Mitä tässä esitän, ei ole julistusta. Kyselen. Vielä hahmotan ajatuksiani. Viisaammat voinevat täsmentää.
Kahden samaa sukupuolta olevan avioliitto-oikeudesta eli tasa-arvoisesta avioliittolaista on syntynyt tuima keskustelu, joka valitettavasti on menossa tuttuun uomaan: osapuolten kannat jyrkkenevät ja aidon keskustelun sijasta huudellaan kaukaa hävyttömyyksiä toisin ajattelevista.
Suomen ev.lut. kirkon kanta, jota arkkipiispan TV-esiintyminen ja siinä esitetyn peruminen ei valitettavasti selkiyttänyt, lienee perinteisen avioliittonäkemyksen tukeminen. Siis miehen ja naisen liitto. Perustelut ovat historialliset, kulttuuriset ja teologiset, viime mainittu kai lähinnä raamattukysymys.
Näitä miettiessäni minua alkoi äkkiä kylmätä.
Tarkistin historiaa, ja totta se oli. Juuri noilla samoilla perusteilla kirkoissa on ankarasti vastustettu mm. orjuuden lopettamista, naisten äänioikeutta ja kansakouluja. Jälkikäteen arvioiden toimittiin väärin.
Jostakin syystä kirkon kannanotoissa on vuosisadasta toiseen eräänlaisena käytevoimana vanhaan tukeutuminen ja muutosten vastustaminen. Tietenkään kaikki vanha ei ole pahaa eikä kaikki uusi hyvää, mutta melkeinpä kysymyksessä kuin kysymyksessä uskonnolliset piirit eivät suinkaan ole kehityksen etulinjassa, vaan jarrua polkemassa.
Joissakin asioissa se jarrun polkeminen voi olla hyvä asia. Joissakin ei. Jälkipolvet arvostelevat, miten oikeassa tai väärässä nyt ollaan.
Minusta Raamattu ohjaa esim. kyselemään oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon, tasavertaisuuden, sananvapauden, keskinäisen kunnioituksen, kyselyn ja kaiken koettelemisen suuntaan , siis avoimuuteen ja rohkeuteen tulevaisuutta päin.
Silloinen arkkipiispa John Vikström sovelsi kirkolliskokouksessa naispappeuskysymykseen Paavalin tuttua lausetta siitä, ettei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista – vaan kaikki olemme yhtä Kristuksessa (Gal. 3:28). Sopisiko sama lause tasa-arvoisen avioliittolain pohdintaan?
”Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen.” (Anna-Mari Kaskisen virsi 513:4).
Ihmisten jakaminen eri leireihin seksuaalisen suuntautumisen perusteella on lähtökohtaisesti syrjintää, mikäli tälle erottelulle ei ole pätevää ja painavaa perustelua. Tämän keskustelun ongelma on siinä, että kukaan ei osaa määritellä, mikä on se yhteiskunnallinen tarve, miksi on välttämätöntä olla kaksi eri instituutiota samasta asiasta.
Kaksi samansisältöistä parisuhdeinstituutiota ei olisi syrjintää, jos pystytään osoittamaan jokin painava perustelu sille, miksi homoseksuaalien parisuhteista on välttämätöntä käyttää jotain toista nimeä.
Tässä täytyy myös muistaa, että muu lainsäädäntö ei erottele ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Esimerkiksi työsopimuslaki ja huoneenvuokralaki ovat kaikille samat. Homoille ei ole omaa työsopimusta ja vuokrasopimusta.
Rekisteröity parisuhde ja avioliitto ovat jo tänä päivänä lähes identtiset. Tämä johtuu siitä, että laki rekisteröidystä parisuhteesta ei sisällä omia pykäliä vaan se ainoastaan viittaa avioliittolakiin seuraavasti (8 §):
(1) Parisuhteen rekisteröinnillä on samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton solmimisella, jollei toisin säädetä.
(2) Rekisteröidyn parisuhteen purkautumisella on samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton purkautumisella, jollei toisin säädetä.
