Kotimaan uutinen Andreas Bergmanin väitöskirjasta herätti tiukkoja kysymyksiä
”SAKSALAINEN TOISEN luterilaisen sukupolven reformaattori Martin Chemnitz (1522–1586) on teologiassa ollut aikoinaan maineeltaan kiistelty. Häntä pidetään kuitenkin yleisesti merkittävimpänä Lutherin jälkeisen 1500-luvun luterilaisena teologina.Suomessa Chemnitzin teologia on jäänyt hieman tuntemattomaksi. Tilannetta parantaa nyt Andreas Bergmanin uusi väitöskirja The Certainty of Salvation in the Theology of Martin Chemnitz (suom. Pelastusvarmuus Martin Chemnitzin teologiassa). Väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa toukokuussa.Bergmanin mukaan luterilainen reformaatio syntyi tarpeesta löytää pelastusvarmuus Berghmanin mukaan Luterilaisuuden perusta on pelastusvarmuudessa, jota kirkkomme ei enää pidä esillä. ”
Siipä kaiken perusta on siinä, millä perusteella voi varmistua pelastuksesta? Siinä oli se ainoa perusta jolle Luterilainen kirkko syntyi. Onko kirkko todella kadottanut vastauksen tuohon perus-kysymykseen? Jos näin on, niin samalla kirkko kadotti olemassaolonsa oikeuden. Juuri niin kuin Andreas Bergmanin väitöskirjassaan esittää.
Tästä seuraa myös kysymys : onko Luterilaisella kirkolla edes mitään sellaista, jota muilla ei ole.
Luther löysi Raamatusta pelastusvarmuuden jonka Katollinen kirkko oli kadottanut. Aivan samaan tapaan , kuin nyt näyttää käyneen meille.
Monet ovat palanneet Katolliseen kirkkoon. Siellä on ehkä turvallisempaa. Ei tarvitse ottaa kantaa kirkkoamme repiviin erimielisyyksiin. Herää kysymys : onko meillä mitään etua opistamme, jos kadotamme pelastusvarmuuden?
Eli jos Katollinen, Helluntailainen , tai Adventisti löytää Raamatustaan saman pelastusvarmuuden , kuin Luther, niin mitä erinomaista meillä on Luterilaisuudessa. Jos kerran itse olemme varmuuden kadottaneet. Ei meillä ole ainakaan varaa ylimielisyyteen muita kristittyjä kohtaan. Olemme itse hukanneet kirkkokuntamme perustan.
Varmuus pelastuksesta on innostava ja rohkaiseva näköala. Siinä on se dynaaminen voima, jota kirkko kipeästi kaipaa. Ilman sitä kirkko jatkaa kuihtumistaan. Eikä kirkolamme ole mitään sellaista annettavaa, joka olisi parempaa, kuin muilla.
Ilman pelastusvarmuutta kirkko on kuin lastu veden pinnalla, jota tuuli kuljettaa. Sen sijaan, että se kykenisi vaikuttamaan muihin, se käpristyy yhä enemmän itsensä ympärille. Mikä pahinta kadottaa ; olemassaolonsa oikeuden.
Kirkon jäsenet haluaisivat kuulla sanomaa siitä, että he ovat varmasti pelastettuja ja varsinkin sen miksi ovat pelastettuja. Nyt kirkossa ei tätä opetusta saa, joten kristitty jää suureen epävarmuuteen siitä, mikä riittää. Tuloksena on näkemys, ettei mikään mitä hän tekee riitä.
Josta seuraa se että motivaatio yrittämiseen katoaa, kun tietää ettei tavoitetta kykene saavuttamaan. Tämä näkyy hyvin selvästi kirkkomme passiivisessa ja sisäänlämpiävässä toiminnassa. Toiminta keskittyy vain mukana olevaan seurakuntaan. Jos jumalanpalveluksessa käy 5 niin siihen tyydytään vuodesta toiseen.
