Tanskalainen Hans Christian Andersen (1805-1875) oli satusetä, monien klassikkosatujen kirjoittaja. Yksi hänen tunnetuista saduistaan oli tarina todellisesta prinsessasta, tarina, joka ilmestyi 1835.
Klassikkosadut, Aisopoksesta alkaen, ovat hyvin kiehtovia. Ne ovat tarkoitetut ikään kuin lapsille, mutta kertovat kaikenikäisille lukijoille, kullekin käsityskykynsä mukaan, ihmiselämän todellisuudesta.
Näin toimii kaikki ihmiskunnan kirjallisten nerojen tuottama kirjallisuus – tulkintavastuu on lukijalla, kullekin käsityskykynsä mukaan.
Näinhän toimivat myös Jeesuksen Uudesta testamentista löytyvät vertaukset.
Todellinen prinsessa
Satu todellisesta prinsessasta kertoo kuinka prinssi – tuleva hallitsija – löytää itselleen puolison. Neljänkymmenen untuvapatjan päällä nukkunut, itseään prinsessaksi kutsunut tyttönen todisti olevansa prinsessa sillä, että kaikkien patjojen alla ollut yksi herne pisteli hänen ihoaan ja aiheutti tyttöselle runsaasti mustelmia.
Miten tämä satu aikuisen pitäisi ymmärtää?
No, jokainen aikuinen ymmärtää, että tarina on absurdi, järjetön.
Yhden – saati neljänkymmenen – untuvapatjan läpi kukaan ihminen ei tunne yhtä patjan alla olevaa hernettä.
Kyseessä onkin erikoinen naishenkilö, superherkkä yksilö. Sadun kirjoitusajasta käsin, jolloin ihmisten enemmistöllä ei edes Tanskassa ollut käytettävissään yhtään ainutta untuvapatjaa, satua voikin lukea ja tulkita hyvin eri tavoin. Myös tavoilla, jotka ovat omana aikanamme hyvin ajankohtaisia.
Andersenin tarinan ytimessä on tyttönen,joka prinsssautensa vuoksi on yliherkkä ihmiselämän mitättömille ja normaaleille pikkuvastuksille sekä reaalimaailman ilmiöille. Tämän yliherkkyyden ansiosta prinssi – eli valta – valisee hänet puolisokseen.
Vihapuhe ja intersektionaalinen feminismi
Meillä Suomessa näyttää olevan pääministeriä myöten, mikäli Reutersin viimeisintä haastattelua on uskominen, naisia, joiden 40 untuvapatjan alla on se yksi karmea herne.
On kuulemma vihapuhetta, seksualisoitunutta vihapuhetta, ja naisvihaa.
Politiikassa toimivien naisten toiminnan arvostelu ei olekaan demokraattisen sananvapauden tai mielipiteenvapauden ilmaus, vaan kamalaa ja tuomittavaa vihapuhetta.
Puhehan on ajattelun ilmaus. On siis perimmiltään ajateltu väärin, tehty ajatusrikos.
Vihapuheesta Suomessa puhuvat ja siitä mukauhriutuvat naiset eivät ymmärrä, että heidän allaan on ne 40 untuvapatjaa.
Suurimalla osalla ihmiskunnan naisista ei ole tukenaan ainuttakaan käytännössä toteutettavan lainsäädännön, yhteiskuntaeetoksen tai tasavertaisen kohtelun patjaa.
Näitä ”patjoja” ovat Suomessa olleet esimerkiksi naisten oikeuksia 1800-luvulla laajentanut lainsäädäntö. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 1906. Tämän kaiken toteuttivat Suomen valistuneet miehet.
Lasten päivähoito, neuvolat, rokotukset, äitiyslomat, lasten ilmainen koulutus, äitiyspakkaus, lapsilisät ja ilmainen kouluruoka ovat suomalaista feminismiä. Ne ovat meillä olleet naisten yhteiskunnallisen vapautumisen ytimessä. Mikään näistä ei olisi toteutunut ilman suomalaisen miesten myötävaikutusta.
Yhtä paljon – ellei enemmän – naisten vapautumiseen meillä Suomessa ovat vaikuttaneet miesten tekemät keksinnöt ja niiden omaksuminen. Sähkö, kodinkoneet jääkaapista pyykinpesukoneeseen, keskuslämmitys, vesijohdot, viemäröinnit – kaikki mikä tekniikan kehittymisen kautta on vapauttanut naiset menneen ajan uuvuttavista töistä tavoittelemaan arjen raatamisen sijaan muita asioita.
