Oman kirkkomme uusin strategia on mielestäni onnistuneesti nimeltään Kohtaamisen kirkko. Sen alaotsikkona on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminnan suunta vuoteen 2020. Asiakirjaa ei ole haluttu myöskään korostaa strategiana, koska ainakin joidenkin mielestä perinteisten strategioiden aika on ohi.
Kohtaamisen kirkko on siis minusta onnistunut teema ja myös itse asiakirjan sisältö on hyvä. Toisaalta asiakirjan valmistuttua totesin hieman huvittuneena, että kohtaaminen otettiin kirkon toiminnan perusteemaksi merimieskirkossa jo noin 25 vuotta sitten! Silloin kohtaamisen teologiaa sanoitettiin esimerkiksi hieman mystisellä tavalla sanomalla, että ”kahden kohtaamisessa on aina läsnä Kolmas” (Jumala). Näin ainakin silloin, kun on kyse kirkon työssä tapahtuvasta laadukkaasta kohtaamisesta. Samoin tietysti täytyy asianlaita olla ihmisten keskinäisen kohtaamisen kohdalla seurakuntayhteisössä.
Kirkossamme on siis löydetty hyvä teema, joka voisi olla toiminnan suuntana. Mutta onko se sitä? On ja toisaalta vahvasti ei ole! Kirkossamme tehdään paljon hyvää työtä. Joillakin tahoilla on myös vahvaa uudistamisen draivia. Peruskuva kirkostamme on kuitenkin, että se on toimisto- ja toimintakirkko. Kohtaamiset tapahtuvat valtaosin järjestetyn toiminnan tai kirkon ”pakollisten” toimintojen (esim. kirkolliset toimitukset) yhteydessä.
Kirkossamme ja sen seurakunnissa on mielestäni suuri toimintaympäristön muutoksen luoma strateginen tarve muuttaa toimintatapoja ja työtapoja. Se on vain äärimmäisen vaikeaa, kun olemme tottuneet toiminaan tietyillä tavoilla ja kun niissä tietyissä tavoissa on ihan hyvää työtä. Se ei vain enää riitä tai riittää jäsenmäärältään jatkuvasti pienenevään kirkkoon.
Suurin osa tekemästämme työstä tapahtuu työn tausta-asioissa ja usein toimistotiloissa ja erilaisissa kokouksissa ja palavereissa sekä järjestämässämme toiminnassa. Näistäkin valitettavasti taitaa monella työntekijällä ajankäyttö painottua suhteessa 60/40. Itse olen samassa kuviossa mukana.
Tässä on myös oltava realisti, sillä työ vaatii tietyt puitteet ja työssä tarvitaan niitä taustatöitäkin. Yksi ilmiö on myös se, että suuret seurakuntayksiköt tukevat työtä tarjoamalla vahvat kokonaisresurssit ja samalla ne tuottavat ehkä suhteessa enemmän organisaation sisäistä työtä kuin pienemmät yksiköt.
Miksi työtapaa pitäisi muuttaa? Juuri mainitun toimintaympäristön muutoksen vuoksi: Ihmiset äänestävät jaloillaan eli jättävät kirkon jäsenyyden. Monet ”nykyajan ihmiset” eivät tulee enää siihen toimintaan, mihin ihmiset ovat tulleet vuosikymmenten ajan.
Johtopäätöksen pitäisi olla edellisestä yksinkertainen. Kun ihmiset eivät tule toimintaan ja työntekijöiden luokse, pitäisi työntekijöiden mennä ihmisten luokse. Toiminta- ja toimistokirkosta pitäisi päästä kohtaamisten, elämän jakamisen ja yhdessä tekemisen ja elämisen kirkoksi. Tiedän, että tämä on osin idealismia, mutta tämä voisi olla myös mahdollista. Se vaatisi vahvaa visiota ja johtamista ja mahdollisimman monen seurakunnan ja työntekijän lähtemisen uudenlaiseen tapaan olla seurakunta ja tehdä työtä. Samalla omia suunnitteluprosessejamme ja muita vastaavia pitäisi tehostaa ja keventää olennaisesti. Muuten tuollainen ei olisi mahdollista.
Onko tämä haaveilevaa ja realismista irronnutta paluuta nuoren papin idealistisiin näkyihin vai vanhenevan rovastin höpinöitä? Uskon, että vahvasti toisenlainen työtapa ja seurakuntana olemisen tapa toisivat kaivatun lääkkeen niihin ongelmiin, joiden kanssa nyt kipuilemme vailla vastauksia.
