Kumpi on hyödyllisempää toimittajalle? Tai ylipäätään? Teologian opiskelija voi tulla vihityksi papiksi, mutta uskontotieteilijää kirkko karsastaa. Ainakin mikäli asianomainen havittelee pappisvihkimystä.
Uskontotiede kun ei ole varsinaisesti kirkollinen oppiaine.
Kirkossa jopa toisinaan väitetään, että kristinusko ei ole uskonto samassa merkityksessä kuin muut uskonnot. ”Kristinusko ei ole uskontoa vaan elämää”, kuuluu tuttu fraasi.
Uskonnosta tietäville luulisi olevan käyttöä yhä moniarvoisemmaksi ja -uskontoisemmaksi muuttuvassa Suomessa. Yksi paikka, jossa uskontotieteilijöitä varmasti kaivataan, on media.
Toimittajan pää- tai sivuaineeksi uskontotiede on mitä sopivin.
Lue mitä vapaa toimittaja Tuija Pyhäranta kirjoittaa aiheesta
”Toimittajilla ei ole kykyä tunnistaa uskontoa siellä, missä sillä on merkitystä, ja toisaalta uskonnon merkitys nähdään korostuneena siellä, missä se saattaa olla melko pinnallinen.”
Mitä vähemmän toimittajat ymmärtävät teologiasta ja sen kirkolle ja sen dogmalle tuottamista todellisista ongelmista,sen parempi kirkolle. Toimittajilta loppuvat aina toistaiseksi nopeasti eväät lisäkysymyksiin.
Nykyisin Helsingin teologisessa tiedekunnassa voi opiskella uskontotiedettä pääaineena ja uskontotieteestä gradun kirjoittanut voi saada pappisvihkimykset siinä missä muutkin, kunhan hänellä on tarvittava määrä opintoja teologisista aineista. Kaikki teologian ylioppilaat opiskelevat 12 opintopistettä uskontotieteen perusopintoja.
Olli Seppälä kirjoittaa: ”Teologian opiskelija voi tulla vihityksi papiksi, mutta uskontotieteilijää kirkko karsastaa.”
Syystä, tekisi mieli sanoa. Siksi sekalaista sillisalaattia nykyinen uskontotiede Helsingin yliopistossa on. Ikävä tulee suomalaisen uskontotieteen suuria nimiä Westermarckista ja Karstenista Haavioon ja Harvaan.
Uskontotiede on suosittua. Dogmatiikan luennolle osallistuu kuusi opiskelijaa. Dogmatiikka on epämuodikasta ja vaikeaa. Ufologian tai uskonto ja parantaminen luennoille jonotetaan – niistä saa vaivatta paljon opintopisteitä, ne ovat muodikkaita.
Dogmatiikka on erinomainen pää- tai sivuaine, myös toimittajalle.
Näillä perusteilla myös astrologia ja homeopatia sekä muut uskomushoidot olisivat tärkeitä sivuaineita toimittajille. Ainakin niistä tunnutaan kirjoitettavan nykyään tosi paljon varsinkin naistenlehdissä. Toimittajilla olisi hyvä olla ainakin perustiedot selvillä, jotta ymmärtävät Jupiterin vaikutuksen kun se on konjunktiossa Neptunuksen kanssa.
Historia, raamatuntutkimus, kristillinen ajattelu eli dogmatiikan ja filosofian kysymyksen mm. uskontotuuksien sisältämästä tiedonkäsityksestä ja tiedon luonteesta, uskontopsykologia, sosiologian kysymykset, koko paketti. Elleivät aatehistorian perusasiat ole edes auttavassa hallinnassa, on vaikea tajuta asioiden yhteyttä toisiinsa. Sen lisäksi klassisten kielten alkeiden vähäinenkin hallinta on välttämätöntä. Mistään ei voi tietää liikaa. Uskontotieteen erityiskysymyksistä ei ole haittaakaan, jos ajatellaan vaikkapa itämäisten perinteiden muodikkuutta, mutta tällekin taustaksi tarvitaan kattavammin teologia.
Kun Seppo Heinola sanoo, että ”toimittajilta loppuvat aina toistaiseksi nopeasti eväät lisäkysymyksiin”, hän osuu oikeaan, ja siihen yksi syy on, että vähän väliä pitää olla pieraisemassa jotain sivuntäytettä, eikä tsurnalismin ansaintalogiikkaan mahdu tänä päivänä asioiden mietiskeleminen.
Kumpi on hyödyllisempää toimittajalle?
Uskontojournalismin taso ei vain välttämättä kohene sillä, että uskonnosta kirjoittava toimittaja opiskelee uskontotiedettä/teologiaa yliopistossa.
