Mitä tässä esitän, ei ole julistusta. Kyselen. Vielä hahmotan ajatuksiani. Viisaammat voinevat täsmentää.
Kahden samaa sukupuolta olevan avioliitto-oikeudesta eli tasa-arvoisesta avioliittolaista on syntynyt tuima keskustelu, joka valitettavasti on menossa tuttuun uomaan: osapuolten kannat jyrkkenevät ja aidon keskustelun sijasta huudellaan kaukaa hävyttömyyksiä toisin ajattelevista.
Suomen ev.lut. kirkon kanta, jota arkkipiispan TV-esiintyminen ja siinä esitetyn peruminen ei valitettavasti selkiyttänyt, lienee perinteisen avioliittonäkemyksen tukeminen. Siis miehen ja naisen liitto. Perustelut ovat historialliset, kulttuuriset ja teologiset, viime mainittu kai lähinnä raamattukysymys.
Näitä miettiessäni minua alkoi äkkiä kylmätä.
Tarkistin historiaa, ja totta se oli. Juuri noilla samoilla perusteilla kirkoissa on ankarasti vastustettu mm. orjuuden lopettamista, naisten äänioikeutta ja kansakouluja. Jälkikäteen arvioiden toimittiin väärin.
Jostakin syystä kirkon kannanotoissa on vuosisadasta toiseen eräänlaisena käytevoimana vanhaan tukeutuminen ja muutosten vastustaminen. Tietenkään kaikki vanha ei ole pahaa eikä kaikki uusi hyvää, mutta melkeinpä kysymyksessä kuin kysymyksessä uskonnolliset piirit eivät suinkaan ole kehityksen etulinjassa, vaan jarrua polkemassa.
Joissakin asioissa se jarrun polkeminen voi olla hyvä asia. Joissakin ei. Jälkipolvet arvostelevat, miten oikeassa tai väärässä nyt ollaan.
Minusta Raamattu ohjaa esim. kyselemään oikeudenmukaisuuden, ihmisarvon, tasavertaisuuden, sananvapauden, keskinäisen kunnioituksen, kyselyn ja kaiken koettelemisen suuntaan , siis avoimuuteen ja rohkeuteen tulevaisuutta päin.
Silloinen arkkipiispa John Vikström sovelsi kirkolliskokouksessa naispappeuskysymykseen Paavalin tuttua lausetta siitä, ettei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista – vaan kaikki olemme yhtä Kristuksessa (Gal. 3:28). Sopisiko sama lause tasa-arvoisen avioliittolain pohdintaan?
”Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos, Herra pyhä, iankaikkinen.” (Anna-Mari Kaskisen virsi 513:4).
Todella hyvä uutinen!
Niin Lutherkin sanoi Raamattuun pitäytyen ettei ole hyvä toimia omaatuntoaan vastaan. Sekä yhteiskunta että kirkko syyllistyy raakaan työsyrjintään. Kunhan ajanhenki muuttuu niin se ehkä huomataan. Historia on opettanut, että me ihmiset olemme aina oman aikamme vinoumille sokeita.
Ehkä vielä liian aikaista sanoa, sillä kansalaisaloite.fi:n kautta annettuja allekirjoituksia vain puolet, ja loput kerääjien ilmoittamia. Sinänsä olen tätä aloitetta vastaan, koska se voi aiheuttaa terveyden vaarantavia tilanteita paikkakunnilla, joissa ei ole montaa toimenpiteitä (laillisesti ja turvallisesti) suorittavia henkilöitä. Puolestaan, jos lakiin määrätään velvollisuus suorittaa toimenpide tällaisissa tilanteissa, aiheuttaa se turhaa eriarvoisuutta paikkakuntien välillä.
Samalla argumentaatiolla voidaan väittää, että jokainen sivari vaarantaa maan turvallisuuden. Tuskin se näin menee. Kyllä valtiossa löytyy aina niitä, joiden omaatuntoa ei hetkauta sen enempää ihmissikiön kuin aikuisen sotilaankaan surmaaminen, jos siihen löytyy eettiset perusteet. Eikä tällaisia perusteita ole koskaan ihmiskunnan historian aikana puuttunut.
Ei syytä huoleen: jokainen gynekologi (ja varmaan moni erikoistumatonkin lääkäri) pystyy äidin hengen ollessa vaarassa suorittamaan pienempänä pahana abortin.
Jouni, toisin kuin siviilipalvelusmiehien, tai edes totaalikieltäytyjien, kohdalla, terveyden alan ammattilaisten kohdalla voi tulla eteen tilanne, että jossain pienessä kylässä olisi vain ja ainoastaan yksi lääkäri tai hoitaja, joka tämän toimenpiteen voisi suorittaa. Ja jos tälle annetaan vakaumuksellisista syistä oikeus kieltäytyä suorittamasta tätä toimenpidettä, voi potilas pahimmassa tapauksessa kuolla, joko toimenpiteen suorittamatta jättämisen seurauksena (raskaus tai synnytyskomplikaatiot) tai amatöörin yrityksen vuoksi. Isoissa kaupungeissa tätä ongelmaa tuskin tulisi.