Toivo Loikkanen
Olen sitä mieltä, että herätysliikkeet maksakoot ja järjestäkööt juhlansa ihan itse eikä kirkollisveron maksajien rahoilla.
Niinhän ne järjestävätkin.
Mihin siinä sitten seurakuntaa tarvitaan?
Kumma kun äskettäin eläkkeelle jäänyttä ukkoa pidetään jo muistinsa menettäneenä. Olin Porin herättäjäjuhlien 1993 taloustoimilunnan puheenjohtaja. Tiedän ja muistan kuka maksoi ja kuka nettosi. Älkää puhuko herätysliikkeiden juhlirn taloudesta jotka ette asiasta tiedä.
Minä tiedän evankeliumijuhlien osalta ihan 2010-luvun tietoa. Se on 20 vuotta tuoreempaa kuin sinun tietosi.
Lasten kanssako meidän vuosikymmeniä eläneiden on juhlien rahoituksesta väiteltävä. Varmaan käytäntöjä on muutettu liikkeiden jäätyä vanhoillisiksi saarekkeiksi. Rahaa ei kai enää seurakunnilta lohkea yhtä helposti
Olen Osmo 35-vuotias. Jos tahdot väitellä lasten kanssa, tervetuloa meille. Löytyy nelivuotias ja neliviikkoinen. Kahvit keitän väittelyn lomassa.
Toiset liikket osaavat näemmä kupata sitä paikallisseurakuntaa, jonka alueella kesäjuhlat järjesteätään. Mutta ei pidä yleistää! On myös hengellisiä kesäjuhlia, joissa seurakunnan taloudellinen panostus jää ehtoollisaineiden eli leipien ja viinin kustantamiseen.
Moberg. Kerropa esimerkki missä herätysliike ei kuppaa seurakuntaa.
Osmo hyvä. Minusta todistusvelvollisuus on sinulla, joka väität yleistäen herätysliikkeiden kuppaavan seurakuntia, eikä minulla siitä, että kaikki liikkeet eivät ole kuppaajia. Mainitse vaikkapa esimerkki vanhoillislestadiolaisuudesta tai esikoislestadiolaisuudesta, joissa olisi ilmennyt seurakunnan kuppaamista.
En todellakaan tunne lestiuskontoa. Ehkä se poikkeaa rahastuksen suhteen muista uskonnoista.
Juhlia on monenlaisia. Osan järjestää yhdistys yksinään, osan taas seurakunta, kunta ja yhdistys yhdessä. Tästä johtuen myös talous on eri tavoin hoidettu ja vastuut myös on sovittu järjestäjien kesken yksilöllisesti…Tämä tekee vertailun vaikeaksi.
Kun esittää jokin muutovision, pitää myös osata sanoa, mitä se merkitsee käytännössä. Sitä kaikkea en osaa sanoa, mutta aluksi voisi ja pitäisi: 1)Käydä keskustelu ja muodostaa yhteinen tahtotila toimintatavan muutoksesta, 2)muuttaa esim. viikoittaista työajan käyttöä pikkuhiljaa tuohon suuntaan 3)luopua jostakin perinteisestä toiminnasta, johon ei saada uusia ihmisiä 4)käyttää seurakuntien tiloja enemmän avointen ovien tiloina ja kohtaamispaikkoina.
Puhuisin selkeästi, en ”toimisto- ja toimintakirkko” vaan toimitusten kirkosta. Ja edelleen, koska suuntaus on, että saattomatkat käyvät yhä kasvavassa määrin yksityistilaisuuksiksi ”hiljaisuudessa”, tarjoutuvat vaivattomat tilaisuudet ihmisten kohtaamisiin entisestään harvemmiksi. Tämän suuntauksen tulisi olla suuri haaste kirkolle.
Paavo, Totta mitä kirjoitat! Totta on osaltaan myös kirjoittamani asia toimistokirkosta.
Hyvä kirjoitus.
”Onko tämä haaveilevaa ja realismista irronnutta paluuta nuoren papin idealistisiin näkyihin vai vanhenevan rovastin höpinöitä? Uskon, että vahvasti toisenlainen työtapa ja seurakuntana olemisen tapa toisivat kaivatun lääkkeen niihin ongelmiin, joiden kanssa nyt kipuilemme vailla vastauksia.”
