Kuplaton heittäköön ensimmäisen kiven! Päivän sana on kupla. Kiitos näyttelijä Krista Kososen, jonka haastattelulausuntoa vaalien jälkeen on pureskeltu kahvipöydissä ja tv-studioissa. Kosonen sanoi, ettei tunne ketään perussuomalaisia äänestänyttä (nyttemmin yksi hänen tuttunsa on ilmoittautunut).
Kuka tunnustaa, ettei elä minkäänlaisessa kuplassa? Aihe on poikinut Kotimaa24:n ulkopuolisesa blogosfäärissä ainakin seuraavat kirjoitukset:
Ilkka Sipiläinen: Puna(viini)vuori: Krista Kosonen, Timo Soini ja minun kuplani
Pertti Jarla: Perusajatuksia
Maaret Kallio: Sinäkin elät käsittämättömässä kuplassa
Sebastian Tynkkynen: Avoin kirje Krista Kososelle (ja muillekin kuplassa eläville)
Dan Koivulaakso: Varmasti oikeistolainen kupla
Joanna Palmen: Krista Kososella on oikeus juoda punaviiniä kaltaistensa seurassa Punavuoressa
Vuosia sitten tuli tv-dokumentti vanhoillislestadiolaisista. Siinä oli kohtaus, jossa perhe ajoi autolla ja isä sanoi lapsilleen, että katsokaa ikkunasta ulos maailmaa, joka joutuu kadotukseen, sillä Jumalan valtakunta on nyt tämän auton sisällä. Loistava vertaus. Todellinen kupla, peltinen.
– Olli Seppälä –
”Kuplaton heittäköön ensimmäisen kiven!”
Oliko se Daavid, joka heitti ensimmäisen kiven kohti Goljatia? Tässä valtiossa, jossa Väinö Linnan fiktiivisiä romaaneja pidetään historiallisena totuutena ja pidetään voimassa virallisessa kansainvälisessä asiakirjassa aiheettomasti sota-ajan valtiojohtoa ja maanpuolustajia kollektiivisesti syyllistävät sotasyyllisyysartiklat, olen samaa mieltä kuin ”vanha ateisti” Timo Airaksinenkin on joskus ollut: ”Suomi on menestyksekkäin neuvostotasavalta, koska suunniteltu yhteiskunta onnistui täällä niin hyvin ja niin pitkän aikaa” ja tuon kehityksen seurauksena voimme kysyä: ”Mitä on arvokeskustelu arvotyhjiössä arvoinvalidien kesken?”
”4. Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.
5. Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?
6. Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.”
(Maamme-laulu 13.5.1848, säkeistöt 4-6)
Mihinkäs koira karvoistaan pääsee – K24 omasta kuplastaan:-)
On itsesyntyisiä, -luotuja kuplia ja niitä, joita toisia kohtaan suunnatut ennakkoluulot elättävät. Olen pahoillani Krista Kososen esiintulosta huolineen: Koko kansan suosikki tekee kulttuurista elitistisempää kuin se on hänen omassaakaan manne-busineksessa, pellleilyssä, jota rahakin on palkinnut. Ja jonka ansiosta hän nyt mainostaa koko kansan Postin palveluja monessa kansanomaisessa hahmossa, lopulta vetäisten mustalaisäänisen repliikkinsä.
Kulttuuria on muissakin pakoissa kuin Helsingin keskustassa. Maaseudun harrastajateatterit mm. ovat taiteen yksi sektori. Olen törmännyt korkeakulttuuriin kaikkialla Helsingin ulkopuolisessa Suomessa, tietysti eniten kaupungeissa suurempine resursseineen kuin maalaiskylissä, mutta niitäkään ei sovi unohtaa.
