Kotimaan uutinen Andreas Bergmanin väitöskirjasta herätti tiukkoja kysymyksiä
”SAKSALAINEN TOISEN luterilaisen sukupolven reformaattori Martin Chemnitz (1522–1586) on teologiassa ollut aikoinaan maineeltaan kiistelty. Häntä pidetään kuitenkin yleisesti merkittävimpänä Lutherin jälkeisen 1500-luvun luterilaisena teologina.Suomessa Chemnitzin teologia on jäänyt hieman tuntemattomaksi. Tilannetta parantaa nyt Andreas Bergmanin uusi väitöskirja The Certainty of Salvation in the Theology of Martin Chemnitz (suom. Pelastusvarmuus Martin Chemnitzin teologiassa). Väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa toukokuussa.Bergmanin mukaan luterilainen reformaatio syntyi tarpeesta löytää pelastusvarmuus Berghmanin mukaan Luterilaisuuden perusta on pelastusvarmuudessa, jota kirkkomme ei enää pidä esillä. ”
Siipä kaiken perusta on siinä, millä perusteella voi varmistua pelastuksesta? Siinä oli se ainoa perusta jolle Luterilainen kirkko syntyi. Onko kirkko todella kadottanut vastauksen tuohon perus-kysymykseen? Jos näin on, niin samalla kirkko kadotti olemassaolonsa oikeuden. Juuri niin kuin Andreas Bergmanin väitöskirjassaan esittää.
Tästä seuraa myös kysymys : onko Luterilaisella kirkolla edes mitään sellaista, jota muilla ei ole.
Luther löysi Raamatusta pelastusvarmuuden jonka Katollinen kirkko oli kadottanut. Aivan samaan tapaan , kuin nyt näyttää käyneen meille.
Monet ovat palanneet Katolliseen kirkkoon. Siellä on ehkä turvallisempaa. Ei tarvitse ottaa kantaa kirkkoamme repiviin erimielisyyksiin. Herää kysymys : onko meillä mitään etua opistamme, jos kadotamme pelastusvarmuuden?
Eli jos Katollinen, Helluntailainen , tai Adventisti löytää Raamatustaan saman pelastusvarmuuden , kuin Luther, niin mitä erinomaista meillä on Luterilaisuudessa. Jos kerran itse olemme varmuuden kadottaneet. Ei meillä ole ainakaan varaa ylimielisyyteen muita kristittyjä kohtaan. Olemme itse hukanneet kirkkokuntamme perustan.
Varmuus pelastuksesta on innostava ja rohkaiseva näköala. Siinä on se dynaaminen voima, jota kirkko kipeästi kaipaa. Ilman sitä kirkko jatkaa kuihtumistaan. Eikä kirkolamme ole mitään sellaista annettavaa, joka olisi parempaa, kuin muilla.
Ilman pelastusvarmuutta kirkko on kuin lastu veden pinnalla, jota tuuli kuljettaa. Sen sijaan, että se kykenisi vaikuttamaan muihin, se käpristyy yhä enemmän itsensä ympärille. Mikä pahinta kadottaa ; olemassaolonsa oikeuden.
Kirkon jäsenet haluaisivat kuulla sanomaa siitä, että he ovat varmasti pelastettuja ja varsinkin sen miksi ovat pelastettuja. Nyt kirkossa ei tätä opetusta saa, joten kristitty jää suureen epävarmuuteen siitä, mikä riittää. Tuloksena on näkemys, ettei mikään mitä hän tekee riitä.
Josta seuraa se että motivaatio yrittämiseen katoaa, kun tietää ettei tavoitetta kykene saavuttamaan. Tämä näkyy hyvin selvästi kirkkomme passiivisessa ja sisäänlämpiävässä toiminnassa. Toiminta keskittyy vain mukana olevaan seurakuntaan. Jos jumalanpalveluksessa käy 5 niin siihen tyydytään vuodesta toiseen.
