Olen miettinyt sen sellaisia, että ehkäpä suurin osa teologisiin kädenvääntöihin heittäytyvistä ihmisistä asettuu mieluummin janalle kuin lokeroihin. Itsekin taivun käyttämään usein itsestäni nimitystä ”liberaaliteologi”, vaikka en minä monissa asioissa mitenkään erityisen liberaali ole. Olen vain ajatellut, että se stereotypisoi ihmisille hyvin sen, että ilmoittaudun historialliskriittisen raamatuntutkimuksen metodin kannattajaksi eikä minulla ole ongelmia naispappeuden tai muun etelän valopäiden aikaansaannosten kanssa. Sanon monesti itseäni myös ”naispapiksi”, vaikka on vain ”pappeutta”, mutta mielestäni termi ”naispappi” jotenkin ymmärrettävästi määrittelee sen asian, että olen nainen ja pappi ja kannan harteillani vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätöstä ponsineen päivineen sekä mielenpahoituksineen.
Siihen janalle olen miettinyt kaksi eri ääripäätä, sillä janassa on vain kaksi päätä. Janan ehdoton valttikortti ei olekaan päiden määrä, vaan se, että siihen voi vetää ruksin, kumpaa päätä lähempänä kokee olevansa.
Toisessa ääripäässä voisivat olla sellaiset ihmiset, joille syyllisyys on ollut tavalla tai toisella kahlitseva asia elämässä. Siellä voisi olla paljon tunnollisia ja kilttejä ihmisiä, jotka yrittävät elää elämänprojektinsa kympin arvoisesti niin, että viimeisellä veräjällä Pietari palkitsee heidät hymypoika/tyttöpatsaalla. He yrittävät parhaansa mukaan ottaa huomioon kaikki ihmiset ja hukkaavat siinä samalla itsensä. Elämä on näyttäytynyt monenlaisina rajoituksina ja esteinä, sillä Raamattu ja lähimmäiset asettavat melkoisen miinakentän kympin tytölle ja pojalle. Kun sitten tunnollisuuden perikuva saa jonkinmoisen armonvilahduksen, se näyttäytyy hänelle ehkä rajoitusten poistumisena. Mahdollisuutena elää elämäänsä hajalla ja epäonnistuneena. Se on vapauden luksusta, johon ei enää mikään eikä kukaan voi tulla vetämään rajoja. Hän tarvitsee vapautta, sillä rajat kahlitsevat hänet ikuiseen syyllisyydentuntoon ilman toivoa armahduksesta. Hänen rakkain raamatunkohtansa voisi olla ”Vapauteen Kristus meidät vapautti” tai ”Pelkoa ei rakkaudessa ole”. Hänelle Raamattu on kirja, jonka sanoma avautuu vain vapaudesta käsin. Hän on liberaali, sillä latinan sana ’liber’ merkitsee ’vapaa’.
Toisessa ääripäässä voisi olla sellainen kansalainen, jonka elämä on ollut jollakin tavalla rajatonta. Joko niin, että hän on elänyt itse rajattomasti tai hän on kasvanut sellaiseen ymmärrykseen, että maailma on täysin rajaton ellei joku aseta rajoja. Rajattomuus on merkinnyt hänelle jollakin tavalla sellaista maaperää, joka ei ole ollut jalkojen alla kovin vakaa. Hän on myös saattanut elää täydellisen rajatonta elämää esimerkiksi päihteiden suhteen tai asettunut lain asettamien rajoitusten ulkopuolelle. Ei välttämättä kuitenkaan, hän voi olla myös raivoraitis ja lainkuuliainen. Rajojen ulkopuolella on siis olemassa tietty kaoottinen rajattomuus, relativismi, joka kahlitsee ihmisen kävelemään hetteisellä elämän suollaan kohti kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Hänelle armo on merkinnyt sitä, että on olemassa ikuisia totuuksia, jotka eivät muutu, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuisi. Hän tarvitsee struktuureja ja ikuisia totuuksia, sillä ne jäsentävät kaoottisen maailman sopusointuiseksi. Rajat luovat turvallisuudentunnetta ja lujan pohjan, jonka päällä on hyvä kävellä. Hän ei voi ymmärtää, miksi joku toinen haluaisi kipata vanhat hyvät jutut laidan ylitse, ja suunnistaa määrätietoisesti kohti suota. Hän on konservatiivi, sillä ’conservare’ merkitsee ’säilyttää’.
