Ainakin 2000-luvulla on useimmissa, ellei kaikissa kirkon strategioissa ja muissa tavoitepapereissa asetettu kirkon kielen uudistaminen, kehittäminen ja ymmärretyksi tekeminen tavoitteeksi. Se on laajasti ymmärretty yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä kirkon elämän kehittämisessä.
Mitä sen eteen on tehty? Miten siinä on onnistuttu? Onko kirkon kielen ymmärrettävyyttä tutkittu ja testattu, kuplan eli sisäpiirin ulkopuolella?
Yritin äskettäin etsiä käyttökelpoista määritelmää yleiselle/yhtäläiselle pappeudelle ja miten se eroaa erityisestä pappeudesta. Löysin evl.fi-sivuilta tällaisen määrittelyn:
”Yhteinen pappeus
Yhteisellä (yleisellä) pappeudella tarkoitetaan sitä, että jokainen kristitty on liitetty ”kuninkaalliseen papistoon” ja Jumalan valittuun kansaan (1. Piet. 2:5, 9 Ilm. 1:6). Kaste on vihkimys yhteiseen pappeuteen. Se on osallistumista Kristuksen omaan ylimmäiseen pappeuteen. Kristityt uhraavat kuten Kristus: he antavat itsensä palveluun. Kaikki kastetut on kutsuttu Kristuksen todistajiksi.
Erityisellä pappeudella tarkoitetaan papiksi vihkimistä.”
Jäin miettimään, ketä tällainen teksti palvelee. Olisi tarpeen testata, miten kirkon tekstit jäsenten keskuudessa ymmärretään vai ymmärretäänkö mitenkään.
Reformaation yksi kulmakivistä oli kansankielen käyttöön ottaminen. Minusta se on yhä kesken ja itse asiassa sitä pitäisi tehdä koko ajan, sillä kieli muuttuu. Onkohan noita strategisia vaatimuksia kielen uudistamisesta otettu lainkaan vakavasti?
Edellä olevan kaltaisia tekstejä on kirkossa varmaan paljon. Minulle tässä konkretisoitui kysymys ymmärrettävän kielen käyttämisen välttämättömyydestä.
Suomensin sen tällaiseen muotoon: ”Yleinen eli yhteinen pappeus tarkoittaa, että jokaisella kastetulla on oikeus toimia Kristuksen todistajana ja rukoilla hänen nimessään. Papeiksi vihityillä on muun muassa koulutuksen perusteella erityisiä tehtäviä kuten sakramenttien jakaminen.”
Tuossa on varmaan paljon teologisia ongelmia, mutta noin sen ymmärsin.
Uudessa blogissa kysytään tarvitaanko selkokieltä kirkon opetuksessa.
Kaste on injektio millä annetaan kertakaikkiset lupaukset osastamme kun sinnepäin ohjataan. Ohjaus onnistuu usein huonosti jos ei luokattomasti, mutta ei ole vanhempien tai kummien vikaa.
Vanhurskauttamisoppi liittyy edelliseen ymmärryksemme kasvaessa eteenpäin iän karttuessa.
Itse ymmärrän kysymyksen oikeamielistymisprosessiin suostumisena jolloin aito katumus ja syyllisyyden asia tulevat käsittelyyn. Asia on prosessi ajassa, ja tarkemmin Itsemme kyvystä ja halusta suostua prosessiin.
Edellisessä yksi tärkeä asia on kirkon perisyntioppi mikä tehokkaasti estää omien kykyjen kuin tahdon käyttämisen henkilökohtaiseen moraaliseen harkintaan oppimisessa.
Näin kirkon oppi itsessään mitätöi henkilökohtaisen haasteen eteenpäin menossa.
Selkokieltä näin tarvittaisiin useaankin asiaan.
Lutherin mukaan kasteessa sana yhtyneenä veteen tuo iänaikaiset Armolahjat lupauksissa, mutta tarvittaisiinko myös opetusta ja hengellistä tiennäyttöä käytänteissä Itse elämisen haasteissa.
Näin kyse Lutherilla ei ole yksin vedestä, ei yksin sanasta, vaan sanasta mikä veteen yhtyneenä antaa nyt puheena olevat lahjat.
Voiko pienokaiselle antaa kasteessa valmista Uskoa tarvitsee lisävalaistusta.
Kasteen ensisijainen substanssi on antaa vastuskykyä Perkeleen viettelyksille mitkä lopullisesti voivat viedä lapsen Jumalan pelastussuunnitelman ulkopuolelle Hänen perisyntisyytensä takia.
Meillä ja katolisilla ymmärrys edellisessä ei ole sama.
Jäipähän pois, perisyntikäsitykseen liittyy preesens synnistä mitä emme voi olla tekemättä niin ajatuksin kuin päivän töin.
Tästä kirkkomme puhe nykyään todistaa harvemmin kun moinen vieraannuttaa vielä jäseninä olevia.
Miten ohueksi todistus kirkossa voi mennä on ajassa kiinni, ja siihen ei auta selkokielisempikään todistus.
Markku, aika hyvä suomennos. Kirkon kielessä on käsitteitä, joita kirkon aktiiviäsentenkään ei ole helppo selkeästi ymmärtää, saati että ne olisi mutkattomasti avattavissa ulompana oleville. Esimerkiksi vanhurskauttaminen.
Kyllä, ja juuri näin.
Kirkon kieli kertoo paljon kirkon strategiasta. Kuulin tänään radiosta erään Sanasalaisen suusta, että strategia tehdään sen tähden, että sen avulla pyritään toteuttamaan annettu tehtävä mahdollisimman hyvin.
Ei siis keksitä uutta tehtävää, vaan pyritään toteuttamaan se alkuperäinen tehtävä ja yhdistämään strategian avulla kaikki kirkon voimavarat tuon tavoitteen saavuttamiseen.
Minulle on jäänyt hiukan epäselväksi se mikä voisi olla tuollainen kirkon yhteinen tavoite.
Jos kirkolla olisi sellainen, niin kielen uudistaminen olisi varmaankin paljon helpompaa.
Silloin tiedettäisiin kenelle ollaan puhumassa.
Kirjoitin yllä näin: ”Yritin äskettäin etsiä käyttökelpoista määritelmää yleiselle/yhtäläiselle pappeudelle…” Pitäisi olla yhteinen yhtäläisen sijaan. Ajattelin yhteistä, mutta yhtäläinen lienee tullut kirjoittavaan käteen samanaikaisesta toisesta tehtävästä, joka käsitteli yhtäläistä äänioikeutta. Pahoittelen.