Pelastusvarmuus antaa valtavan ilon ja rauhan. Silloin kristityllä vapautuu paljon energiaa toimintaan kirkossa ja kirkon ulkopuolella. Kristityn ei enää tarvitse murehtia omaa riittämättömyyttään vaan saa vapaasti laittaa omat lahjansa Jumalan valtakunnan käyttöön. Hän voi tästä osallistumisestaan saada iloa. Sillä hän tietää, että hän riittää ja että Jumala enkeliensä kanssa iloitsee kaikesta mihin kristitty uskonsa vaikutuksesta ryhtyy.
Tämän kaiken kristityssä vaikuttaa uskon kautta saatu pelastusvarmuus.
Marko kirjoitti: ”Joku totesi tekoälystä Kyrkpressenissä, että se suoltaisi todennäköisesti algoritmiensa pohjalta hyvin amerikkalaistyylisiä ja teologisesti aika villejä evankelikaalis-fundamentalistisia tekstejä.”
Tämä evankelikaalisuus on sitten kummallinen leimakirves meillä. Samoin tietysti tuo fundamentalistinen.
Evankelikaalinen on hyvin ongelmallinen sana, sanahirviö, joka on suoraan omaksuttu saksan kielestä. Suomessa ”evankelinen” oli jo varattu yhdelle herätysliikkelle. Yleismaailmallisessa, globaalissa käytössä se on ongelmallinen, koska suurimmassa osassa maailmaa eli etelässä asuu suurin osa maailman kristityistä eikä siellä erotella kristittyjä sanoilla evankelinen tai evankelikaalinen. Suurin osa maailman kristityistä on evankelikaalisia. Luterilaiseen käsitteistöön on valitettavasti syöpynyt tällainen erottelu.
Tähän tapaan dosentti Markku Ruotsila selittä luennossaan. Josta linkki alla. Myös fundamentalisuudesta (?) löytyy selitystä:
https://www.youtube.com/watch?v=4mtgbDNi_lg
ja vielä toinen linkki
https://www.youtube.com/watch?v=dkbm0xgiqSs
Käsitän vanhurskauttamisopin sellaiseksi uskon kivijalaksi, että jos se on oikein käsitelty, niin muulla ei ole kovin suurta merkitystä. Sillä tämä oppi ohjaa kaikkea muutakin. Joten siinä suhteessa emme menetä mitään, vaikka siirtyisimme Katoliseen kirkkoon kaikki. Muuttuisiko oikeasti jotain merkityksellistä ja luovuttamatonta?
Pekka, mutta kun hehän eivät juuri käsitä vanhurskauttamusoppia oikein Raamatun selvän sanan mukaisesti eivätkä tietenkään siksi opeta niin. Totta kai kaikki muuttuu silloin, jos oppi muutuu ja sitä väärää oppia saarnataan.
Luin jostakin, olikohan Perusta -lehti, että kun lukee katolisen kirkon katekismusta niin kaikki halu liittyä katoliseen kirkkoon karisee heti.
Raamatussa on selkeä vanhurskauttamis oppi:
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Tämä käy yhteen Jeesuksen sanojen kanssa:
Luuk. 13:3
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
Mitä tuo parannuksen tekeminen sitten on? Onko se elämäntapojen ja asenteiden täydellinen muutos vai näkökulman kääntäminen itsestä Jumalaan ja lähimmäisiin? Tuleeko ihminen kerralla Jumalalle kelpaavaksi vai aloittako hän kilvoituksensa sitä päämäärää kohti? Ennen kaikkea: pystyykö ihminen siihen omin voimin vai onko parannus Parantajan työtä?
Ko kreikan sana metanoia μετάνοια tarkoittaa ’mielen muutos’ eli ajattelutavan muutos. Sanalla ei välttämättä ole sitä moralistista vivahdetta millä kääntäjät usein manipuloivat tekste jä ’hengellisimmiksi’ kuin mitä ne alkuaan ovat olleet.
SEPPO. Entäpä tämä Johanneksen metanoija?
”Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.”
Selitäppä Ari nyt tuo hyvin yksinkertainen asia selkeästi
Monia vuosia ARI olet tuonut esiin parannusta pelastuksen ehtona, mutta sitä et ole koskaan selittänyt sitä omin sanoin.
Pekka töissä on vain känny eli palaan illalla asiaan, tosin tuossa on varmasti Raamatun mukainen pelastusoppi eli en ole sitä itse tulkinnut/sanoittanut.