Sinne janalle sitten voi laittaa ruksia siihen kohtaan, mihin ajattelee oman psyykensä rakenteen mukavasti solahtavan. Tarvitsenko vapautta vai tarvitsenko rajoja? Tarvitsenko uudistusta vai tarvitsenko säilyttämistä? Mita haluan säilyttää, mitä uudistaa?
Voi olla, että tämä ajatus ei pidä ollenkaan paikkaansa ja aivan ehdottomasti se varmastikin tarvitsee jatkojalostusta. Minulle itselleni kuitenkin se on avannut sellaisen ymmärryksen näkökulman, että toiselle osapuolelle voi olla psyykkisesti piinaavaa se, miten minä rusikoin uskomme perusasioita ja aivan kuin piruuttani kärrään kottikärrykaupalla kaaosta hänen maailmaansa. Ja toivoisin, että hän voisi nähdä, että minulle on psyykkisesti piinaavaa se, että minut yritetään kahlita sellaisiin rakenteisiin, joista juuri usko on minut vapauttanut.
Helena, Mengelen otin sitä varten vertailukohdaksi, koska hän käytti jumalallista valtaa päättäessään kenet voi tappaa. Tää liberaali konservatiivijako ei minulle vain mene jakeluun, koska monet horjuvat eri asioissa vähän eri suuntaan. Oikeampi jako on uskoton tai uskovainen. Tämä jako on selvä. Osa ihmisistä kuuluu Jeesukseen uskovien joukkoon ja loput uskottomien joukkoon. Ainoastaan henkilö itse ja Jumala tietävät mihin joukkoon kukakin meistä kuuluvat, toisesta ei voi sanoa mitään, eikä meidän asema muutu sen perusteella mitä muut ajattelevat.
Tarkoitatko substantiivia vai adjektiivia?
>>>Uudestisyntyminen ja Pyhän Hengen saaminen esiintynee meillä kaikilla omalla henkilökohtaisella tavalla. >>>
Mahtaakohan se ihan näinkään loppujen lopuksi mennä? Aihe tosin taitaa nyt mennä tämän blogin teeman ulkopuolelle. Vaikka vierastankin sanaa ratkaisukristitty, olen varma siitä, että tietoinen ratkaisu edeltävine ahdistuksen hetkineen siihen liittyy. Asiaa voi aivan rauhassa referoida esim. Augsburgin tunnustuksen puolustuksen eri kohdista. Näin olen itse tehnyt, joten olen vakuuttunut asiasta.
Juha Heinilä & Jorma Ojala, älkää unohtako Lutheria kun puhutte ”käytti jumalallista valtaa päättäessään kenet voi tappaa.”
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F0711E53DD9579D0C225776900736CBC?OpenDocument&lang=FI
Natsiretoriikka on noin avattunakin kyllä niin jostain toisesta todellisuudesta, että en voi ymmärtää miksi haluatte sitä käyttää. Ja jos sopii pyytää, niin ei käytettäisi sitä. Minusta tuntuu kammottavalta, että haluatte verrata jotakin omasta ajattelustanne poikkeavaa ihmisryhmää samankaltaiseksi jengiksi kuin natsit. Hitsi vieköön, ei ikinä tulisi mieleenkään käyttää teihin samanlaista retoriikkaa.
Juha, juuri sen vuoksi käytinkin janaa enkä mustavalkoista jaottelua uskottomiin ja uskovaisiin. Minun ymmärrykseeni ei mene se, että joku haluaa jakaa ihmiset noin.
jorma ojala, jos et ole jo lukenut, niin kannattaa lukea myös Lutherin Sidottu ratkaisuvalta. Kyllä siinä aika yksiselitteisesti otetaan toisenlainen kanta siihen, voiko ihminen vähimmässäkään määrin vaikuttaa asioihin, jotka ovat hänen yläpuolellaan. Jumala-suhde lasketaan sellaiseksi. Ratkaisukristillisyyden ongelma on se, että siinä tulee korostuneeksi ihmisen oma ansio kääntymisessä.
