Se oli jatkoa UUT:n järjestämälle seminaarille hengellisestä väkivallasta, jossa oli ollut aiheesta luentoja. Itse en päässyt siihen tilaisuuteen vasta kun glögimukilliselle, joten en voi siitä enempi kertoa, mutta uskon että asiasta uutisoidaan kohta jossakin. Mutta pikkujoulussa olin mukana ja nyt siitä hieman.
Siellä oli edustettuna ainakin vanhoillislestadiolaisuus, helluntailaisuus ja J:n todistajalaisuus. Kaikki olivat tietty entisiä uskonyhteisönsä edustajia. Itselleni suurin osa porukasta oli ihan tuntematonta, mutta kumma kyllä, tai ei oikeastaan ollenkaan kumma; juttu luisti. Miksi näin? Siksi, että kokemukset ovat samankaltaiset, ihan hämmästyttävän samankaltaiset.
Kaikista vertaistukitapaamisista, kaikkein selkeyttävintä ja päänuppia eheyttävintä ja ahdistusta vähentävintä, on ollut keskustella muista tiukoista uskonyhteisöistä irtautuneiden kanssa. On ollut todella avartavaa ja helpottavaa huomata, että muuallakin on ”taivas maan päällä” –kokemuksia, jotka pitävät kiinni liikkeessä, omanlaisiansa tulkintoja ja korostuksia eri raamatunkohdista, samantapaisia perusteluja oikeassa olemisesta, ulkopuolisten demonisointia, vaikeutta irtaantua liikkeestä jne. Näissä keskusteluissa tulee niin höpläytetty olo, ettei mitään rajaa. On helpompi ymmärtää oman itsensä höpläytyminen toisen ihmisen höpläytymisen kautta.
Suosittelen UUT:n vertaistukitapaamisia kaikille tiukasta uskonyhteisöstä pois lähteville. Se helpottaa irtaantumista tosi paljon ja se helpottaa nimenomaan ylikuormittunutta psyykeä. Näin taas täältä kyökistä käsin.
Lopuksi, ettei mene ihan liian vakavaksi tämä elämä, sallinette tällaisen suomalainen, ruotsalainen, norjalainen –tyylisen vitsin konsernilaisesta, todistajalaisesta ja laestadiolaisesta. Tarkoitukseni ei ole pilkata minkään yhteisön uskoon liittyviä asioita, vaan tarkoitukseni on tuoda esille ihmisoppia kevennyksen suoman välimatkan avulla.
Kai Karvaleuka, Joni Totuudentorvi ja Veli Lammas olivat Pyöreän Pöydän äärellä keskustelemassa autuudenasioista ja kun kukaan ei meinannut päästä kenenkään niskan päälle oikein missään asiassa, homma äityi kilpailuksi siitä, keitä heistä maailma pilkkaa eniten. Kaikille Pyöreän pöydän keskustelijoille oli nimittäin yhteistä se, että maailma pilkkaa heitä ja että jokaisella se oli tunnusmerkkinä Oikeassa Olemisesta ja Ainoasta Oikeasta Uskosta.
Kai kertoi ääni väpättäen, kuinka heidän kimppuunsa on käyty kun he haluavat noudattaa Ison Kirjan ohjetta Pyhistä Suudelmista ja kuinka hirvittävää pilkkaa heidän on täytynyt sietää, kun noudattavat samaisen kirjan ylensyöntikieltoa, niin että jopa heidän naisiansa on arvosteltu ihan terveydenhoitajien toimesta Neuvoloissa asiasta. Läskiä pitäisi kuulemma saada lisää, onko hullumpaa kuultu???
Joni kohensi asentoaan tuolissa ja tuumasi: eihän tuo nyt ole vielä mitään, kuuntelehan tätä! Kun me noudatamme Ison Kirjan ohjetta lähetyskäskystä, jonka mukaan ovelta ovelle täytyy mennä pareittain puhumaan valtakunnan asioista, niin saamme osaksemme niin rumaa kohtelua ja pilkkaa, ettei mitään rajaa; ovia vedetään nenän edestä kiinni pilkkapuheiden kanssa, niin että meinaa nenä jäädä väliin. Eikä tuo vielä mitään, mutta niin ikään terveydenhoitoväki on meidänkin kimpussamme: kun emme halua itsellemme verensiirtoa, meitä pilkataan asian johdosta, vaikka käsityksemme perustuu niin ikään Isoon Kirjaan! Jonin puhuessa, kyyneleet alkoivat virrata vuolaina pitkin hänen kalvenneita poskipäitään.