Martti, tietääkseni gynekologi on erikoislääkäri, jolle tätä samaista oikeutta ajetaan, joten ongelma saattaisi pysyä.
Olen ymmärtänyt, että nyt ei haeta vapautta tarpeen vaatiessa ”pienemmän pahan” periaatteella pelastaa äidin henki, vaan vapautta olla tappamatta vauva silloin, kun tämän pieni elämä ei uhkaa kenenkään henkeä.
Abortti on laillinen ja lakisäätänen toimenpide, johon jokaisella raskaana olevalla naisella on oikeus. Käsitykseni mukaan kaikki abortit tehdään julkisella sektorilla.
Julkinen sektori ei voi asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Ei ole mahdollista, että jossain sote-alueilla abortteja saisi ja toisella sote-alueella abortteja ei olisi mahdollista saada, koska henkilökunta kieltäytyisi niitä tekemästä.
Sikäli kun jokin sote-alue ei pystyisi oman henkilökuntansa voimin jotain lakisääteistä palvelua tarjoamaan, se on velvollinen järjestämään sen muilla keinoin. Vaihtoehtoina lienee vuokratyövoiman käyttäminen tai potilaiden kuljettaminen hoitoon johonkin toiseen sairaalaan, jotka kumpikin aiheuttavat yhteiskunnalle ylimääräisiä kustannuksia.
Martti Vaahtoranta: ”Olen ymmärtänyt, että nyt ei haeta vapautta tarpeen vaatiessa “pienemmän pahan” periaatteella pelastaa äidin henki, vaan vapautta olla tappamatta vauva silloin, kun tämän pieni elämä ei uhkaa kenenkään henkeä.”
Siinä olet oikeassa, että aloite on näin kirjoitettu, mutta kieltäytymällä toimenpiteestä voi tämä asettaa naisen silti hengenvaaraan, jos tämä päättääkin hoitaa abortin muilla keinoilla. Onko lääkärillä oikeus toimia moraalinvartijana ja yrittää pakottaa mahdollisesti vahingossa, tai miksei vaikka tahallaan raskautunut kantamaan vastuun lapsesta, joka ei välttämättä enää olisi edes toivottu? Eikö se pitäisi olla kuitenkin aina naisen oikeus päättää omasta vartalostaan ja elämästään?
Olen itse allekirjoittanut aloitteen, ja se rajaa selvästi omantunnonvapauden ulkopuolelle akuutit tapaukset, joissa naisen henki tai terveys on vaarassa. Mitä tulee eri alueiden väliseen eriarvoisuuteen, niin eiköhän se ongelma häviä kun Sote-uudistuksen myötä keskitetään terveyspalvelut entistä suurempiin yksiköihin. Näistä uusista, isoista yksiköistä löytyy nimittäin varmasti sen verran työvoimaa, ettei aborttia vakaumuksellisista syistä vastustavat joudu ainakaan kovin usein akuuttitilanteisiin, joissa heidän on pakko toimia vastoin vakaumustaan.
Sen verran voisin vielä Christer Lindholmin kommenttia täydentää, että kansalaisaloite rajaa akuutit tapaukset kieltäytymisoikeuden ulkopuolelle, mutta tämän lisäksi julkisella terveydenhoitojärjestelmällä ei ole vakaumukseen perustuvaa kieltäytymisoikeutta jatkossakaan.
Tarkoitan tällä sitä, että vaikka yksittäinen työntekijä saisikin oikeuden kieltäytyä, sairaalalla tällaista oikeutta ei ole vaan sen on järjestettävä abortti sitä haluavalle kaikissa tilanteissa. Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä ei voi tarjota vastaukseksi ”ei oota” vaikka yksittäinen työntekijä ei suostuisikaan aborttia tekemään.
Jos olen ymmärtänyt oikein, lääkäriliitto, Super tai Tehy eivät ole asettuneet kannattamaan tätä muutosta. Työntekijäpuolen edustajat ovat julkisuudessa kommentoineet, että alan opiskelijoilla on riittävä vapaus valita erikoistumisala sekä työpaikka omien arvojensa mukaisesti.
Hoitohenkilökunta ei ole sairaalassa toteuttamassa uskonnollista vakaumustaan enkä näe järkeväksi mallia, jossa uskonnollinen vakaumus aikaansaa erivapauksia työpaikoilla.
