Älä myöskään isällesi. Näin sanoo neljäs käsky, jolle moni keskenkasvuinen nauraa kikattaa. Vaan muuttuupi ääni kellossa, kun oma jälkikasvu alkaa esittää hävyttömiä väitteitä vanhempiensa elämäntavasta ja -arvoista. Silloin alkaa neljännestä käskystä löytyä uusia sävyjä.
Vanha hokema tietää, että ihminen ei voi tuntea itseään kunnolla ellei ole kasvattanut teinejä, sen verran ne rassaavat itse kunkin kasvatusihanteita. Luther jopa takoo nuorison kaaliin oppia, että mutsi ja fatsi ovat ikään kuin Jumalan sijaisia. Äiti ja isä ovat lapsilleen ainoita, miten vähäpätöisiä, köyhiä, raihnaisia tai omituisia he sitten ovatkin.
Sanomattakin on selvää, että vanhempien on myös kunnioitettava lapsiaan ja heidän valintojaan, heidän omaa tietään, vaikka se jossain vaiheessa (onneksi) poikkeaa vanhempien tiestä. Deo, parentibus et magistris non potest satis gratiae rependi eli Jumalaa, vanhempia ja opettajia ei voida koskaan kylliksi kiittää ja palkita. Totta, jos he suinkin ovat tolkun väkeä.
*
Kotimaa julkaisee viikoittain yhden teesin reformaation merkkivuoden innostamana (5.11.2017 saakka). – Teesien kirjoittaja/kokoaja on Olli Seppälä. – Keskustelu sallittua, jopa toivottavaa.
”Teesi n:ro 26 – Älä haistattele mutsilles”
Niinpä.
https://www.youtube.com/watch?v=BFX9TMlIhg8
Hanna Ukkolan blogi on kuvaavaa luettavaa nyky nuorison tilasta. Monet vanhemmat eivät enää kykene kasvattamaan lapsiaan lainkaan. Kaikki siihen tarvittava aika kuluukin netsissä. Miten tähän on oikeastaan tultu. Käviköhän sillä tavalla että, kun ruumillinen kuritus kiellettiin, niin mitään ei tuotu tilalle. Nyt vanhemmilta on jo vuosia puuttunut tehokkaat keinot rajojen laittamiseen. Nyt netti hoitaa kasvatuspuolen yksinoikeudella. Tulevaisuus näyttää aika mielenkiintoiselta.
Pekka: ”Käviköhän sillä tavalla että, kun ruumillinen kuritus kiellettiin, niin mitään ei tuotu tilalle. ”
Kaikenlainen alistaminen, ruumiillinen tai henkinen väkiivalta ei saa koskaan aikaan muuta kuin katkeruutta, pelkoa, huonoa itsetuntoa ja lisää uutta väkivaltaa. Ei ainakaan kunnioitusta tai kuuliaisuutta. Ruumiillinen kuritus oli aikanaan vanhemmille helppo tapa hallita pelolla silloin kun puuttuu äly, viitseliäisyys, aika tai halu ratkaista ongelmat sivistyneesti.
Ongelmien ratkaiseminen keskustelemalla turvallisesti ilman pelkoa ja väkivallan uhkaa on aloitettava vain jo ihan pienestä pitäen, silloin siitä tulee tapa ja lapsi oppii luottamaan vanhempiinsa ja tietämään, että vahemmat ovat aina lastensa tukena ja heidän kanssaan ”samalla puolellla”. Silloin myös saadaan vanhempina lasten aito ja ansaittu kunnioitus.
Murrosiän ongelmallisuus on usein väistämätön elämänvaihe itsenäistymisen, seksuaalisuuden heräämisen, hämmennyksen ja erilaisten kokeilujen ristitulessa, mutta silloin olisi vanhempienkin hyvä palata muistoissa omiin tuntoihinsa ja edesottamuksiinsa oman murrosiän poltteissa ja keskustella niistäkin täysin avoimesti murkkujensa kanssa.
