[Pirjo von Essen]
Isäni ei voinut yhdistää työelämäänsä ja opiskelua. Lahjakas ja lukuintoinen poika huomattiin kansakoulussa. Varsinkin matematiikka tuntui sujuvan muita paremmin. Opettaja tuli vierailulle kotiin ja kertoi vanhemmille, että heidän kannattaisi laittaa poikansa pyrkimään oppikouluun ja sen jälkeenkin kannustaa jatko-opintoihin.
Isäni oli kuitenkin syntynyt maanviljelijäperheeseen vanhimpana sisaruksista. Tuohon aikaan oli itsestään selvää, että maatilan jatkajaksi valikoitui lähes poikkeuksetta vanhin lapsi. Näin isäni opettajan pyynnöistä huolimatta kävi vain kansakoulun, ja hänestä tuli maanviljelijä. Muistan omasta lapsuudestani monet kerrat, kun hän itse kehotti meitä, omia lapsiaan ”lukemaan niin pitkälle kuin piä kestää”. Kehotusten äänensävyistä kuuli surua ja hieman katkeruuttakin siitä, ettei tämä ollut ollut hänelle itselleen mahdollista.
Hän oli kuitenkin aina ylpeä ammatistaan ja toimi myös aktiivisesti oman kylänsä pienviljelijäyhdistyksen rahastonhoitajana.
Isäni aikaan maanviljely ja karjanhoito tehtiin ilman koneita ja automatisointia. Oman veljeni jatkaessa tilaa uudella vuosituhannella, navetoissa on jo robotteja, liukuhihnoja ja työtä ohjataan ja tarkkaillaan tietokoneilla. Maanviljelijäpariskunnista puhutaan nyt maatalousyrittäjinä. He tekevät naapuritilojen yrittäjien kanssa yhtymiä hankkiakseen koneita ja laitteita, joihin muutoin ei olisi varaa. Tarvitaan aivan uudenlaisia tietoja ja taitoja sekä jatkuvaa kouluttautumista. Ennen maanviljelijä oli oman työnsä paras asiantuntija ja päätökset tehtiin lähellä – nyt pitää ymmärtää EU:n säännöksiä ja kaukaa tulevia ohjeistuksia.
Itse olen voinut valita minua kiinnostavan ammattialan ja sen mukaisen koulunkäynnin muodon. Toki peruskoulun todistus määräsi alussa, pääsenkö lukioon vai ammatilliseen oppilaitokseen. Valitsin aikanaan tavoitteekseni merkonomin tutkinnon. Valintani ei ole kaduttanut. Töitä on riittänyt ja koulutus on antanut eväät niin julkisen kuin yksityisen sektorin työpaikkoihin. Työt itsessäänkin ovat opettaneet monenlaista.
Muutoksia on tapahtunut pitkin työhistoriaani. Ensimmäisessä työpaikassani 1980-luvulla oli vain yksi tietokone, ja sitä sai käyttää nuorehko, yliopistosta valmistunut kollega. Me muut haimme tietoja mikrofilmilaitteilta tai paperiarkistosta. Tänä päivänä on itsestäänselvyys, että maailma on tullut lähelle ja tieto on kaikkien saatavilla. Työn ohessa on jo pakko kouluttautua, että pysyy muutoksissa mukana.
Viimeisimmät työpaikkani aikuiskoulutuksen ja opintokeskustoiminnan parissa ovat näyttäneet minulle, miten valtavan monipuolinen on koulutuksen, oppimisen ja itsensä sivistämisen kirjo suomalaisessa yhteiskunnassa. Kun ympärillä on koko ajan muuttuva yhteiskunta, työelämä ja maailma, pitää osata poimia tarjonnasta itselleen sopivat työkalut.
Muutos ei ole pahasta. Jos isäni maanviljelijätyöuran aikana olisi toteutunut osakin niistä ruumiillista työtä helpottavista koneellistamisista tai automatisoinneista, hänelle olisi voinut jäädä aikaa ja energiaa aikuisena opiskeluun. Pienelläkin paikkakunnalla on tarjolla kansalaisopiston kurssitarjontaa ja paikallisten ammattiopistojen lisäkoulutuksiin voi hakeutua ikään katsomatta.
