Puhelimeni soi useasti ja siellä on vieras numero. Useasti en vastaa, mutta tarkistan kuka soitti ja soitan takaisin, jos asia tai henkilö vaikuttaa tärkeältä. Joskus vastaan, kun esitellään jotain firmaa, sanon nopeasti, että jos myyt jotain aikasi menee hukkaan. En siis aio ostaa mitään. En halua kuluttaa hänen työaikaansa, koska hän on toisen palvelija eikä ole asiani opastaa häntä työssään.En tiedä olenko sivistynyt tässä asiassa ja käyttäydyn hyvin, mutta näin olen nähnyt hyväksi tehdä.
Katselin tänään Lahden Ristinkirkosta tilaisuutta ja se herätti ajattelemaan moniakin ajatuksia. Ehdin hetken analysoida hyvää ja huonoa akselilla asioita, kun muistin ikäänkuin Hengen ilmoituksena: Kuka sinä olet, joka toisen palvelijaa tuomitset. Omalle Isännälleen hän seisoo tai kaatuu. Helpotus oli käsin kosketeltava, jos en koe omakseni jotain, voin jättää sen omaan arvoonsa. Jäin kuitenkin miettimään sitä, että rakennus on yhteisillä varoilla rakennettu ja on niin toisenlaisia tilaisuuksia.
On tilaisuuksia, joissa puhutaan synnistä niitä tunnustetaan ja anotaan anteeksiantamusta ja saadaan lohdutusta Herran ruumiista ja verestä. Mietin pakosta sitä, ovatko nämä kaikki ilmentymät saman asian eri puolia? Jään epätietoiseksi enkä saa selkeää vastausta. Olen siis syntynyt sodan aikana, jolloin tilanne oli toinen. Oli huvikieltoja ja kirkkoihin kokoontunut seurakunta oli minun nuoruudessani tummansävyinen kaiken kaikkiaan. Silloin uskottiin yhtenäiseen toimintaan ja tunnustukseen. Veisasimme virsiä, joissa oli taivaskaipuuta ja synnin rasittavuutta koettiin. Urut olivat ainoat soivat laitteet kirkoissa ja ehtoollista vietettiin suurella hartaudella. Miehet palvelivat alttarilla ja saarnatuoleissa ja se oli luonnollista.
Uudet sukupolvet tulevat. Sodan muisto himmenee jopa niin, että koko asia luokitellaan turhien toimien joukkoon. Siitä oli vain menetyksiä ja sankarihaudat ovat muisto siitä, miten hyvää elämää tuhoutui. Myöhemmin on veteraanien asia noussut esiin, koska on ainakin osittain ymmärretty uhrin siunaus. Nykyaika uudistaa kaikkea, tuntuu joskus, että perusteena uudistukselle on se, että joku asia on vanha eli edellisten sukupolvien mietteitä. Historiallisten yhteyksien ymmärtäminen ei kai olisi haitaksi?
Kun uusi aika lumiauran tavoin pyyhkii kaikkea entistä tien sivuille, niin auratuksi tuleminen voi olla monelle tuskallinen kokemus. Herää kysymys: Olimmeko silloin yhtenäisen kirkon aikana niin suvaitsemattomia tai jyrääviä, että meidät nyt jyrätään? Eikö löytyisi jotain tuvan nurkkaa, jossa syytinkivaari saisi lusikoida puuronsa puulusikalla? Saisinko kääntää kysymyksen teille vapaa kansa: Voitteko tuomita meitä, jos pidätte osaa kansasta liian konsrvatiiveina ollakseen saman Jumalan palvelijoita?
Tuntemattomiin numeroihin ei kannata soitella sillä sinua voidaan laskuttaa varsin mielivaltaisesti. Jos et halua että myyjät soittelevat niin hanki suoramarkkinointikielto soittamalla automatisoituun robinson numeroon:
https://yle.fi/aihe/a/20-10001132
En soitakkaan tarkistamatta mistä puhelu on tullut.
Lauri kirjoitat: ”Saisinko kääntää kysymyksen teille vapaa kansa: Voitteko tuomita meitä, jos pidätte osaa kansasta liian konsrvatiiveina ollakseen saman Jumalan palvelijoita? ”
Ymmärrän huolesi Lauri. Olen ehkä osa sitä ’vapaata kansaa’, josta puhut. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut, että minun pitäisi ’tuomita’ toisia kristittyjä. Minusta me olemme saman Jumalan lapsia.
Ajattelen toisinaan, että Jumala nauraa harmaaseen partaansa, kun me ihmispoloiset yritämme tehdä Hänestä kukin oman mielemme mukaisen.
Olen tällä palstalla aina esiintynyt avoimesti lesbona ja samaa sukupuolta olevien avioliiton kannattajana.
Ainakin omissa kommenteissani olen aina yrittänyt korostaa, että olemme kaikki saman Jumalan lapsia ja että viimeisellä tuomiolla Hän yksin tekee päätöksen. Olen mielestäni myös usein tuonut esiin sen seikan, ettei kukaan meistä voi omilla teoillaan tai tekemättä jättämisillään ’ansaita’ taivaspaikkaansa. Kaikki me tarvitsemme armoa.
Ei tulisi mieleenikään ajatella, ettemmekö me , Lauri ja minä, tapaisi päiviemme päättyessä ihan samassa Taivaan kodissa. Meillähän on ihan sama opas sinne.
Pelastuminen on armoa jokaiselle, joka sen omakseen saa viimein.