Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan terveys on ”täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila”, ei vain sairauden tai vaivojen puutetta. Johan pomppasi. Lieneekö maailmassa ainoatakaan tervettä ihmistä tuon määritelmän pohjalta?
Meneillään olevat psykologian opinnot ja lukuisat ajankohtaiset uutiset ja muut kirjoitukset ovat saaneet minut pohtimaan erityisesti tervettä mieltä. Tässä ovat listattuna terveen mielen ja kypsän persoonallisuuden käyttämät sopeutumis- ja puolustusmekanismit, jotka on helppo hyväksyä viisaiksi ja elämässä tarpeellisiksi:
– toisten tarpeiden huomioiminen ja yhteisen hyvän edistäminen liikaa uhrautumatta
– kyky nauraa itselleen ja nähdä vaikeuksissakin humoristisia puolia
– rehellinen ja avoin itsehavainnointi, omien ajatusten, tunteiden, motiivien ja käyttäytymisen analysoiminen ja asianmukainen reagointi tutkiskelun tuloksiin
– itsevarmuus, jossa ei manipuloida muita
– tulevien tapahtumien ja tunteiden ennakointi
– kyky verkostoitua ja jakaa ongelmia muiden kanssa, syyttämättä omista ongelmista muita
– hankalien arkisten tunteiden kanavointi lenkkeilyyn, siivoamiseen tai muuhun sosiaalisesti hyväksyttävään toimintaan
– kyky siirtää ongelmat tilapäisesti pois mielestä ja kyky palata niihin myöhemmin asianmukaisessa tilanteessa
Kasvavatko lapset ja nuoret nykyään mieleltään terveiksi? Saavatko he koulusta ja harrastuksista eväitä eheään persoonallisuuteen ja oman arvomaailman kehittymiseen? Ylen tuore uutinen kertoo, että pääsykoeuudistuksen piti vähentää valmennuskurssien roolia, kun hvyillä yo-kirjoitustuloksilla pääsee jatkossa suoraan opiskelemaan. Vaan mitä tästä seurasi: lukiolaisille myytyjen valmennuskurssien määrä moninkertaistui. Tämä ei tietenkään ole automaattisesti vain paha asia, mutta koulutuksellista epätasa-arvoa se lisää, koska kaikilla ei ole valmennuskursseihin varaa. Toisekseen se siirtää kilpailun yhä nuorempiin ikäluokkiin. Valmennustiimi Eximian toimitusjohtaja Pasi Petäjä pitää Ylen uutisessa varmana, että jatkossa valmennuskursseja ostavat jo yläkoululaiset.
Missä on kasvurauha ja laaja kansansivistystyön näkökulma? On järkyttävää, että yhä useammat ovat loppuunpalaneita ennen ylioppilaaksi pääsyä. Ja että kaiken elämässä pitäisi olla supertavoitteellista 0-vuotiaasta alkaen, niin harrastusten kuin tulevan koulutusuran suhteenkin. Jo alakouluissa painotetaan itseohjautuvuuden autuutta. Onko enää jäljellä oppimisen ja liikkumisen iloa, oikeutta etsiä ja hukata ja jällleen löytää omaa tietä, uteliasta vapautta tutkia maailmaa? Yhä enemmän mennään siihen, että vain tietynlaiset persoonat selviävät, ja elämässä on ymmärrettävä tehdä oikeita valintoja lapsesta lähtien. Miten tässä näin kävi?
Moni kaverini on jakanut somessa myös Maaret Kallion tuoretta kolumnia, jossa hän puhuu ikuisesti reippaiden uupumisesta, arkojen ja hiljaisten lasten unohtamisesta ja näkymättömyydestä sekä avun pyytämisen vaikeudesta. Kallio kirjoittaa:
Avunpyytämisen vaatimus on surullisen usein vain yksi pärjäämispakon uusi muoto. Silloin vastuu työnnetään avuttomuudessaan kärsivälle: Pyydä, niin saat! Sano, niin autetaan! Kerro, jos kaipaat!
Tärkeintä olisi kuitenkin tulla poimituksi juuri silloin, kun sitä ei osaa enää edes pyytää.
