Ovi kirkosta ulospäin on viime päivinä käynyt tiuhaan. Arvioiden mukaan kirkosta on viime perjantain jälkeen lähtenyt arviolta 13 000 jäsentä. Eroamisen taustoista on toistaiseksi saatu tietoa lähinnä Eroa kirkosta -sivuston tiedotuksen kautta. Tämä tieto varmasti antaa jotain osviittaa motiiveista, mutta ei lähimainkaan täytä tieteellisen tutkimuksen tuntomerkkejä. Todennäköistä on, että eroamisen taustalla on, kuten aiemmin, hyvin moninaisia motiiveja. Eropäätöksen tekevän kontaktipinta kirkkoon on niin ohut, että sitä yhtä syytä, joka pitäisi jäsenenä, ei löydy. Se, että asiat ovat näin, ei ole yksin kirkon johdon vastuulla.
Miksi kirkosta sitten ylipäätänsä nykyisin niin ahkerasti erotaan? Kirkosta eroamista koskevissa – muun muassa professori Eila Helanderin tutkimuksissa – on todettu, että yhtä selkää eroaja -tyyppiä on vaikea määritellä. Kirkosta eroajia on viime vuosina ollut kaikista ikäryhmistä, vaikka suurin eroajien ryhmä on nuoret aikuiset, millä puolestaan on hyvin kauaskantoisia vaikutuksia luterilaisen kirkon asemalle yhteiskunnassamme, koska tämä merkitsee sitä, etteivät he yleensä liitä lapsiakaan kirkon jäseniksi. Tutkimuksissa kirkosta eroajien ääripäät muodostavat ne, joille kirkon sanomisilla ja tekemisillä on liikkeelle laittava vaikutus itse eropäätökseen sekä ne, joille kirkko instituutiona on muodostunut niin yhdentekeväksi. Tähän ryhmään kuuluvat vain irtautuvat yhteisöstä, jonka sanomisiin ja tekemisiin he eivät ole pidempään aikaan kiinnittäneet erityistä huomiota.
Näyttää olevan, että ottipa kirkko kantaa niin tai näin, niin joku aina pahoittaa mielensä ja lähtee. Ilmiö ei ole maassamme uusi, vaan jo aikoja sitten alkanut luterilaisen yhtenäiskulttuurin hajoaminen vääjäämättä jatkuu. Jo 1800-luvun puolivälissä alkanut yhteiskunnallinen ja aatteellinen murros, jossa yksilöiden omat uskonnolliset ja eettiset näkemykset kyseenalaistavat ylhäältä annettuja totuuksia etenee. Virran suuntaa tuskin on käännettävissä ja kirkon taholta viisautta voi olla hyväksyä se, että sen toimintaympäristö tulee merkittävästi muuttumaan jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näkökulmaa olisi ehkä hyvä myös enemmän siirtää siihen, että miksi kirkko perimmältään on olemassa: olemme kaikki kuolevaisia ja sen pohdiskeleminen, mitä on sen jälkeen on ehkä kuitenkin sitä kirkon ydinosaamista.
Jos emme tiedä, aavistamme sitäkin paremmin. Kovin paljon ei ole tässä yhteydessä pidetty esillä ihmisten talousahdinkoa – pannaanko sittenkin kaikki syyt istuvan hallituksen piikkiin, koska argumentit ovat vahvat – Väkeä lentää pihalle ja vauhdin luvataan kiihtyvän kohti kevättä ja vaaleja mentäessä.
” Tiedämmekö todella , miksi kirkon ovi käy. ”
Pappien veljespiiri v. 1952. Onko meillä elävä ihmisten kirkko.
Kirkko ja kirjailijat muodostivat tietyn kokonaisuuden , mutta ääriviivat ovat hämärät, eivätkä yksityiskohdat ole hyvässä järjestyksessä. Naiskirjailijan suhtautuminen kirkkoon on ollut useimmiten iloton, että ristiriitainen . Miltei kaikkia muita elämänilmiöitä hän tunsi palavaa mielenkiintoa , rakastaa ja halveksia , puolustaa ja vastustaa niitä ja samalla saada ne raaka aineet , joista hän kirjoittaa kirjan.
Kirkon elämänpiiri jätti hänet verrattain kylmäksi .
Kirkonedustaja koetti selvittää , miksi kirjailijan mielenkiinto herätti riittävästi huomiota kirkkoa kohtaan. Kirjailija puhui nykyisestä kirkonmuotoisesta pahvikulissien käytöstä , keskellä maalaiskylää , siinä kirkon asema monien ihmisten tietoisuudesta puuttuu elävä kirkko , kirkko on näkymättömissä , puhuja väitti . Sen pitäisi olla kouriintuntuva , sen pitäisi kohota niin korkealle , että se sieltä hallitsisi näköalaa. Nyt se hajaantuu muuhun yhteiskuntaan.
Kirjailija viittasi myös johtavan papin käsitykseen , jonka mukaan meikäläinen kansankirkko tavattomasta tarmokkuudestaan ja kenttätyöstään huolimatta , pitää liian tiukasti kiinni omista ehdoistaan.
Johtava pappi sanoi puheessaan mm, jos joukot kääntyvät takaisin kirkonovelta , jos niille asetetaan ehtoja , tuntevalla ja etsivällä ihmisellä on ehdot omassa tunnossaan . Omantunnon ääntä me kaikki kuuntelemme , milloin hyvällä , milloin huonolla menestyksellä . Kirkon tehtävä olisi huutamalla huutaa , että tuo omantunnon ääni on Jumalan ääni. Kirkon on koottava sen arvovalta , sen asian tukeminen .
Pappi jatkaa : Ei haittaa lainkaan , jos joukot vähäksi aikaa kääntyvät ovelta , ei ole sanottu , että ihmisiä houkuttelee juuri se , mihin on helppo ja ilmainen pääsy.
Muuan rovasti esitti , että teema , kirjailijat ja omatunto olisi parempi teema kuin kirjailijat ja kirkko. Seuraavassa veljespiirin kokouksessa. ” Miksi kirkon ovi käy”.