Tiukasta uskonyhteisöstä eroaminen stressaa ja voi sairastuttaa

Uskonyhteisöstä irtautuminen on vaikea prosessi. Tutkin sitä teologian pro gradussani. Tarkastelin suljettua uskonyhteisöä ja lapsuudenperhettä tunteiden kasvualustana, irtaantumisen tunnekokemuksia ja  irtautujan selviytymiskokemusta. Tutkimusaineisto koostui 102 irtautujan kokemuksista.

Irtautujien lapsuudenperheet olivat uskonyhteisön autoritaarisuuden, kuriyhteisöllisyyden ja eksklusiivisuuden puristuksessa. Näyttää siltä, että nämä sulkeutuneet rakenteet voivat uhata lapsen ja vanhemman kiintymyssuhdetta, lapsen itsetuntoa ja tunne-elämää.

Irtautujan irtaantumisprosessin tunteiden merkitys näyttäytyy kahden eri rajauksen valossa. Irtautuja prosessoi tunteillaan menneisyyttään ja hakee turvaa ja merkitystä uskonyhteisöstä ja lapsuudenperheestään. Tämä ei tarkoita sitä, että irtautuja kiinnittyisi menneisyyteen, vaan aktiivista kokemusten, muistojen ja luopumisen kohteena olevien asioiden syvällistä prosessointia. Tukea irtaantumisprosessiin oli kuitenkin koettu saavan vain vähän lapsuudenperheeltä. Omaan identiteettiin liittyvillä tunteillaan irtautuja suuntautuu tulevaisuuteen ja kamppailee erillisyyteen ja oman identiteetin vahvistamiseen.

Selviytyminen merkitsi irtautujalle muun muassa syyllisyydestä, häpeästä ja ahdistuksesta vapautumista, oman itseyden, erillisyyden ja toimijuuden löytämistä, itsetunnon vahvistumista ja omien tunteidensa hyväksymistä. Selviytymisestä kertoi myös luottavainen ja positiivinen suhtautuminen tulevaisuuteen. Selviytymiskykyään irtautujat kuvasivat kameleonttimaisena kykynä sopeutua ja uudistua muutoksiin kahden erilaisen maailman välillä.

Aineistosta nousi kuusi erilaista selviytyjätyyppiä, jotka hakivat voimaa eri osa-aluilta. Selviytymiseen haettiin voimaa spiritualiteetin, kognitiivisuuden, ihmissuhteiden, myönteisen elämänasenteen, hengellisyyden ja itsetunnon alueilla.

Irtautujista 98 % oli kokenut irtaantumisprosessinsa aikana stressiä ja 77 % psykosomaattisia oireita. Apua oltiin haettu terapeutilta tai muulta hoitotaholta ennen kaikkea omien tunteiden käsittelyyn. Terapian turvin oltiin opeteltu tuntemaan ennen kiellettyjä, vaiettuja tai tukahdutettuja tunteita ja irtaantumisesta seuranneita tunteita. Irtaantumisprosessi koettiin usein prosessina, jolla ei ole selviä rajoja. Useat arvioivat irtaantumisprosessin olevan hyvin pitkä, joskus jopa elämänmittainen prosessi. Mitä enemmän menetyksiä irtautumiseen liittyi ja mitä tiiviimpi suhde irtautujalla oli uskonyhteisöön ja hengellisyyteen, sitä vaikeampi irtaantumisprosessi ja sen seuraukset olivat.

Irtautujat olivat hakeneet luovasti apua omien tunteiden käsittelyyn ja olivat kokeneet saaneensa apua erityisesti vertaistuesta. Vertaistuen avulla omien tunteiden hyväksyminen oli tullut mahdolliseksi tunteiden jakamisen kautta. Pelot, ahdistus, häpeä, suru ja syyllisyys olivat lievittyneet ja myönteiset tunteet olivat kasvaneet. Selviytymisen merkitys ja sisältö näyttäytyivät yksilöllisinä prosesseina. Kuitenkin kaikkien selviytyminen tähtää tasapainoon omien tunteidensa kanssa. Irtaantumisen alussa tunteet saattavat olla tuskallisia ja vaikeita käsitellä. Vertaistuen ja muun tuen avulla irtautujat oppivat paremmin käsittelemään vaikeitakin tunteita.

