oikeudesta eli tasa-arvoisesta avioliittolaista on syntynyt tuima keskustelu, joka valitettavasti on menossa tuttuun uomaan: osapuolten kannat jyrkkenevät ja aidon keskustelun sijasta huudellaan kaukaa hävyttömyyksiä toisin ajattelevista.
Suomen ev.lut. kirkon kanta, jota arkkipiispan TV-esiintyminen ja siinä esitetyn peruminen ei valitettavasti selkiyttänyt, lienee perinteisen avioliittonäkemyksen tukeminen. Siis miehen ja naisen liitto. Perustelut ovat historialliset, kulttuuriset ja teologiset, viime mainittu kai lähinnä raamattukysymys.
Näitä miettiessäni minua alkoi äkkiä kylmätä.
Tarkistin historiaa, ja totta se oli. Juuri noilla samoilla perusteilla kirkoissa on ankarasti vastustettu mm. orjuuden lopettamista, naisten äänioikeutta ja kansakouluja. Jälkikäteen arvioiden toimittiin väärin.
Jostakin syystä kirkon kannanotoissa on vuosisadasta toiseen eräänlaisena käytevoimana vanhaan tukeutuminen ja muutosten vastustaminen. Tietenkään kaikki vanha ei ole pahaa eikä kaikki uusi hyvää, mutta melkeinpä kysymyksessä kuin kysymyksessä uskonnolliset piirit eivät suinkaan ole kehityksen etulinjassa, vaan jarrua polkemassa.
Joissakin asioissa se jarrun polkeminen voi olla hyvä asia. Joissakin ei. Jälkipolvet arvostelevat, miten oikeassa tai väärässä nyt ollaan.
Minusta Raamattu ohjaa esim. kyselemään oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon, tasavertaisuuden, sananvapauden, keskinäisen kunnioituksen, kyselyn ja kaiken koettelemisen suuntaan , siis avoimuuteen ja rohkeuteen tulevaisuutta päin.
Silloinen arkkipiispa John Vikström sovelsi kirkolliskokouksessa naispappeuskysymykseen Paavalin tuttua lausetta siitä, ettei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista – vaan kaikki olemme yhtä Kristuksessa (Gal. 3:28). Sopisiko sama lause tasa-arvoisen avioliittolain pohdintaan?
”Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen.” (Anna-Mari Kaskisen virsi 513:4).
Ole hyvä ja selitä sinä Teemu meille mitä ja miten tässä keskustelussa pitäisi historiaa tuntea ja ymmärtää.
Siviililiitot. Niistähän tässä on kyse. Ja kuten Marja-Sisko sanoi, nimityksen AVIOLIITTO alle tulisivat lakiuudistuksessa kaikki solmittavat avioliitot, myös samaa sukupuolta olevien.
Eihän se muuta, lopeta tai turhenna miehen ja naisen solmimaa avioliittoa, jos kaksi miestä/naista solmii samalla nimellä kulkevan liiton.
Mikä tässä on niin vaikeaa?
Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen että josko nykyiset rekisteröidyt parisuhteet saisivat kaikki samat oikeudet mutta heidän liittonsa olisi eriniminen niin olisiko se syrjivää eikä kelpaisi?
Kuinka mies/vaimo, pitäisikö ne kieltää ja puhua pelkästään puolisosta?
Entä pitäisikö samalla luopua isä ja äiti nimikkeistä ja siirtyä pelkästään vanhempi nimitykseen?
Ari Pasanen,
ei tarvitse sanoja mies ja vaimo kieltää. Itsekin käytin vaihtelevasti ilmaisua ”mieheni” tai ”puolisoni” – kun hän vielä oli elossa.
Niin, sitäkö minä edellyttäisin, ei. Blogissa tai kommentissa ei tarvitse esittää tietoja tai lähdeviitteitä, mutta tekstistä usein paistaa rumasti se, ettei kirjoittaja ole koskaan sellaisiin tutustunatkaan. Se ei yleensä kuitenkaan hillitse intoa viitata asioihin, joita ei tunne.