Voiko kristillinen uskokaan auttaa lopenuupunutta tai mieleltään järkkynyttä? Väkisin mieleen tulee Raamatusta monia vaativia kehotuksia, joita julistetaan ilosanomana: Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Entä jos ei jaksa anoa, etsiä eikä kolkuttaa? Puhe siitä, että Jumala antaa ihmiselle täyden vapauden valita, koska arvostaa häntä niin paljon, ei lohduta yhtään. Se on hylkäämisen kieltä.
Mistä löytää elämälle mieli ja omalle mielelleen suoja? Mistä löytää ilo ja merkitys, kun kaikki on vain tahmeaa ja intohimo tekemiseen on kadonnut? Hyvinvointivalmennus on nykyisin mielettömän tuottoisa bisnes. Tarjolla on jos vaikka mitä verkkokurssia, kuntosaliohjelmaa, dieettiä ja enkeliterapiaa. Miksi itseapuoppaat ja gurut kursseineen tuntuvat pinnallisilta ja naiiveilta? Mistä tulee tunne, että ne eivät ota elämän moninaisuutta, haurautta ja salattua perusluonnetta oikeasti todesta? Olenko vain omien ennakkoluulojeni vanki vai onko suuri osa tarjolla olevasta hyvinvointiin ohjauksesta eräänlaista huijausta?
Ehkä nykymielen suuri haaste länsimaissa onkin löytää oma tie, oma tapa olla, elää, toimia, tehdä työtä, palvella muita ja kerätä voimia. Yletön hyvinvointipalvelujen tarjonta tai median välittämät hyvinvointiin liittyvät ihanteet saattavat sekoittaa pään ja sumentaa näkökyvyn, viedä enemmän hukkaan kuin omalle polulle.
Tervettä mieltä etsiessäni olen myös pohtinut paljon vanhenemista. Hyvässä vanhenemisessa saattaa olla yllättävän olennaista, että oppii sovittamaan tekemisten, haaveiden ja itseen kohdistuvien odotusten määrän vähitellen hupeneviin voimavaroihin. 50-vuotias ei pysty enää samaan kuin 25-vuotias, 80-vuotiaasta puhumattakaan. Tämä on normaalia ja luonnonlakien mukaista. Hullu fyysisen terveyden ja ikuisen lihaskunnon hypetys unohtaa usein tämän puolen ihmisyydestä.
Ja silti – ihminen elää viimeiseen henkäykseen asti ja voi oppia ja löytää uutta myös vanhana. Terve mieli huomioi yhtäaikaa sekä luopumisen välttämättömyyden että uutta luovan elämänvoiman ikuisen olemassaolon.
Tuskaillessani nuoruudenystävälleni, kuinka intohimoni tiettyjä itselle tärkeitä asioita kohtaan on hiipunut ja laimentunut elämän varrella pelottavasti, hän esitti viisaan teorian: Entä jos kyse onkin vain siitä, että nuoruuden selkeä mustavalkoisuus on muuttunut tajuksi sävyjen loputtomasta kirjosta ja siksi intohimokaan ei tunnu enää samalta. Silti se voi olla olemassa yhä. Se ei vain enää kohdennu yhtä kapeasti ja fokusoidusti.
Jatkan opintovapaata ja elämänilon etsintää. Yritän oppia elämään todeksi intohimoa uusin reunaehdoin. Tsemppiä sinulle omiin etsintöihisi!
Kiitos mielenkiintoisesta blokista. Se sisälsi tuttuja tuntemuksia. Neljä vuoden opinnot viisikymppisenä meinasivat päättyä jo alussa kun intohimo tai motivaatio notkahti vähäksi aikaa. Onneksi en luovuttanut ja edelleen olen onnellinen 16 vuoden takaisesta saavutuksestani.
Tsemppiä ja intohimoa opintoihisi!
Leo: Hienoa että sait vietyä opinnot läpi! On kai tutkitustikin niin, että uuden oppiminen tekee hyvää kaikenikäisille. Erityisesti jos kyse ei ole (ainakaan pelkästään) pakosta oppia, vaan oppimisen ja oivaltamisen ilosta.
On olemassa yksi kriteeri jonka havainnointi riittää diagnoosin tekoon. Kyseessä on Kyky Leikkiä. Aikuiset nyrpistävät nenää tuollaiselle kriteerille .Mutta jos asiaa ajattelee lähemmin ,niin mitä kyky leikkiä tai sen puute paljastaa?
