Alussa oli Sana. Sanat luovat ja muokkaavat totuutta yhä. Kun julkaisin Facebook-sivullani uutisen siitä, että tutkimusten valossa niin maailmalla kuin Suomessakin näyttää olevan kasvamassa uskonnottomien ja ateistien kansallismielisyys, syntyi äärimmäisen kiinnostavaa ja kiehtovaa keskustelua.
Keskustelu tihentyi lopulta Mikko Malkavaaran erittäin terävään analyysiin siitä, miten köyhä suomen kieli on kuvatessaan uskoa, uskomista, uskomuksia ja uskontoja. Kaikki termit samaa juurta, vaikka monissa muissa kielissä niiden merkityksellistä sävyeroa alleviivaavat täysin eri sanat. Esimerkiksi engalnninkielestä löytyvät sanat faith, to believe ja religion. Malkavaaran tärkeä huomio oli tämä: Suomen kielen sana ”uskoa” korostaa totena pitävää uskoa. Suomenkielessä on ikään kuin sama kysyä uskotko kummituksiin, Trumpin puheisiin tai Jumalaan, vaikka näissä kaikissa uskomisen taakse kätkeytyy hyvin erilainen käsitys totuudesta ja uskomisen luonteesta. Tämä kielen köyhyyden ongelma johtaa myös helposti kysymykseen siitä, kuinka kirjaimellisesti itse kukin voi uskoa minkäkin uskontunnustuksen kohdan.
Malkavaara kirjoittaa: ”Minun mielestäni totenapitävällä uskolla ei ole kovin paljon väliä. Uskontunnustus on kuin lippu. Ei minun tarvitse Suomeen uskoa eikä hyväksyä Suomen valtion kulloistakin politiikkaa tai kaikkien suomalaisten käyttäytymistä, mutta en voi mitään sille, että olen suomalainen, kohtalooni sidottu. Samassa mielessä ei kristityn tarvitse uskontunnustukseen yhtyessään miettiä, mitkä kohdat ovat ihan ok ja missä kohdin pitää oman uskonvakaumuksen takia sulkea suunsa. … Sana ”religion” on hyvä. Se tulee latinan sanasta ”religiere”, pitää kiinni. Tällä tavoin se ilmaisee ikään kuin kulttuuripiirin, ei todellakaan mitään henkilökohtaista tai sitä, mistä juuri minä ammennan ja mitä.”
Minut tämä keskustelu johdatti pohtimaan jälleen kerran sanaa totuus. En missään nimessä hyväksy valheiden määrittelyä vaihtoehtoisiksi totuuksiksi, mutta silti aitojakin totuuksia on erilaisia. Minulle erityisen rakas käsite on myyttinen totuus. On olemassa asioita, jotka ovat myyttisesti totta, vaikka niitä ei olisi koskaan historiallisesti tapahtunut tai ne eivät olisi fysiologisesti tai biologisesti totta. Myyttiset totuudet, tietyt tarinat elämästä, Jumalasta ja ihmsyydestä, ovat vaikuttaneet aivan valtavasti ihmiskunnan elämään – luultavasti koko sen ajan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Se on kiinnostavaa ja kiehtovaa.
Juuri eilen puhuimme vitosluokkalaisen tytön kanssa automatkalla siitä, kuinka heille oli koulussa opetettu tarina akilleen kantapäästä. Samalla puhuimme vertauskuvista ja niiden monista merkityksistä. Troijan sodan kreikkalainen sankarihahmo Akhilleus elää ja vaikuttaa edelleen, tuhansien vuosien jälkeen, vaikka kyseinen hemmo ei kai varsinaisesti ole koskaan ollut meidän yleisesti ajattelemallamme tavalla totta, olemassa.
Palatakseni alkuun, tuohon uutiseen: Gallup Ecclesiastica 2015 -kyselyssä 24 prosenttia suomalaisista ilmoitti kyselyssä olevansa uskonnottomia. Ateistiksi itsensä määritteli 16 prosenttia kansalaisista.
Mielessäni heräsi kysymys – jolla en missään nimessä halua kyseenalaistaa ihmisten oikeutta olla vakaumuksellisesti uskonnottomia: Kuinka paljon länsimaisessa ateismin ja uskonnottomuuden nousussa on kyse siitä, että ihmisten käsitys uskosta, Jumalasta ja totuudesta on niin voimallisesti kapeutunut ja köyhtynyt? Varsinkin suhteutettuna ihmisten nousseeseen koulutustasoon tämä lienee ongelma. Ja tätä miettiessäni kierryn takaisin edellisen blogini aihepiiriin: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon?
Onnittelut 50v Uudelle Tielle!