”Totta, jos he suinkin ovat tolkun väkeä.”
Niinpä, kunnioitus on aina ansaittava. Tämä koskee vanhempia ihan yhtälailla kuin mitä tai ketä muutakin. ”Kunnioitus”, jonka toimeenpanevana voimana on pelko tai velvollisuus eivät ole kunnioitusta vaan pelkoa ja velvollisuuden tuntoa.
Kukaan seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi ei pysty kunnioittamaan hyväksikäyttävää vanhempaansa tai juoppohullua isää/äitiä joka hakkaa perhettään.
Kimmo: Saako sanoa ’amen’??
Seija: ”Saako sanoa ‘amen’??”
Toki, jos olet samaa mieltä.
Lue Kimmo hyvä se Ukkolan blogi yle. uutisten sivulta.
Sitten vasta voit kertoa mulle mitä olisi pitänyt tehdä joskus. Nyt on jo liian myöhäistä . Suuri osa nuorisosta elää Zombion elämää, eikä osaa edes lukea kunnolla. Tilanne pahenee jatkuvasti. Monen nuoren tulevaisuus on jo menetetty.
Jossain olemme mokanneet. Totta: ruumillinen väkivalta ei ole oikein, mutta mitä tilalle? Vastauksia kun ei ole, niin monen lapsen vanhemmat ovat jo menettäneet pelin.
Pekka: ”Suuri osa nuorisosta elää Zombion elämää, eikä osaa edes lukea kunnolla. Tilanne pahenee jatkuvasti. Monen nuoren tulevaisuus on jo menetetty. ”
Marinasi kuulostaa ihan tunnetun Tuomas Kyrön luoman ”Mielensäpahoittajan” rutinalta siitä miten ennen oli aina paremmin ja nykyään on kaikki pielessä.
Voin sanoa, että ei taatusti ole. Kun vertaa vaikkapa minun ikäpolveni nuorisoon, on kiistaton tosiasia, että tämän päivän nuoriso on keskimäärin monin verroin fiksumpaa, älykkäämpää ja oppineempaa, korkeammin koulutettua ja erilaisen kehittävän harrastustoiminnan piirissä. Tästä kertovat jo kansainväliset ”PISA”- oppimistutkimuksetkin.
Minun nuoruudessani ei ollut esimerkiksi vielä kovinkaan yleistä, että työläisperheitten lapset pääsivät oppikouluun suorittamaan edes keskikoulun oppimäärää, puhumattakaan lukiosta tai yliopisto-opinnoista. Nykyään jo peruskoulu tarjoaa kaikille keskikoulun oppimäärän ja ylioppilaiden suhteellinen määrä/ikäluokka on kasvanut jatkuvasti. Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä niissä opiskelevien määrä on kasvanut ja kasvaa jatkuvasti. Monet lähtevät opiskelemaan myös Euroopan huippuyliopistoihin.
Syrjäytyneitä on ollut aina. Ennen suhteellisesti enemmän kuin nykyään. Ja vanhemmat ovat aina pitäneet nuorisoa enemmän tai vähemmän hulttioina, lättähattuina tai huligaaneina, joista ei koskaan tule mitään. Niin mekin pidämme omia nuoriamme – aiheettako? Kyllä meistäkin – lättähatuista, pärinäpojista ja surinasussuistakin – kuitenkin vain kaikesta huolimatta tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita, yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita. Meistä tuli tuomareita, maistereita, tohtoreita, lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä….
Nyky-yhteiskunta tarjoaa nuorille monin verroin vielä paremmat mahdollisuudet menestyä elämässä, kuin meille vain vielä 50-60 vuotta sitten. Ja Pekka, kyllä niitä mahdollisuuksia nuoret myös menestyksellisesti – jopa paljon paremmalla menestyksellä kuin me aikoinamme – käyttävät ja voivat käyttää.
Et siis lukenut sitä Ukkolan blogia kuitenkaan.