Leikkiminen voi lapselle olla vakavinta toimintaa mi9hin hän kykenee. Hauskuttaminen on vain yksi puoli leikkimisestä. Kun seuraa syvästi keskittynyttä lasta joka rakentaa jotakin tai joka eläytyy johonkin rooliin niin on kuolemansynti mennä häiritsemään sellaista luovaa toimintaa . Kun lasta häiritsee hänen leikkiessään niin samalla vahingoittaa hänen aloitekykyään ja antaa moraalisen vihjeen siitä että hänen tulisi tehdä jotain tärkeämpää esimerkiksi tehdä työtä.
Aikuinen , joka on säilyttänyt kyvyn leikkiä , vie sen kyvyn mukaan työntekoonsa. Aivan oikein , kyseessä on henkinen asenne joka erottaa leikkivän työläisen leipätyöläisestä. Työn sisältö on sivuasia jos se toimii leikkimisen välikappaleena. Luominen lähtee mielikuvituksesta joka kokeilee eri mahdollisuuksia toteuttaa jotakin. Se on leikin olemus , luoda jotakin .
Aikuinen joka ei enää osaa luoda ja leikkiä on sairas. Kun katselee ympärilleen ,niin ilokseni totean sen että enemmistö meistä elää luovaa elämää omalla paikallaan. Huvittaa se ,miten paljon aikaa ja energiaa käytetään esimerkiksi ruuan laittoon. Se on kuitenkin arkinen taiteenmuoto joka tekee leikistä sosiaalisen leikin siitä yhdessä nautittaessa.
Useimmat loppunpalaneet ovat kehityksessään siinä vaiheessa jossa ei leikitä yksin vaan ollaan edelleenkin kuin lapsi joka tarvitsee vanhempien vahvistuksen sille että kaikki on hyvin. Heillä itse työtehtävät , joissa he monesti ovat taitavia, on toissijaista ja esimiehen ja kollegojen huomio on ensisijaista. He tekevät työtään jotta he saisivat rakkautta ja kun sitä ei tule niin he katkeroituvat ja ponnistelevat vielä enemmän ja lopulta voimat loppuvat.
Itsenäinen työläinen on se lapsi joka oppi leikkimään yksin äidin tai isän läsnäollessa taustalla puuttumatta leikkiin. Lasi oli oppinut nauttimaan saavutuksistaan sellaisina. Valitettavasti kaikki eivät koskaan yllä tuolle tasolle. Siitä seuraa että työnjohdon on ymmärettävä roolinsa kannustajana jos he haluavat säilyttää työvoimansa.
Mielenkiintoinen analyysi Markku Hirn!
”Voiko kristillinen uskokaan auttaa lopenuupunutta tai mieleltään järkkynyttä?”
No en menisi tarjomaan uupuneelle perisyntioppia ja helvettinäkyjä, joista kristinusko lähtee.
No en kyllä menisi uupuneelle sanomaan, että ihminen on sattumanvaraisen evoluution tulos ja siinäpä sitten tulevaisuus ja toivo, vaan kuinka kristinuskossa on Kristuksessa tulevaisuus ja toivo.
”Voiko kristillinen uskokaan auttaa lopenuupunutta tai mieleltään järkkynyttä? Väkisin mieleen tulee Raamatusta monia vaativia kehotuksia, joita julistetaan ilosanomana: Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Entä jos ei jaksa anoa, etsiä eikä kolkuttaa? Puhe siitä, että Jumala antaa ihmiselle täyden vapauden valita, koska arvostaa häntä niin paljon, ei lohduta yhtään. Se on hylkäämisen kieltä.” Blogi.
Jos laki (vaatimukset) ei tapa ihmistä, niin ihminen ei koskaan pääse vapaaksi uskonnollisesta suorittamisesta. Tämä koskee myös ihmisiä, jotka eivät tiedosta uskonnolista tai yhteisöllistä velvollisuuden tunteen orjuutusta.
Ilman perisynti käsitteen sisäistämistä, ei myöskään Armon käsitettä voi sisäistää.
Jumalan Luoma maailma on jo valmis. ihminen on jo valmis, synti on sosvitettu. Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo.