Ydinongelma taitaa olla julkaisun kiinnostus aihepiiriin. Toimittajathan seuraavat perässä eli panostavat omaan perehtymiseensä vaatimusten mukaan.
Monissa ulkomaisissa julkaisuissa näkyy, että arvostetuilla uskonnosta kirjoittajilla on usein pitkä käytännön perehtyminen aihepiiriin jonkun muun tutkinnon ohella.
Nykyään ehkä yllättävästi uskontoaiheista kirjoittamaan on alettu hakea myös noviiseja. Ehkä se ei ole pelkästään merkki aihepiirin merkityksen vähenemisestä, vaan jonkinlaisen uuden otteen ja näkökulman hakemista.
Opiskeli toimittaja kumpaa tahansa niin siitä on minun nähdäkseni apua. Tietysti itse toivoisin teologiaan perehtymistä, kun se on kuitenkin Suomessa olennaista. Nykyisin on luvattoman huonoja uutisia, kun toimittajilla ei ole edes alkeellista käsitystä mistään uskonnoista. Tämä tietämättömyys kyllä paikataan ruhtinaallisesti vahvalla asenteellisuudella. Odottakaapa vain joulun Helsingin Sanomia! Jos sieltä ei putkahda taas jokin perustelematon jymyuutinen niin olen positiivisesti yllättynyt.
Sanatarkasti tulisi kuitenkin kääntä a i n a silloin kun käännös olisi kielellisesti kohtuullisen ymmärrettävää. Sillä muuten on vaara, että sanatarkkuus kierretään myös teologisesti kiusallissa vaikka sinänsä ymmärrettävissä lukutavoissa.
Raamatunkäännöskonsultti varmaankin vastaisi, että tavoiteltava sanatarkkuuden aste riippuu siitä, mikä on käännöksen käyttötarkoitus: alkutekstistä kiinnostuneille yhdenlainen käännös, liturgiseen käyttöön toisenlainen ja satunnaisemmille lukijoille kolmas. Meidän käännöksemme tavoitteet oli aseteltu siten, että sain ohjeet etsiä sujuvinta käännöstä, jonka alkuteksti mahdollistaa. Näin pyrin tekemään. Minun mielestäni tavoitteet oli aseteltu mielekkäästi ja ne onnistuttiin toteuttamaan.
Minulla ei henkilökohtaisesti ollut tarvetta ajaa mitään erityistä teologiaa käännökseen – ei niin, että olisin osannutkaan. Arvomaailmaltani tunnustaudun melko liberaaliksi, mutta ei minua silti kiusannut olla mukana kääntämässä ajatuksia, joita en kokenut omikseni. Ehkäpä tuo mainitsemasi vaara on silti olemassa,. Ainakin se on hyvä tiedostaa, ihmisiähän tässä vain ollaan.
Hienoa, että raamatunkääntäjä astuu esiin ja selittää meille tavallisille lukijoille kääntämiseen liittyvää problematiikkaa. Kiitos tästä.
Olen havainnut, että Suomessa suhtaudutaan hyvin tunteenomaisesti Raamatun tekstiin, vähän iskelmätekstin mukaisesti ”koskaan et muuttua saa”, ja kun se kieli kuitenkin muuttuu. Luultavasti englantia puhuvissa maissa tilanne on aivan erilainen, kun Raamatun uudemman puolen käännöksiä on sodan jälkeen tullut kymmenittäin, ja joukossa on niin katolisina kuin protestanttisina pidettyjä. Erilaiset käännökset ovat arkipäivää.
Otitte suuren riskin käyttäessänne sanan ”autuas” sijasta sanaa onnellinen, vaikka sanat ”blessed” ja ”happy” ovatkin olleet kansainvälisten käännösten vakiotermejä iät ja ajat. Sana vanhurskas lienee myös ollut ongelmallinen, siihenkin kun liittyy paljon tunnetta, ja se alkukielinen merkitys jää helposti toiselle sijalle.
Kuinka paljon käännöstyössä suomalaista tekstiä verrattiin englanninkielisiin käännöksiin? Entä ruotsalaisiin?
Paljon olisi varmasti kysyttävää tästä uudesta ja erittäin selkokielisestä käännöksestä, mutta onko mahdollista sellaisiin tällä palstalla vastata?
Kiitos sinulle ennakkoluulottomasta asenteesta. Suuren yleisön suhde raamatunkäännöksiin on Suomessa ja suuremmilla kielialueilla varmaan pitkälti juuri sellainen kuin sanot. Jospa hallittu riskinotto muuttaisi tilannetta täälläkin.
