[Antti Mustakallio:] Retorinen analyysi Ville Niinistön blogikirjoituksesta (10.2.) ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta”.
Keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on noussut jälleen esille – arvatenkin osaksi sen tähden, että Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön aiheesta laatima blogikirjoitus ”Näytön paikka tasa-arvoisen avioliiton ja ihmisoikeuksien puolesta” sisältää tavanomaista vahvempaa retoriikkaa.
Lakiehdotuksen laatijoilta oli alun perin retorisesti taitava valinta kutsua ehdotettua avioliittolakia tasa-arvoiseksi. Tasa-arvoahan kannatetaan yleisesti puoluerajoista riippumatta. Tällöin lakiehdotuksen vastustajat saattavat leimautuvat julkisessa keskustelussa tasa-arvon vastustajiksi, jollaisia he eivät arvatenkaan halua olla.
Niinistö ottaa kirjoituksessaan tasa-arvosta kaiken ilon irti ja soveltaa vanhaa hyväksi havaittua retorista keinoa, toistoa. Sanaa toistetaan lyhyessä tekstissä kolmetoista kertaa ja näin ikään kuin juntataan lukijan mieleen se, että lakiehdotus ja sen kannattaminen on osoitus tasa-arvosta. Lakiehdotuksen vastustaminen tai jo se, ettei aktiivisesti edistä sitä, on asettumista tasa-arvoa vastaan.
Tätä jämerämpi retorinen siirto on se, että hän liittää keskusteluun ”äärioikeiston ja äärimielipiteiden nousun”. Niinistö linkittää yhteen viharikokset ja tasa-arvon vastustamisen: Pride-paraati, jota vastaan taannoin hyökättiin, oli ”tasa-arvoa edistävä”. Näin ollen kyseessä oli hyökkäys tasa-arvoa vastaan.
Samaan kokonaisuuteen Niinistö liittää oululaisen vihreiden kaupunginvaltuutetun pahoinpitelyn, joka oli mahdollisesti viharikos. Tällä tavoin ne, jotka eivät kannata lakialoitetta, liitetään hienovaraisesti mielikuvatasolla äärioikeistolaiseen viharikollisuuteen.
Niinistö patistaa päättäjiä nousemaan ”tasa-arvon puolesta äärimielipiteitä vastaan”. Tämä luo polarisoidun asetelman: tasa-arvon kannattaminen vastaan äärimielipiteet. Ei jää epäselväksi, kummalle puolelle lakialoitteen puolustajat asettuvat.
Monet kansanedustajat eivät ole kannattaneet lakialoitetta. Niinistön retorinen ratkaisu on selittää tätä siten, että muuten he kyllä kannattaisivat, mutta nyt he ovat ”selvästi pelästyneet suvaitsemattomia äärimielipiteitä ja ankkuroituneet konservatiiviseen varovaisuuteen”.
Lakialoitteen kannattaminen on tasa-arvon puolustamista, ja koska tällöin on vaikea järjellä selittää, miksi joku ei lakialoitetta kannattaisi, esitetään psykologinen selitys: pelko. Tällöin kuitenkin annetaan ymmärtää, että Niinistön kanssa eri mieltä olevat ovat lähes pelkureita – hehän nöyristelevät ”suvaitsemattomien äärimielipiteiden” edessä, eivätkä uskalla tehdä tällaisen pelon lamauttamina oikeita ratkaisuja.
Niinistön retoriikka on eräänlaista heimokieltä. Kirjoituksessa asetetaan lukijan eteen kaksi leiriä: tasa-arvon kannattajien joukko ja äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat. Kysymys on siitä, kumpaan joukkoon lukija haluaa asettua.
Tasa-arvon kannattajat ”vievät suomalaista hyvinvointia eteenpäin”, asettuvat rohkeasti viharikollisuutta vastaan ja kannattavat lakialoitetta. Äärimielipiteitä edustavat kiihkoilijat vastustavat tasa-arvoa ja hyökkäävät väkivaltaisesti sukupuolivähemmistöjen kimppuun.
Sitten on vielä näiden väliin sijoittuva joukko: ne, jotka haluaisivat kannattaa tasa-arvoa, mutta jotka pelon takia nöyristelevät ääritahojen edessä. Tällaisten vaihtoehtojen edessä lukijan on helppo valita leirinsä.
Mitä tällaiseen retoriikkaan tulisi suhtautua?
Niinistön kirjoituksen retorinen keinovalikoima ei ole poikkeuksellinen poliittisessa retoriikassa, jossa käytetään usein toistoa, polarisaatiota ja heimokieltä. Se mikä kirjoituksessa on hivenen poikkeuksellista, on retoriikan voimakkuus.
Voimakasta retoriikkaa voidaan pitää onnistuneena valintana, mikäli sen päätarkoituksena oli herättää julkista keskustelua. Siinä kirjoitus on onnistunut.
Mikäli kirjoituksen tarkoituksena on saada porvaripuolueiden edustajat kannattamaan lakialoitetta, vastaan voi tulla se, etteivät eri mieltä olevat arvatenkaan suhtaudu myönteisesti siihen, että heidän vihjataan olevan pelkureita ja äärijoukkioiden kanssa samassa rintamassa. Siinä mielessä kirjoitus ei vaikuta kutsuvalta.