(3) Laissa tai asetuksessa olevaa säännöstä, joka koskee avioliittoa, sovelletaan myös rekisteröityyn parisuhteeseen, jollei toisin säädetä.
Käytännössä eroja on kaksi:
(1) Homopari ei saa automaattisesti yhteistä sukunimeä. Käytännössä maistraatti myöntää hakemuksesta yhteisen sukunimen. Ero heteropariin on maistraatin perimä palkkio (noin 100 euroa).
(2) Homopari ei voi yhdessä adoptoida lasta. Avioliitossa elävä tai yksinäinen ihminen saa adoptoida.
Koska sukunimen saa jo nyt rahalla ja perheen ulkoisia adoptioita tapahtuu esimerkiksi Ruotsissa noin yksi kappale vuosikymmenessä, käytännössä avioliitolla ja rekisteröidyllä parisuhteella ei ole mitään eroa.
Lakimuutos on homopareille tärkeä siksi, että he kokevat avioliitosta erillisen parisuhdeinstituution syrjiväksi. Jos ajatellaan asian taustoja, rekisteröity parisuhde luotiin siksi, että seksuaalivähemmistöille ei haluttu antaa yhdenvertaista asemaa vaan kompromissinä rakennettiin B-luokan parisuhdeinstituutio.
Vertailukohtana voisi varmaan käyttää viime vuosisadan Amerikkaa, jossa tummaihoiselle kansanosalle rakennettiin omat käymälät sekä omat osastot julkisiin kulkuneuvoihin. Tätä kutsuttiin hurskaasti ”erilaiset mutta yhdenvertaiset” -käytännöksi.
Me homot emme tarvitse omia vessoja, emme omaa karsinaa paikallisbussiin ja parisuhteenkin osalta meille kelpaa se, mikä kaikille muillekin. Ei tässä sen monimutkaisemmasta asiasta ole kyse.
Homoparista ei tule heteroparia tekemälläkään. Rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton ero pitääkin olla juuri kuten on kirjoitettu. Homosuhteista on ihan oikeasti käytettävä aivan muuta nimitystä kuin avioliitto, johon instituutioon nojaa miehen ja naisen välisen liiton lainsäädäntö. Homoliitot ovat aivan jotain muuta jo luomiskertomuksessa – yksinkertaista ja täydellisen totta. Jos ei eroa muutoin huomaa niin käväisee kokovartalopeilin edessä.
Jusu:
Hyppäsit tuossa parisuhteiden eri asemasta yksittäisten ihmisten tai ihmisryhmän erilaiseen asemaan. Tuo viittaus tummaihoisten eri vessoihin ei käy vertailukohdasta, koska tässä ei ole kyse siitä että ihmisiä laitettaisiin eri asemaan lain edessä vaan ihmissuhteita.
On paljon ihmissuhteita, joilla ei ole avioliiton asemaa lain edessä esim. perimisen suhteen. On yksinäisiä sinkkuja, jotka kaipaisivat vain jotakuta jonka kanssa jakaa elämänsä, ilman vahvaa oletusta seksin harrastamisesta. Tai voi olla ryhmä yksinäisiä, jotka elävät yhdessä. He eivät saa olla toisilleen lähisukulaisia kuten aviopari ja perhe.
Avioliittoinstituution voisi jättää ennalleen. Siinä on niin paljon ihanteita, normeja ja tukia joita on jaettu lasten parasta ajatellen.
Avioliitto on yhä enemmän painottunut kahden ihmisen väliselle onnellisuudelle, uskollisuudelle ja rakkaudelle, ja perhe ja lapset ovat siinä vain jonkinlainen lisä. Kuitenkin kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikakausina on ollut erityinen liitto juuri jälkeläisten ja uusien kansalaisten synnyttämistä varten.
Olisiko jo cro-magnon -ihmisten pitänyt tunnustaa homoliitot yhdenvertaisina heteroliittojen kanssa? Ihmiskunnan varhaisilta ajoilta lähtien yhteiskunta on perustunut perheille, joita syntyy miehen ja naisen välisestä liitosta.