Mutta patjojen alla on yhä se absurdi, järjetön herne.
Jos julkisessa elämässä toimivia naisia arvostellaan heidän toiminnastaan – samalla tavoin kuin julkisessa elämässä toimivia miehiä on aina arvosteltu – kyseessä onkin muka naisvihan herne.
Arvostelun kohteeksi joutuneet naiset ovatkin uhreja, ja kuin Andersenin sadussa, ihan mustelmilla siitä sorrosta, jota 40:n patjan alle sijoitettu yksi herne tuottaa.
Luterilaisen kirkkomme, tieteellisen historiantutkimuksen, oikeustieteen ja rikoksista ihmisyyttä vastaan oikeutta käyneiden tuomioistuinten olisi puututtava tähän ”feministinaisten” tuottamaan vihapuheeseen ja todettava, mitä ”uhri” oikeasti tarkoittaa. Että vallan kammareissa, suomalaisessa demokratiassa ja 40:llä untuvapatjalla leväten, poliittinen uhriutuminen on asiatonta, väärin ja moraalitonta.
Metaforassa herneestä ja prinsessasta verrattuna nykyajan feministien reaktioihin on kyseessä kristitylle argumentaatiolle nykyisin niin tyypillinen järjettömän suuri hyberbola.
Päivähoito taitaa olla kommunismin peruja, ja kaikki kodintekniikka apuvoimana ei suinkaan ole naisia vapauttanut tekemään mitä haluavat, vaan naiset piti saada tehtaisiin ja konttoreihin töihin, tekemään ne näperrystyöt, hienosäädöt, konekirjoitukset, palkanlaskennat, siivoukset ja kahvinkeitot, jotka olivat miehille ala-arvoisia. Saatiin halpatyövoimaa naisista. Lastenhoito oli työtä vasta sitten, kun joku muu kuin äiti teki sen.
Tehtaiden liukuhihnojen koneellistuminen, robotisaatio ja konttoreiden monistuskoneet ja muut sähköpostit syrjäyttivät taas naiset ja lopettivat monet toimialat, toimihenkilöt, pankit ja postit, suuret työllistäjät. Mihin ne kaikki naiset katosivat?
Nyt kaikista naisista halutaan johtajia, murehditaan sitä, että naisjohtajia on niin vähän. Naiset rynnivät johtajiksi ja koska kaikkea ei jaksa, jätetään perheen perustaminen pois kuvioista ja väestönkasvu tyrehtyy. Meillä ei ole enää miehiä, jotka pystyisivät elättämään vaativia naisia. Näin meitä naisia heitellään ja vaikka olemmekin heittopusseja, näyttää se olevan meidän oma syy. Se feminismi.
Kristillisellä aikakaudella tottelemattomat naiset vietiin joko hysteerikkoina pakkohoitoon tai luostareihin valmistumaan nunnaksi, jolloin heistä tehtiin ilmaisia sosiaalityön tekijöitä, sairaiden hoitajia, kätilöitä, opettajia, vanhustenhoitajia ja hautaansaattajia. Näille Kristuksen morsiammille palkaksi oli luvattu taivaallinen prinssi Jeesus, ja ikuiset häät suurissa saleissa. Maan päällä heillä ei ollut lupa avioitua, piti olla uskollinen ja säilyttää neitsyytensä. Vaikka Jeesus ei ollut kovin innokas neitsyitä avaamaan.
Ajan rientäessä myös miehistä tuli Jeesuksen morsiamia, kun morsianhaaremista tuli seurakunta, ja hyvin herkkiä vetämään herne nenäänsä, jos tilanne joitakin muita hiukan huvitti.
On tää vaan kauhean mielenkiintoista, kun nykytutkimuksessa yleensä ollaan pahoillaan naisten puolesta luostareiden sulkemista reformaatiossa. Siinä kun monen tutkijan mukaan meni naisilta mahdollisuus kouluttautua, tuottaa kirjallisuutta ja taidetta, muodostaa itsehallinnollisia yhteisöjä ja toimia julkisessa elämässä. Luostarin johtaja abbedissa kun edusti yhteisöään ja sen hallinnoimaa omaisuutta myös yhteiskunnassa.
Naisvihassa on kysymys siitä, että se kohdistuu naisen sukupuoleen. Miesvihassa se kohdistuu miehen tekoihin.
