Ovi kirkosta ulospäin on viime päivinä käynyt tiuhaan. Arvioiden mukaan kirkosta on viime perjantain jälkeen lähtenyt arviolta 13 000 jäsentä. Eroamisen taustoista on toistaiseksi saatu tietoa lähinnä Eroa kirkosta -sivuston tiedotuksen kautta. Tämä tieto varmasti antaa jotain osviittaa motiiveista, mutta ei lähimainkaan täytä tieteellisen tutkimuksen tuntomerkkejä. Todennäköistä on, että eroamisen taustalla on, kuten aiemmin, hyvin moninaisia motiiveja. Eropäätöksen tekevän kontaktipinta kirkkoon on niin ohut, että sitä yhtä syytä, joka pitäisi jäsenenä, ei löydy. Se, että asiat ovat näin, ei ole yksin kirkon johdon vastuulla.
Miksi kirkosta sitten ylipäätänsä nykyisin niin ahkerasti erotaan? Kirkosta eroamista koskevissa – muun muassa professori Eila Helanderin tutkimuksissa – on todettu, että yhtä selkää eroaja -tyyppiä on vaikea määritellä. Kirkosta eroajia on viime vuosina ollut kaikista ikäryhmistä, vaikka suurin eroajien ryhmä on nuoret aikuiset, millä puolestaan on hyvin kauaskantoisia vaikutuksia luterilaisen kirkon asemalle yhteiskunnassamme, koska tämä merkitsee sitä, etteivät he yleensä liitä lapsiakaan kirkon jäseniksi. Tutkimuksissa kirkosta eroajien ääripäät muodostavat ne, joille kirkon sanomisilla ja tekemisillä on liikkeelle laittava vaikutus itse eropäätökseen sekä ne, joille kirkko instituutiona on muodostunut niin yhdentekeväksi. Tähän ryhmään kuuluvat vain irtautuvat yhteisöstä, jonka sanomisiin ja tekemisiin he eivät ole pidempään aikaan kiinnittäneet erityistä huomiota.
Näyttää olevan, että ottipa kirkko kantaa niin tai näin, niin joku aina pahoittaa mielensä ja lähtee. Ilmiö ei ole maassamme uusi, vaan jo aikoja sitten alkanut luterilaisen yhtenäiskulttuurin hajoaminen vääjäämättä jatkuu. Jo 1800-luvun puolivälissä alkanut yhteiskunnallinen ja aatteellinen murros, jossa yksilöiden omat uskonnolliset ja eettiset näkemykset kyseenalaistavat ylhäältä annettuja totuuksia etenee. Virran suuntaa tuskin on käännettävissä ja kirkon taholta viisautta voi olla hyväksyä se, että sen toimintaympäristö tulee merkittävästi muuttumaan jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näkökulmaa olisi ehkä hyvä myös enemmän siirtää siihen, että miksi kirkko perimmältään on olemassa: olemme kaikki kuolevaisia ja sen pohdiskeleminen, mitä on sen jälkeen on ehkä kuitenkin sitä kirkon ydinosaamista.
”Miksi kirkosta sitten ylipäätänsä nykyisin niin ahkerasti erotaan?”
Jumalanpalveluksiin osallistuu säännöllisesti (ei tarkoita, että joka viikko) noin 2 % kirkon jäsenistä. Tämä luku paljastanee sen, että enemmistölle kirkon jäsenistä kirkolla ei yksinkertaisesti ole merkitystä. Se on ainoastaan tapakulttuurinen laitos, jonka jäsenet eivät ole tehneet liittymispäätöstään harkitusti ja vakaumuksellisesti, vaan johon vanhemmat ovat liittäneet tapakulttuurin mukaan.
Aina kun kirkko on esillä, hyvässä tai pahassa, tapakulttuurijäsenet hoksaavat, että laitos ei edusta minua, siis eroan.
”Näkökulmaa olisi ehkä hyvä myös enemmän siirtää siihen, että miksi kirkko perimmältään on olemassa: olemme kaikki kuolevaisia ja sen pohdiskeleminen, mitä on sen jälkeen on ehkä kuitenkin sitä kirkon ydinosaamista.”
Ei ole. Kirkolla on valmiita vastauksia. Se ei nimenomaan pohdiskele, vaan tarjoaa näkemyksen. Nykynuoret taas pohdiskelevat.