Ulkopuolisille ja Niinistön kanssa valmiiksi samaa mieltä oleville kirjoitus voi taas toimia innostavasti ja sen retoriikka voi synnyttää ajattelua, joka lopulta päätyy myönteiseksi lakialoitetta kohtaan.
– Antti Mustakallio –
puhetaidon ja retoriikan kouluttaja, sanahaltuun.fi
Analyysi laadittu Kotimaa24:n pyynnöstä.
Tämä ei käy laatuun.
Naispuolinen vanhempi on lapsen äiti ja miespuolinen vanhempi on lapsen isä. Lähtökohtaisesti lapsella on sekä äiti että isä, jotka ovat eri sukupuolta. Adoption perusteella lapsella voi olla kaksi samaa supupuolta olevaa vanhempaa.
Jos tätä lähdetään peukaloimaan, niin lakimuutosaloite joutaa mappiin Ö.
Ja tämä on jälleen sitä kuuluisaa paskapuhetta. Lakialoitteessa ehdotetaan kolmea muutosta:
(1) samaa sukupuolta olevan parin parisuhteesta käytetään rekisteröidyn parisuhteen sijasta nimeä avioliitto.
(2) Samaa sukupuolta oleva pari saisi heteroparin tapaan ottaa yhteisen sukunimen ilmaiseksi (nykyisin se maksaa 90€).
(3) Samaa sukupuolta oleva pari saisi heteroparin tapaan adoptoida yhdessä perheen ulkopuolisen lapsen, joka ei ole kummankaan biologinen lapsi.
Noista kolmesta kohta (1) on ainoa jolla on käytännön merkitystä. Sukunimen saa jo nykyisellään rahalla. Adoptiolapsia puolestaan Suomessa ei ole tarjolla ja ne kehitysmaat, josta suomalaiset heteroparit ostavat adoptiolapsia, eivät luovuta lapsia homopareille.
Äiti on äiti ja isä on isä jatkossakin. Lakialoitteella ei tätä muuteta.
@Jukka Kivimäki
Mitä tällaisia säädöksiä pelkäät olevan vireillä? Ei avioliittolain uudistus ole tuomassa mitään määräyksiä välttämättömiin sukupuolen perusteella määräytyviin seikkoihin.
Omasta kommentistani:
Jukka Kivimäen vastauksesta:
Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei tietenkään vaikuta mitenkään sukupuolen perusteella määriteltyihin nimityksiin. Avioliittolain vaikutus olisi juuri ulkoisen adoption salliminen. Muutenkin laki puhuu lapsen huoltajista ja vanhemmista. Isyyslaki mainitsee isän, mutta tähänkään asiaan nyt aloitteen asteella olevalla uudistuksella ei ole vaikutusta.
En yhtään tajua, mitä Kivimäki tarkoittaa.
Tarja Koivumäki:
Jusu Vihervaara:
Olette siis Tarja Koivumäen kanssa asiasta eri linjoilla, hyvä että asia tulee tässä selvästi ilmi.
@Ana Virtanen
Ei muutu. Hiukan outoa, mutta ei tosiaan muutu. Suomessa on isiä, jotka ovat juridisesti naisia ja päin vastoin.
En voi väittää lukeneeni koko kommenttiketjua, jossa on yli 120 kommenttia. Oletan silti, etten ole Tarja Koivumäen kanssa kovinkaan eri mieltä asiasta.
Kommenttini paskapuheesta oli kohdistettu spekulaatioon, jossa väitettiin että lakialoite muuttaisi sukupuolisidonnaisia termejä kuten ’isä’ tai ’äiti’. Tämän suuntaiset vihjailut taisivat olla herra Kivimäen kynästä. Kuten Tarja jo mainitsi, lakialoite ei sisällä mitään tämän suuntaista.
Pahoittelen, jos käytin kommenttini laukaisualustana väärän henkilön sitaattia.
Tarja Koivumäki
Kiitos vastauksestasi klo 21:04 luin sen vasta nyt. Jostain syystä sitä ei vielä näkynyt edelistä komenttiani kirjoittaessani. Selvennätkö vielä, mitä tarkoitat tuolla homovanhemmuuden nimiä myöden samankaltaisuudella heterovanhemmuuteen verrattuna.
Ana Virtanen:
Mihin perustat tämän väitteen ja mitä tarkoitat ’korvaavuudella’?
Tutkimusten valossa ei ole onnistuttu osoittamaan, että lapset, jotka elävät kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheessä eroaisivat mitenkään heteroperheissä elävistä lapsista. Päinvastoin kaikkien tutkimusten valossa kummassakin perheessä elävät lapset on todettu yhtä onnellisiksi ja yhtä tasapainoisiksi.
Itseasiassa yksi ero on. Samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä elävät lapset ovat tutkimusten mukaan hieman keskivertolapsia suvaitsevaisempia. En ole varma, pitäisikö se tulkita positiiviseksi, negatiiviseksi vai neutraaliksi eroavuudeksi.
@Jusu
tarkoitin yksinkertaisesti sitä, että isä ja äiti ovat lapselle eri asioita, samoin mies ja nainen ja näin tuleekin olla.
Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, tämä seikka on tiedostettu myös ns. apilaperheissä, kun lapsella on tuttu ja turvallinen aikuinen sekä miespuolisena että naispuolisena.