Ajelin pari kesää sitten lapsuuteni maalaiskesien maisemissa Porvoon saaristossa (johon silloin meni vain lautta, ei silta). Törmäsin tien varrella sellaiseen taidetarjonnan paljouteen, että melkein itkin – kaipuusta vanhaan, maaseudun luonnolliseen omavaraiseen kauneuteen, itseriittoisan kylän elämään: oli 3 kauppaa, posti, nuorisoseuran talo, tanssilava, kappeli ja hautausmaa, satama hiekkajaaloineen, yhteisrantoja. Kappelia ja ränstynyttä hautausmaata lukuunottamatta kaikki entinen funktionaalisuus on kadonnut! Nykyään elävät turistirysät: taidenäyttelyt, turistikahvila, yhteisrannoista erotetut huvilatontit aitoineen. Muualta tuotu ”korkeakulttuuri”. Saaren elämän helpotukseksi rakennettu silta olikin saaren elämän katoamisen alku. Sen myötäsyntyinen kupla rikkoutui ja ilmavirta alkoi vetää Porvoo-Helsinki linjalle.
Puhujana, ”proffana”, retriitinohjaajana ympäri Suomen olen kohdannut kuplan, joka on luotu vahvoista ennakkoluuloista helsinkiläisyyttä kohtaan. Säpsähdin sitä, mitä parhaimmillaan palautteena maaseudulta sain: ”Mutta sinähän olet ihan tavallinen immeinen”, ”Kyllä me rakastetaan sinua korvakoruistasi huolimatta.” ” Ethän sie olekkaa ylypee” jne. Tietystkään en ollut mistään erityisen ylpeä, olin tavallinen onnistuja ja epäonnistuja elämässä, olin korvakorullinen kristitty, joka puhui Jeesus-rukouksesta, hiljentymisestä rukoukseen, yhteisenä kristittyjen aarteena. Luulin, että asia olisi ollut selviö: olimme samalla maan tasalla jo lähtökohtaisesti, uskossamme.
Jos tältä pohjalta luotiin kuplia jo ennalta, miten kamalaa onkaan, jos kuplia puhalletaan samaan suuntaan, kupla kuplan tueksi. Maalta kaupunkiin, muusta Suomesta Helsinkiin ja Helsingistä takaisin oikein mediahälyn kera.
Ensinnäkin. Krista Kosonen on erittäin lahjakas näyttelijä. Aivan huippu.
Jokaisella meillä on oma henkilökohtainen kuplamme. Per-sona, naamion kautta näymme toisillemme. Ei kukaan ole naamiotta.
Kulttuuria on kaikkialla missä on ihmisiä, luovia, osaavia, rohkeita ihmisiä.
Myös maalla ihmisillä on korvakoruja, muotivaatteita, muotiajatuksia. Ja Helsingissäkin suurimmalla osalla on vähän vielä lehmän lämmintä, liukasta läjää varpaiden välissä. Nämähän ovat rikkauksiamme.
Kuukauden päästä kukaan ei enää muista kupla-ajattelua ja sen nopeaa eskaloitumista.
Kuplia tulee ja kuplia menee. Uusin kupla taisi olla Antti Rinteen ”puhekupla”, jossa hän kertoi Jutan yrityksestä haastaa häntä johtajuudessa. Mutta sehän osoittautui vain kuplaksi, mikä puhkesi kun Antti ja Jutta kävivät hyvähenkiset ja rakentavat keskustelut keskenään. Toivotaan, että tieto keskustelun laadusta ei ole kupla!
Salme, niin kauan kuin maaseudulla elää ennakkoluulo kaupunkilaisuutta kohtaan ( ja päin vastoin), ei kupla puhkea. Ja nyt se (mitä olen tahattomasti joutunut kokemaan maaseudulla) vain vahvistuu. Eikä siellä hartaustilaisuuksissa ollut kyllä muilla näkyviä korvariipukkeita, saati puhujilla kuten minä. En nyt kehuskele, vaan pikemmin vielä olen nolo: että lisäsinkin kuilua, jota en tiennyt olevaksi, kun olin mitä olin – kuten hekin. OLIMME itsenämme. Kuilu siinä juuri syntyi, siltaa jouduin rakentamaan – ennakkoluuloot suuntasivat havaintoja. Ei silloin kyllä minun. Olin naiivi.
Anteeksi, Salme. Tarkoitin vastauksellani May Roth-Edelmannia.
Ole hyvä, nimet menee minultakin välillä sekaisin.