Jos halutaan tai katsotaan että pelkkä parisuhde tarvitsee jonkinlaisen yhteiskunnallisen erityisaseman, voisi olla erityinen yhteiskunnallinen instituutio pareille, jotka eivät halua hankkia lapsia. Myös heteropareille, ja seksuaalisuus suhteessa on sitten jokaisen oma asia.
Mutta voisi olla myös jokin keino saada itselleen lähisukulainen tai sukulaisia, ilman että heti oletetaan seksuaalista suhdetta ja suhteen toimimista tietynlaisilla ”normeilla”.
Itse voisin ajatella eläväni jonkinlaisessa ystävyys- tai kumppanuusliitossa ilman seksiä. Enkä näkisi tarvetta vaatia että yhteiskunta kutsuu sitä ”avioliitoksi”.
Kristillinen avioliitto taas perustuu mieheyden ja naiseuden yhdistymiselle muutenkin kuin lasten hankinnassa, joten se voisi pysyä ennallaan. Eli yhteiskunnassa soisi olla myös erikseen ”kristillinen avioliitto”, (vaikka ihan omalla nimellään, ei haittaisi), jossa suhteen ja liiton sisältö olisi mieheydessä ja naiseudessa ja niiden merkityksessä suhteessa toisiinsa.
Lakia voisi muuttaa paljon perusteellisemmin. Avioliiton alkuperäinen merkitys voitaisiin säilyttää perheen perustamisen pohjana. Tai sitten luopua siitä kokonaan ja katsoa millaisia suhdemuotoja yhteiskunnan tulisi tukea ja miten.
Mitä siinä ”avioliitossa” on muihin ihmissuhteisiin verrattuna niin pyhää ja ihmeellistä että juuri siten pitäisi jokaisen saada omaa liittoaan kutsua?
Jusu Vihervaara:
Jos ei puhuta seksuualisesta suuntautumisesta vaan ihan pari fyysisestä muodostumisesta eli onko mies/nainen tai mies/mies tai nainen/nainen samanlaisia pareja, minä en näe niitä samanlaisina ja ymmärrän että suomenkielessä on sanoilla sekin merkitys että niillä erotetaan erilaisia asioita toisistaan, tässä tapauksessa erilaiset parit, ei tulisi epäselvyyttä puhuttaessa, tämä on mielestäni yksi näkökohta vai onko?
Vielä liittojen nimistä. Onhan olemassa avoliittokin, joten miksi ei voitaisi keksiä uutta nimitystä samaa sukupuolta oleville? Näin sen pitäisi kaiken logiikan mukaan olla. Vai halutaanko tässä nyt jotakin muuta mitä ei julkisesti kerrota?
Minusta se, miten kirkko on toiminut historiassa ei ole mikään argumentti nykypäivän kiistoissa.
Tummaihoisesta ei tule vaaleaihoista. Kristittyä ei tarvitse käännyttää muslimiksi. Vanhasta ei tule nuorta. Lihavan ei tarvitse laihtua. Ja saamelaisesta ei tule tekemälläkään mustalaista.
Siitä huolimatta jokaisen parisuhde mahtuu samaan avioliittoon. Jokainen ihminen on yksilö. Jokainen meistä voi määritellä rajat, joilla haluamansa ihmiset suljetaan ulos.
Tuomo on ihan oikeassa. Homosta ei tule heteroa. Tasa-arvoisen avioliittolain koko ydin on siinä, että homosta ei tarvitse tulla heteroa, jotta tämä voisi solmia avioliiton.
Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.
Kun katson peiliin, näen ihmisen. Kun muut näkevät kuvani, toivon etteivät he ajattele eroa.
Timo Pöyhönen kirjoitti:
Jos katsotaan esim. millä tavalla 1930-luvulla argumentoitiin (Kakkurin harmiksi käytän passiivia) ”juutalalaiskysymyksessä” ja miten tänä päivänä argumentoidaan ns. antijihadin kohdalla (argumentoijissa paljon uskovaisia, rasistisesti kirjoittavia henkilöitä kuten kansanedustajat Mika Niikko ja James Hirvisaari), niin kyllä minusta on syytä peilata tilannetta historiaan.
