Pastori Heikki Arikka Kotimaa 23.8 : ” Tarvitsemme kirkossa kiireesti uusia kokeiluja niin kauan kun emme tiedä mikä toimii. Muutosvastarinta on kuitenkin kovaa. Jos ongelmia ottaa esiin, kritisoi toimintamalleja tai ehdottaa asioiden tekemistä toisin, se koetaan helposti henkilöön käyväksi arvosteluksi. ”
Voi miten totta nuo asiat rakkaassa kirkossamme ovat. Kirkon työntekijät eivät nosta keskusteluun muutostarpeita, juuri sen tähden, ettei vaan kukaan loukkaantuisi. Varovaisuus tässä asiassa koetaan tärkeämmäksi, kuin se että tehottomista ja turhauttavista toimintatavoista voitaisiin päästä tehokkaisiin ja innostaviin tuloksiin käsiksi.
Rippikoulutyö, joka on itselle hyvin rakas työala ja jota sivusta seurailen on tästä riipaisevan surullinen esimerkki.
Nuorisotyön toimintatapaan ei uskalleta muuttaa nuoria kiinnostavaan suuntaan. Siihen että nuoret tulisivat mukaan myös konfirmaation jälkeen. Sen sijaan puolustaudutaan sillä, ettei nuoria seurakunnan toiminta kiinnosta. Tosiasiassa kyse on siitä, että ei haluta muuttaa toimintaa nuoria kiinnostavaksi. Jos nuoria ei seurakunta kiinnosta, niin vika ei ole nuorissa vaan siinä toiminnassa jota kirkko on heille tarjoamassa.
Monet työntekijät kertovat siitä, ettei nuoria kiinnosta seurakunnan toiminta. Silti Riparit kiinnostavat kovasti. Syitä siihen, ettei kiinnostusta konfirmaation jälkeen ole on useita. Kaikkiin niihin tulisi pyrkiä vastaamaan. Yksi syy on Heikki Arikan mukaan kirkon arkuus muuttaa mitään. Pyritään vain säilyttämään vanhat toimintatavat.
————–
Siitä huolimatta että hyvin tiedetään, ettei illat vedä nuoria mukaan. Nuorisonohjaajista on myös pulaa. Sitten on se kaveriporukan kulttuuri, jonka mukaan seurakunnan toimintaan ei mennä. Lisäksi riparin kunnialla läpi vetäminen on niin rankka kokemus, ettei heti sen jälkeen ole mahdollista tarjota nuorille heidän kaipaamansa jatkoa.
Pekka,
Pastori Heikki Arikka Kotimaa 23.8 : ” Tarvitsemme kirkossa kiireesti uusia kokeiluja niin kauan kun emme tiedä mikä toimii. Muutosvastarinta on kuitenkin kovaa. Jos ongelmia ottaa esiin, kritisoi toimintamalleja tai ehdottaa asioiden tekemistä toisin, se koetaan helposti henkilöön käyväksi arvosteluksi. ”
—–
Uskon minäkin, että kirkon jäsenten erilaiset aktivointikokeilut auttavat löytämään uusia tapoja elää arjessa kirkon kanssa.
Kuten jossain yhteydessä olen viitannut, niin kaksi kirkkojensa oletettua jäsentä ovat kuitenkin sanoittaneet asian syvällisemmin, eli kirkot eivät hoida tehtäväänsä, eli valmista ihmisiä kuolemaan ja siten ikuisuuteen taivaassa tai helvetissä.
Tiililä heräsi tietoisuuteen, että kirkon tehtävä on julistaa parannussaarnaa niinkuin Pietari vuonna 30 helluntaina Jerusalemissa. Oli monta samanmielistä evlut papistossa ja Martti Simojoki oli yksi heistä. Kirkon ”etu” tuli esteeksi Evankeliumille ja Tiililä jäi yksin.