Veli istui rennon letkeänä tuolissaan ja varmana voitostaan tässä asiassa, hänen ei tarvinnut edellisten tavoin värisytellä ääntään eikä vuodatella tekokyyneliä, asiat puhukoot puolestaan. Ensin hän kertoili laveasti siitä, kuinka heidän elämäntapojaan arvosteltiin ja pilkattiin. Sitten hän siirtyi myös terveydenhuollon piiriin ja kertoi, kuinka heidän rakkaita sisariaan painostettiin ehkäisemään ja joskus jopa abortteihin mukamas terveydellisistä syistä, mutta mikä oli siinäkin kaiken takana muu kuin raha ja kateus; nyt ne yrittävät ajaa sellaisia lakiuudistuksia läpi, mitkä veisivät uskovaisilta perheiltä kodinhoitotuet ja lapsilisät, REPIKÄÄ SIITÄ! Tässä vaiheessa Veli Lammas ei enää määkinyt lempeällä lampaanäänellä, vaan yltyi pyhään vihaan Ison Kirjan esimerkin mukaan. Samalla hän pyyhkäisi lihan käsivarrella koko Pyöreän Pöydän tyhjäksi kupeista ja tarjottavista.
Muut pöydässä istujat kalpenivat tehokkaan esityksen edessä, eikä heillä ollut enää mitään sanottavaa. Ei tuommoisen hengenpalon ja totisuuden edessä. Kai ja Joni lähtivät teroittelemaan sapeleitaan seuraavaa istuntoa varten.
Seuroissa Veli kertoi rakkaille veljille lyöneensä luut kurkkuun niin konsernin kuin todistajien edustajien kurkkuun. ”Minkäpä ne mahtavat, kun ei niillä ole kunnon perusteluita näkemyksilleen.”
On helppo uskoa kokemusten samankaltaisuuteen, koska samasta asiasta on kysymys kaikissa uskonlahkoissa. Vallanhaluiset ja narsistiset uskonkiihkoilevat ihmiset käyttävät hyväkseen heikompiaan omien tarpeidensa tyydyttämiseksi abstraktin yliluonnollisen hengellisyyden avulla. Näin yksinkertaista se on.
Terveiset minultakin UUT:n seminaarista! Ohjelman löydät tästä.
Valitettavasti en iskiasvaivaisena jaksanut jäädä jatkoille. Nyt kyllä harmittaa, kun Vuokon viestin luin.
Kaikki esitelmät olivat painavaa tekstiä. Vl-liikettä tutkineista kirjailijoista olivat paikalla mm. Janne Villa, Aila Ruoho ja Johanna Hurtig. Muista jäi mieleen esim. helluntailaistaustaisen Katriina Järvisen esitelmä ”Saako omaa pesää liata?” Myös Jukka Timosen esitelmä oli niin kiinnostava, että panin hänen väitöskirjansa ”Todellisuudesta toiseen. Identiteetin rakentuminen uskonnollisista yhteisöistä irtautuneiden elämänkertomuksissa” hankintalistalleni.
Mielenterveysongelmia kerrottiin olevan eniten Koivuniemen konsernissa ja Lasarus-veljien joukossa. Niistä ei juuri kukaan selviä terveenä ulos. Näitä pikkuryhmiä voinee pitää kultteina (siis ei edes lahkoina). Seuraavana ongelmalistalla ovat Jehovan todistajat. Yhteisöstä eronnutta koskevat ”karttamissäännöt” ovat julman ehdottomat. Niihin verrattuna ex-vanhoillisten kohtelu tuntuu jopa lempeältä. JT-liikettä ei kuitenkaan pidetä kristillisenä. Mormonien tilanteesta en muista paljon mainitun, mutta eivät hekään puhtain paperein selviä.
Kristillisten yhteisöjen osalta avasi silmiäni Katriina Järvisen omakohtainen kertomus helluntailaisuudesta. Ainakin hänen kohdallaan näyttää irtautuminen olleen vähintään yhtä traumaattista kuin vl-liikkeessä – perheyhteydestä eristäminen, helvettiin tuomitseminen, syyllisyyden tunteet… Onko helluntailaisuuskin eksklusiivinen yhteisö?