Pelastusvarmuus antaa valtavan ilon ja rauhan. Silloin kristityllä vapautuu paljon energiaa toimintaan kirkossa ja kirkon ulkopuolella. Kristityn ei enää tarvitse murehtia omaa riittämättömyyttään vaan saa vapaasti laittaa omat lahjansa Jumalan valtakunnan käyttöön. Hän voi tästä osallistumisestaan saada iloa. Sillä hän tietää, että hän riittää ja että Jumala enkeliensä kanssa iloitsee kaikesta mihin kristitty uskonsa vaikutuksesta ryhtyy.
Tämän kaiken kristityssä vaikuttaa uskon kautta saatu pelastusvarmuus.
Varmuus pelastuksesta perustuu siihen ettei se perustu mihinkään omasta kokemuksesta, tekemisistä, tunteesta, tai edes tiedosta nousevaan , vaan yksin Jumalan lupaukseen. Siksi se on pätevä ja muuttumaton. Täysin riippumaton omista tunteista. Tämän varmuuden kun omistan, niin saan olla turvallisin mielin.
Kovin helposti lankean pois tuosta varmuudesta ja ryhdyn uudelleen rakentamaan perustusta jollekkin omalle pyrkimykselle parempaan kristillisyyteen, joka ei ole Jumalan Hengen vaikuttamaa. Silloin koko uskonelämä muuttuu taas raskaaksi kivireen vetämiseksi. Siksi uudelleen ja uudelleen kaipaan kuulla tuota lohduttavaa ja rohkaisevaa sanaa. Miksi sitä saa kuulla kovin harvoin? Että uskoni kohde ei ole omat ponnistelut pelastukseni eteen, vaan se mitä Vapahtajani on tehnyt.
Miksiköhän on niin vaikea pysyä syntisenä, joka jatkuvasti tarvitsee evankeliumin lohdullista sanaa?
Martin Chemnitzin käsitys pelastusvarmuudesta perustui neljään kohtaan:
1. Tieto
2. Hyväksyntä
3. Kaipaus
4. Luottamus
Martin Chemnitzin käsitys pelastusvarmuudesta, perustui siis älylliseen tietoon ja kokemukseen, nämä kummatkin puolet tulevat esille Chemnitzin ajattelussa.
Chemnitzi korostaa hyviä tekoja, hyvien tekojen välttämättömyyttä väärän varmuuden torjumiseksi.
Hedelmistä voidaan tietää onko usko aitoa. Näin Chemnitzi tulee tutkijan mukaan ehdollistaneeksi pelastusvarmuuden hyvillä teoilla. Tämä on Chemnitzin ajattelun ristiriita. ( Nämä asiat selviävät katsomalla tuo luento https://www.youtube.com/watch?v=p3bAQJba-j8
Pekka,
Ehkä noihin kysymyksiisi ei ole yhtä ja vain yhtä vastausta?
Minusta tuntuu, että usein on vaikea keskusteluissa aivan tarkasti kuvata, mitä kukin ajattelee. Ja kristityn elämässä tosiaan tuo syntisenä pysyminen on se ”epämiellyttävä tosuus”. Toisaalta kristityn tulisi myös kilvoitella, sekin kuuluu kristinuskoon – ”halpaa armoa” on ajassamme tarjolla eräänlaoisen ””kristillisen uusmoralimin” ohella. Ja usein me ihmiset haluiasimme osata määritellä, mikä on se ”riittävä” koilvoituksen aste. Erityisesti ”noiden toisten” osalta; mutta myös omalta kohdaltaan. En tuohoin katolisten ja luterilaisten yhdenmukaisuuteen tai eroavaisuuteen osaa ottaa kantaa. Viralliset julkilausumat ja käytännön ruohonjuuritason kritillinen elämä voivat olla hiukan eri asioita.
Pekka V.
Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi.
Minulla on Martin Chemnitzin , ”Toisen Martin”, tuotantoa kotikirjastossani sekä englanniksi että latinaksi. Antoisa tyyppi uskonasioiden esittelyssä.
En ole lukenut Andreas Bergmanin väitöskirjaa, joten en ota kantaa teokseen enkä myöskään ota osaa keskusteluun.
