”Tiilen tiileen liitämme”

Joulu meni ja vuosi vaihtui. Uudenvuodenaaton saarnasta isossa Patanin Koinonia-kirkossa jäi erityisesti mieleeni yksi ajatus. Saarnatekstinä oli Fil 3:12–16. Siitä saarnaaja poimi neljä asiaa – joista yhden muistan vielä parin viikon jälkeen: Meidän tulee unohtaa se, mikä on takana, ponnistella eteenpäin ’puhtaalta pöydältä’.

Saamme unohtaa epäonnistumiset ja kompuroinnit, jotta emme jäisi niiden vangiksi, lamaantuisi. Mutta taakse kannattaa jättää myös onnistumiset, jotta emme ylpistyisi tai jäisi lepäämään laakereillamme. Työ on vielä kesken.

Melkein kokonainen uusi vuosi on taas edessämme, kalenterissa vielä paljon tyhjiä sivuja – jotka tosin pelottavan nopeasti täyttyvät. Mitä odotan tältä vuodelta? Että saisin olla osana Jumalan suunnitelmaa, Kristuksen ruumiin yhtenä pienenä jäsenenä, lenkkinä sukupolvien ketjussa, osallisena Hänen valtakuntansa työssä. Paavalin sanoin: ”jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.”

Kirkonrakentajien rinnallakulkijana

Käytännössä arki on usein puuduttavaa toimistossa istumista ja tietokoneen ruutuun tuijottamista. Onneksi välillä myös kumppaneiden tapaamista ja työkohteissa käymistä. Lähetysseuralla on Nepalissa viisitoista paikallista kumppanijärjestöä, jotka tekevät sen ’oikean työn’. Meidän tehtävämme on tukea, opastaa, koordinoida, suunnitella yhdessä, tiedottaa. Ja oppia itse.

Yksi kumppaneistamme on Ebenezer-raamattukoulu Kathmandussa. Siellä viitisenkymmentä nuorta miestä ja naista opiskelee kolmevuotista teologian kandidaatin tutkintoa. He tulevat eri puolilta maata, ja palaavat valmistuttuaan palvelemaan kotiseurakuntiaan ainakin muutamaksi vuodeksi. He ovat Kristuksen kirkon rakennusmiehiä ja -naisia tässä maassa, jossa kristittyjen määrä kasvaa käsittämättömän nopeasti, ulkoisista paineista huolimatta.

Tänä vuonna Ebenezerissä häärii myös toisenlaisia rakennusmiehiä. Koulun tilat ovat jo kauan olleet ahtaat, ja nyt lisätilojen rakentaminen on lopulta päässyt hyvään vauhtiin. Kun joulun alla kävin katsomassa monttua, jossa ennen oli sulkapallokenttä, mutta johon nyt luodaan perustuksia lisärakennukselle, tuli mieleen lapsuutemme pyhäkoululaulu: ”Pienet rakentajat me tiilen tiileen liitämme temppeliksi, jota maailma ei nää…” Tämä rakennus näkyy. Mutta työ, jota sen suojissa tulevina vuosina tehdään, on sen temppelin rakentamista, joka tulee näkyväksi yksittäisten kristittyjen ja seurakuntien elämäntodistuksena. Jumalan valtakunta ihmisten keskellä.

Tavoitteena satoja uusia seurakuntia

Patanin Koinonia-kirkolla on Visio 2020: tuohon vuoteen mennessä tavoitteena on perustaa 500 uutta tytärseurakuntaa. Strategia on yksinkertainen: Nyt kirkkoliittymässä on noin 70 seurakuntaa. Kun jokainen perustaa seitsemän uutta, ollaan lähellä viittäsataa. Ja aikaahan on vielä monta vuotta. Kirkkosalista poistuttaessa iso teksti portaiden yllä julistaa: ”Tästä alkaa lähetyskenttä”. Täällä evankeliumi on vielä tuore ja sen eteenpäin vieminen jokaisen kristityn sydämen asia. Onko siis ihme, jos seurakunnat kasvavat ja uusia syntyy?

Tällä rakennustyömaalla on hyvä olla töissä. Toisilla on suuria ja näkyviä tehtäviä, toisilla pieniä ja vaatimattomia. Mutta jos tiiliä puuttuu välistä, seinään jää reikiä. Jokainen on tärkeä omalla paikallaan.”Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet.” Jumalan avulla, tänäkin armon vuonna 2017 jKr*.

Elina Lind

Suomen Lähetysseuran kirkollisen työn koordinaattori Nepalissa

*Nepalissa eletään nyt myös vuotta 2073 Bikram sambat (maan virallinen kalenteri) Lisäksi ainakin newareilla ja tiibettiläissukuisilla heimoilla on oma ajanlaskunsa. Uudet vuodet alkavat ja vanhat päättyvät Nepalissa monta kertaa yhden vuodenkierron aikana.

Kun seurakuntalaiset poistuvat Patanin Koinonia-kirkosta jumalanpalveluksen päätyttyä, teksti ”Tästä alkaa lähetyskenttä” lähettää heidät viikon töihin ja tehtäviin.

Ebenezer-raamattukouluun ollaan tekemässä uutta lisärakennusta.