Ilta pimeni eräässä pappilassa, mutta lasten leikit eivät ottaneet laantuakseen. Hippasilla juoksun tiimellyksessä kaatui kumoon myös salin arvoesine, käsiään ojentava suuri Kristus-patsas. Vahinko olikin paha, sillä patsaan kädet murtuivat ja katkesivat irralleen. Rovastin tullessa tupaan oli lapsilla kova pelko seurauksista, värisevällä äänellä tapahtunut kerrottiin isälle. Siinä rovasti päivitteli vakavin ilmein, mutta kääntyi sitten lasten puoleen ja selitti tyynesti: Tämä patsas onkin nyt parempi. Se muistuttaa meitä siitä, että meidän tehtävämme on olla maailmassa Kristuksen käsinä.
Emme me ihmiset ole aina edes tietoisia siitä, miten Jumala meitä käyttää rakkautensa välittäjänä. Tärkeintä on, että elämme lähellä Kristusta ja herkällä omallatunnolla seuraamme hänen tahtoaan ja lähimmäistemme tarpeita. Lähimmäisenrakkaus on enemmän sydämen asenne kuin yksittäisiä tekoja, mutta se yleensä näkyy tekoina.
Avun tarjoaminen saattaa joskus tuntua liian vaativalta ja ehkä sitovalta. Uskon kuitenkin, että Herra antaa meille tehtäviä kykyjemme mukaan. Ajoittain näyttää jopa siltä, että saamme tulla hyvinkin valmistettuihin tilanteisiin, tarvitaan vain meidän halumme olla kuuliaisia: ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Ef. 2:10)
Jeesuksen kertoma vertaus laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10: 25–37) sisältää lopussa samarialaisen sanat: ”Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.” Eräs tapa tulkita kertomusta on nähdä samarialaisessa Kristus itse. Vapahtajamme siis sanoo meille nuo majatalon isännälle osoitetut sanat. Kukaan kristitty ei jää yksin auttamistyössään, vaan Herra varustaa meidät ja korvaa vaivamme.
Nykyaikainen yhteiskunta pyrkii verovaroin auttamaan hätää kärsiviä. Se on useimmiten hyvä periaate. Luodaan sellaisia rakenteita, että vaikeuksiin joutunut saa ammattiapua. Hyvinvointiyhteiskunta saattaa kuitenkin turruttaa meidät niin, että etäännymme yhteisvastuun tunteesta. Saatamme väistää omaa velvollisuuttamme ajatellen, että kyllä kai joku viranomainen hoitaa. Lähimmäisenrakkauden perusta on silti auttaminen —myös omin käsin.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Näin fodella olemme kirkon opin uslontunnustuksen mukaan.
Hyvä huomio. Facebookin puolella Anna-Liisa muistutti myös:
”Minun.äiti sanoi kun annat saat kaksinkertaisesti takaisin.Minulla se on toiminut..Se voi olla itsestä vähäpätöinen teko,mutta vastaanottajalle suuri arvoinen.Pienillä teoilla voimme olla enkeleitä toisillemme ❤”
Kiitos, Pentti! Kaipasin evästä tähän päivään, ja sinun tekstissä todella kolahti! On ihanaa, kun voi luottaa, että Jumala antaa voiman ja kyvyn tehdä hänen tekojaan, vaikka itsestä tuntuu, ettei osaa eikä kykene.
Kiitos Jumalalle, näin sen olen tosiaan kokenut ja sanastakin löytänyt.
Eräissä hankalissa paikoissa tuntui, että Herra otti asian lopulta hoitaakseen.
Kristuspatsaalta on katkennut monia käsiä . Ilmari Pitkänen teki puusta uudet kädet Vanha Tuusjärven vanhustenkodissa Heinolassa. Käsistä tuli hiukan kolhot ja ne muistutti työntekijöitä aina siitä, että meidän työt on aina puukäsisten töitä. Silti ne Jeesukselle kelpaa.
Mainio vertaus, Pekka. Kiitos.
Nyt herääkin kysymys voiko ”Kristuksen käsissä” olla ase joka osittaa toista ihmistä kohti?