Minusta Hannu Nyman osuu siinä varsin oikeaan, että paitsi Uudessa Tiessä, myös koko herätyskristillisessä kentässä eettiset ja moraaliset kysymykset ovat saaneet suhteettoman suuren painoarvon. Tärkein tuntuu ajoittain unohtuvan.
Silti: Leif Nummelan pääkirjoituksia lukiessa ei taatusti nukahda:-)
”Eettiset ja moraaliset kysymykset ovat saaneet suhteettoman suuren painoarvon.”
Tuli tuosta Kari-Matin kommentista mieleen, että onkohan tuossa rivien välissä kommentti siitä, että laki ja evankeliumi olisivat menneet jotenkin sekaisin. Tai ainakin, että lain saarna painottuu suhteettoman paljon. Itse en ole Uutta Tietä säännölliesti lukenut, mutta tähän viittaavia ajatuksia olen havainnut joiltain muiltakin kommentoijilta.
Joka tapauksessa onnittelut 50-vuotiaalle!
Onnittelut myös minulta.
Kaikenlaisia kristillisiä lehtiä tarvitaan. Aikaisemmin minulle tuli eri piirien ja kirkkokuntien lehtiä ja sain niitä lukiessani laajan käsityksen Suomen kristillisestä kentästä. Nyttemmin en enää tilaa mitään.
”Silti: Leif Nummelan pääkirjoituksia lukiessa ei taatusti nukahda”
Ei nukahda, mutta Leif Nummela nukkuu. Ainakin jos häneltä erehtyy kysymään opillista perustaa, kuten:
http://www.seurakuntalainen.fi/kolumnit/4694/miten_helvetin_voi_valttaaa
”Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä antaa ruusujen lisäksi myös risuja toteamalla, ettei aina tunnista sitä ”epäraamatullista” kirkkoa, josta Uusi Tie toistuvasti piirtää kuvaa esimerkiksi pääkirjoituksissa.”
Yhtä lailla voidaan pitää Kansanlähetyksen toimintaa epäraamatullisena.
Kun on asetuttu opillisesti kansankirkon yläpuolelle, niin ehkä se selittää Kansanlähetyksen opillista ylemmyyden tunnetta. Ei anneta pikkusormea oppikeskusteluille, jottei pikkusormen mukana putoaisi koko Kansanlähetys norsunluutornistaan.
Onko Kansanlähetys kirkon sisällä niin kuin lestadiolaisuus?
Tapio,
mitä yhtymäkohti sinä itse näet KL:n ja lestadiolaisuuden välillä?
Mikä Kansanlähetyksen opetuksessa on pielessä muuten kuin siinä, että se neuvoo
mielenmuutokseen ja elämään pelastettuna uutta elämää?
Pidetään nyt sentään niitä SRK-laisiakin veljinä ja sisarina. He kuitenkin rakentavat Kristus- perustalle.
Kyllä kaikilla on siinä määrin heiniä ja olkia rakennelmassaan, ettei ketään voida sysiä ulos
En ole koskaan tilannut Uutta Tietä, mutta kirkkoherrana kyllä luin lehteä säännöllisesti ja myöhemminkin, missä satun sen käteeni saamaan, viime vuosina lähinnä kirjastossa. Parasta lehdessä on mielestäni nimi, Uusi Tie. Jos lehti olisi nimensä mukainen, tulisi sitä varmasti luettua. Valitettavasti lehti vain kaasuttelee eteenpäin kulkuneuvoaan peruutuspeilistä ohjaten.
”Raamattu, herätys, lähetys”. Johtotähtiin näyttää kuuluvan lisäksi omahyväisyys, omavanhurskaus ja toisten yläpuolelle asettuminen. Leif Nummela katsoo oikeudekseen olla kuin Kristus viimeisellä tuomiolla ja jakaa kirkon piispat vuohiin ja lampaisiin. Peraten mielestään rikkaruohoa Herran elopellosta.
Herätys?! Se mitä Uudelta Tieltä ja koko uuspietistiseltä liikkeeltä odotan on, että se kävisi rajaa pelagiolaisuuteen ja semipelagiolaisuuteen. Jo lapsena kuuntelin, kuinka piti tehdä ratkaisu, valita Jeesus, jättää maailma ja tulla Jeesuksen luo. Jättää tänä iltana elämänsä Jeesukselle. Nostaa ylös kätensä tai siirtyä teltan etuosaan.Tätä herätyshuutoa huusivat nimenomaan viidennen herätysliikkeen matkasaarnaajat. Siinä ei paljon jäänyt tilaa Jumalan työlle, kaikki tapahtui siinä teltassa ”nyt, tänä iltana” ja ratkaisun kaikki avaimet olivat herätystelttaan tulleen kuulijan kädessä. Jätä taakse syntielämäsi ja astu pyhien joukkoon.