Uskonto ei ole mikään vamma, joka estää työn tekemisen ja myös kasvissyöjän absolutistin tarjoilijan on tarjoiltava asiakkaalle punaviiniä ja sisäfilepihviä vaikka se olisi kuinka omien arvojen vastaista. Miksi uskonto olisi jokin poikkeus kieltäytyä tekemästä työtä?
Onko tässä kyse vain uskonnollisesta vakaumuksesta ja siihen sidotun omantunnon vapaudesta? Olen ymmärtänyt, että eettinen vakaumus ihmissikiön surmaamisesta kieltäytymiseen voi perustua muuhunkin kuin uskontoon.
Jos pienten lasten surmaaminen on jossain määritelty työtehtäväksi, niin eikö tätä määritelmää olisi aika muuttaa? Sivistynyt Eurooppahan on näin jo tehnyt.
Jukka Romppanen, tällä aloitteella ei tähdätä aborttien kieltämiseen eikä edes niiden määrän vähentämiseen. ”Pienten lasten surmaaminen” on jatkossakin määritelty työtehtäväksi suomalaisissa sairaaloissa eikä siihen ole näköpiirissä muutosta.
Jusu, homoutta ei pidä sekoittaa kaikkeen kuten ei myöskään uskontoa. Voi olla muitakin syitå kuin uskonnolinen vakaumus.
Sami, en mielestäni puhunut homoista missään vaiheessa.
Olisi kyllä erittäin aiheellista saada tämä ihmisoikeuskysymys meilläkin huomioiduksi.
”Keskeinen sivistysvaltion ihmisoikeus on vakaumukseen perustuva uskonnon ja omantunnon vapaus. Se taataan muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (3), Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (4) ja Suomen perustuslaissa (5).
Euroopan neuvoston päätöslauselmassa (1763/2010) todetaan, että terveydenhuollon henkilökunnalla on oltava oikeus ilman mitään rangaistusta tai syrjintää kieltäytyä osallistumasta raskaudenkeskeytyksiin. Lisäksi siinä kehotetaan neuvoston jäsenmaita kehittämään säädöksensä niin, että ne turvaavat henkilöstön omantunnonvapauden (6).”
kuulin juuri radiossa, että toimittajillakin on omantunnonvapaus
Ei voi kuin ihmetellä tätä suomalaista arvomaailmaa. Himojen ihmisoikeudet ovat kaikille niin tärkeitä ja arvokkaita, mutta pienten lasten surmaamisesta ei saa kieltäytyä. Onko pienet elämän alut meille todellakin niin arvottomia?
Naamioita riisutaan.
Tasa-arvoa ja omantunnonvapautta ajavat ihmiset eivät sitä todellisuudessa ajakaan.
Eero Koskela
Todella hieno uutinen.
Hienoa, että tarvittavat nimet saatiin kokoon!
Timo Jokela:
”kuulin juuri radiossa, että toimittajillakin on omantunnonvapaus”
Totta on.
http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/journalistinohjeet/
Tuossa linkissä kohta 5. kertoo ko. tosiasian.
Sen verran tarvitsee kuitenkin tehdä pesäeroa, että toimittajien kohdalla kyse ei ole laista eikä edes juridisesti pätevästä sopimuksesta, jota voisi soveltaa tuomioistuimessa vaan kyse on alan sisäisen itsesäätelyelimen antamista ohjeista.
Kyse olisi suurin piirtein samasta asiasta kuin, että tässä aborttikysymyksessä päätös tehtäisiin eduskunnan sijasta työntekijöiden ja työnantajan välisissä neuvotteluissa ja kirjattaisiin alan työehtosopimukseen. Tosin työehtosopimuskin olisi siinä mielessä virallisempi, että se on juridisesti pätevä sopimus.
Toimittajien eettisillä ohjeilla pyritään ylläpitämään sananvapautta sekä lehdistön riippumattomuutta. Demokratiassa on tärkeää, että valtaa pitävät eivät pysty kontrolloimaan julkaistavien uutisten sisältöä eikä myöskään rahalla ole mahdollista ostaa haluamiaan ”uutisia”. Jokainen keksii esimerkin yhteiskunnasta, jossa toimittajat eivät ole riippumattomia vaan valtakoneisto pystyy päättämään, millaista propagandaa kansalle syötetään.
En täysin rinnastaisi näitä kahta asiaa vaikka onkin houkuttelevaa käyttää toimittajien omia eettisiä ohjeita keinona perustella terveydenhuollon työntekijöille saada omantunnonvapaus olla tekemättä aborttia.
Eli jos joku ei vielä ymmärtänyt, missä on ero terveydenhuollon ja toimittajien välillä, kerrataan vielä.
Toimittajien ohjeessa ei ajeta toimittajan henkilökohtaista etua vaan pyritään varmistamaan sananvapaus yhtenä demokraattisen yhteiskunnan peruspilarina. Ohjeella puolustetaan yhteiskunnallista intressiä. Aborttia koskevalla kansalaisaloitteella ajetaan työntekijän henkilökohtaista intressiä, jotta hän välttyisi kokemasta mielipahaa.