Kirkko on käsitteenä valtava, mutta onko se edes puusta ja oljista rakennettu, vaikka on näyttävä. Jumalan Seurakunta täällä ajassa on usein pieni mutta arvokas, koska se on rakennettu aineksista, mitkä eivät tulessa tuhoudu.
Pääättelen, että sinun huolesi on kirkon koon ja merkityksen säilyttäminen. Eli huolesi on sama kuin kirkossa toimivilla ja siihen kuuluvilla.
”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” Sak. 4:6
Vuosia sitten sain mahdollisuuden organisoida rippikoululeirin ja päätin heti alussa tehdä sen hiukan toisin. Säilyttäen samalla sen perusrakenteen. Samalla sain erään mummon esirukousten kautta rakkauden nuoriin . Uskon siihen mahdollisuuteen että nuori saattaa tulla elävään uskoon ja ottaa Jeesuksen omaksi Herrakseen rippikoulun aikana, tai pian sen jälkeen. Mikään ei ole sen hienompaa, kuin se että nuorena oppii tuntemaan Jeesuksen. Kirkko on siihen opetteluun oikein hyvä paikka.
Aikaisemmat nuoristyön yritykset eivät saaneet nuoria mukaan. Tämän leirin jälkeen tuohon seurakuntaan syntyi toimiva nuorisotyö. Opin jotain erityistä siitä miten nuorten kanssa tulee toimia ja se tieto on innostanut minua tänne ikääntymiseen asti. Minun on helppo saada nuoriin kontakti. Yksi uskova nuori sanoi äskettäin meidän papille, että osaan puhua sellaisella tavalla, että nuoret ymmärtävät. Se kai on yksi kirkon ongelma, että kuulijat eivät oivalla mistä oikeasti on kyse.
Koen rippikoulun tärkeänä alkuna nuoren hengellisellä tiellä. Kirkon nuorisotyö keskittyy rippikoulun hyvään hoitamiseen. Uskoen, että me tällä tavoin täytämme lähetyskäskyn opetusosuuden vaatimukset. Oikeasti tätä ei tietenkään voi tapahtua, jollei ensin ole tullut Hyvän paimenen opetuslapseksi ja uskonut evankeliumin koskevan juuri häntä. Vasta sen jälkeen hengelliselle opetukselle on tilausta. Nyt hyvä hengellinen opetus menee hukkaan. Käytännössä yli nuoren hilseen. He eivät käsitä mistä siinä on kyse. Eivätkä oikeasti opi hengellisestä elämästä juuri mitään.
Jos kirkko huolehtisi edes siitä, että pian konfirmaation toiminta alkaisi ja hyvät kokemukset leiriltä olisivat vielä tuoreessa muistissa, niin kirkolla on hyvä mahdollisuus saada nuoret oikeasti mukaan. .
Ehkäpä ajatteluni on ihan turhaa haihattelua ja ajan tuhlausta.
Onneksi kirkossa on paljonkin niitä, jotka ovat hyvin tietoisia siitä, että kirkon tärkein tehtävä on evankeliumin julistaminen. Kirkko on todellakin valtava laitos ja siihen mahtuu kaikenlaista. Kielteiset asiat nostetaan esiin mutta positiiviset eivät saa huomiota.
piti olla : pian konfirmaation jälkeen..
Tuskin minä kirkkoa ja sen yhtenäisyyttä tulen pelastamaan. Ei sellaista yhtenäisyyttä edes kirkossa ole. Kukin työntekijä toimii omalla mandaatillaan niin kuin itse parhaaksi näkee. Hänellä on täysi valtuutus siihen. Miten kirkolla silloin voisi olla jokin yhtenäinen merkitys, tai koko joka tulisi säilyttää ja josta huolta kantaisin?
Kirkolla tosin on yhä suuri vaikutusvalta yhteiskunnassamme. Jos se katoaa, niin sen jälkeen kaikki hengellinen toiminta maassamme on vaikeuksissa. Joten kirkon vaikutusvallan säilyminen on suuri etu myös vapaille suunnille.