Tämä Marja Jylhän kolumnin otsikko saa ajattelemaan ihmisen elämän tarkoitusta. Kehittyneessä osassa maailmaa olemassaolemisemme tarkoitus koko ajan korostuu ruumiilliseen hyvinvointiin. Jaksetaan ja pysytyään terveinä ja satavuotiaitten luku lisääntyy.
Mooseksen Psalmi 90 kertoo ajallisesta elinkaaresta:
10 Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois.
Mooses itse eli 120 vuotiaaksi, mutta uskon, että tässä kerrottu elämisen kesto on hyvä ihmiselle ja ollut sitä vielä viime-vuosituhannen lopuille asti.
Tämä ajallinen aika, parhaimmillaankin on aina vaiva ja turhuus. Eli parhaimman ponnistelun tulos ikäänkuin haihtuu ilmaan, lentää pois.
Siksi Paavali, muunmuassa, kehottaa kiinnittämään mielemme näkymättömiin, koska ne ovat iankaikkisia. Kun ihmisellä on varmuus kuolemanjälkeisestä statuksestaan, niin se on seurausta sitä, että näkeekö hän olemattomat iankaikkisina. Eli ollaanko uskossa.
En voi valittaa siitä, mitä elämäni on minulle antanut. Olen nyt 76 vuotias ja ruumiillis-henkinen kunto on sen verran hyvä, ettei liikunta ja ajattelu tuota ongelmia. Olemmekin vaimoni kanssa lähes päivittäin kiitoksissamme Hänelle anoneet, että ruumiillinen kunto ei aiheuttaisi muille kohtuutonta vaivaa. Samoin todella olemme pyytäneet armoa, että mielemme pysyisi kohtuullisessa kunnossa, lähinnä muiden, läheisten vuoksi.
Eli elinvuosien venytys yli ”säädetyn” ajan ei ole etu eikä ilo kenellekään, ei edes valtiolle!
Det var en gång. kun olin hyvin pienen suomalaisyhdistyksen edustajana mukana Italian Triestessä v. 2007 ja sain tutustua mm. katolisen kirkon eläkkeellejääneeseen virolaiseen kardinaaliin Vello Saloon, joka oli virolaisten vapaaehtoisten joukoissa osallistunut Suomen puolustustaisteluun mm. Viipurinlahdella ja keskustella näistä asioista myös baltilaisen historian professori Enn Tarvelin kanssa, joka käsitykseni mukaan on ollut laatimassa myös Viron miehitysmuseossa näkyvää historiaa, kunnioitan asiaa mitenkään enemmän tuntematta myös Virossa palkittua Kirsti Aaltoa.
Uskon, että hän on tutustunut myös tähän Viron historiaan: ”Kansainvälisen oikeuden subjektina Viron Tasavalta solmi diplomaattisuhteet suurimpaan osaan maailman maita, ja se hyväksyttiin Kansainliiton jäseneksi. Neuvostoliiton suorittamaa Viron Tasavallan annektointia ei suurin osa maailman maista tunnustanut. Viron Tasavalta säilyi kansainvälisen oikeuden subjektina länsivaltojen tunnustamattomuuspolitiikan tuella, jota seikkaa symboloivat diplomaattiedustustomme.
Viron Tasavalta säilyi myös Viron Tasavallan kansalaiskunnan oikeudellisena jatkuvuutena. Tähän seikkaan perustuikin Viron Tasavallan palauttaminen entiselleen elokuussa vuonna 1991. Neuvostoliiton johtomiesten aloittaman sotilasvallankaappauksen aikaan Viron siirtymäkauden hallitus kääntyi kansainvälisen yhteisön puoleen ehdottaen diplomaattisuhteiden palauttamista Viron kanssa, toisin sanoen esittäen että se tunnustaisi hallituksen, jonka poliittisena ohjelmana oli siirtyminen aggression kautta edeltäneisiin oikeudellisiin suhteisiin.
Näin ollen tunnustamattomuuspolitiikka merkitsee Viron, Latvian ja Liettuan pysyvän oikeudellisen jatkuvuuden periaatteen vahvistavaa kansainvälistä sinettiä. Irtisanoutuminen siitä olisi voinut heikentää meidän itsenäisyyttämme.” (Lennart Meri/ Paasikivi-seura 13.8.2001)
1.Mooseksen kirja:
6:3 Silloin Herra sanoi: ”Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta.”