”Aina kun kirkko on esillä, hyvässä tai pahassa, tapakulttuurijäsenet hoksaavat, että laitos ei edusta minua, siis eroan.” Vesa Mäki
Asian laidan ollessa näin, herää kysmys, miksi tämä sama tapakultturiväki sitten on kuitenkin kovin kärkäs puuttumaan kirkon oppiin yrittämällä muuttaa sitä väen vängällä omien mielihalujensa mukaiseksi?
”Asian laidan ollessa näin, herää kysmys, miksi tämä sama tapakultturiväki sitten on kuitenkin kovin kärkäs puuttumaan kirkon oppiin yrittämällä muuttaa sitä väen vängällä omien mielihalujensa mukaiseksi?”
Koska heidät on kirkkoon liitetty ja he katsovat siksi edustavansa kirkkoa.
Kun lapsikasteperinteestä luovuttaisiin kokonaan, niin 20 vuoden päästä kirkko saisi olla aivan rauhassa. Nykyään kirkko tahtoo jäsenikseen ihmisiä, joilla ei ole uskoa ja vakaumusta, mutta samalla se pyrkii rajoittamaan jäsentensä ääntä.
Päätös on kirkon. Se kyllä pääsee eroon äänekkäistä ateisteista jos vain tahtoo. Ratkaisu on lapsikasteesta luopuminen.
Vesa Mäki,
puheessai on viisautta ehkä enemmän kuin osaamme ajatellakaan.
Salme: ”puheessai on viisautta ehkä enemmän kuin osaamme ajatellakaan.”
Salmen kanssa samaa mieltä. Mäki puhuu viisaita.
Realistisesti ajateltuna tiedämme aivan tarkkaan miten kirkon ovi käy. Uudet sukupolvet, uudet ajattelut elämästä johtavat lisääntyneeseen ajatteluun myös kirkon rakentamasta opista. Oma arviointini on, että nykyiseen oppiin jää noin 5-10 prosenttia väestöstämme. Se, koska tähän päätytään niin siihen menee vuosikymmeniä, ehkä.
Eiköhän syy kansan lähtemiseen ole lähinnä papit ja piispat, jotka julkisesti ilmoittavat, että eivät usko siihen, mitä kirkko ilmoittaa opettavansa. Eli jos ei edes papit usko Jeesuksen neitseestä syntymiseen tai ylösnousemukseen eli että Jumala tuli ihmiseksi maailman pelastajaksi, ihmeistä nyt puhumattakaan ja uskontunnustus tuottaa vaikeuksia niin mitä jää jäljelle?
Kun nyt lisäksi ilmoitetaan, että vaikka Raamatusta selkeästi saa lukea, että avioliitto on miehen ja naisen välinen niin piispoja myöten todetaan sekin vääräksi. Helvetistä ei vuosikymmeniin ole saanut puhua mitään, ettei ihmisiä peloteltaisi. Noh, jos Raamattua lukee niin ihan Jeesuksen sanomana se on taivaan vaihtoehto. Ja muita vaihtoehtoja ei löydy. Että silleen. Tätähän voisi mukavasti jatkaa vaan eivätköhän ihmiset jo ole kaiken havainneet.
Jäljelle jää Raamatusta ihan pappien vesittämänä jonkinlainen yleinen moraaliopas tms., jota sitäkään ei tarvitse ottaa aivan tosissaan nykyaikana, kuten muistamme jopa arkkipiispan joskus lausuneen..
No mitä ihmettä jää jäljelle? Ei mitään, mitä et löytäisi filosofian, etiikan jne erilaisista eri aikojen opuksista. Ja kun kirkko on vuosisatojen saatossa onnistunut kehittämään itsestään ihmisten jokapäiväisestä elämästä etäisen raskassoutuisen ja varsin sulkeutuneen laitoksen niin eiköhän tämä kaikki yhteensä tuota nykyisenlaisen tuloksen.
Luther vielä eli osaksi vanhassa ja osaksi uudessa ajassa. Sen jälkeen kehitys on ollut kohti yhä suurempaa nykyaikaa. Uskonvalinnat ovat entistä yksilöllisempiä, eivät ”konservatiivitkaan” ole tältä turvassa, pietismi jo merkitsi yksilöistymistä aikansa monoliittista kirkkosysteemiä vasten.