Kiitos sinulle blogistasi.
Hyvää yritystä; kuitenkin saa huomata aina Elävän Katolisen Paavin olevan Korkeimman Sijainen maan päällä korkeinta totuutta katsomassa, ja näin Katolisen Uskon kohde on Katolinen Kirkko mikä myös päästää kuin sitoo halutessaan.
Luterilaisuus katsoo Yksin Jeesuksen työhön.
Veikeää on huomata korkeasti oppineidenkin kirkostamme kääntyneen katolisuuteen aina Teologisesta Tiedekunnassa huomaten.
Onko millaisilla asioilla merkitystä, alkuperäistä kristillisyyttä katolisuus ei huomaa ensinkään vaikka yksi kääntynyt tätä esitti.
Kannattaa näin olla kääntymättä ja jatkaa kuulostelua omaan poppooseemme.
Teoksessaan ”ENCHIRIDION” Martin Chemnitz (1522-1586) sanoo: ”Mikä on Jumalan sana? Se on Jumalan viisaus, joka on kätkettynä salaisuudessa (1. Kor. 2:6-7), jolla (viisaudella) Jumala on tehnyt tiettäväksi ja ilmoittanut ihmiskunnalle, varmalla antamallaan sanalla, olemuksensa ja tahtonsa (ainakin niin paljon kuin se on meille tarpeellista tässä elämässä), niin että me sen avulla tulemme tuntemaan synnin (…) sekä tiedämme miten ja kenen välityksellä meidät on vapautettu näistä pahoista asioista, niin että me sen seurauksena tunnemme ja palvelemme oikein Jumalaa ja opimme järjestämään ja muodostamaan elämämme hänen käskyjensä ohjeen ja säännön mukaiseksi ja lopuksi, että meille opetetaan, mitä tulee olemaan ja mitä meillä on odotettavissa tämän elämän jälkeen.” (ENCHIRIDION, 39)
Jacob A. O. Preus (1920-1994), Toinen Martti, Martin Chemnitzin elämä ja teologia, s. 179, Concordia ry, 2022.
Martin Chemnitz oli varma siitä, mitä meillä on odotettavissa tämän elämän jälkeen eli taivas.
1.Timoteuksen kirje:
1:15 VARMA on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.
Luukkaan evankeliumi:
1:4 että oppisit tuntemaan, kuinka VARMAT ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu.
2.Timoteuksen kirje:
3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet VARMA, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.
”ENCHIRIDION”-teoksessaan vanhurskauttamista käsittelevän osan aloittavassa lausumassa Martin Chemnitz sanoo:
”(Mitä syntisen ihmisen vanhurskauttaminen on Jumalan EDESSÄ evankeliumin mukaan?) (Vastaus) Se, että Jumala lukee meille Kristuksen kuuliaisuuden ja kärsimyksen vanhurskauden (…) ilman tekojamme tai ansioitamme yksin uskolla, joka tarttuu Jumalan, Isän armoon ja Kristuksen ansioon (…)” (Ench., 72)
Jacob A. O. Preus, Toinen Martti, Martin Chemnitzin elämä ja teologia, s. 261, Concordia ry, 2022.
Koko ENCHIRIDION on tulossa suomeksi.
Mika, tuo suomennos on erittäin tervetullut. Kun vielä suomennettaisiin Chemnitzin dogmatiikka Loci Theologici selittävin alaviittein varustettuna ja Melanchtonin Loci Communes 1543.
Kaikki vastaukset löytyvät Jeesuksen sanoista, vain niissä on iankaikkisen elämän sanat.
Miettikää nyt kun etsitte ihmisen sanoista jotain vastauksia niin ajatelkaa nyt sitä hedelmää jota ihminen tuottaa ja verratkaa sitä siihen hedelmään jota Jeesus tuotti, niin kummasta puusta haluaisitte syödä?
On siis vain yksi opettaja jonka hedelmä on hyvää, älkää siis etsikö muilta mitään.