Ajattelen, että tämä 120 vuotta on aikalailla ihmisen maksimi-ikä. Ja että 70 taikka enintään 80 vuotta olisi ihmisen keski-ikä ainakin nykyisin. Voisiko näin ajatella?
Noin tai suurin piirtein keski-ikä.
Mika,
Tuo 120 vuotta palautti minulle jossakin julkaisussa olleen keskustelun, jossa pari lääkäriasiantuntijaa, vanhuustutkija ilmeisesti toinen, tuli siihen tulokseen, että tuota 120 rajapyykkiä ei todistetusti juuri päästä ylittämään.
Mika,
näin olen minäkin päätellyt.
Vaikka ihmiselle on asetetu syntymä- ja kuolinpäivä, niin ottaen huomioon Jumalan ihmiseen luoman vapaan tahdon ja, että jokaisessa ihmisessä on Jumalan puhaltama iankaikkisuus, eli osa Jumalaa, niin tässäkään mielessä, siis kuolinpäivä-mielessä, se on jotenkin Jumalan ja yksilön välinen asia.
Raamattukin viittaa kuinka päivämme luku on joustava. Me omalla tottelemattomuudellamme voimme siihen vaikuttaa, joko niin, että että ne ovat Herran armosta lyhyemmät tai samasta armosta johtuen niitä pidennetään, jotta parannukseen mahdollisuus -aikaa tulisi lisää.
Mists sitten johtuu että maailman vanhimmat ihmisihmiset elävät pakanamaailmassa? Onko heillä parhaat sopimukset Jumalan kanssa? Kuolevatko varhain uskoon tulleet nuorina kun eivät tarvitse sitä heille siis tarpeetonta armonaikaa?
Seppo,
nuo ”maailman vanhimmat ihmiset elävät pakanamaailmassa?”
Kyllä näitä pitkäikäisten pisteitä on raportoitu vaikka missä, eli pitkäikäisyys on aikaan sidottu asia eikä kerro ketä palvelemme.
Elämämme aika on kuitenkin sitä varten, että etsisimme ja löytäisimme pelastuksen ikuisesta tuhosta. Jumala kutsuu tavalla ja toisella ja sitten on niitä, jotka eivät Jumalasta, Jeesuksessa mitään tiedä. Se on mainittu Raamatussa,
Room. 2:12-16,
14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
Ihmisen osa kuoleman jälkeen on selkeä niinkuin sen etukäteen tietäminenkin. Pakanoiden osa on myös selkeä. Tietysti Jeesuksen määritelmä on liian lyhyt, eikä tarvi kuin uskoa ja sitten Uskoa.
Johdonmukaisuutesi toimii, tai yrittää toimia, Jumalaa vastaan. Tilasi jatkuu, ellet lue ja usko sitä mitä on Kirjoitettu.
”Kyllä näitä pitkäikäisten pisteitä on raportoitu vaikka missä, eli pitkäikäisyys on aikaan sidottu asia eikä kerro ketä palvelemme.
Siis iällä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa, no sitähän minäkin. Ja olipa oivallus todeta että ikä on sidottu aikaan…eihän moista olisi tullut ajatelleeksi ..Ja kyllä eniten todella vanhoiksi eläneitä on enin pakanamailmassa missä syödään eniten kasvisruokia.
”Johdonmukaisuutesi toimii, tai yrittää toimia, Jumalaa vastaan. Tilasi jatkuu, ellet lue ja usko sitä mitä on Kirjoitettu.”
Oikeasti johdonmukaisuuteni toimii uskontopomojen laatimien oppien epäjohdonmukaisuutta vastaan eikä minulla ole todellakaan mitään tämän ’tilan’ jatkumista vastaan…
Seppo,
Mainintasi ovat fiksulta kuulostavia ja sellaisiksi kait tarkoitettujakin.