Tämä oli minulle pienoinen järkytys. En odottanut kohtaavani tällaista eksklusiivisuutta karismaattisissa ryhmissä. Helluntailaisuus on kuitenkin opillisesti hyvin heterogeeninen ja paikallisseurakunnat kovin erilaisia. Mitään yhteistä opillista eksklusiivisuutta ei liike ymmärtääkseni opeta. Kyllä tämä ”identiteettitekijä” on edelleen omistettava vain SRK-lestadiolaisuudelle (ainakin kirkon sisäisistä liikkeistä puhuttaessa). Käytännön tasolla voivat kokemukset kuitenkin olla hyvin samanlaisia.
Syvimmän vaikutuksen minuun teki kuitenkin Johanna Hurtigin puheenvuoro. Hän kertoi ”Taivaan taimet”-kirjaansa sisältyvistä tutkimustuloksista, mutta myös kirjan syntyyn johtaneesta prosessista. Ammattitutkijana hän halusi vain tehdä tieteellisen tutkimuksen havaitsemastaan ilmiöstä. Sitä roolia hänelle ei kuitenkaan suotu. Epäasiallista huomiota tuli kummaltakin suunnalta. SRK:n taholta pantattiin tietoja ja epäiltiin motiiveja, jopa hoitokokouksia järjestettiin. Toisaalta media on yrittänyt tehdä hänestä jonkinlaisen ”Pyhän Johannan”, sankarin ja marttyyrin. Kumpikin lisärooli (pesänlikaaja/marttyyri) on vakavalle tutkijalle turha taakka ja raskas kantaa.
Tätä kokemaansa ei Johanna näin suorasanaisesti esittänyt. Olen tulkinnut hiukan ”rivien välistä”. Tuntemuksensa hän oli koonnut koskettavaksi kuvakoosteeksi runon säkeiden kera. Nuo kuvat puhuivatkin enemmän kuin tuhat sanaa. Mitään katkeruutta ei niissä ollut, tiettyä surua ja ehkä myös melankoliaa (esim. ”Susi pakkasyössä”). Mutta oli myös toivoa ja uskoa oman työn merkitykseen. Johanna on taistelija, aivan upea ja rohkea nainen!
Niin, törmäsinhän minä lähtiessäni toiseenkin upeaan ja rohkeaan naiseen – Vuokkoon! Oikein antoisa iltapäivä siis!
Mukana oli ollut myös psykiatri Hannu Lauerma, josta kuulin myöhemmin kehuja.
Kiitos Pertti selonteosta. Oli mukava nähdä, vaikka tapaaminen jäikin kovasti lyhyeksi. Joku toinen kerta paremmalla ajalla, tulet vaikka miehellni hoidattamaan issiastasi, hän on siinä hommassa hyvä
Olisin ehkä itsekin tullut paikalle mutta huomasin tilaisuuden harmittavan myöhään. Olisipa ollut mukavaa nähdä Vuokko ja Pertti livenä! J. Hurtigin olenkin eräässä paneelissa nähnyt, joskaan en hänen kanssaan jutellut. H. Lauerma esiintyy melko useinkin julkisuudessa. Fiksun oloisia hahmoja molemmat.
Itse olen jo pitkään pitänyt helluntailais-karismaattisia piirejä hieman, sanotaanko, outoina. Yksi erittäin mielenkiintoinen nettifoorumi jossa entiset helluntailaiset mutta myös muista suunnista tulleet kirjoittelevat on Huitsinnevada. Sivusto kuvailee itseään näin: Huitsinnevada on olemassa ennen kaikkea tarjotakseen uskonnon satuttamille ihmisille paikan kysellä ja kyseenalaistaa, jakaa kokemuksia ja rakentaa kaikessa rauhassa minuuttaan ja maailmankatsomustaan ilman painostusta tai kokemusten kyseenalaistamista.Täällä on paljon nimenomaan karismaattisen kristillisyyden satuttamia ihmisiä, joten keskustelu pyörii usein kristillisyyden ja sen ääri-ilmiöiden ympärillä.
http://www.huitsinnevada.info/foorumi/
Joo, kyllä Hannu Lauerman esitys oli vakuuttava – taattua laatua, jota häneltä sopii odottaa. Uusi kirjakin on kuulemma luvassa, kannattaa varmasti tutustua.
Jossakin luennossa tutkija mainitsi hauskan seikan haastateltavastaan. Liikkeestä (ehkä se oli vl?) eronnut viittasi eronneisiin puhumalla ”ex-meikäläisistä”. Niinhän se on, kotipiha kulkee mukana.
