Matteuksen evankeliumissa enkeli haudalla käskee naisten viedä sana opetuslapsille, että heidän tulee mennä Galileaan, jossa he saavat nähdä Jeesuksen. Hetkeä myöhemmin naiset näkevät Jeesuksen, joka myös käskee opetuslasten mennä Galileaan (Mt 28: 7, 10).
Luukkaan evankeliumissa Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen Jerusalemissa: Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta (Lk 24:49).
Matteuksen evankeliumissa alleviivataan sitä, että opetuslasten tulee jättää Jerusalem, jotta he kohtaisivat Ylösnousseen Galileassa. Luukkaan Jeesus puolestaan painottaa pysymistä Jerusalemissa. Kumpi oli Ylösnousseen kohtaamisen paikka?
En tiedä. Matteukselle Jerusalem on ymmärtämätön jo Jeesuksen syntyessä ja sen temppeli hedelmätön kuin viikunapuu, jonka Jeesus kirosi. Luukkaalle Jerusalemin temppeli on Jeesuksen perheen hurskauden keskus, jonne Jeesus viedään jo vauvana, jossa Jeesus loistaa 12-vuotiaana ja jonka tuhoamissyytöksen Luukas siirtää Stefanoksen oikeudenkäyntiin. Minusta sekä Matteuksen että Luukkaan kertomukset ilmentävät kirjoittajansa teologista motiivia ja korkeintaan toinen historiallista totuutta.
———–
Matteuksen Jeesus lupaa: …minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti (Mt 28:20).
Luukkaan evankeliumissa (24:50-53) ja Apostolien teoissa (1 ja 2) kuvataan, kuin Jeesus otetaan taivaaseen ja opetuslapsiin vuodatetaan Jeesuksen lupaama Pyhä Henki.
Läsnä vai poissa? Yleensä sujuvasti harmonisoimme kertomukset. Mutta entä jos emme täydennäkään Matteuksen kertomusta Luukkaan tiedoilla? Opetuslapset vakuuttuvat siitä, että Jeesus elää. Mitä ruumiille tapahtui ei ole oleellista: ylösnousemuksen tarkempi luonne jää analysoimatta ja selittämättä.
———–
Molemmat kysymykset koskettavat kristillisen uskon ydintä. Kumpikin kysymys nousee Raamatun tekstistä. Ei esimerkiksi ihmeet kieltävästä maailmankuvasta. Tietysti nämä kysymykset voi sivuuttaa demonisoimalla ne. Tai sitten voi asettaa uskon ehdoksi kertomuksille väkivaltaa tekevän harmonisoinnin. Mutta millaista uskoa se olisi?
Vai olisiko sittenkin parempi suostua Raamatun rosoisuuteen?
Ylösnousseen voi varmaan kohdata monessa paikassa. Minua ei niinkään huoleta Raamatun rosoisuus, kuin se, että Raamatun rosoisuudesta tehdään hermeneuttinen periaate, jolla voidaan perustella minkä tahansa asian mikä tahansa kanta.
Kierkegaardin mukaan elämää eletään eteenpäin, mutta ymmärretään taaksepäin. Mulle evankeliumit ovat ennen muuta retrospektiivisia teologisia tulkintoja.
Käsittääkseni kirkonkin piirissä vallitsee varsin laaja yhteisymmärrrys siitä, etteivät evankeliumit ole historiateoksia, vaan julistusta ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrasta.
Edesmennyt professori Timo Veijola sanoi, että hist.-kriit. raamatuntulkinta on kuin rokote: sopivana annoksena suojaa tartunnoilta, yliannosteluna on myrkkypiiikki.
Osmo Kauppinen. Evankeliumeja/Raamattua voi pitää kuvauksina Jumalan historiasta ihmisen kanssa. On luvallista ajatella, että eskatologisesti meille jää käteen sinoastaan tällaisen historian jälkiä.
Ristiriitainen suhtautuminen Jerusalemiin ei siis ole aikamme ilmiö. Uuden testamentin kirjoittajatkin antoivat kaupungille eri merkityksiä. Näin lienee yleisemminkin juutalaisuuden kanssa. Niin siionismin kuin antisemitisminkin ituja löytyy Raamatun sivuilta. Ehkä näihinkin tartuntoihin tarvitaan rokotetta, mutta yliannostusta välttäen.
Rosoisuus on ristiriitainen aihe. Jos sitä käytetään epäilyksien herättämiseen niin silloin sellaista näkemystä pitää kiivaasti vastustaa. Jos taas rosoisuus johtaa siihen, että evankeliumit nähdään inhimillisen prosessin läpikäyneinä todistuksina Jumalan teoista niin silloin sille on paikkansa. Onhan nimittäin niin, että tekstiä pitää selittää, niin että sen tarkoitus tulee näkyville. Miksi muuten evankeliumit olisi kirjoitettu kuin todistuksina Jumalan teoista?
Vaan entä, jos ei puhutaisikaan rosoisuudesta, vaan ristiriitaisuudesta, virheellisyydestä ja valheellisuudesta? Voidaanko silloin puhua Jumalan sanasta? Alistuuko Jumala inhimilliselle vaatimukselle siitä, että Hänen pitäisi aina puhua absoluuttista totuutta?
Mikä Jumala sellainen olisi, jonka sana olisi kuin tietosanakirjan artikkeli?
Jos sitä [Raamatun rosoisuus] käytetään epäilyksien herättämiseen niin silloin sellaista näkemystä pitää kiivaasti vastustaa.
Oleellinen kysymys on, mihin epäilys kohdistuu. Kovin moni tuntuu ajattelevan, että jos minun käsitykseni Raamatusta (vaikkapa pieninpiinkin yksityiskohtiin kaikissa asioissa erehtymättömänä kirjana) haastetaan eli kyseenalaistetaan, niin epäilys kohdistuu koko kristilliseen uskoon ja sen perusteisiin.