”Tasa-arvon kannattaja vai kiihkoilija?”

[Antti Mustakallio:] Retorinen analyysi Ville Niinistön blogikirjoituksesta (10.2.) ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta”.

Keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on noussut jälleen esille – arvatenkin osaksi sen tähden, että Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön aiheesta laatima blogikirjoitus ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta” sisältää tavanomaista vahvempaa retoriikkaa.

Lakiehdotuksen laatijoilta oli alun perin retorisesti taitava valinta kutsua ehdotettua avioliittolakia tasa-arvoiseksi. Tasa-arvoahan kannatetaan yleisesti puoluerajoista riippumatta. Tällöin lakiehdotuksen vastustajat saattavat leimautuvat julkisessa keskustelussa tasa-arvon vastustajiksi, jollaisia he eivät arvatenkaan halua olla.

Niinistö ottaa kirjoituksessaan tasa-arvosta kaiken ilon irti ja soveltaa vanhaa hyväksi havaittua retorista keinoa, toistoa. Sanaa toistetaan lyhyessä tekstissä kolmetoista kertaa ja näin ikään kuin juntataan lukijan mieleen se, että lakiehdotus ja sen kannattaminen on osoitus tasa-arvosta. Lakiehdotuksen vastustaminen tai jo se, ettei aktiivisesti edistä sitä, on asettumista tasa-arvoa vastaan.

Tätä jämerämpi retorinen siirto on se, että hän liittää keskusteluun ”äärioikeiston ja äärimielipiteiden nousun”. Niinistö linkittää yhteen viharikokset ja tasa-arvon vastustamisen: Pride-paraati, jota vastaan taannoin hyökättiin, oli ”tasa-arvoa edistävä”. Näin ollen kyseessä oli hyökkäys tasa-arvoa vastaan.

Samaan kokonaisuuteen Niinistö liittää oululaisen vihreiden kaupunginvaltuutetun pahoinpitelyn, joka oli mahdollisesti viharikos. Tällä tavoin ne, jotka eivät kannata lakialoitetta, liitetään hienovaraisesti mielikuvatasolla äärioikeistolaiseen viharikollisuuteen.

Niinistö patistaa päättäjiä nousemaan ”tasa-arvon puolesta äärimielipiteitä vastaan”. Tämä luo polarisoidun asetelman: tasa-arvon kannattaminen vastaan äärimielipiteet. Ei jää epäselväksi, kummalle puolelle lakialoitteen puolustajat asettuvat.

Monet kansanedustajat eivät ole kannattaneet lakialoitetta. Niinistön retorinen ratkaisu on selittää tätä siten, että muuten he kyllä kannattaisivat, mutta nyt he ovat ”selvästi pelästyneet suvaitsemattomia äärimielipiteitä ja ankkuroituneet konservatiiviseen varovaisuuteen”.

Lakialoitteen kannattaminen on tasa-arvon puolustamista, ja koska tällöin on vaikea järjellä selittää, miksi joku ei lakialoitetta kannattaisi, esitetään psykologinen selitys: pelko. Tällöin kuitenkin annetaan ymmärtää, että Niinistön kanssa eri mieltä olevat ovat lähes pelkureita – hehän nöyristelevät ”suvaitsemattomien äärimielipiteiden” edessä, eivätkä uskalla tehdä tällaisen pelon lamauttamina oikeita ratkaisuja.

Niinistön retoriikka on eräänlaista heimokieltä. Kirjoituksessa asetetaan lukijan eteen kaksi leiriä: tasa-arvon kannattajien joukko ja äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat. Kysymys on siitä, kumpaan joukkoon lukija haluaa asettua.

Tasa-arvon kannattajat ”vievät suomalaista hyvinvointia eteenpäin”, asettuvat rohkeasti viharikollisuutta vastaan ja kannattavat lakialoitetta. Äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat vastustavat tasa-arvoa ja hyökkäävät väkivaltaisesti sukupuolivähemmistöjen kimppuun.

Sitten on vielä näiden väliin sijoittuva joukko: ne, jotka haluaisivat kannattaa tasa-arvoa, mutta jotka pelon takia nöyristelevät ääritahojen edessä. Tällaisten vaihtoehtojen edessä lukijan on helppo valita leirinsä.

Mitä tällaiseen retoriikkaan tulisi suhtautua?