Vertaistuen myötä irtaantujat ovat huomanneet, että muillakin on ollut irtautumisprosessiin liittyviä samanlaisia kokemuksia ja tunteita. Tämän huomaaminen on auttanut hyväksymään omia tunteita luonnollisena osana prosessia. Omien tunteiden kuuntelu ja hyväksyminen olivat avanneet ovia uuteen itseymmärrykseen ja itsetuntemukseen. Elämänhallinta sekä selviytyminen olivat parantuneet ja myönteiset tunteet lisääntyneet. Irtautujat olivat vapautuneet erilaisista tunnelukoista ja olivat irtaantumisprosessin aikana alkaneet sallia itselleen ennen kiellettyjä tunteita.  Tunteiden sallimisen avulla oma erillisyys ja toimijuus uskonnollisesta yhteisöstä kasvoi.  Tämän takia omien tunteiden kuunteluun, arvostamiseen ja sallimiseen liittyy suuri merkitys.

Suljetuissa uskonyhteisöissä vallitsevat rakenteet, kuten autoritaarisuus, kurimentaliteetti ja eksklusiivisuus sulkevat uskonnollisuutta sisäänpäin ja saattavat aiheuttaa hengellistä väkivaltaa ja vaatimuksia tukahduttaa omia tunteita. Irtautujat olivat mukautuneet näihin rakenteisiin usein terveytensä kustannuksella.

Suljetuissa uskonyhteisöissä oltiin koettu hengellistä elämää, jossa torjuttiin osa ihmisen tunne-elämästä. Jotkin inhimilliset tunteet oli koettu kielletyksi ja jopa synniksi sekä lapsuudenperheessä sekä uskonyhteisössä. Uskonyhteisöissä kiellettyjä tunteita, kuten pelkoa, vihaa, ahdistusta, surua, masennusta tai väsymystä ei oltu käsitelty kunnolla. Ne oltiin ohitettu hengellisillä keinoilla, kuten anteeksiannolla. Uskonyhteisöissä oli ollut myös vaatimuksia tuntea vain positiivisia tunteita uskonyhteisöjen normeja tai rakenteita kohtaan.

Uskonyhteisöjen autoritaarisuus, kuriyhteisöllisyys ja eksklusiivisuus näyttääkin uhkaavan yksilön ja uskonyhteisön välistä erillisyyttä, vastavuoroisuutta ja yksilön tunteiden ja tarpeiden huomioimista.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna hengellinen väkivalta ja tunteiden kieltäminen, tukahduttaminen ja vaientaminen näyttäytyy kustannuksina sosiaali- ja terveydenhuollossa. Masennuksesta ja erilaisista muista mielenterveyden häiriöistä aiheutuu yhteiskunnalle vuositasolla merkittäviä kustannuksia. Irtautujista 57 % oli tarvinnut terapeutin ja jonkin muun hoitotahon apua irtaantumisprosessin ja omien tunteiden avuksi. Aineistossa kerrottiin melko paljon psykosomaattisista oireista, stressistä, masennuksesta, paniikki- ja ahdistushäiriöistä tai itsemurha-ajatuksista. Jonkin verran mainittiin sairaslomia tai työkyvyttömyyttä stressin, uupumuksen tai masennuksen takia.

Ihmisen hyvinvointia tukeva usko on avointa, sitoutunutta, sisäistettyä ja itsekriittistä. Tällainen usko voi olla kantava voimavara kriiseissä ja sen on todettu vaikuttavan myönteisesti ihmisen mielenterveyteen. Uskonnon myönteiset vaikutukset ovat sidoksissa uskonnollisuuteen, jolle on tyypillistä toisia kunnioittava maailmankatsomus, jokaista ihmistä arvostava ihmiskäsitys, erilaisuuden hyväksyminen ja avoimuus ymmärtää uutta.

– Päivi Marin –