Juu, Pentti! Minäpä voinkin nyt kehua ihan jutelleeni Johanna Hurtigin kanssa. Onnellinen sattuma ohjasi hänet istumaan viereeni kahvitauolla. Minä tietysti iskin heti kiinni kysymyksineni. Siinä se puolituntinen vierähtikin, muille en antanut tilaisuutta. Enpä tiedä, kokiko Johanna tuon sattuman yhtä onnellisena kuin minä.
Olisi tosiaan hienoa tavata livenä hiukan suuremmallakin porukalla. Tässähän meitä on jo neljä: Vuokko, Pentti, Jussi ja minä. Ja kyllä sieltä vaiheaidan toiseltakin puolelta voisi löytyä halukkaita (vaikkapa Joona?). Ehkei nyt ennen joulua kuitenkaan, kun tuo mobiliteettinikin on vähän huono. Mutta pannaanko kuitenkin ihan tosissaan harkintaan?
Ja kiitos hoitoehdotuksesta, Vuokko! Pannaan sekin harkintaan.
UUT:n hoitokoukset eivät korvaa virallista terveydenhuoltoa. Uskosta luopuminen ja Kristukselle selän kääntäminen ei mielestäni ole järkevää. Kannattaa etsiä terve seurakunta, jossa opetaan tervettä Kristuksen oppia. Mielenterveysongelmista kannattaa mennä lääkäriin ja he tietävät mitä tehdä. Omaan terveyteen kannattaa panostaa.
Juha, en usko että UUT edes väittää korvaavansa terapiaa, lääkäriä ja vastaavia. Uskoisin, että he ovat lähinnä niiden lisänä. Nettisivujen mukaan UUT näyttää panostavan lähinnä uskonnoista tiedottamiseen sekä vertaistukeen. Uskoisin, että mielenterveyteen liittyvät seikat otetaan heillä hyvin huomioon.
Pertti, tapaaminen ”vanhojen tuttujen” kanssa voisi olla mukavaa. Meitähän on täällä sellainen kymmenkunta vakiokasvoa jotka näistä aiheista jaksamme vääntää. Kukahan sellaisen tapaamisen jaksaisi järjestää?
Ei UUT:ssa mitään hoitokokouksia järjestetä, ellet Juha omista kokemuksista kertomista pidä sellaisena. Eikä kukaan ole tietääkseni väittänyt, että vertaistuki korvaisi terveydenhuollon, vaikka se onkin hirmuisen tervehdyttävää toimintaa traumatisoituneille. Jopa terveydenhuollosta saatetaan suositella ja usein suositellaankin vertaistukeen hakeutumista.
Oletko muutes käynyt UUT:n tapaamisissa?
Onko usko ja Kristukseen päin kääntyminen ja päinvastoin toimiminen järkitoimintoa? ”Minä uskon, etten omasta järjestäni ja….” Miten selittäisit tässä yhteydessä uskon lahjaluontoisuuden.
Monet uskonnolla satutetut ihmiset eivät halua kuulla elämässään enää mitään hengellistä, tunnustuksellista julistusta. Minusta asia on hyvä ottaa huomiooon tällaisten ihmisten kanssa.
Kuitenkin monet omasta uskonyhteisöstään eronneet ihmiset eivät ole menettäneet/jättäneet uskoaan Kristukseen. Ei kannata kenenkään kohdalla tehdä mitään automaattisia johtopäätöksiä, kun ne eivät välttämättä ole totta.
Ei kukaan ole halunnut/valinnut itselleen henkistä tahi hengellistä väkivaltaa, eikä usein ihminen myöskään kykene valitsemaan sitä, miten traumastaan selviytyy ja minkälaisen tien itselleen sen jälkeen valitsee. Pahimmillaan homma on päivä kerrallaan selviämistä, itsetunnon rippeiden takaisin haalimista ja valon näkemistä tunnelin päässä.
Jos asia olisi siinä, mitä kannattaa ajatella, tehdä ja toimia, sehän olisi helppoa.
Mulla on sellainen epätieteellisin menetelmin syntynyt käsitys, että monet ex-vl:t ovat silti luterilaisia kristittyjä, kun taas useimmat ex-jehovantodistajat eivät halua mistään uskontoon viittaavasta kuulla puhuttavankaan.
Elias, siinä on varmaan vaihtelua jonkin verran. Suurin osa mun ystävistä on entisiä vl-iä jotka lähes poikkeuksetta ovat kirkosta eronneita ateisteja tai agnostikkoja.