Niinistön kirjoituksen retorinen keinovalikoima ei ole poikkeuksellinen poliittisessa retoriikassa, jossa käytetään usein toistoa, polarisaatiota ja heimokieltä. Se mikä kirjoituksessa on hivenen poikkeuksellista, on retoriikan voimakkuus.

Voimakasta retoriikkaa voidaan pitää onnistuneena valintana, mikäli sen päätarkoituksena oli herättää julkista keskustelua. Siinä kirjoitus on onnistunut.

Mikäli kirjoituksen tarkoituksena on saada porvaripuolueiden edustajat kannattamaan lakialoitetta, vastaan voi tulla se, etteivät eri mieltä olevat arvatenkaan suhtaudu myönteisesti siihen, että heidän vihjataan olevan pelkureita ja äärijoukkioiden kanssa samassa rintamassa. Siinä mielessä kirjoitus ei vaikuta kutsuvalta.

Ulkopuolisille ja Niinistön kanssa valmiiksi samaa mieltä oleville kirjoitus voi taas toimia innostavasti ja sen retoriikka voi synnyttää ajattelua, joka lopulta päätyy myönteiseksi lakialoitetta kohtaan.

Antti Mustakallio

puhetaidon ja retoriikan kouluttaja, sanahaltuun.fi

Analyysi laadittu Kotimaa24:n pyynnöstä.

  1. tässä ei oikeasti tavoitella yhtäläisiä oikeuksia, vaan lisä-/ekstra-oikeuksia.

    Kerrotko Petri mitä ylimääräisiä ekstraoikeuksia homoparit saavat siinä, että heidän parisuhdettaan kutsutaan samalla nimellä kuin heteroparin suhdetta?

    Mitä presidentti Niinistöön tulee hän ilmoisi kampanjansa aikana, että lainsäädännössä tulee korjata ne asiat, joissa hetero- ja homoparit ovat eriarvoisessa asiassa. Niinistö mainitsi erityisesti oikeuden adoptioon ja yhteiseen sukunimeen.

  2. Sauli Niinistö ei kannata avioliittolain muuttamista, vaan hänelle ymmärtääkseni riittävät korjaukset parisuhdelakiin sekä erilaisiin henkilörekistereihin.

    Mutta kuinka vakavasti voidaan suhtautua Antti Mustakallion analyysiin, koska hän on lukenut Ville Niinistön blogin – ja seurannut ajankohtaisia uutisia – niin huonosti, että hän sekoittaa keskenään oululaisen vihreän kaupunginvaltuutetun pahoinpitelyn ja kirjanjulkistamistilaisuuden yhteydessä Jyväskylässä tapahtuneen puukotuksen. Kaupunginvaltuutettua ei puukotettu.

  3. Retoriset analyysit poliittisista puheista tai teksteistä ovat tällaisiä. Niissä arvioidaan sitä millä keinoilla ja välineillä puhuja tai tekstin kirjoittaja pyrkii vakuuttamaan kuulijansa ja suostuttelemaan heitä olemaan kanssaan samaa mieltä.
    Retoriset analyysit voivat vaikuttaa kyynisiltä sillä niissä yleisesti kunnioitettuja ja arvostettuja asioita kuten tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja demokratia analysoidaan taktisina ”pelivälineinä” tilanteessa/pelissä, jossa tarkoituksena on pelata taitavasti ja saada mahdollisimman monta maalia, eli toisinsanoen vakuuttaa kuulijat ja suostutella heitä jonkin mielipiteen tai näkemyksen kannattajiksi.

    Mistä tahansa puheista voidaan tehdä retorisia analyysejä, myös uskonnollisista puheista. Silloin uskonnollisen puheen sisältämiä piirteitä ja käsitteitä arvioidaan myös taktisina, retorisina siirtoina. Paljon käytettyjä retorisia keinoja uskonnollisissa puheissa ovat vetoaminen vaikkapa ”klassiseen kristinuskoon”, ”kirkon ykseyteen”, ”luterilaisiin tunnustuskirjoihin”, ”Raamattuun”, ”Jeesuksen esimerkkiin”, ”Jumalan tahtoon” jne. Toiset uskonnolliset retorikot käyttävät edellämainittuja keinoja taitavammin ja toiset vähemmän taitavasti. Uskonnollisessa puheessa käytetään hyvin paljon myös polarisaatiota, jota Antti Mustakallio luki esiin myös Ville Niinistön puheesta. Uskonnollisessa puheessa asioita polarisoidaan ”maallisiin” ja ”kristillisiin”. Jos (konservatiivinen) uskonnollinen puhuja on taitava retorikko ja taitava polarisaation käyttäjä, hän voi hyvinkin saada kuulijansa vakuutettua mm. siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaminen on ”maallisuutta”, joka ei kuulu kristinuskoon.