No ei ainakaan realismista irronnutta tai mitään höpinää. Eikös ev.lut. kirkkomme tarvitsisi juuri uudenlaista työtapaa lähellä ihmisiä jokapäiväisessä elämässä? Kirkkojen ovet auki ja työntekijät sinne ja kaduille ynnä kujille ihmisiä kohtaamaan. Eikös siinä olisi vastaus ongelmiin? Uuttahan se olisi ja taitaisi ällistyttää kansalaisia. Totuttelemista puolin ja toisin :)?
Tarja, Kiitos palautteesta. Uskon itsekin siihen, mitä kirjoitan. Sen toteuttaminen ei vain ole helppoa ja itsekin olen pettynyt sekä kirkkooni tässä suhteessä että itseeni. Vielä on kuitenkin mahdollisuus toimia ja muuttua.
Kun Toivo näin rehellisesti ja avoimesti kirjoitat sekä varmaan puhutkin, kun mahdollisuuksia tapaat – ”Kirkossamme ja sen seurakunnissa oli mielestäni suuri toimintaympäristön muutoksen luoma strateginen tarve muuttaa toimintatapoja ja työtapoja” – on tärkeä, että laisiasi seurakunnan johtajia on yhä olemassa, jotka eivät tyydy tilanteen seuraamiseen.
Toimisto- ja toimintakirkosta (toimituskirkosta) kohtaamisen kirkoksi on suuri haaste. Varsinkin jos se vielä tulkitaan siten, että ei odoteta ja kohdata vain suhteellisen säännöllisiä (1-10 %:n joukkoa) tulijoita kirkkoon, vaan lähdetään etsimään kadonneita lampaita ja heitä kohtaamaan Sanan opetuksella kohti uskon tietä.
Tavoiteltu strategiamuutos on erinomainen, mutta mistä resurssit?
Tätä olen rukoillut ja kehitellyt siihen toimintamallia (opetan kehittelemästäni mallista miestenpiirissä Messukylän srk-talolla ensi keskiviikkona klo 10). Se ei onnistu ilman yleisen pappeuden selkeämpää omaksumista kirkon kohtaamistyössä. Se on työtä, joka vaatii aikaa ja resursseja sekä sitoutumista Jeesuksen seuraamiseen, koska se uusi työ voidaan toteuttaa käytännössä vain vapaaehtoisvoimin.
Risto, vapaaehtoisten – tai kutsun heitä mieluummin seurakuntalaisiksi – eli seurakuntalaisten rooli asiassa on tärkeä. Se on tärkeä kohtaamisessa arjen keskellä ja uudenlaisen toiminnan sekä nykyisen järjestämisessä. Työtä pitää tehdä enemmän yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Se sitouttaa ihmisiä ja vetää myös uudia ihmisiä mukaan mukaan tulevien verkostojen kautta. Vaikka seurakuntalaisten rooli on tärkeä, on myös työntekijöiden toimintatavan muutos olennaisen tärkeä. Itsekin tiedostan, että isä-/äiti-camillomainen työ ei ole nykypäivän yhteiskunnassa aina yksinkertaista. Uskon silti, että ihmisten kanssa ajan viettäminen ja heidän luokseen meneminen entistä vahvemmin poikisi hyviä seuraamuksia. Ihmisillä on paljon asioita, joista he haluavat keskustella ja joihin je haluavat tukea.
Sanan opetus ja jopa kaiken opetus on Jeesuksen lähetyskäskyn sisältö. Usko Jeesukseen eli Sanaan, joka tuli lihaksi keskellemme on aika haastava, kun huomioi lähetyskäskyn kokonaan eikä vetoa helpompaa osaan liiaksi eli kasteeseen. Usko tulee kuulemisesta, ei vedellä kastamisesta (toimituskirkon tekemänä). Kodeissa opettamisen haaste on melkoinen, kun ihmiset ( yli 90%) eivät tule kirkkoon saamaan säännöllistä opetusta.
Risto Rautkoski :”Kodeissa opettamisen haaste on melkoinen, kun ihmiset ( yli 90%) eivät tule kirkkoon saamaan säännöllistä opetusta.”
Onko opettamisen tarkoitus luoda esim. indoktrinaation avulla mielikuva ”pakotetusta auktoriteetista”, joka jonkun Raamatun tulkinnan mukaisesti sanelee ihmisille mikä on oikein ja mikä väärin, vai jättääkö opetus ihmisille ajattelun vapauden muodostaa itse omista lähtökohdistaan oma eettinen näkemyksensä?
Tuula Hölttä
Jos ymmärrät mitä tarkoittaa Jeesuksen sanat, että rakkauden kaksoiskäskystä (esim. Matt. 22:36-40) varassa ovat (tai niistä riippuu) laki ja profeetat, niin olet saanut perusperiaatteet kulkea oikealle tiellä. Miten nuo Jeesuksen sanat ymmärrät ja mitä ne käskyt sisältävät?