Sinänsä työntekijän kokeman mielipahan minimointi ei aina ole lainkaan huono tavoite.
Jusu: ei tässä mitään ”henkilökohtaista mielenrauhaa” ajeta, vaikka sekin siinä saattaa tulla. Tavoitteena on, että lääkärit ja sairaanhoitajat saisivat tehdä sitä työtä, johon heillä on sekä ulkoinen että useimmiten vahva sisäinen kutsumus ja mihin osa heistä on myös valalla sitoutunut, eli ELÄMÄN PUOLUSTAMISEEN, ei sen tuhoamiseen. Samalla puolustetaan yksilöä mielipidetotalitarismia vastaan.
Martti, tällä kansalaisaloitteella ajetaan puhtaasti niiden työntekijöiden henkilökohtaista intressiä, jotka abortin tekemisestä haluaisivat kieltäytyä. Kukaan muu ei tästä lakimuutoksesta hyötyisi.
Minun nähdäkseni tämä on minimivaatimus niiden taholta, jotka eivät voi hyväksyä sikiövaiheessa olevan ihmisolennon tappamista. Että pitäisi vähintään antaa asiassa omantunnonvapaus ja mahdollisuus olla osallistumatta siihen. Vaikka itse asiaa se ei auta eikä muuta. Syntymättömiä lapsia tapetaan edelleen kohtuun.
Tästä lakimuutoksesta ei olisikaan siten varsinaista ”hyötyä” ainakaan niille, joita asia eniten koskee. Siis abortoitavaksi tuomituille sikiöille, jotka eivät ole maailmaan tervetulleita, syystä tai toisesta.
Tämän voi katsoa kyllä olevan myös viesti elämän suojelemisen puolesta. Allekirjoitusten määräkin kertoo jotain. Vaikka valitettavasti lakia, jonka mukaan abortin saa tehdä aina kun siltä tuntuu, ei varmaan koskaan tulla muuttamaan.
Minusta on kovin kovasydämistä sanoa, että ”kukaan muu työntekijät ei tästä hyötyisi”.
Samat henkilöt, jotka ajavat sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavat hoitohenkilökunnan vakaumukseen perustuvaa oikeutta olla osallistumatta abortin tekoon. Siinä on ristiriita. Entäs jos sanotaan ”Kukaan muu kuin jotkut homoseksuaalit ei tästä uudesta avioliittolaista hyötyisi”? Tuntuisiko se mukavalta homoseksuaaleista?
Salme,
Nyt sotket asioita. Minä en vastustanut tätä aloitetta sen takia, että ”siitä ei kukaan myy hyödy mitään”. Tottakai lakimuutoksia voidaan tehdä sen takia, että joku hyötyy lakimuutoksesta.
Minä sanoin että esiin nostamasi toimittajien säännöstö ja kansalaisaloitteella ajettava sairaanhoitohenkilökunnan mahdollisuus kieltäytyä abortin tekemisestä eroavat toisistaan siinä, että toimittajien eettisellä säännöllä ei ajeta toimittajan henkilökohtaista etua toisin kuin tällä kansalaisaloitteella. Tarkoitin tällä sitä, että on väärin vertailla, että toimittajalla olisi jotain sellaista, mitä sairaanhoitohenkilökunnalla ei ole.
Jusu, aha.
Mutta toisaalta onhan se toimittajankin etu, että hänellä on tällainen oikeus vakaumukseensa vedoten, vaikka siitä ei olisikaan säädetty lailla. Hän voi kieltäytyä joistain vakaumukensa vastaisista tehtävistä samoin kuin hoitohenkilökuntakin voisi, jos siihen olisi oikeus.
Nimim. Jusu Vihervaara yrittää epätoivoisesti selitellä, että toimittajien omantunnon vapaudella ja hoitohenkilökunnan omantunnon vapaudella olisi jokin ”pesäero”. Että olisi merkitysero sillä että puolustetaan yhteiskunnassa sananvapautta tai puolustetaan elämän kunnioittamista ( tai oikeutta siihen ). Kyse ei ole yksittäisten terveydenhoitohenkilöstön jäsenten mukavuudesta vaan yhteiskunnallisesta arvosta samoin kuin sananvapaudessakin.
Olli Lehto,
En minä epätoivoisesti mitään selitä, mutta jos asia ei mene sinulle perille, en lähde vääntämään ratakiskosta. Etkö keksi parempaa keinoa yrittää lytätä mielipiteitäni kuin nimitellä minua nimimerkiksi? Eikös tuo ole vähän lapsellista käytöstä oletettavasti aikuiselta ihmiseltä.