Kristilliset kustantajat ry järjestää Vuoden kristillinen kirja -kilpailun jälleen kuluvana vuonna. Kilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 1994 lähtien lukuun ottamatta koronavuotta 2020. Viime vuonna kilpailun voitti Anni Pesosen kirjoittama teos Credo – Tieni mystiikkaan (Basam Books Oy). Voittajan valitsi Turun piispa Mari Leppänen. Joka vuosi myös yleisö saa äänestää omaa suosikkiaan, ja vuonna 2021 yleisöäänestyksen voitti Jaakko Pirttiahon kirja Rakkaat raajarikot (Päivä).
Vuoden kristillinen kirja -kilpailu on avoin kaikille kustantamoille. Voittajakirja palkitaan 2 000 euron rahapalkinnolla, jonka kustantamo voi halutessaan antaa kokonaan tai osittain kirjailijalle. Rahapalkinto ei ole ainoa voittajakirjan mukanaan tuoma etu. Voiton myötä tuleva julkisuus nostaa lukevan kansan tietoisuuteen laadukasta kristillistä kirjallisuutta, mikä on erityisen tärkeää sekä kirjailijan että kustantamon kannalta nyt kun kristillinen kirjallisuus elää ehkä haasteellisinta aikaansa.
Voittajakirjojen valinnat voivat myös yllättää, mikä herättää tervetullutta keskustelua. Yksi yllättävimmistä valinnoista oli Vuoden kristillinen kirja 2001: Tapani Ruokanen valitsi voittajaksi Riku Rinteen kirjan KK – Kuolemankauppias (Kuva ja Sana). Kirja ei ollut kielellisesti ”paras” vaan ainoa, jossa oli selkeästi kristillinen sanoma eli henkilö tuli uskoon.
Vuonna 2013 palkittiin Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu (Gummerus). Kirja on kielellisesti äärettömän kaunista tekstiä, ja se oli valintana ylivoimainen. Palkitsija oli edesmennyt laulaja Riki Sorsa.
Usein käy niin, että kun tiedetään, kuka on valitsija ja mitkä ovat ehdokaskirjat, voittajakirjan voi arvata: vuonna 2003 Riitta Uosukainen valitsi voittajaksi opettajansa Anna-Maija Raittilan teoksen Vehnänjyvän päiväkirja 1963–1989 (WSOY). Myöskään piispa Mari Leppänen ei viime vuonna yllättänyt, vaan valitsi omaa ajatteluaan tukevan kirjan. Poliitikot valitsevat usein piispojen kirjan, koska ovat olleet heidän kanssaan tekemisissä.
Jotkin kilpailuun osallistuneet kirjat ovat vaikuttaneet eri ilmiöihin, kuten esimerkiksi vuoden 2004 finalistikirja, Susanna Linnan teos Simpukankuorelta kotiin: matkani Santiago de Compostelaan (Kustannus Oy Arkki). Se lienee vaikuttanut pyhiinvaelluksen suosion kasvuun.
Muutamat valinnat ovat olleet suurta yleisöä vähemmän kiinnostavia mutta ne ovat antaneet oikeutta erilaisille tietokirjoille ja teemoille, esimerkiksi Tauno Väinölän Virsikirjamme virret (vuoden 2008 voittaja; Kirjapaja) ja Eero Junkkaalan toimittama Raamattu alusta loppuun (vuoden 2017 voittaja, Karas-Sana). Junkkaalan toimittaman raamattukirjan valinta tuki kaikkien seurakuntien raamatunopetusta.
Arvoitukseksi jää, kuinka paljon esiraadin omat mieltymykset ja mahdolliset oman kustantajan lobbaamiset ovat vaikuttaneet valintoihin vuosien varrella.
Tulevaisuudessa kannattaisi ehkä miettiä, tarvitseeko kilpailu eri sarjoja, koska romaani ja hartauskirja eivät oikein istu samaan karsinaan. Hyvä idea olisi elämäntyöpalkinto yhdelle kirjailijalle vuosittain.
Teuvo V. Riikonen
Mirja Sevón
Samaa mieltä. Romaanit, historiadokumentit (kuten esim”Pyhimyksiä ja paanukattoja”, voittaja vm -09) hartauskirjat, runokirjat ym voisi ja tulisi mielestäni arvioida erikseen.
Toki vähän ”oma lehmä ojassa” tässä asiassa 🙂