Samoin Raamattu-kortin käyttäminen orjuuden puolustamiseksi on täysin relevantti muistutus siinä, jos taas vain heilutellaan Raamattu-korttia. Kysymys on Raamatun käyttämisen tavoista ja näiden tapojen arvioinnista. Marja-Sisko Aallon blogi on tässä kohtaaä täysin asianmukainen.
Raamattu-kortti tässä avioliittoasiassa on vain yksi iso moukari, joka jättää huomiotta, että edes Raamatussa itsessään ei ole yksiselitteistä avioliittokäsitystä tai että moderni avioliitto ei todellakaan ole sama kun Vanhan testamentin avioliitto.
Raamatullinen avioliitto on erittäin selkeästi ilmoitettu raamatussa jos vain viitsii lukea. Miehen ja naisen välinen avioliitto. Yksi mies ja yksi nainen kunnes kuolema erottaa. Myönnytyksenä moniavioisuus on ollut sallittu mutta vain niin että miehellä voi olla monta vaimoa. Ei koskaan niin että naisella voi olla monta miestä. Ei myöskään niin että avioliitossa voi olla epämääräinen joukko monta miestä ja monta naista. Eroaminen ja uudelleen avioituminen on ollut sallittu Mooseksen laissa joissain tapauksissa joissa hylätty vaimo sai mennä uudelle miehelle kun mies antoi erokirjan. Vaimo oli myös vapaa miehestään jos mies otti uuden vaimon ja löi laimin ensimmäisen vaimon elatusta, vaatetusta ja aviollisia oikeuksia. Nämä olivat myönnytyksiä Jumalan laista naisen turvaksi. Koskaan Jumala ei ole sallinut kahden miehen tai kahden naisen välistä avioliittoa eikä tule koskaan sallimaan. Se on Jumalan kanta eikä se muutu vaikka pappi tai piispa sallisi ja siunaisi tällaiset.
Jumalan sanan mukaan kahden samaa sukupuolta olevan välinen seksi on kauhistus ja luonnottomuus. Asialla ei muuten ole mitään tekemistä rotusoron eli rasismin kanssa eikä tasa-arvon. Ei myöskään vasenkätisyyden tai ihonvärin. Eikä ole vihaa varoittaa ihmisiä siitä että Jumala on se joka määrittelee mikä on syntiä, ei ihminen. Jos jatkuvan synnissä elämisen palkka on ikuinen ero Jumalasta, kadotus, niin eikö ole väärin jättää kertomatta ihmisille totuus, minusta on. Eikä Jumala vihaa homoja yhtään enempää kuin heteroakaan joka elää jossain muussa synnissä vaikka huoruudessa tai on juomari. Jumala rakastaa ihmistä mutta vihaa syntiä. Raamatun mukaan synnin palkka on kuolema.
Jumala on rakkaus ja antaa soimaamatta anteeksi kaikki synnit kun pyytää ja tunnustaa ne ja on valmis tekemään parannuksen. Jumala on sitoutunut auttamaan siinä, vaikea on itseään parannella monessa asiassa kun himoja on joka lähtöön. Siksi lause tule sellaisena kuin olet on hyvä mutta missään raamatussa ei sanota että pitää jäädä sellaiseksi kuin on jos elää jossain synnissä. Siksi Jumala varmasti auttaa ihmistä pääsemään asioista jotka hän synniksi määrittelee. Onneksi lankeemuksetkin saa anteeksi koska Jumala on armahtavainen ja laupias, ei vain pidä jäädä elämään synnissä jos sen sellaiseksi tietää koska se paaduttaa ja voi viedä ihmisen lopulliseen eroon Jumalasta jos paatuu niin ettei enää välitä miten elää. Kyse on vain siitä suostuuko ihminen tähän. Meillä kun on vapaus valita seuraammeko Jeesusta vai emme. Jumala ei pakota ketään mihinkään.