Vuosia sitten eräs läheiseni menetti oman vanhempansa. Puhelimessa puhuessamme tai tavatessamme kasvotusten keskustelimme usein tästä edesmenneestä ihmisestä, surusta ja ikävästä. Kuukaudet ja vuodet kuluivat, suru muutti muotoaan ja muistot jäivät. Ajan saatossa huomasin yhden asian muuttuneen pysyvästi läheisessäni. Jutellessamme puhelimessa hän usein puhelun lopuksi muistuttaa, että olen hänelle rakas ja tärkeä. Arvostan noita ääneen sanottuja sanoja valtavasti. Olen tallettanut nuo sanat syvälle sisimpääni. Olen kiitollinen siitä, että olen voinut vastata noihin sanoihin takaisin ”sinäkin olet minulle rakas ja tärkeä”.
Läheiseni rohkaisemana opettelin itsekin puhumaan tunteistani ääneen perheenjäsenille, sukulaisille ja ystäville. Sanon heille, että he ovat minulle rakkaita ja tärkeitä. Joskus minulle on hyväntuulisesti naurettu, kun nuo sanat pääsevät suustani joidenkin mielestä turhan usein. Ajattelen kuitenkin, etteivät kauniit sanat kulu ääneen sanomalla. Rakkautta ja lämpöä ei ikinä elämässä voi osoittaa liikaa. Näitä sanoja en kadu koskaan. Elämän katoavaisuuden keskellä rakkaista ihmisistä luopuessa tiedän, että olen kertonut lämpimistä tunteistani heitä kohtaan. Samoin yritän muistaa sanoa ääneen läheisilleni, mitä kaikkea heistä arvostan ja mistä heissä iloitsen. Liian usein nuo kauniit sanat sanotaan liian myöhään, ehkä vasta silloin, kun toista ei enää ole.
Papin työ sekä elämässä kohdatut vastoinkäymiset ja menetykset ovat opettaneet, kuinka haurasta elämä voi olla. Katoavaisuus ja rajallisuus on opettanut arvostamaan elämää, hetkeen pysähtymistä. Se on laittanut miettimään, miten oman elämänsä haluaa käyttää, millaisia asioita haluaa vaalia ja mille antaa aikaa. Elämää ei voi käsikirjoittaa eikä tulevasta tietää, mutta omaan asenteeseensa, tekoihinsa ja sanoihinsa voi vaikuttaa. Jokaisena päivänä on mahdollisuus oivaltaa jotain uutta, iloita ja kiittää Jumalan lahjoista ympärillä.
Youtubessa pohdin kollegani Tapio Suontakasen kanssa 5 asiaa, joita ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan. Mietimme myös, mitä näistä asioista voisi ottaa opiksi omaa elämää varten.
”Herra, anna minun muistaa,
että elämäni päättyy,
että päivilleni on pantu määrä.
Opeta minua ymmärtämään,
kuinka katoavainen minä olen!”
-psalmi 39:5-
Siunattua on löytää Elämässä aarteita. Kirjoittamasi perusteella olet löytänyt juuri yhden tärkeimmistä.
Kiitos, Ismo. Olen samaa mieltä siitä, millainen siunaus elämän aarteiden löytämiseen kätkeytyy. Siunauksen ja Jumalan huolenpidon varassa on hyvä elää.
Amerikkalaiset ovat näiden ”rakkaussanojen” suurkuluttajia, joten niihin ei kukaan enää usko, ne ovat vain sanoja. Niiden sanominen on tapa, joka kuuluu hyvään käytökseen ilman mitään sisältöä. Jos jotain sanaa ”viljelee” liikaa, se ei enää herätä mitään tunteita ja menettää siis merkityksensä. Vähän sama kuin ns. kirosanojen liika toisteleminen kertoo vain typeryydestä. Sanat on helppo lausua, teot kuitenkin ratkaisevat.
Ajattelen, että rakkaudesta läheisille ihmisille sanominen ei ole turhan hokemista. Rakkauden ääneen sanominen ei myöskään tarkoita, etteikö rakkautta osoittaisi teoin. Rakkaus on Jumalan lahja, joka on tarkoitettu ihmisille iloksi. Minusta maailmassa on liikaa kylmyyttä, toisten katsomista kriittisin silmin ja katkeruutta – sen kaiken keskellä haluan vaalia rakkautta, lämpöä ja hyvyyttä.
Charlotta, on eri asia sanoa tavan mukaan, kuin tarkoittaa mitä sanoo. Sydämen kyllyydestä suu puhuu.