Käännöstämme ei systemaattisesti vertailtu vieraskielisiin käännöksiin. Toki joku aina välillä perusteli omaa käännösehdotustaan myös sellaisilla. En nyt muista tarkemmin, olisiko jokin kohta käännöksestämme saanut inspiraationsa jostain tietystä vieraskielisestä käännöksestä. Minä pitäydyin suomen kielen näkökulmassa.
Tuomas Juntunen,
Tässä yhteydessä on mielestäni otettava huomioon KK92 laitokseen tarkoituksella istutetut erot, mitä tulee alkuperäiseen tekstiin, dokumentteihin ja koko Raamatun/Kirjoitusten Sanomaan. Erot on työstetty ensin katolisuuden piirissä, kun Raamattu oli jyrkästi kielletty kirja jopa katolisten pappien lukea.
Olettaisin, että olet tietoinen Trenton paremmaksi Vulgataksi työstön ja kolme paavin kolme peruuttamatonta päätöslauselmaa, ”ex catedra” (ital.) julistusta. Tätä ainoaa oikeaa alkutekstiäkin pätevämpää laitosta ei enää löydy, niinkuin ei löydy parempaa Vulgataa, eli Hieronymuksen käännöstäkään, jota ei ilmeisesti ole ollutkaan kuin osittain. Viittaus ”alkutekstiäkin pätevämpi” on silloisten katolisten teologien päätös, että Trenton Vulgata kumoaa alkuperäiset Kirjoitukset, silloin kun ne eroavat toisistaan.
Luen paljon eri käännöksiä eri kielillä. Parhaimmiksi ja alkuperäisessä kieliasussaankin (1500/1600 luvulta) täysin ymmärrettävät olen todennut KJV ja Diodati italiaksi.
Oletko koskaan vertaillut KJV alkuperäisimmissä laitoksissa ja nyt vaikka tätä Niko Huttusen sanatarkkaa versiota? Mielestäni pääsisit Totuuteen ja totuuksiin lähimmäksi ymmärrettävästi, vailla esimerkiksi 1850-paikkeilla W&H alkuperäisimmäksi korjattua laitosta. Olen huomannut, kuinka Westcott&Hort on otettu todella alkuperäisenä tekstinä mm. RKK:n hyväksymissä UT:n käännöksissä.
Raamatussa on pilvin pimein kohtia, joiden varmaa merkitystä ja käännöstä ei tiedä kukaan, ei edes oppineimmat juutalaiset kielitieilijät. Ne tietää yksin Jumala jos hänkään jos ei sattuisikaan olemaan olemassa.
Seppo,
Tiedät paljon, etenkin, kun liikut ulkopuolelle Raamatun.
Kaikki väärä nousee asioista, jotka eivät ole linjassa Raamatun kanssa, tai ovat ulkopuolelta Raamatun. Kun esim. historian, filosofian, teologian, argeologian, vanhan kirkon viisaiden, kirkkoisien käsitys ei ole se, mikä Raamatussa on kirjoitettu, niin Raamatun tekstiä pidetään epäluotettavana. Kuitenkin kaikki tuo edellämainittu ja -mainitut tahot on ’läpäistävä’ Kirjoitusten ’go-nogo’ testityökalu. Yksinkertaisuus selkeys jatkuu, kun kuultu, luettu Sana, Kirjoitukset sulautuvat uskossa, Hebr. 4:2.
Olen ymmärtänyt, että kykenet ymmärtämään alkuperäisen tekstin. Olettaisin, että pääset jyvälle sanan merkityksistä, ynnä voit alkaa lukea vaikka KJV ensimmäisiä laitoksia ja todeta niiden linjautuvuus kaikiin Kirjoituksiin. Itse harrastan tätä päivittäin ja en vielä ole kohdannut epäselvyyksiä. Yleensä Raamatun kulloisenkin teksti-laitoksen oikeellisuus pitäisi olla todettavissa muutamassa kymmenessä sekunnissa. Tämä ’nerous’ ei ole lukijasta, vaan Jeesuksesta, joka Henkensä kautta asuu uskovassa. Kieltämättä Jeesuksen vaikuttamaa selkeyttä haittaa lukija, uskovaa kiertävä ’kiljuva jalopeura’, jonka ääni ei olekkaan karjuntaa, vaan itseymmärrystä, sitä minkä esim RKK on luokitellut peruuttamaksi.
Reijo M. En minä toki itseeni käännösasioissa luota, heprean taitoni on siihen ihan liian hento; käytän monia interlieaarikäännöksiä eri ajoilta ja tekstipohjilta ja myös Novumin vaihtoehtoisa tektipohjia käännöksineen. (jättäen sen fundamentalistiset harmonisoinnit omaan arvoonsa)Tulkinnoissa annan erityisen arvon heprealaisten rabbien tulkinoille heidän omista teksteistään. Etekin ns. luomiskertomuksen,jumalan poikien (nefilim,gibborim) ja tekstien monikerroksellisen (myös salakirjoitetun) vietinnän kohdalla.
