Viime päivinä julkista kohua on herättänyt iltapäivälehdessä olleen toimittajan kirjoitus vaiko peräti twiitti, jossa arvosteltiin monimutkaisen otsikon mukaista tutkimushanketta. Tiedeyhteisö reagoi kirjoitukseen puolustautumalla, ettei saa maalittaa.
Esillä olleen tutkimuksen otsikko oli omasta mielestäni kohtuullisen kiinnostava. Ehkä yksi ongelma on sekin, että tutkimuksen ansaintalogiikka on vastakkainen iltapäivälehtien vastaavalle. Jos jälkimmäisessä rahaa tehdään otsikoilla, edellisessä se ansaitaan suorittamalla kiinnostava tieteellinen työ.
Lisää inhoa ja pelkoa herättääkseni, mutta aidosta mielenkiinnosta ehdotan merkittävää rahoitusta oikeusteologiselle tutkimukselle otsikolla Uskonnonvapauslain soveltamista koskevat viranomaispäätökset vuosina 2000-2020.
Perustelen tuollaisen tutkimuksen tekemistä seuraavilla kiinnostustani herättäneillä seikoilla.
- Millainen käsitys uskonnosta viranomaispäätöksiin sisältyy?
Kun niissä on yleensä korostettu henkilökohtaisen vakaumuksen merkitystä, onko tämä kovinkaan yleinen ainakaan eurooppalaisessa perinteessä esiintyneiden kirkkojen ja niiden jäsenten käsitys uskonnosta? Pikemminkin vaikuttaa siltä, että käsitys vastaa paremminkin 1500-luvun jälkeisten uskonnollisten liikehdintöjen käsitystä.
Tällainen kokemus on tullut mieleen ensisijaisesti siksi, että kun aiemmin yhteiskunnan oikeudeksi tietää henkilön uskonnollisista vakaumuksista katsottiin vain jäsenyys, nyttemmin eri viranomaiset on velvoitettu tiedustelemaan piirissään olevien henkilöiden henkilökohtaisia katsomuksia ja kokemuksia ja järjestämään toimintaansa näiden ilmaisujen perusteella. Eikö tällainen kysely ole pikemminkin revivalistiseen uskonnollisuuteen liittyvää toimintaa?
On perusteltua olettaa, että viranomaispäätökset sisältävät teologisia oletuksia. Niissä silmiinpistävin on ollut oletus uskonnosta lähinnä sellaisena kuin revivalistinen uskonnollisuus uskonnon esittää.
Päätösten kannalta olisi uskottavampaa, jos niissä osoitettaisiin käsiteltävän uskonnollisen ryhmittymän käsitysten alkeellista tuntemusta.
Esimerkiksi luterilainen tunnustus esittää, että lapset on kasvatettava siten, että heitä viedään kirkkoon jopa silloin, kun ei huvita. Millä tavoin henkilökohtaisen tunteen kysymiseen velvoittaminen kunnioittaa luterilaista uskonnonvapautta esimerkiksi tällaisessa tapauksessa?
2. Millainen käsitys laista ja oikeudesta viranomaispäätöksiin sisältyy?
Kun yleensä eurooppalaisessa oikeusperinteessä lain tarkoitukseksi on katsottu sen sääteleminen, mitä kansalainen voi tehdä yhteiskunnan piirissä ja julkisessa tilassa, osa päätöksistä näyttää rajaavan lain koskemaan ensisijaisesti sitä, mitä henkilö saa tehdä verhot ikkunoissa, valot sammuksissa ja peiton alla, mutta ei julkisessa tilassa.
- Millaisia paranormaaleja käsityksiä päätöksiin sisältyy?
Taannoin oikeuspäätöksessä esitettiin, että kirkkotila on ongelmallinen, koska siihen sisältyy uskonnollisia vaikutteita.
Vaikka tällainen kokemus on varsin ymmärrettävä hengellisessä viitekehyksessä, sellaisen kirjaaminen oikeuspäätökseen ns. maallisena luonnehdintana kirkkotilasta vaikuttaa jonkinlaiselta rakennusten mystifioimiselta, jota on vaikea perustella neutraalin oikeusarvion perusteiksi hyväksyttävällä ajattelulla.
Oikeusarvion perusteeksi ei riitä, että sen tekijä saa kohtauksen joutuessaan kirkkoon ja kuvittelee mörköjen vaikuttavan sieluunsa tai olettaa jonkin muun kokevan tällä tavoin. Tällainen sopii pikemminkin jonkin uskonlahkon kokemukseksi.
- Millä tavoin päätökset suhtautuvat kansainvälisiin tulkintoihin?
Päätöksiä on usein perusteltu kansainvälisillä käytännöillä. Näiden tulkinta on kuitenkin herättänyt kysymyksiä.
Hyvä esimerkki on seuraava. Kun Yhdysvaltain Korkein Oikeus kielsi uskonnollisuuden maan koulujen järjestämänä ja toteuttamana, se totesi, että oppilaiden uskonnonvapauden perusteella näillä tulee olla oikeus uskonnonharjoittamiseen koulujen tiloissa.
Suomalaisissa viranomaisohjeistuksiin perustuvissa ratkaisuissa on useammin kuin yhden kerran viitattu siihen, että oppilaiden uskonnonharjoittamista ei tulisi järjestää koulujen tiloissa. Tämä näyttää olevan ristiriidassa esimerkki Yhdysvalloissa elävän tulkinnan kanssa.
- Millaisia rationaalisia ristiriitaisuuksia päätöksiin sisältyy tai ne synnyttävät?
