Jumala on totuus. Kuinka paljon tunnemme tuosta totuudesta vaihtelee. Kuinka paljon meidän on tarpeen tuntea; siitä on erilaisia mielipiteitä. Kuinka paljon voimme tuntea; siitäkin on erilaisia mielipiteitä. Millainen tunteminen on pelastukselle välttämätön…
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. Missä on totuuden tunteminen? Kyllä se siellä on: usko on sekä luottamusta että totena pitämistä.
Jotkut meistä kaipaavat yhdessä sovitun ruokalistan mukaisen totuuden pöytään tarjottuna. Istun kirkon penkkiin kuin ravintolaan. Odotan, että totuus tuodaan eteeni valmiina annoksena lautasella nieltäväksi. Pöytäseuran paheksuvat katseet varmistavat sen, että muruakaan ei jää nielemättä. Kun ilmapiiri on se, että kaikkien on syötävä lautasensa tyhjäksi, tarjoiluun eivät kuulu asiat, joista ollaan erimieltä: yhdessä seurassa vältetään globaalin oikeudenmukaisuuden pohtimista; toisessa keskustelua avioliittolaista.
Toiset meistä haluavat itse valita ruokalistalta, mitä ottavat. Kaikkien ei ole pakko valita samoin: yksi tykkää lohesta, toinen pihvistä. Aivan samoin yhtä kiinnostavat eettiset kysymykset, toista se, että Jumala hyväksyy minut, kolmatta Raamatun kertomukset…
Sitten ovat ne, jotka rakastavat seisovaa pöytää; sieltä saa maistaa kaikkea, mitä mieli tekee. Saa laittaa kalan ja lihan vierekkäin samalle lautaselle, saa ottaa kalan kanssa punaviiniä tai lihan kanssa valkoviiniä; kukaan ei nyrpistä nenäänsä. Saa etsiä totuutta oman maun mukaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, jotain tällaista on ollut Oulun Agnostikkoilloissa: papit ovat kattaneet pöydän, josta on saanut tulla maistelemaan.
Ihan oma lukunsa ovat ne meistä, jotka nauttivat kokeilemisestä keittiössä. Ruuanlaitto on keskeinen osa hupia. Ja kokeileminen osa ruuanlaittoa. Jollekin meistä on luonteenomaista etsiä Jumalallista [ei kirjoitusvirhe!] totuutta pohtien ja kokeillen, myös Raamattua ja teologiaa lukien. Tai sitten kadulla kulkien, ihmisiä katsellen ja kohdaten. (Ennen kuin kukaan irvailee viimeisestä virkkeestä kerron, että mielessäni ovat esimerkiksi Ignatius de Loyola, Äiti Teresa, William ja Catherine Booth).
Kaikessa tässä Jumala tekee työtään. Ei vain valmiissa annoksissa, vaan kaikessa Häneen kohdistuvassa etsimisessä. Arpad, Mikko, Päivi ja Stiven kutsuivat sellaisia ihmisiä etsimään Jumalaa. Tässä etsinnässä Jumala tekee työtään, jos hyväksi näkee. Tästä syystä on jotakin hyvin kieroutunutta siinä, että papeista, jotka haastavat ihmisiä kyselemään ja etsimään, kannellaan tuomiokapituliin. Ja vain siksi, että he eivät tarjoilleet MINUN valitsemaani menutä aina ja jokapaikassa kaikille.
Martti Pentille ! Ero on siinä näiden kahden meditaation välillä että kirkon on passiivinen ja shakkipelin aktiivinen. Shakkilaudan ääressä sinä voit tuntea eläväsi, mutta kirkossa se elämä perustuu tuonpuoleiseen elämään. Tämä on se suuri ero miksi kirkko ei pysy mukana, vaikka uskonnot menevät eteenpäin (kirkko menee taaksepäin) esim. islami missä kaikkia jotka uskovat heidän jumalaansa joutuvat/käsketään taistelemaan … aivan todellisuudessa jos ei muita niin sitä ” Suurta saatanaa=USA:ta vastaan” ! Tämän vuoksi sota Israelin ja Hamaksen välillä täytyy aloittaa uudestaan ja uudestaan, koska se on kamppailu kun on elämän tarkoitus ! Sen imaamit tietävät !
”Ero on siinä näiden kahden meditaation välillä että kirkon on passiivinen ja shakkipelin aktiivinen.” En näe asiaa lainkaan tuolla tavoin. Kirkko on hyvin aktiivinen yhteisö. Ero lienee siinä, että shakki on pelikaverin voittamiseen pyrkivä ottelu, jossa ihanteena on olla parempi kuin kukaan muu. Kristillisen kilvoittelun voittopalkinto luvataan lahjana kaikille.
Mielenkiintoista tässä blogissa on se, että Leppä tietää tarkasti mitä mieltä Jumala on.
Minä en olisi aivan näin varma. Tuollainen puhe nimittäin kuulostaa falskilta puolustukselta, jonka turvin voi sanoa lähes mitä hyvänsä.