Tämä on se jako, johon kaikki ihmiset on jaettu. Vasta Taivaassa tai Helvetissä näemme ketkä ovat päässeet (joutuneet) samaan paikkaan kuin me.
Helena Paalanne:” Ratkaisukristillisyyden ongelma on se, että siinä tulee korostuneeksi ihmisen oma ansio kääntymisessä.”
Kuinka tämän saa mahtumaan Raamatun ja evankeliumin teksteihin kun Jeesus tuli kutsumaan ihmisiä parannukseen eli kyllä Jeesus selkeästi Sanoo että ihmisen on tehtävä ratkaisu lähteekö seuraamaan Häntä vai ei??
Juha, näin se on Se on varmaan mielenkiintoinen päivä!
Ari Pasanen, mä veikkaan, että Luther alleviivaa ihmisen kyvyttömyyttä tehdä ratkaisua suhteessa Jumalaan siksi, että hänen projektinsa oli yksin uskosta, yksin armosta -periaatteen läpivieminen. Ihmisen oma ratkaisu merkitsisi sitä, että ”yksin armosta” -periaate hämärtyisi ettei suorastaan jopa vesittyisi. Jumala armossaan antaa uskon lahjaksi kenelle tahtoo. Ihminen ei voi ryhtyä uskomaan jos hänellä ei ole uskoa. Aivan niin kuin ei ihminen voi lakata uskomasta jos hän uskoo.
Se, että Jeesus kutsuu parannukseen ei ole vastakkainen tälle näkemykselle. Ihminen vain ei ole se liikkeelle paneva voima, joka tekee käännöksen, vaan paremminkin kokee kääntymyksen, jonka Jumala hänelle antaa. Ihmisen omalla tahdonvoimalla ei muutu mikään. Se ei ole ihmiselle mahdollista.
Arvostan ystävällistä ja ajattelemisen aihetta antavaa vastaustasi, Helena Paalanne. Kiitos!
Voin kertoa sinulle, että Sidottu Ratkaisuvalta kuuuluu lempikirjoihini.
Vuonna 1972 menin junalla Helsinkiin ostaakseni sen…..
Se käsittelee Ihmisen sidottua tahtoa, kuten sanoit…
Huomaa kuitenkin, Helena, että sillä asialla EI ole mitään tekemistä tämän ns. uskonratkaisun kanssa!
Ihmisen uskonratkaisu on Jumalan työtä ihmisessä, kuten tulee esille
Lutherin omassa elämässä (Stotterheimin nummi 1505 – Tornikokemus
ca. 1515) Herääminen- ahdistus-sovitus.
Sitten:
> Minusta tuntuu kammottavalta, että haluatte verrata jotakin omasta ajattelustanne poikkeavaa ihmisryhmää samankaltaiseksi jengiksi kuin natsit.>>>>
Hyvä Helena, ei tämä nyt sentään näin heppoisesti mene, että ”omasta ajattelusta poikkeava..jne”.
Jos se niin olisi, ei tässä kai muuta kerkisikään!
Nyt on kysymys siitä, mikä on uskon mukaista ja mikä ei!
Eiköhän kysymys ole Raamatusta, joka on normien normi. Itse aloitteessa ja sen läpiajamisen tyylissä.
Lisäys edelliseen
Eiköhän tämä Apologia Augustana ratkaisusta tässä puhu:
Johtaaksemme siis hurskaat ihmiset ulos näistä sofistien sokkeloista olemme jakaneet parannuksen kahteen perustavaan osaan, jotka ovat katumus ja usko. Jos joku tahtoo näihin lisätä kolmannen, parannuksen oikeat hedelmät, toisin sanoen koko elämänvaelluksen muuttumisen paremmaksi, emme pane vastaan. (Matt. 3:
Sanomme yksinkertaisesti, että katumus on omantunnon todellista kauhistumista, kun ihminen tuntee Jumalan vihastuvan synnin tähden ja on murheissaan siitä syystä, että on tehnyt syntiä.
Tämä katumus syntyy siten, että Jumalan sanalla nuhdellaan synneistä. Tämähän on evankeliumin saarnan varsinainen tehtävä: syyttää synneistä ja jakaa syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautta Kristuksen tähden, samoin antaa Pyhä Henki ja iankaikkinen elämä, jotta syntyisimme uudesti ja tekisimme sitä, mikä hyvää on.