Tasapäistämmekö yhdenvertaisuuden varjolla? Onko intersektionaalinen feminismi jo karannut käsistä?

Suomalaisia saavutuksia tasa-arvon alueella voi jo nähdä liikennemerkeissä. Lapsista varoittavassa kyltissä eivät enää kirmaa tytöt ja pojat, vaan kuvituksena näyttää olevan ilmassa leijuvia, pallopäisiä avaruusolioita. Jos samanlaisuus on tasa-arvoa, eikö ongelmaksi kuitenkin jää, että toiset ovat samanlaisempia kuin toiset?

Toisaalta vallitsevan ideologian mukaan myös monimuotoisuus (diversiteetti) on tavoiteltavaa. Tässäpä onkin ihmeteltävää. Sama aikamme ideologia väittää, että tyttöjä ja poikia ei ole. Silti kaikessa pitäisi näkyä sukupuolten moninaisuus ja muunsukupuolisten ja toiseutettujen edustus.

Rotuja ei ole, mutta tärkeää olisi silti nähdä rodullistettujen hätä. Laajasti olisi myös huolehdittava, että ihonväriltään erilaiset ovat edustettuina. Toisaalta siis värillä ei pitäisi olla väliä, toisaalta se pitäisi ottaa huomioon.

Kannatan ilman muuta yhdenvertaisia ja yhtäläisiä ihmisoikeuksia kaikille. Kaikilla pitäisi olla myös kohtalaisen samanlaiset mahdollisuudet. Ihmiset eivät ole lahjoiltaan ja taipumuksiltaan kuitenkaan samanlaisia. Myönnän mielihyvin, että melko huonona laulajana en kelpaa hienoon edustuskuoroon. Silti pidän tärkeänä, että minäkin olen saanut mahdollisuuden kokeilla laulua. Nautin hyvien laulajien osaamisesta.

Länsimainen ja teollinen elämäntapamme toimii standardeilla. Teollinen tuotanto, koneistus ja varaosat vaativat normit ja standardin. Euroopassa EU on direktiiveillään lisännyt yhteisiä mitoituksia kaikelle. Olemme huomaamattamme alkaneet yhä enemmän standardoita myös ihmistä.

Yhdenmukaistamisen paine on hiipinyt myös niin kutsuttuihin länsimaisiin demokratioihin, ilmeisesti meillekin. Tieteessä, kulttuurissa, taiteessa ja politiikassa on havaittavissa yhden valtaideologian paine, joka muokkaa yksilöitä. Tuntuu, että mukaan mahtuu —vain päätään lyhyempänä, kuten Pirkko Saisio totesi taistolaisuudesta. Vaihtoehtoinen ajattelu koetaan toisena ääripäänä, joka pyritään sulkemaan ulos.

Uskomme ihmisinä olevamme edellisiä sukupolvia tiedostavampia ja vapaampia. Olemmeko todella? Minusta tuntuu, että siedämme erilaisuutta huonommin kuin edelliset sukupolvet. Yhteiskuntamme on ehkä sallivampi tai sanoisinko välinpitämättömämpi, mutta tabut ja pilkkakirveet ovat sosiaalisesti ahkerassa käytössä.

Sodan aikana äitini söi ruokansa samassa pöydässä kuin venäläinen sotavanki. Äiti oppi sanan voi venäjäksi, kun vanki sanoi ”masla”. Suomalaisessa maalaistalossa kunnioitettiin neuvostoupseerin patrioottisuutta ja hyviä tapoja. Vanki itki katkerasti erotessaan suomalaisista. Hyväntahtoista suhtautumista vihollisen sotavankiin pitäisin esimerkillisenä erilaisuuden kohtaamisena, vaikka elettiin kipeää kotirintaman todellisuutta.

Sukupuolten sota tuntuu yhtä mielettömältä kuin eriväristen tai erikielisten välinen sotiminen. Eriarvoisuutta vastaan taisteleminen on ehkä välttämätöntä, mutta se on liian usein ihan tavallista valtakamppailua. Hyvä tarkoitus pyhittää aseet. Niinpä näyttää siltä, että tasa-arvon vastaiseksi leimattuja vastaan taistellessa ovat lähes kaikki keinot sallittuja.

Minun on helppo ymmärtää yhdysvaltalaisessa kontekstissa syntynyt intersektionaalisen feminismin matriisitarkastelu. Otetaan esille sukupuolen, rodun ja yhteiskuntaluokan merkitys yhtä aikaa, haetaan katvealueita, marginalisoituja. Minun on kuitenkin lähes mahdotonta ymmärtää sitä syvätyperyyttä, jolla USA:n historian narratiivit siirretään suomalaiseen kontekstiin. Kenen etuja niillä uhriutumissaagoilla oikeasti ajetaan?

”Aatteet on mun vaatteet.” Teemmekö omista aatteistamme myös vaatteita lapsillemme? Jossakin määrin se lienee väistämätöntä, sillä niitä opitaan kuten kieltä, aluksi on opittava niiden oppiminen lähipiirissä. Meillä on myös oikeus opettaa sellaisia arvoja, jotka ovat kantaneet omaa elämäämme, myös lapsillemme. Kuulukoon siihen todeksi elettyinä ja positiivisesti ymmärrettynä erilaisuuden hyväksyminen sekä tasa-arvon ihanne. Suomessa itsenäinen isänmaa on liittynyt vahvasti kokemukseen ihmisten vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Juhlikaamme sitä.

Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra