Tomaattien, kuten myös ensimmäisten kukkien siemenet ovat itäneet. Pienen kolmivuotiaan kanssa ne kylvimme. Ihme tapahtui, kun mustan mullan läpi nousivat vihreät taimet. Niitä oli pienten käsien kosketeltavakin, mutta hyvin, hyvin varovasti. Nyt taimet saavat kasvaa sisällä ikkunalla, kunnes kevät koittaa.
Pienet taimet antavat toivoa uudesta keväästä, valosta ja lämpimästä ajasta. Saman tekee tuvan pöydälle maljakkoon tuotu pensaan tai puun oksa, joka avaa silmunsa. Tai vaikkapa omenapuun oksa, jonka yksikin avautuva kukka riittää. Siinä on ihmettelemistä.
Oman elämäni raskaina vuosina, niitäkin kun joka ihmisen taipaleelle jossakin vaiheessa mahtuu, kylvin aina kevättalvella monien kukkien ja muidenkin kasvien siemeniä pieniin astioihin sisälle itämään. Kun siemenet nousivat mustasta mullasta ja heiveröiset taimet vahvistuivat, antoivat ne aina toivoa ja luottamusta tulevaan. Meillä oli silloin suunnattomasti kukkia kesällä! Vaikka nuo raskaat vuodet ovat menneet, siementen kylväminen jatkuu yhä.
Toivoa me tarvitsemme. Sitä, joka murtaa kahlehtivan mustan kuoren elämästä, tekee ikkunan ja avaa oven sulkeutuneesta huoneesta. Sitä, että yön jälkeen tulee aamu, kylmän talven jälkeen avautuu uusi kevät. Että elämän vaikeuksien läpi kajastaa valon säde. Luottamusta siihen, että kuolemankin jälkeen avautuu uusi elämä.
Kantaako toivo tässä ajassa niin monissa vaikeuksissa kamppailevia? Ja mistä toivo tulee? Kaikki eivät voi seurata edes mustan mullan läpi työntyviä pieniä, vihreitä kasvien taimia. Tai miten me osaisimme tuoda toivoa toisille, osoittaa toivon ja tulevaisuuden antajaa. Sillä Jumala, Isämme, itse lupaa meille tulevaisuuden ja toivon. Hän, joka antaa elämän niin kasvien taimille, kuin myös meille.