Nainen on edelleen orja. Lähes kaikki hoitotyö on naisten harteilla, mikä johtaa naisköyhyyteen ja pieneen eläkkeeseen. Mies ei alistu pieneen palkkaan. Eräs mies kiteytti hyvin : hän tekee mitä haluaa, muut (naiset) mitä osaa.
Andersen oli itse köyhistä oloista ja homo, erilainen. Sadussaan Ruma ankanpoikanen hän luulee olevansa ruma ankka, mutta paljastuukin joutseneksi.
Prinesssasadussa nauretaan ”bättrefolkille”. Mutta nainenhan ei ollut alunperin prinsessa ? Hän varmaan huomasi sen herneen ja oivalsi tilaisuutensa tulleen. Säätykiertoa !
Mutta parempi herne patjan alla kuin nenässä.
Mutta parempi herne patjan alla kuin nenässä.
Akkurat, sanoisi kai norjalainen. Hauska oivallus, Charlotta!
Tämä blogi pistää suremaan kaikkein eniten tietämättömyyttä. Aikuinen blogistikin uskoo, että viisaus, äly ja osaaminen on vain ja ainoastaan miespuolisissa genitaalielimissä. Faktahan on, että nämä ominaisuudet sijaitsevat päässä sukupuolesta riippumatta.
Kyllä koulujen opetusta pitää parantaa. Eihän tämä tietystikään enää vaikuta täysikasvuisiin, peruskoulun ohittaneisiin, mutta tulevien sukupolvien tietämys parannee tässäkin asiassa.
Blogisti ei viitannut genitaalielimiin Luukko.
Ikävimpiä aikamme ilmiöitä on loukkaantuminen asiallisestikin esitetystä eriävästä mielipiteestä. Järkevä keskustelu on käynyt kohtuuttoman vaikeaksi, kun pitää kaiken aikaa varoa sanojaan, ettei tulisi vahingossa sanoneeksi mitä ajattelee. Todellinen suvaitsevuus merkitsee sitä, että kaikki mielipiteet, kaikkein ”väärimmätkin”, ja myös niiden julkilausuminen ovat sallittuja eivätkä aiheuta rikosilmoituksia tai työsyrjintää. Tämmöisitähän on ikäviä esimerkkejä jouduttu näkemään viimeaikaisessa julkisuudessa.
aikuiset ihmiset heittäytyy muka lukutaidottomiksi ja tahallaan ymärretään väärin. Tässäkin herne on feminismi, joka on eittämättä Raamatulle vieras ideologia, mutta tämän sanominen on nykyaikana monelle sovinismin ja syrjinnän kauhistus ja sitten alkaa pisteiden haku nettimaailman loputtomassa klikkauksissa.
”Feminismi, joka on eittämättä Raamatulle vieras ideologia…” Raamattu heijastaa toki aikansa patriarkaalisuutta, mutta ei naisten ervostuskaan ole sille ’eittämättä vierasta’. Mainitaanpa tässä yhteydessä vain Debora: ”Israelissa oli siihen aikaan tuomarina naisprofeetta Debora, Lappidotin vaimo. Hänellä oli tapana istua palmun alla Raman ja Betelin välillä Efraimin vuoristossa; sitä palmua kutsuttiin Deboran palmuksi. Israelilaiset tulivat sinne hänen luokseen pyytämään ratkaisua riita-asioihinsa.”
”Todellinen suvaitsevuus merkitsee sitä, että kaikki mielipiteet, kaikkein ’väärimmätkin’, ja myös niiden julkilausuminen ovat sallittuja eivätkä aiheuta rikosilmoituksia tai työsyrjintää.” Vastakkaisten mielipiteiden salliminen edustaa vasta suvaitsevaisen keskustelun alkeita. Eri mielipiteitä on myös opeteltava kuuntelemaan avoimesti ja kunnioittaen. Niiden pohjalta syntyy toisinaan tarve miettiä omien kantojensa perusteita, kenties tarkistaakin niitä. Ei voi vaatia muita muuttamaan mieltään, jos ei itse ole siihen valmis.
Ei erimielisten välinen dialogi voi pyrkiä vastapuolen käännyttämiseen, vaan ainoastaan siihen, että kumminkin puolin tunnustetaan vastapuolen ihmisarvo ja oikeus olla omaa mieltänsä ilman rangaistuksen pelkoa.