Oma työyhteisömme on parhaillaan hioutumassa ”kolmesta opistosta yhdeksi”. Tunnustan, että minulla on vielä opettelemista siinä mitä, kuka ja missä uudessa organisaatiossamme – Seurakuntaopistossa – voi tarjota juuri sinulle sopivan oppimis- ja kouluttautumiselementin. Sinä, meillä opiskeleva, meille hakeutuva tai omaan organisaatioosi lisäosaamista hankkiva, annat minulle vastauksen kysymykseen miksi. Meidän tulee olla mukana muutoksissa ja pystyä tarjoamaan sinun tarvitsemaasi koulutusta. Ja tästä on hyvä lähteä joka työaamu liikkeelle – yhdessä kehittäen ja kuulostellen, opiskelija ja kouluttaja rinnakkain.
Pirjo von Essen
Opintotoiminnan koordinaattori
Agricola
Hieno kuvaus siitä, minkälaisen muutoksen koulutus ja opiskelu toi maahamme viime vuosisadalla. Toivottavasti koulutus- ja opiskelumahdollisuuksia osataan arvostaa edelleen, aina nykyinen meno ei ole ollut itsestäänselvyys.
Toisen tai monennenko polven mahdollisuus?
Jos minun isäni yhä eläisi, hän olisi 104 vuotias. Kun minä synnyin hän oli 40 vuotta vanha.
Isäni sai käydä vain neljä viikkoa kiertokoulua, mikä kokoontui jossain pirtissä siellä Pohjois-Karjalan vaaroilla, mistä olen kotoisin.
Silti isäni osasi kaiken tarpeellisen luku-, kirjoitus- ja laskutaidon, mitä elämässään tarvitsi. Hän oli kivikkoisten peltojen pienviljelijä, joka haavoittui sodassa pahasti kasvoihin, joiden uudelleen rakentamiseen meni yli kaksi vuotta. Mutta isäni motto oli ”lapsille parempaa”.
Niimpä minä kävin neljä vuotta kansakoulua, josta pyrin kaksipäiväisillä testeillä oppikouluun ja pääsin. Ensin kävin keskikoulun, josta jatkoin lukioon matematiikkalinjalle. Silloin oli vain kieli- ja matikkalinja lukiossamme. Heti lukion jälkeen pyrin jälleen kaksipäivää kestävien testien kautta sairaanhoito-opistoon, jonne päsin ja valmistuin sairaanhoitajaksi.
Omat lapseni ovat saaneet käydä peruskoulun ja sen jälkeen saaneet valita lukion tai muun ammatillisen koulutuksen. Lapsenlapset ovat vielä peruskoulussa.
Valintakokeita ei nykyisin enää ole moneenkaan ammattiin. Ammattinimikkeetkin ovat vaihtuneet minunkin elämäni aikana moneen otteeseen. Jotkut ovat niin vierasperäisiä sanoja, ettei aina tiedä, mitä työtä sen ammattinimikkeen omistaja tekee.
Vanhempanakin voi nykyisin opiskella itselleen uuden ammatin.
Ongelma vain tahtoo olla, mistä saada töitä ammattiin valmistumisen jälkeen.
Kiitos Raimo kommentistasi. Varmasti nyky-Suomessakin mahdollisuuksien kirjoa arvostetaan, mutta samalla kaikki tuettu -koulutuskin- tuntuu olevan ”leikkausliipasimella” kun hyvinvointiyhteiskunta yskii.
Tulisiko meidän koulutus- ja vapaan sivistystyön pitkän linjan valtakunnallisenakin toimijana yhä pontevammin osallistua ”lobbaukseen” jolla tulevaisuudessakin jokaisella suomalaisella asuinpaikkaan, peruskoulutuksen tai osaamisen lähtötasoon tai varallisuuteen katsomatta olisi mahdollisuus oppimiseen? Yleisesti ja yhtäläisesti edelleen.
Hienoa oli myös lukea Salme oma kokemuksesi, jonka tarinan kaaresta käy hyvin ilmi se, mitä tutkimuksetkin kertovat: ne joilla on itsellään ollut mahdollisuus kouluttautua, antaa ”perintönä” saman oikeuden tuleville sukupolvilleen.