Japanissa, jossa nuorten itsemurhat ovat tilastojen kärki joukoissa, on tärkeimmäksi syyksi löydetty riittämättömyyden tunne, joka taas juontaa yhteskunnan arvoista.
Suomessa ahdistuksen ja masennuksen lisääntyminen korreloi Hengellisen arvo pohjan kaventumisesta. Maailman henki vaatii ihmiseltä kovaa suorittamista, muuten et kelpaa. Masennus ja ahdistus vain lisääntyy nuorten keskuudessa nykyisellä ajan hengellä.
Näin uskaltaisin väittää, vaikka se onkin hyvin yksiselitteinen syy ja seuraus suhde…
”Älä näe vaivaa rikastuaksesi, lakkaa käyttämästä ymmärrystäsi siihen.” sananl.23:4
”Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!
Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? Saarn.1:2-3
Armo on sitä, että tulee autetuksi, vaikka ei jaksa pyytää edes apua. Kristus on Jumalan Voima, joka on maailmaan vuodatettu Evankeliumin kautta. Jokainen saa Juoda ja Syödä ilman hintaa.
Moni viisikymppinen on paremmassa kunossa kuin nykyiset 25-vuotiaat, itsensä ähkyyn syöneet, liikuntaa välttelevät ihmiset. Juuri oli uutinen, että miehet eivät kestä enää armeijan normaaleja käytäntöjä. Ainoa ystävä on älylaite. Naisten harteille jää sekä maan puolustaminen, että ihmisten uusintaminen. Aina muistetaan naiset, kun miehet eivät johonkin kykene.
Ihmisen kunto riippuu täysin siitä, että liikkuu. Se ei ole iästä kiinni. Ei kannata alkaa vanheta ennen aikojaan. Se on juuri intohimon puutetta. Sekä järkeään, että ruumistaan tulee rääkätä. Paras olisi, että saisi tehdä ruumiillista työtä, eikä polkea laitteita. Kun on hyvässä fyysisessä kunnossa, niin työssäkin jaksaa ja uni maittaa.
Kristinuskoa ei kannata tarjoilla ihmisten ongelmiin. Ihmeitä ei enää tapahdu.
Tämä on tosi viisautta. Parasta uskoa tätä ja toimia sen mukaan. Maanpuolustaminen on aina ollut naisten harteilla . Heidän takiaan miehet ovat olleet valmiita antamaan kaikkensa.
”Naisten harteille jää sekä maan puolustaminen, että ihmisten uusintaminen.”
Nyt kun suomalaiset käyttävät tästä ihmisten uusintamisen kyvystään enää noin 10%-20% Niin eikö silloin naiset vapaudu maanpuolustus tehtäviin. Kumma, että tässä asiassa eivät ole vaatimassa 50% osuutta.
Ja eikö siellä, missä naiset ovat pappeja, myös naisille siirry vastuu itsensä ja kirkkojen suojaamisesta. Miehen saavat alkaa säästämään itseään ja voivat alkaa kantaa vastuuta vähimmäismääräisesti.
Kristuksen Armo on ihmeistä suurin Charlotta. Suurempi kuin oma tahto.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahdo
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
Ehdottomuus mieleni
-Uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.
Suurempi kuin epäilymme
Suurempi kuin lankeemus.
Suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
Meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
Hän on vahvuus heikkojen.
Yhtä pyydän Vapahtaja
Tänään yhtä pyydän vain.
Näytä yhden päivän matka,
Askel jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
Polku tänään avautuu.
Millä tavoin, Isän tahto,
Meissä tänään tapahtuu?
Anna, Kristus, rohkeutta
Mennä maastoon tiettömään,
Jossa merkkejä en tunne,
Vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
Vastuuseen viet laajempaan,
Taikka suostun vähimmässä
Uskollinen olemaan.
Liian suurten odotusten,
Vaatimusten paineessa
Vapauteen minun anna,
Lepoon käydä Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
Valoon Kirjan avatun,
Lähellesi, Vapahtaja,
Kutsut kesken taistelun.
Suurempi kuin sydämemme,
Suurempi kuin ihmistyö.
Hiljaisuus on rukouksen,
Siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
Uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
Uuteen työhön valmistat.
Virsi 525