Onhan Uudella Tiellä suuri merkitys siinä, että se avaa palstansa ja nettisivunsa uskoon pukeutuvalle aggressiivisuudelle. Piispojen eroa ja erottamista ei vaadi vain Leif, vaan myös hänen opetuslapsensa. Tämä ryhmäkunta vaikuttaa myös kirkolliskokouksessa, mutta samalla se on perustanut ev.lut. kirkon rinnalle Uuden Kirkon, jossa uskovaiset ovat turvassa demokratialta, ”kirotulta kansalta”
Seurakuntalainen.fi-sivusto valitettavasti sallii uskonnollisen aggressiivisuuden. Uudesta Tiestä en sitä ole löytänyt (en itse kuulu Kansanlähetykseen enkä ylipäänsä viidesläisyyteen). Samanlaista uskoon pukeutuvaa aggressiivisuutta löytää valitettavasti myös joidenkin Tulkaa Kaikki-liikkeen edustajien puheenvuoroista ja kommenteista.
On Heikki tietysti siinä oikeassa, että tuo jo Muroman ajoista vaikuttanut patistaminen ”ratkaisuun” sopii todella huonosti luterilaisuuteen, joskin sitä viime vuosikymmeninä on pyritty häivyttämään, etenkin Raamattuopiston piirissä.
Heikki Palmu :”Jo lapsena kuuntelin, kuinka piti tehdä ratkaisu, valita Jeesus, jättää maailma ja tulla Jeesuksen luo. Jättää tänä iltana elämänsä Jeesukselle. Nostaa ylös kätensä tai siirtyä teltan etuosaan.”
Yhäkin luen vähän hämmästyneenä näitä kommentteja, kun lapsena eteen ei todellakaan koskaan tullut ratkaisun hetkeä, jolloin olisi pitänyt valita Jeesus. Olen joskus sanonutkin, että ”en tullut uskoon, vaan usko tuli minuun” ja saanut ”oikeaoppisilta” kuulla, että tuo usko ei ole ollenkaan lähtöisin Jumalasta.
Minuakaan ei ole koskaan pakotettu valitsemaan Jeesusta tai mitään muutakaan uskon kohdetta.
Kuten Tuulakin toteaa ”Usko tuli minuun”. Minä en tosin ole kokenut sitäkään, että joku olisi väittänyt minulle, että uskoni ei ole lähtöisin Jumalasta. Olen aina kelvannut semmoisena uskovaisena kuin olen.
Ihan posketonta. Kansanlähetyksen pitäisi vetää rajaa pelagiolaisuuteen. Vetäisivät viisaat neuvojat ensin itse rajaa antinomismiin ja piittaamattomuuteen, niin jotain perspektiiviä olisi vielä kirkollamme.
Minusta Leif Nummela erottaa hyvin lain ja evankeliumin. Mikä siinä rassaa?
Lefalle esitetty syytös kirkon yläpuolelle asettumisesta on ihan tuttua.
Samanlaista se on harhaisessa herätysyhteisössä kun joku seurakunnasta alkaa peräämään raamatullisuutta opetuksessa.
”Lefa on ihan hyvä, hän on meikäläisiä. Hän on raamatullinen ja tunnustuksellinen. Siksi hän voi ihan kevyesti nousta harhaoppisten piispojen yläpuolelle ja ojentaa heitä. Turha on viisaitten tulla neuvomaan. Se joka sanoo, on ite. Tekisivät ite parannusta omista synneistä. Kirkon rappio johtuu heistä, ei se meistä johdu. Siksi meidän on pitänyt perustaa tämä uskovaisten kirkko ja itse pienellä porukalla valita sille piispat. Se on täysin Tunnustuskirjojen ja korkeasti kunnioitetun tohtori Martinin mukainen. Posketontya on meitä syyttää mistään, kyllä vika on kokonaan muissa, nimittäin heikäläisissä. Ja jos et sitä usko, otetaan Tunnustuskirjat ja Lutherin kootut esiin. Täältä pesee.”
salme Kaikusalo :”Minä en tosin ole kokenut sitäkään, että joku olisi väittänyt minulle, että uskoni ei ole lähtöisin Jumalasta. Olen aina kelvannut semmoisena uskovaisena kuin olen.”
Meitä on moneen junaan. Esim.henk. koht olen jo ”ammoisina aikoina” saanut kuulla olevani ”myrkkysieni” lähinnä siksi, että puolisoni kanssa kiinnitimme huomiota seurakunnan luottamushenkilöiden päätöksentekoprosessissa ilmenneisin epäkohtiin. Taloustietämystämme pidettiin liian maallisena, eikä sitäkään hyväksytty, että ns. hengellisen regimentin asioissa olimme kirkkoherran tukena.