Tässä taas voimme me seurakuntaopistolaiset olla herkkinä sille, että osaltamme mahdollistamme oppimisen ilon myös niille, joiden omat lähtökohdat eivät ole yhtälaiset. Etsivän ja löytävän toiminnan kautta voidaan saada kiinni ”turvaverkon” reunojen yli putoamassa olevat ja kenties jo kyydistä pudonneet.
Pirjo
Rukoilemme yleistä rakkautta
Hyvä Jumala ja Isä! Ainoassa rakkaassa Pojassasi, Jeesuksessa Kristuksessa, rakastat sinä kaikkia ihmisiä, niin että sallit aurinkosi nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja annat sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin; (Ks. Matt. 5:45) vieläpä rakastat heitä niinkin, että katsomatta heidän käytökseensä saarnautat heille kallista evankeliumia heidän rakkaasta Vapahtajastaan, joka kaikkien heidän edestänsä meni kuolemaan. (Ks. 2. Kor. 5:15)
Koska sinulla on tällainen rakkaus, tahdot sinä myös, että minäkin sinun lapsenasi seuraisin esimerkkiäsi ja rakastaisin kaikkia lähimmäisiäni. Mutta kun en itsestäni osaa tätä vaikeaa taitoa, niin rukoilen, että koko elämäni ajan sitä minulle opettaisit. Taivuta sydämeni rakkauteen ja hyväntahtoisuuteen kaikkia ihmisiä kohtaan, huolimatta siitä, ovatko he ystäviä tai vihamiehiä, uskollisia vai petollisia.
Anna minulle armoa muistaa, että minäkin olin sinun vihollisesi, kun annoit Poikasi kuolemaan edestäni, ja suo minun tätä muistaessani unohtaa kaikki kärsimäni vääryydet. Oi Isä, sinä et katsonut ansiotani, vaan sitä, että tarvitsen apua; auta minua siis seuraamaan esimerkkiäsi ja kaikin tavoin, sekä sanoin että töin, auttamaan sitä, joka ikinä apuani ja tukemistani tarvitsee. Kallis Isä, sinä olet rakastanut minua enemmän kuin mitään muuta; anna minulle siis armoa rakastaakseni lähimmäistäni niin kuin itseäni. (Ks. 3. Moos. 19:18, Matt. 4:43, 19:19, 22:39, Markus 12:31, Luukas 10:27, Room. 13:9, Gal. 5:14, Jaakobin kirje 2:8)
Kuule rukoukseni Jeesuksen tähden. Aamen.
Sulut ovat allekirjoittaneen lisäys. Johannes Bäck, Muukalaisten kotielämä, vuoden 1965 painos, SLEY.
Kun uskomme saavamme Kristuksen kautta synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän, niin se myöskin tapahtuu. Kun uskomme, että Jumala on Kristuksen tähden meille armollinen ja laupias, niin hän myöskin on todella armollinen ja laupias.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 617, SLEY, 1902.
Joku näki erään kristityn rukoilevan ruokarukouksen. Hän taisi vähän ivallisesti kysyä, lisääntyikö ruoka? Vastaus oli: Ei, mutta se maistuu paremmalta.
Sinun sanasi on minun jalkaini (jalkojeni) lamppu ja valkeus minun tielläni. Ps. 119:105
Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani. Ps. 119:103
Tuosta hauki sanasta tuli mieleeni opiskeluaikojen keskustelu samassa soluasunnossa asuneen insinööriopiskelijan kanssa. Sanoin hänelle, että raamatunjae ”Vanhurskas on elävä uskosta.” (Room. 1:16) voidaan kääntää myös sanoilla ”Uskosta vanhurskas saa elää.” Hänen korvissaan se kuulosti samalta kuin sanottaisiin: ”Hauki ON kala.” ja ”Hauki kala ON.”
”Vanhurskas on elävä uskostansa.” (Habakuk 2:4)
Apteekkari tuli kotiin. Vaimo tuli vastaan ja sanoi, että heidän lapsensa oli juuri sanonut ensimmäisen sanansa.
– No, mikä se oli, kysyi mies.
– Asetyylisalisyylihappo.