Roisto Rautkoski :”Miten nuo Jeesuksen sanat ymmärrät ja mitä ne käskyt sisältävät?”
Nuo käskyt ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat” ymmärrän niin, että meidän on rakastettava Jumalaa sanoimmepa häntä Jumalaa tarkoittavilla sanoilla Allahiksi tai Jehovaksi, ja rakastettava myös näitä lähimmäisiämme kuten itseämme, ja näin me olemme arkipäivän uskossamme pyrkineet toimimaan.
Anteeksipyyntö ed. kommenttiin : Kommentissa näkyvä ”Roisto” Rautkoski on pelkkä kirjoitusvirhe. Nimen piti olla Risto Rautkoski.
Tuula Hölttä.
Olet mielestäni pahoin eksyksissä, kun et tunne Jumalaa ja Jeesusta ainoan elävän Jumalan elävänä ja tänäänkin vaikuttavana Poikana. Jeesus antoi monia käskyä ja selitti 10 käskyn sisältöä koskemaan jopa ajatusten tasoa.
Pyhän Hengen tuntemisen puute Jumalan voimana on monelle vakava kompastuskivi ja ilmeisesti sinullekin. Jumalan Sanan tulisi tulla ”asumaan” meihin ja ohjata kaikkeen totuuteen.
Lähetyskäsky on tärkein Jeesuksen käskyistä, koska hän antoi sen juuri ennen nousemistaan ylös taivaaseen ja lupasi Pyhän Hengen voiman voimaksemme lähetystyöhön ja Pyhän Hengen kasteen opetuslapsilleen rohkaisuksi todistamaan elävästä Jumalasta ja itsestään.
Suurin rakkaus lähimmäistämme kohtaan on saada hänet pelastumaan iankaikkiseen elämään.
Risto Rautkoski :”Olet mielestäni pahoin eksyksissä, kun et tunne Jumalaa ja Jeesusta ainoan elävän Jumalan elävänä ja tänäänkin vaikuttavana Poikana.”
Et ole läheskään ainoa, jolta olen kuullut tuon totuuden. Oli lohdullista lukea Pyhä tila -sivuston aamun tekstistä :”Vanha sanonta ’kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta’ on kompastuttanut monia hyviä ihmisiä ja se on syytä jättää syrjään. Kerskailulla ei ole sijaa Jumalan valtakunnassa. Pyhä Henki kulkee tuulen tavoin missä Hän haluaa ja tekee huomaamattamme työtään kaikkien ihmisten sydämissä.”
Melkein epätoivoisena koitan vielä kerran sanoa jotakin. Suvaitsevaisuutta olisi kannattanut alkaa harjoittaa jo vähän ennen. Ennenkuin jäsenkato alkaa hirvittää. Olisi ollut kristillistä antaa ikäänkuin sateensuoja monipuolisen seurakuntaelämän ylle.
Jos ajetaan sitä linjaa, että kaikkien toimintojen johdossa täytyy olla pappi ja kirkkoherran pitää valvoa puhdasoppisuutta, niin rasitus ilmeisesti tulee niin suureksi, että toimintoja pitää karsia, kun on työaikalait ym.
Jos savukoneet ja discopallot ovat soveliaita kirkkoon, niin kyllä kai maallikkovetoinen pienimuotoinen toiminta on myös sallittua eli pitäisi olla.Uskovat voisivat perustaa pienryhmiä ja kokoontua keskenään ilman papin rasittamista. Olisi vain henkiöitä, jotka ottavat vastuun siitä, että kirkon tiloja käytetään asiaan soveltuvalla tavalla ja paikat pysyvät kunnossa. Tästä voisi paljonkin sanoa, mutta ei taida olla hyödyksi.
Kuulostaa ihan eri kirkolta kuin missä itse olen toiminut. Pari vuotta vedin aikoinaan yhtä porukkaa ja mulla oli avaimet seurakunnan tiloihin. Lisäksi saimme seurakunnalta rahoitusta toimintaan. Tosin otimme vastuuta eri tilaisuuksista jne. Myöhemmin kuin tein muuta projektia, niin siihenkin seurakuntani tuli mukaan rahoittajan ominaisuudessa.
Nykyisin saan nauttia toisten seurakuntalaisten järjestämistä bibliodraama -kokonaisuuksista. Ym.ym. Että minulle kuulostaa aivan omituiselta nämä teidän kommentit.