On Reijo fakta,että Vt sisältää lukuisa kohtia, joiden merkitystulkintojen oikeellisuuta ei tiedä kukaan etenkään koska alkuperäistekstit on kirjoitettu ilman vokaaleja, ilman sana ja lausevälejä. Esimerkki suomesta, kuinka kääntäsit ja merkityksellistäisit nämä kirjaimet kshslknnskshsi.Ja vaikka alkupeärinen kiroitusasu löytyisikin,siitä on vielä valovuoia pitkä matka kirjoitajan absolut varman tarkoituksen ymmärtämisen,sillä esim. kaikille täysin tuntemattomia ns. kerranlausuttuja käsiteitä on tuhansia.
Kristilliseen omahyväiseen uskoon uskon kielititeellisestä konsulttiavusta en oikein usko…
Kiitos kiinnostavasta kommentista. Minä olen suomen kielen ja kirjallisuuden ammattilainen enkä raamatuntutkija, joten en ole tarkemmin perillä erilaisista alkutekstin versioista enkä vieraskielisistä käännöksistä. Hankkeessa oli toki runsaasti tällaista osaamista, mutta viime kädessä olimme kuitenkin tehneet asiat itsellemme edes hiukan helpommiksi sillä, ettemme tehneet tekstikritiikkiä vaan käänsimme yhtä tiettyä alkutekstin editiota (GNT5) ja turvauduimme yhteen ohjeelliseksi valittuun sanakirjaan.
Jaakko-kuninkaan käännöstä en ole koskaan lukenut, mutta tämän hankkeen aikana olen siihen niin usein kuullut viitattavan, että tutustun siihen kyllä heti, kun on aikaa. Käännöstyön aikana suorastaan välttelin muita käännöksiä (ysikakkostakin vilkuilin vain joskus), jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman tuore.
Kuningas Jaakonkäännös oli pitkää Francis Baconin kontrollissa jahallussa ja hän tekikin siihen omia pikku jekkujaan, kuten tämän psalmiin 46:
https://www.baconlinks.com/VVILL/Psalm46.html
Seppo,
vt. 02.12.2020 20:00
Tarkoitukseni ei ole nostaa ymmärtämistäni, vaan painottaa sitä seikka mikä on koko Raamatussa, etenkin UT sen tuo esille, vaikka uudet käännökset muuttavat tietää-sanan ymmärtämiseksi. Tässä viittaan esimerkiksi, 2.Kor. 1:13, Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte (po. tietävän7 kr. epiginosko); ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän.
Eli en voi kerskua ymmärrykseni tasosta vaan mitä tiedän, niinkuin Paavalikin mainitsi Galatalaisille kirjeessään, että hänen ymmärryksensä, korkeimmalla tasolla omaksuttua koskien isien perinnäissääntöjä, ei ollut minkään arvoista ja poistui roskiin, kun Jeesus Kristus ilmoitti Asian laidan. Sen jälkeen Paavali tiesi, oli varma asiasta eli Kirjoitusten ilmoituksesta. Tämä liittyy usein käyttämääni viittaukseen Hebr. 4:2, eli Sana/Kirjoitukset sulautuivat uskossa, jonka Paavali sai vastaanottaa, kun hän tuli uskoon, prosessissa Damaskon tiellä.
Kaikki, koko Raamattu on selkeä, ymmärrettävissä, mutta ymmärtämättömissä, vt. 2.Piet. 3:16, “… vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.”
Eli niissä on todellakin vaikeasti tajuttavaa, koska ollaan ‘tietämättömiä’, eli ilman Jumalan Pojan uskoa, mikä on ensimmäinen edellytys mihin tahansa hengelliseen tietoon.
RM: ”Eli niissä on todellakin vaikeasti tajuttavaa, koska ollaan ‘tietämättömiä’, eli ilman Jumalan Pojan uskoa, mikä on ensimmäinen edellytys mihin tahansa hengelliseen tietoon.”
Se vaan,että Raamatussa on valtavan paljon muutakin kuin vain ’hengellistä tietoa’. Mm. astronomista ja biogista ja kosmologista. Sanan ’tieto’ tai ’tietää’ väärinkääntäminen ’ymmärrykseksi’ tai ymärtämiseksi on manipuloivaa,koska siihen liitetään tällöin moraalinen induktiivinen aspekti mitä deduktiivisella ’tieto- sanalla ei ole.