Nyt tilanne on sitten se, että henk.koht. en voi seksuaalivähemmistöjen rakkauden (agape) ja myös heteroseksuaalien ehkäisyn ja lailliset abortit sekä myös puolisoni laillisen harrastuksena hyväksyvänä olla ainakaan joidenkin evl.pappien mielestä muuta. kuin ”vaarallisinta mitä maa päällään kantaa” ja lailliset abortit hyväksyvänä myös ”murhaaja”. So ist es im Lande der Zwerge.
Onneksi olkoon Kansanlähetykselle. Tällä sivustolla on paljon agressiivisuutta: ollaan ylhäällä, ollaan alhaalla, ollaan oikeassa ja väärässä. Olemme henkilökohtaisesti syntisiä ja vastaamme omista synneistämme. Minua on henkilökohtaisesti ilahduttanut se, että Kansanlätys pitää kirkkaasti esillä muuttumatonta Jumalan sanaa.Tulkinnat ovat sitten oma asiansa. Ei niistä pidä vetää hernettä nenäänsä.
TAUNO, Hyvä Veli,
emme ole kai koskaan tavanneet, mutta olemme kumpikin olleet paimenina samassa seurakunnassa, myös minulle rakkaalla Suomenniemellä.
Aggressiivisuutta on ja esiintyy, kuuluuhan se ihmisluontoon. Melkein järkytyin, miten paljon sitä oli seurakuntalainen-palstoilla, joihin tämä blogi neuvoi menemään. Mm. kehotettiin keräämään adressia Kari Mäkisen erottamisen puolesta. Eikö UusiTie / Leif Nummela ole myös ahkeroinut tässä piispojen erottajien joukossa? Raamatullisesti vai epäraamatullisesti, Jumala yksin tietää.
Mutta, ihan totta, kaikkien meidän pitäisi tehdä parannusta omista eikä naapurin synneistä. En ole koskaan sanonut itseäni synnittömäksi tai kohottautunut hengellisten isien yläpuolelle, heitä erottaakseni – se olisi minusta itsensä korottamista ja tekopyhyyttä. Kaikkea hyvää Tauno. Vieläkö Vaalassa? vai missä oletkin.
Onnea ja siunausta Uusi Tie -lehdelle ja myös Kansanlähetykselle. Luen aina mielenkiinnolla Uusi Tie -lehden. Se on sata kertaa kiinnostavampi kuin esim. kansankirkon seurakuntalehti, joka tippuu paikallisena ilmaisjakeluna postilaatikosta. Olen lukenut em. seurakuntalehteä useita kertoa läpi, mutta monesti olen saanut huomata, ettei sen sivuilta löydy sen enempää lakia kuin evankeliumiakaan. Pappien saarnoissakin puheet oikeasta ja väärästä liikkuvat usein niin abstraktilla tasolla, etteivät ne tule kohti ja puhuttele.
Uusi Tie -lehti on mielestäni onnistunut Leif Nummelan johdolla konkretisoimaan lain ja evankeliumin saarnaa tähän aikaan ja sen kysymyksiin. Moni ei toki pidä siitä, koska lain saarna satuttaa osuessaan kohti. Näin toimiessaan Uusi tie -lehti toimii kuitenkin suolana moraalisesti mätänevän aikamme keskellä. Sehän on suolan tehtävä, mm. hidastaa mätänemistä. Evankeliumi on puolestaan valo ja elämä kuolleista. On hienoa, että Uusi Tie saa olla ennenkaikkea evankeliumin ääni. Olin kuulemassa erään kerran Kansanlähetyksen työntekijän opetusta mediakäyttäytymisestä. Hän alleviivasi meille kuulijoille, että ilosanoma syntien anteeksiantamuksesta on hyvä tuoda jokaiseen median haastatteluun. – Jatkakaa Hyvällä tiellä, Uudella tiellä, joka on Jeesus Kristus.
Katkeraa on viha!
Kansanlähetys on kirkkomme lähetysjärjestö ja ilman muuta uskoville he ovat ”meitä”, sisaria ja veljiä Kristuksessa.
31.10.1517
Syvästi huolissaan Luther kirjoittaa ilmeisen epäröinnin jälkeen kirjeen Mainzin arkkipiispa ALBRECHTILLE ane¬kaupan haitallisesta vaikutuksesta teologiaan ja sielunhoitoon. ”Valitan sitä väärää käsitystä, jonka köyhä, yksinkertainen ja raaka kansa siitä saa…onnettomat sielut uskovat…kun he vain lunasta¬vat anekirjeen, ovat he autuudestaan varmoja. Voi hyvä Jumala, niin johdatetaan, rakas isä, Teidän huomaanne uskotut sielut kuo¬lemaan…