Uskonvalintojen yksilöllistyminen on yksi tekijä, kun jo lähivuosikymmenten kirkko voi joutua rakentumaan uudelleen. Muita tekijöitä hajottavat kirkkokiistat, kova maallistuminen ja monikulttuuristuminen tälläkin alueella… Nykykiistoja peilataan nykymallista, olevaa kirkkoa vasten, mutta kauanko meillä on kansankirkko as we know it? Ja kun muutosta ehkä sitten tulee, moni asia voi tapahtua kerralla samaan aikaan.
”Tiedämmekö todella, miksi kirkon ovi käy? ”
No, ainakin sen takia, että ihmiset ymmärtävät, ettei kirkko ole mikään Kristuksen ruumis. Näin uskovaisen näkökulmasta, mutta muitakin syitä varmasti on!
Miksi sitten kirkko ei voisi luopua koko Kristinuskosta. Silloin varmasti ovi ei kävisi niin tiuhaan. Miksi luopua vain Raamatullisesta lasten kastamisesta. Saman tienhän voisi luopua koko Raamatusta. Tähän suuntaahan Ruotsin kirkko on jo pitkään kulkenut. Tottakai meidän pitää mennä perässä. Siellähän on jo paljon kastamattomia seurakunnan jäseniä.
Tottapuhuen ei me konservatiivit seurakunnan aktiivit ole kirkosta mihinkän lähdössä. Kyllä ne lähtijät on ihan muita. Meille nimittäin kirkko tarjoaa aivan mainiot toiminta mahdollisuudet. Muuttaa sitten mihinpäin maassa tahansa, niin aina kirkosta löytyy hyviä ystäviä. Niiden kanssa on mitä mukavinta järjestää kaikenlaista toimintaa.
Kirkko antaa kaiken tuon ja paljon muuta, ihan ilmaiseksi. Antaa pappien ja piispojen riidellä riitansa. Me maallikot keskitymme ihan muihin touhuihin. Eikä nuo riidat meidän touhuihimme edes juurikaan vaikuta. Onhan se tosi surullista, et ihmiset saa työtekijöiden töpeksynnän tähden semmoisen kuvan, ettei kirkossa kannata olla mukana. Meidän joukkoon kun aina mahtuu uusia.
Suurin osa kansakunnasta ei ole kuulunut kirkon kulttuuriin enään vuosisatoihin. Nyt on tullut se aika kun tapasidonnaisuuskin on menettämässä merkitystään.
Itseasiassa ihmettelen sitä, että kirkolla on näin kauan ollut näin suuri jäsenmäärä. Toisaalta Suomi on pieni maa , täällä ei ole varaa olla yhteiskunnallisesti poikkeava ilman, että siitä joutuu kärsimään ja maksamaan jonkinlaisen hinnan.Maalaisyhteiskunnassa tämä oli selviö.
Vihdoinkin myös kutuurisesti kapunkimaistunut Suomi on tehnyt , muuttoliikkeen kautta, mahdolliseksi vapautua perinteen kahleista ja elää omaa elämäntyyliään ympäristön rankaisematta.
Joukko eroamiset ovat helpotus yksilöille , lopulta kirkon silmäätekevien aikaan sopimattomat kannanotot antavat viimeisen sysäyksen katkaista napanuora.
Jäsennyys edellyttää jonkin asteen samaistumista. Ne jotka eivät sellaista koe, lähtevät lopulta omille teilleen, etsien mitä etsivät mutta ei kirkon tarjoamia vastauksia kysymyksiin joita he eivät tee.
Niin kauan Markku, kun menee hyvin. Annappa olla jos naapuri tosissaaan alkaisi tännepäin rynniä, tai tapahtuisi jotain muuta vastaavaa. Ni jopa olisi kirkot täynnä väkeä. Suurempiakin uhkia on toki olemassa.
Sellaisia joille kukaan meistä ei voi mitään. Silloin aivan yllättäen kirkosta saadaan juuri se apu, jota siinä tilanteessa tarvitaan. Nytpä juuri ei tarvita ja porukat lähtee. Se on toisaalta ihan hyvä. Kirkon on kohta pakko muuttaa toimintaansa asiakaslähtöisempään suuntaan.
Ei ole niin varmaa, saadaanko kaikkialta sitä apua, mutta ainakin sitä tullaan hakemaan – jos tuo esittämäsi uhkakuva toteutuu.
Pitäisi myös olla jotain annettavaa…