”On siis vain yksi opettaja jonka hedelmä on hyvää, älkää siis etsikö muilta mitään.” Opettaja on luvannut olla läsnä hänen nimessään kokoontuvassa seurakunnassa. Seurakunta on Hänen ruumiinsa maan päällä ja Hän on sen pää. Hänet löytää siis kristillisen seurakunnan yhteydestä.
Vastaukset meillä todellakin on. Niistä ei ole puutetta. Kyse onkin siitä, että pidämme kirkon toimintaa ja olemassaoloa itsestään selvyytenä ja se on estänyt meitä huomaamasta, mitä saarnoistamme puuttuu. Puhumme kaikesta muusta, mutta siitä keskeisestä asiasta, että meillä on varmuus iankaikkisesta elämästä emme ole osanneet puhua.
Täydellinen varmuus pelastuksesta on oppimme keskeinen sisältö. Nyt kun olemme tämän unohtaneet, niin meillä ei ole mitään todellista hengellistä antamista, jota muilla ei olisi. Ei oikeastaan ole ihme, että näin on käynyt. Sillä Vihollinen , joka käy armotonta taistelua jumalan kansaa kohtaan hyökkää juuri tätä asiaa kohtaa kaikkein rajuimmin. Meidän on tartuttava lujasti kiinni tähän varmuuteen yhtä lujasti, kuin Luther syyttäjiensä edessä. Sanoessaan :”tässä seison enkä muuta voi.”
Hyökkäys kohdistuu juuri päähän. Siksi tarvitsemme hengellistä pelastuksen ”kypärää” ( Efe. 6:17), jotta emme häviä taistelua. Jos kadotamme varmuuden pelastuksesta, niin meille jää vain tämän päivän asioista huolehtiminen. Jäljelle jää pelkkää uskonnollista liiba laabaa jolla ei ole iankaikkisuusasioissa mitään todellista sanottavaa.
Voimme keskustella henkevästi monista uskonnollisista kysymyksistä, mutta jos meiltä puuttuu varmuus pelastuksesta, niin silloin meillä ei ole selvää suuntaa. Ikään kuin kompassia joka antaa suunnan meidän koko kirkollemme ja hengelliselle opetukselle siinä.
Kaikki mitä kirkkomme on tulee ”päivittää” pelastusvarmuudella. Pelastusvarmuuden nostaminen takaisin keskeiseen asemaansa mullistaa kirkon – ja jokaisen uskovan hengellisen elämän. Muutos tässä asiassa on yhtä suuri, kuin se, joka tapahtui 500 v. sitten.
”Täydellinen varmuus pelastuksesta on oppimme keskeinen sisältö.” Sanoittaisin tuon niin, että meillä on varmuus Pelastajasta ja Hänen pelastustyöstään.
Kun lääkäri kertoi, että sairastan aggressiivista syöpää, joka oli vielä tasolla 9, niin käsitin, että tämä oli tässä. Silloin sisältäni kumpusi tuo pelastusvarmuudesta nouseva valtava ilo. Pääsisin vihdoinkin kaipaamaani iankaikkiseen elämään, jossa saisin olla täydellisen Jumalan rakkauden keskipisteessä, ilman yhtäkään häiriötekijää.
Tämä toivo ei nyt näytä ihan heti toteutuvan. Kiitos huippuunsa kehitettyjen syöpähoitojen, mutta aikanaan saan päästä Vapahtajani luo taivaaseen. Ollessani tästä varma niin saan siitä tietoisuudesta paljon iloa. Ilo taas luo motivaatiota viedä evankeliumin ilosanomaa eteenpäin. Jaettu ilo kun moninkertaistuu seurakunnan keskellä.
Siihen tietysti MARTTI pelastusvarmuutemme perustuu. Kirjoitakin vain siitä, mitä se merkitsee meille. Sekä siitä mitä merkitsee se, jos sitä ei ole.
Luterilaisuus on käsittääkseni hyvin Kristus-keskeinen oppi. Ajattelen sen tarkoittavan, että katse kiinnitetään Pelastajaan pois oman pelastumisen huolehtimisesta. Luotetaan siihen, että omallakin kohdalla toteutuu Jumalan hyvä tahto, mikä se sitten onkin.