Joitakin vuosia sitten eduskunnan apulaisoikeusmies velvoitti Opetushallituksen antamaan uuden ohjeen koulujen uskonnonvapaudesta. Ohjeen mukaisesti oppilaille tulee järjestää uskonnollisia tilaisuuksia heidän vakaumuksensa mukaisesti ja näiden aikana tulee järjestää muuta mahdollisimman paljon edellisiä muistuttavia toimintoja niille oppilaille, jotka eivät osallistu edellisiin.
Tämä koskee myös esimerkiksi luterilaisia. Heiltäkin tulee kysyä, tahtovatko he käydä joulukirkossa.
Mitä on luterilaiselle oppilaalle järjestetty hänen vakaumuksensa mukainen luterilaisen joulukirkon korvaava toiminta, joka muistuttaa mahdollisimman paljon luterilaista joulukirkkoa?
Tuntuisi kiistattomalta, että luterilaisen kirkon jäsen ei periaatteessa vastusta joulukirkkoja ja pidä niitä vakaumuksensa vastaisina, vaikka häntä saattaisikin jokin yksittäinen joulukirkko vieroksuttaa.
Tällaisen tutkimuksen toteuttaminen väitöskirjatasolla neljässä vuodessa merkitsee noin 150-200 000 euron kustannusta. Hyötynä yhteiskunnalle on mahdollisuus selkiyttää asiaa koskevia viranomaispäätöksiä ja tehdä korjausliikkeitä niihin virheisiin, jotka niissä näyttäisivät aika ilmeisiltä.
Se ei ehkä ole paljon, mutta kun ajatellaan suureen tarpeeseen kustannettuja tutkimuksia, niin halvemmalla pääsee.
Meillähän on esimerkiksi varsin tuore kokemus tieteellisestä tutkimuksesta, joka tilattiin muiden kuin tiedeyhteisön tekemän arvion perusteella kaikkien veronmaksajien tarpeeseen. Tulos oli, että suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus kuolla rinnassaan tunne, että hän eli arvokkaan elämän. Tämän selville saaminen maksoi 700 000 euroa.
Petri
Kiitos hyvästä pohdinnastasi. Olet tuonut esiin ongelman, jota olen monesti viime vuosina ihmetellyt lukiessani joidenkin juridisten instanssien outoja uskonnollisia kannanottoja.
Samaa mieltä Matiaksen kanssa. Kiitos!
”Taannoin oikeuspäätöksessä esitettiin, että kirkkotila on ongelmallinen, koska siihen sisältyy uskonnollisia vaikutteita. ”
Yleensä kirkkoa ympäröi hautausmaa ja se tekee kirkkotilasta ongelmallisen yhdistettynä ruumiiden siunauspuheissa esiin tulleisiin sanoihin ” kunnes Jeesus sinut viimeisenä päivänä herättää…”
Kirkkoa siis ympäröivät kaikki ne kuolleet sielut, jotka eivät saa jatkaa matkaa, vaan heidän pitää odottaa jotakin, jota ei koskaan tapahdu. Sielut ovat jo rauhattomia.
Kaikki pelkäävät hautausmaita varsinkin pimeällä juuri tästä syystä, koska ajattelevat, että henget alkakavat olla jo kiukkuisia, kun noutajaa ei kuulu, ne ovat kuin vankeja joita ei päästetä kotiin.
En tiedä ratkaisua tähän, koska kysymys on myös bisneksestä, ja kirkollisesta perinteestä joka ei salli muutoksia sakramentteihin niin että sielut saisivat luvan lähteä täältä vapauteen.
Papallani on ainaissopimus hautapaikasta seurakunnan ja valtiovallan välillä.
Muistaakseni siinä todetaan paikan pitävän sinne asti kun aluetta käytetään hautausmaana.
Onhan tämä hiukan huolestuttuvaa iäisyysnäkökulmaa katsoen.
Olen ihmetellen ja närkästyneenä lukenut uutisia siitä, kuinka maahanmuuttoviranomaiset ovat arvioimassa kristityksi kääntyneiden entisten muslimien vakaumuksen aitoutta. Kun Reconquistan Espanjassa inkvisitio suhtauti epäillen arabeilta vallattujen alueiden asukkaiden kkristityiksi kääntymisten aitouteen, oli inkvisiittoreilla sentään teologista asiantuntemusta, mutta meillä arvioita voivat tehdä ihmiset, joilla ei välttämättä ole edes rippikoulua käytynä, virkamiehiksi kun tietenkin kelpaavat kansalaiset uskontokuntaan katsomatta. Kyllä uskonnonvapaus edellyttää välttämättä sitä, että ihmisen uskontossidonnaisuuden toteamiseksi riittää todistettu jäsenyys uskontokunnassa. Jokaisen kristityksi rekisteröidyn oikeus on valtion ja kunnan virastoissa tulla kohdelluksi kristittynä.
Arvostan kommenttajanne.
Lähetystyöstä on myös palautetta kirjoissa jolloin tilaisuuden tullen Ihmiset halusivat palata omaan uskontokuntaansa tilaisuuden tullen.
Näin varhaislapsuuden, nuoren aikuisiän, kuin siittä seuraavan kokemuksen ristiriitaisena aiempaan hyväksyttynä tulleeseen ei meillä ole kiistatonta näyttöä mikä asissa pärjää voimakkaammin.
Hitusen aikaa mennee kun kirjallista pitäisi löytää mutta konfessionaalisuuden ymmärtäminen sukupolvien ketjussa ei ole niin yksinkertaista kuin esitätte.
Näin uskontokunnan muuttuminen hyvin on haastetta katsova paikka. Länsimaissa asia tarkoittaa 2,7.n lapsen syntymistä perhettä kohden. Oliko sitten Isiä yksi vai useampi, ei katso haastetta.