  4. Olen samaa mieltä. Tyyli toimii joka suuntaan. Jos vaihdamme muutaman sanan seuraavasta tekstistä niin myös uusi teksti on osoittautunut toimivaksi.
    ”Jos (konservatiivinen) uskonnollinen puhuja on taitava retorikko ja taitava polarisaation käyttäjä, hän voi hyvinkin saada kuulijansa vakuutettua mm. siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaminen on ”maallisuutta”, joka ei kuulu kristinuskoon.”
    Uusi versio:
    Jos (liberaalinen) uskonnollinen puhuja on taitava retorikko ja taitava polarisaation käyttäjä, hän voi hyvinkin saada kuulijansa vakuutettua mm. siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaminen on täysin raamatullista, joka kuuluu kristinuskoon.

  5. [Antti Mustakallio:]

    Retorinen analyysi Ville Niinistön blogikirjoituksesta (10.2.) ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta”.

    Lakiehdotuksen laatijoilta oli alun perin retorisesti taitava valinta kutsua ehdotettua avioliittolakia tasa-arvoiseksi. Tasa-arvoahan kannatetaan yleisesti puoluerajoista riippumatta. Tällöin lakiehdotuksen vastustajat saattavat leimautuvat julkisessa keskustelussa tasa-arvon vastustajiksi, jollaisia he eivät arvatenkaan halua olla.

    Jos nyt vuorostaan soveltaisin retorista analyysiä Mustakallion tekstiin. ”tasa-arvoon vetoaminen on taitava valinta…”
    Minusta tuossa on aivan aristotelinen päättely yleisestä ysityiseen. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Vähemmistöön kuuluva ovat ihmisiä. Vähemmistötkin ovat siis tasa-arvoisia.
    Mustakallio vääntää sen retorisesti leimaamiseksi, koska hän puhetaidon opettajana, manipuloinin asiantuntijana näin pääseee ohittamaan kysymyksen miksi eräitä vähemmistöjä pitää kohdella poikkeavasti. Hän säästää itsensensä kiusallisilta selityksiltä, ihan oppikirjojensa mukaan.

    Niinistön ja Mustakallion retoriikka on eräänlaista heimokieltä. Kirjoituksessa asetetaan lukijan eteen kaksi leiriä: [… ] Kysymys on siitä, kumpaan joukkoon lukija haluaa asettua.

    (Mustakallion ) Analyysi laadittu Kotimaa24:n pyynnöstä.
    Tämä kertoo osaltaan miten politiikassa muotoseikkoihin takertumalla voidaan sisältöä mitätöidä.

  6. SR-L kirjoitti: Jos (konservatiivinen) uskonnollinen puhuja on taitava retorikko ja taitava polarisaation käyttäjä, hän voi hyvinkin saada kuulijansa vakuutettua mm. siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattaminen on ”maallisuutta”, joka ei kuulu kristinuskoon.

    Semiotiikkaa sovellettaessa näyttäisi siltä, että suhtautuminen samaa sukupuolta olevien suhteisiin ja ajatuksien muutokset puhuttaessa avioliitosta ovat sukua mainonnalle. Siinähän viestissä tapahtuu merkityksen siirto. Se tarkoittaa sitä, että kuvan viestiin on laitettu vierekkäin, peräkkäin tai vastakkain erilaisia elementtejä, joista sen merkitys muodostuu. Mainoksissa näistä muodostuvien merkityksien viittaussuhteita hämmennetään. Näin syntyy uudenlainen merkitys ja aluksi outous vaikuttaa vähitellen toistojen myötä normaalilta. Samaa metodia näyttäisi samaa sukupuolta olevien suhteen nimittäminen avioliitoksi pitävän sisällään.

  7. Eikö retoriikan sijaan tulisi analysoida argumentteja?
    Argumenttejahan on esitetty suuntaan ja toiseen ja keskusteluun päästään aidosti jos pyritään kertomaan uskomuksista ajattelun taustalla.

    Ateisti, humanisti, kristitty,hindu perustelevat toisinaan kaikki saman asian puolesta, mutta eri syistä.

    Meillä on taipumus piilotella ’uskomuksiamme’, missä ajattelumme juuret lepäävät.
    Usko Jumalan Poikaan Jeesukseen ei horju sillä Hän elää!

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.