Lutherille varmuus Jumalan armosta löytyi vasta sitten, kun hänelle valkeni, että yksin uskolla omistettu Kristus on meidän vanhurskautemme Jumalan edessä. Luther arvostelee nimenomaan skolastikkoja siitä, kun ”he arvelevat, ettei ihmisellä voi olla mitään varmuutta siitä, onko hän pelastuksen tilassa vai ei.”
”Silmiisi katson, Jeesus. Jos tuomionkin kuulisin, niin katson hyljättynäkin silmiisi helliin, Jeesus.” Näin runoili Lars Stenbäck.
1. Varmana laulaa Herrasta saan, / joka on suuri rakkaudessaan. / Hän minut osti kuolemallaan, / periä taivaan kerran mä saan. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
2. Lahjan sain kalliin, täydellisen, / syytä on olla onnellinen. / Enkelten laulu soi yli maan, / Herraani kiitän rakkaudestaan. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
3. Lepään ja nautin, katsella saan / Vapahtajaani, rakkauttaan. / Matkani jatkuu taivasta päin, / saaliiksi Herran hyvyyden jäin. / :,:Tämä on laulu sydämeni, / ylistän Herraa ikuisesti.:,:
Siionin Kannel 356
Kristityn elämässä ja kokemusmaailmassa varmuus ja epävarmuus vaihtelevat. Ei ole mitään staattista ikuista varmuuden tilaa. Sellaista kristittyä ei vain ole olemassa. Se tila on vasta taivaassa. Apostoli Paavali kirjoittaa;
” jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.” ( Fil 3:11)
Tilanne on piilopoleeminen: apostoli ottaa välimatkaa kristittyihin, jotka ovat itsevarmoja ja jo täydellisiä. Näennäinen epävarmuus ”jos ehkä” saattaa ilmentää sitä, että kaikki on toistaiseksi uskon ja odotuksen varassa, ei vielä kokemuksen. Apostoli valitsee tahallaan ilmauksensa niin, että ne erottuvat itsevarmojen ”täydellisten” kielenkäytöstä.
Kristitty voi olla varma objektiivisesta sovituksesta ( tosin näin ei aina kuitenkaan ole), mutta silti epävarmuus on myös kristityn todellisuutta. Jumalan kanssa ei siis ole aina niin helppoa olla.
Filippiläiskirje:
1:6 varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Paavalilla, varmuus ja epävarmuus olivat todellisuutta. Hän eli tämän ristiriidan kanssa. Kuten Mika toteaa.
Sami. ”Kaikki on toistaiseksi uskon ja odotuksen varassa, ei vielä kokemuksen.” Paavali ei ollut pelkän uskon varassa, vaan myös kokemuksen. Kun hän oli matkalla Roomaan laiva upposi Kreetan edustalla. Sitä ennen enkeli ilmestyi hänelle. Kukaan ei hukkunut ainoastaan laiva upposi. Uskonvarmuus on vaihtelun alaista. Siksihän me kilvoittelemmekin uskossa ristin alla. (Chemnitz lienee samaistanut uskon- ja pelastusvarmuuden).
Jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Fil. 3:11. Tuo kohta on käännetty eri tavoin eri käännöksissä. Vrt. esimerkiksi Biblia. Gezelius-raamatunselityksessä sanotaan: ei ole epäilyksen sana, ks. 2. Tim. 1:12, vaan kuin toivomuksen sana.
Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä. Room. 8:24-25
Tietoisuus siitä että voi menettää pelin on todella tärkeä. Jumalan lupaukseen voi 100% luottaa mutta omaan luotettavuuteen ei aina. Kuka tahansa voi langeta pois uskosta. Siksi Pietari kehottaa tekemään oman valitsemisensa lujaksi. Kiitos tuosta tarkennuksesta SAMI.
Paavali oli kokenut uskosta luopumista työtovereidensa joukossa. Esim. ”Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas.” (2. Tim. 4:10)