Tuomarien kirja,
4 Mutta Debora, naisprofeetta, Lappidotin vaimo, oli siihen aikaan tuomarina Israelissa.
8 Niin Baarak sanoi hänelle: ”Jos sinä lähdet minun kanssani, niin minäkin lähden; mutta jos sinä et lähde minun kanssani, niin en minäkään lähde”.
9 Hän vastasi: ”Minä lähden sinun kanssasi; mutta kunnia siitä retkestä, jolle lähdet, ei tule sinulle, vaan Herra on myyvä Siiseran naisen käsiin”. Niin Debora nousi ja lähti Baarakin kanssa Kedekseen.
Kun noudatamme Jumalan ohjeita, kuuntelemma Hänen ääntänsä, niin miehet naisten kanssa yhdessä taistelevat Herran riveissä. Jumalalle kunnia on suurempi kokemus kuin oman maineen kasvatus.
Niin naiset kuin miehet sortuvat, koska heillä on keskiössä miehen tai naisen ”käsivarsi” johon he luottavat:
5 Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
Tietysti, jos ole koskaan ollutkaan Herran oma, et voi Hänestä luopua. Eli kysymys on sodasta, johon impulssi ei tule Ylhäältä. Ihmiset ihmisen ymmärryksen mukaan häviävät ja voittavat taisteluja. Siten ajatuksiin tulee oivallus omasta erinomaisuudesta, vrt. Sadam, Hitler, Gaddafi jms. Tämän maailman ajan hallitsija antaa tukensa em. menestykseen vain tuhotakseen heidät ja seuraajat.
Miehet yhdessä naisten kanssa, miehinä ja naisina, kun Herran sotia käydään.
”Kunnia siitä retkestä, jolle lähdet, ei tule sinulle, vaan Herra on myyvä Siiseran naisen käsiin.” Kiitos tästä ’feministisestä’ lainauksesta, Reijo Mänttäri!
Deborah merkitse ’mehiläinen’. Miksi luulet Reijo hänellä olleen moisen nimen?
Raamatussa Tuomarien kirjassa on ns. ’Mehiläisen laulu’ eli tuomari Deborahin laulu. Nimi Deborah merkitsee siis ’Mehiläinen’ ja egyptiläisessä traditiossa jumalat toivat mehiläisen alas taivaalta. Mehiläisen alkumuotoa tiede ei olekaan kyennyt selvittämään kuten ei maissinkaan, joka myös on legendoissa ollut taivaanlahja.
Ranskan kuninkaallinen lilja onkin tyylitelty mehiläinen pyrstö pystyssä. Napoleonin kruunajaisviitassa oli koristeina 300 kultaista mehiläistä korostamassa mehiläistä kuninkaallisen suvun tunnuksena. Mehiläiskenno on lujin luonnon oma rakenne ja siksipä mm. vapaamuurarit kunnioittavat mehiläistä ja erityisesti sen numeroon 6 perustuva kennoa: https://themasonicobserver.wordpress.com/2016/05/26/the-beehive/
Nyt Deborahin lauluun liittyy merkillinen
paikka nimeltä Meroz:
אז הל(מ)ו עקבי-סוס מ(ד)הרות דהרות (א)ביריו
אורו (מ)רוז אמר מלאך יהוה ארו ארור ישביה
Jos nyt nimen (M)eroz alkukirjaimesta Mim otetaan 9 askeleen tasavälein tässä oikealle ylös ja saadaan kirjaimet M A D M. Huomaa, että numero 9 on Adam eli ’ihminen’ sanan lukuarvo, joka nimi ihminen on siis els-kryptan kolmessa viimeisessä kirjaimessa ADM! (Adom merkisee hepreassa Mars!)
Me-Eroz voidaankin lukea Marsista! Monet heprealaiset pitävätkin Merozia jonain planeettana.
Edelleen Meroz-sanan lukuarvo 253 on s a m a kuin siis muukalaisia eli alieneita tarkoittavan heprean sanan monikko g e r i m joka on myös 253! Samaan sanueeseen kuulu Raamatun outo taivaanmuukalainen shamgar..
”Talmudin ( Moed Katan 16a) mukaan Meroz on tietty planeetta tähtien sfäärissä, ja koska sen mainitsemista Tuomareiden 5:23:ssa edeltää ilmaus, ” tähdet taistelivat Siseraa vastaan ” (jae. 20), tästä seuraa, että Meroz on määriteltävä taivaankappaleeksi.” (Jolla siis oli asukkaita!!!)