Kirkon puhe Jumalasta on kaiketi edelleen sidottu tunnustukseen ja Raamattuun. Niistä aukeavan kuvan mukaisesti mikä vain puhe ei ole hyväksi. Toisaalta epäilys on aivan normaalia ja terveellistä, kun siihen vain suhtautuu realistisesti. Tarkoitushan on saada usva evankeliumin ympäriltä hälvenemään, niin että maisema näkyy.
Sen vuoksi terve epäily on tarpeen. Samoin on hyväksi epäillä myös omaa epäilystään, niin että siitä ei muodostu ratkaisevaa avainta sen suhteen mikä on totta.
Sitten on vielä erilaiset ruoka-allergiat. Ja ylensyönti, syömishäiriöt. Ja nälkä. Tämä Heikin vertaus on erittäin osuva.
Ai joo, klikkasin tuota sydäntä Elias Tannin kommenttiin, vaikken lukenutkaan sitä. Eliasta ei tarvi edes lukea kun siitä voi tykätä. I Elias Tanni.
Kari-Matti Laaksonen ja Mika Turunen,
Joko olette irroittaneet yhden virkkeen kontekstistaan (Kaikessa tässä Jumala tekee työtään). tulkinneet sen tahallisesti yli ja ammutte olkinukkea. Tai teillä on sellainen käsitys Pyhän Hengen työstä, että vain meidän uskovien saarnat voivat herättää uskon ja ainakaan teidän toiminta ei voi; ja se on tyylipuhdasta donatolaisuutta.
”Sitten on vielä erilaiset ruoka-allergiat. Ja ylensyönti, syömishäiriöt. Ja nälkä.” Joillekin on tärkeää, että ruoka on varmasti kotimaassa tuotettua lähiruokaa.
Heikki Leppä, ennen donatolaisaseen lataamista tai olkinukkeargumenttiin turvautumista kannattaisi miettiä mihin kritiikki pohjautui. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että kristinuskon näkökulmasta katsottuna on vain yksi totuus ja yksi tie eikä muita teitä ole olemassakaan.
Kirjoituksesi perusteella ainakin minulle tämä jää epäselväksi. Se taas herättää epäilyksiä sen suhteen mikä olikaan kristinuskon ydin. Se ei ole vähäpätöinen ongelma vaan vaatisi selkeämpää sanoittamista, niin että ongelma kaikkoaisi.
Tässä on samalla nykyajan ongelma. Kaikki kelpaa kunhan siinä ei ole mitään kristinuskoon viittaavaa. Siksi kaiketi agnostisuus on muotia ja sillä saa kerättyä helppoja irtopisteitä keskusteluissa.
Epäilys on ongelma siinä suhteessa, että se on kuin jäämistä tuleen makaamaan. Näin ei saisi tehdä vaan pitäisi edetä kohti päämäärää. Näin kohde pysyisi mielessä ja epäilys saisi pysyä omalla, jopa tärkeällä, alallaan. Sehän ei ole päämäärä vaan vain vaihe matkalla päämäärään.
”Kyse on yksinkertaisesti siitä, että kristinuskon näkökulmasta katsottuna on vain yksi totuus ja yksi tie eikä muita teitä ole olemassakaan.” Kristinuskon yksi totuus ja yksi tie on Kristus, ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Tämä ei tarkoita, että kaikista asioista maan ja taivaan välillä olisi vain yksi kristillinen totuus, ei edes ns hengellisistä asioista. Jokainen kirkkokunta kattaa oman perinteensä ja näkemyksensä mukaisen hengellisen ruokapöydän erilaisin paikallisin vaihteluin. Jokainen kristitty löytää itselleen sopivan hengellisen ravinnon joko oman kirkkonsa tai jonkin toisen tarjoamana. Mikä oikeus vaikkapa körttiläiseen kalakukkoon mieltyneellä olisi sanoa eteläamerikkalaista vapautuksen teologian tortillaa kelvottomaksi?
Martti Pentti, olen kanssasi samaa mieltä. On kuitenkin eri asia jos tähän Kirkon (huom. Kirjoitusasu) yhteiseen pöytään tuodaankin koiranmuonaa. Tällainen epäilys minulle jäi elämään blogin luettuani. Saman voisi ilmaista Moosesta siteeraamalla, että alttarille ei saa tuoda vierasta tulta. Tämän yritin ilmaista.
Mika Turunen,
minulle tulee sellainen tunne, että lähtökohtasi blogin lukemiselle on, että pöytään tuodaan K9-sapuskaa. Kun sitten jokaisessa kattauksessa ei ole jokaisessa annoksessa sertifikaattia ihmisravintoa, niin tulkitset ruuan syömäkelvottomaksi.
Mainitsin muutamat kristityt esimerkkeinä niistä, joille aktiivinen elämä ja lähimmäisen kasvot ovat olleet tavalla tai toisella Jumalan katselemista tai ainakin hänen työnsä näkemistä. Ihan vain vihjeenä, millaisia kristittyjä minulla on mielessä.