Nimittäin elin-ikä ja elinaika eivät poikkea toisistaan. Raamattu käyttää kumpaakin. Meidän aikamme täällä ajassa, voidaan sanoa elinikämme mittaiseksi. Toistoa, myönnän, muttei sen hassumpaa kuin sinunkaan oivallukset, vaikka itse niin sanonkin. (Tässä on hyppysellinen huumoria)
Siis ei ole merkitystä kuinka monet elinvuotemme ovat, niin ne ovat tarkoitettu, että löytäisimme Jumalan valmistavan pelastuksen oikeaan aikaan. Nimittäin surkeinta, jopa kauheinta on, kun eletään paatumuksessa, mikä on sama kuin väärä rauha. Eli Jumalan ääni ei kosketa meitä, Pyhän Hengen puhe on vaiennut, koska Hän on ikäänkuin jalkoihimme poljettu.
Kolumnistin halu saavuttaa elämänsä loppupuolta edustavia on ollut merkittävää. Arvostin suuresti, kun hän huomioi joitakin vuosia sitten pienen telttakatoksemme Tammelan torilla, ja ilmaisi arvostuksensa seurakuntamme haluun saavuttaa, etenkin vanhempia, ihmisiä, joiden edessä ei ollut voinnillisesti parempaa, etenkään fyysisesti.
Hän ei ottanut esille hengellistä puolta, mutta meidän pelkästään hengellinen ”metodi” toimi ilmeisesti hengettömästikin hänelle. Eli hengellisyydestä on hyötyä kaikkeen.
Kun aloitin papintehtävät 1970 luvulla, niin hautajaisista suurimmalla osalla vainajia ikä alkoi seitsemällä, mutta nykyisin jo yhdeksiköllä tai kahdeksikolla. Viimeksi onnittelukäynnin tein 100 -vuotiaalle.
Valmistautumisesta puheen ollen, olen toisinaan sanonut, että valmistaudumme Kristuksen toista tulemista varten. Kuolema on vain välivaihe, ylösnousemus taivaan iloon on kirkon päämäärä, johon Pyhä Henki meitä johdattaa ja vie.
Matias,
Olen osallistunut lukuisiin hautajaisiin. Jo lapsena minulle hautajaiset olivat jotenkin ”viihdyttäviä”. Häistä en ole koskaan ollut niin innostunut.
Kerron itseni esittelyssä, että tulin uskoon 10-vuotiaana. Minulle taivas on ollut aina ”lähellä” ja siksi kuolema ikäänkuin sinetöi, että pääsy ikuisuuteen Jeesuksen kanssa on sinetöinti sille, ettei mitään vaaraa eksyä pois päämäärästä enää ole.
Hautajaiset, joihin jo alle kymmenvuotiaana osallistuin olivat yleensä uskossa kuolleitten hautajaisia. Puheissa ja lauluissa oli taivas aina teemana ja tulevaisuus taivaassa muistutti minua uskon lopullisesta päämäärästä, jolloin sielun pelastus muuttui näkemiseksi.
Isäni kuoli 67-vuotiaana. Olin usein hänen kanssaan kokouksissa maaseudulla, missä hän puhui ja minä palvelin yksinlaulajana. 1981, kun pidimme tilaisuutta Mouhijärvellä, Säästöpankin kerhotilassa, minulla oli laulut valittu, mutta ensimmäisen jälkeen muutin kaikki ja lauloin ensin ”Olen kuullut on kaupunki tuolla”. Sen jälkeen pyydettiin vielä kaksi laulua ja ne olivat ”Tuonne, tuonne kaipaan tähtitarhain taa..” ja ”Jerusalem, sua Hengessä kun katson, niin unhoitan tään kärsimysten maan ..”.
Isäni kuoli seuraavana päivänä pankin portaille, sydänkohtaukseen.
Tunsin suurta lohdutusta isäni poismenon johdosta, vaikka hän kuoli 13-15 vuotta nuorempana kuin kukaan sisarusparvestaan. Olin kokenut, että ”Hänen pyhäinsä kuolema on kallis Herran edessä.” Biblia 1776.
Reijo
Sodanjälkeisen ajan lapsena meidän kulmakunnalla ja laajan sukuni puitteissa pidettiin isoja väenkokouksia sekä häissä että hautajaisissa. Niitä molempia olen siis saanut kokea koko muistini aikaisen lapsuuteni ajoista alkaen. Sen sijaan kastetoimitukset pidettiin useinkin vain muutaman vieraan läsnä ollessa kodeissa, niin että niihin ei siitä syystä päässyt yhtä usein kuin noihin toisiin, joista yleensä tuli koko suvun ja/tai koko kylän tapahtumia, toisinaan useitakin yhden vuoden aikana.