Lyhyen elämänkokemukseni pohjalta olen oppinut ajattelemaan, että faktat ja propaganda eivät viihdy samoissa kappaleissa. Itse pyrin käyttämään mielipiteitteni perusteluina vain sellaisia asioita, jotka edes jotenkin tunnen. Jos asiantuntemus on hataraa, sitä voi parantaa. Se vaan usein vaikuttaa niihin mielipiteisiinkin.
Enkä muuten puhunut kirkkohistoriasta, vaan historiasta. Enkä detaljeista, vaan konteksteistä ja vaikutussuhteista. Detaljit usein ovatkin kohdallaan, mutta kokonaisuus, mitä ne detaljit tarkoittavat ja mihin ne liittyvät, on kateissa. On kuten Raimo Harjulan kirjassa Kiihdytysajo todetaan: pallo oli kyllä hanskassa, mutta hanska hukassa.
Ari Pasanen, minun mielestäni kyse olisi silti syrjinnästä. Vain rinnastamalla hetero- ja homoliitot yhteiskunta antaa viestin, ettei toinen ole toista parempi tai huonompi.
Jossain ketjussa kerroin aiemmin kuinka Bill Clinton kertoi katuvansa sitä, että allekijoitti lain, joka määrittelee avioliiton vain naisen ja miehen väliseksi. Hän totesi nyt ymmärtävänsä, ettei laki ole vain tekosyy homojen syrjinnälle, laki on itsessään heitä syrjivä.
Muut kysymyksesi taisivat olla tarkoituksellisen provosoivia. Kukaan ei ole vaatinut täällä tai ylipäätään lakialoitteen yhteydessä mieheyden, naiseuden, vaimouden, isyyden tai äitiyden kieltämistä.
Panu Saarela, pois se minusta että provosoisin, ihmettelen vaan jos nimitys on niin tärkeä että sen pitää olla sama ettei laki olisi syrjivä?
Miten tämä syrjintä sitten toteutuisi jos liittojen nimi olisikin erilainen (siis olettaen että kaikki samat oikeudet ja velvollisuuden olisi)?
Minä vaadin Lentävään Spagettihirviöön vedoten, että naisille annettuja ajokortteja ei saa kutsua ajokorteiksi, koska ajokortti on LSH:lle pyhä sana, joka koskee vain miesten ajo-oikeuksia. Naisten vastaavaa voisi kutsua vaikka ”köröttelyluvaksi”. Oikeudet heillä toki olisivat identtiset, eikä LSH tai minä pastafarina pidä naisia kuskeina huonompina.
Kuulostaako tämä järjestely täysin tasa-arvoiselta? Kuulostaako se tarpeelliselta?
Sari, kysyn suoraan: Miksi syytät koko ajan kristittyjä ja kristinuskoa kaikesta pahasta? Samalla käytät kuitenkin valtaa kirkossa? Huomaatko tästä aiheutuvan ristiriitoja?
Hei Teemu Kakkuri,
mitä tarkoitat kun sanot, että täällä ei tunneta lainkaan historiaa?
joku viittaasi, että on suvaistematonta yms. puuttua muiden ihmisten elämään. Kukaan ihminen ei ole irrallinen saareke ilman vuorovaikutusta yhteiskuntaan. Siksi yhteiskunta pyörii niin, että demokraattisesti säädetään lait, jotka koskevat kaikkia ja joiden uskotaan olevan parhaaksi yhteiskunnalle. Jos jokainen tekisi aina niinkuin itse haluaisi, niin voisi olla aika sekasortoinen yhteiskunta.
Mielestäni on tärkeää taata homoseksuaaleille tasavertainen kohtelu lain edessä, mutta juridisiin oikeuksiin ei vaikuta se kutsutaanko sitä avioliitoksi vai ei – se on enemmän arvokysymys. En tiedä miten nykyisessä tilanteessa homoparien tilanne on avioliittoja huonompi. Perintöoikeus? Adoptiokysymys on vaikea, koska toistaalta siinä pitää huomioida aikuisten oikeudet ja toisaalta lapsen. Niistä syntyy perusteltuja näkökulmia puolesta ja vastaan.
Näkemyseroista huolimatta kukaaan ei liene vastustamassa homoparien oikeutta rakastaa toisiaan ja elää yhdessä. Ei ole ainakaan nähnyt yhtään sellaista kirjoitusta missään.