Alussa oli Sana. Sanat luovat ja muokkaavat totuutta yhä. Kun julkaisin Facebook-sivullani uutisen siitä, että tutkimusten valossa niin maailmalla kuin Suomessakin näyttää olevan kasvamassa uskonnottomien ja ateistien kansallismielisyys, syntyi äärimmäisen kiinnostavaa ja kiehtovaa keskustelua.
Keskustelu tihentyi lopulta Mikko Malkavaaran erittäin terävään analyysiin siitä, miten köyhä suomen kieli on kuvatessaan uskoa, uskomista, uskomuksia ja uskontoja. Kaikki termit samaa juurta, vaikka monissa muissa kielissä niiden merkityksellistä sävyeroa alleviivaavat täysin eri sanat. Esimerkiksi engalnninkielestä löytyvät sanat faith, to believe ja religion. Malkavaaran tärkeä huomio oli tämä: Suomen kielen sana ”uskoa” korostaa totena pitävää uskoa. Suomenkielessä on ikään kuin sama kysyä uskotko kummituksiin, Trumpin puheisiin tai Jumalaan, vaikka näissä kaikissa uskomisen taakse kätkeytyy hyvin erilainen käsitys totuudesta ja uskomisen luonteesta. Tämä kielen köyhyyden ongelma johtaa myös helposti kysymykseen siitä, kuinka kirjaimellisesti itse kukin voi uskoa minkäkin uskontunnustuksen kohdan.
Malkavaara kirjoittaa: ”Minun mielestäni totenapitävällä uskolla ei ole kovin paljon väliä. Uskontunnustus on kuin lippu. Ei minun tarvitse Suomeen uskoa eikä hyväksyä Suomen valtion kulloistakin politiikkaa tai kaikkien suomalaisten käyttäytymistä, mutta en voi mitään sille, että olen suomalainen, kohtalooni sidottu. Samassa mielessä ei kristityn tarvitse uskontunnustukseen yhtyessään miettiä, mitkä kohdat ovat ihan ok ja missä kohdin pitää oman uskonvakaumuksen takia sulkea suunsa. … Sana ”religion” on hyvä. Se tulee latinan sanasta ”religiere”, pitää kiinni. Tällä tavoin se ilmaisee ikään kuin kulttuuripiirin, ei todellakaan mitään henkilökohtaista tai sitä, mistä juuri minä ammennan ja mitä.”
Minut tämä keskustelu johdatti pohtimaan jälleen kerran sanaa totuus. En missään nimessä hyväksy valheiden määrittelyä vaihtoehtoisiksi totuuksiksi, mutta silti aitojakin totuuksia on erilaisia. Minulle erityisen rakas käsite on myyttinen totuus. On olemassa asioita, jotka ovat myyttisesti totta, vaikka niitä ei olisi koskaan historiallisesti tapahtunut tai ne eivät olisi fysiologisesti tai biologisesti totta. Myyttiset totuudet, tietyt tarinat elämästä, Jumalasta ja ihmsyydestä, ovat vaikuttaneet aivan valtavasti ihmiskunnan elämään – luultavasti koko sen ajan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Se on kiinnostavaa ja kiehtovaa.
Juuri eilen puhuimme vitosluokkalaisen tytön kanssa automatkalla siitä, kuinka heille oli koulussa opetettu tarina akilleen kantapäästä. Samalla puhuimme vertauskuvista ja niiden monista merkityksistä. Troijan sodan kreikkalainen sankarihahmo Akhilleus elää ja vaikuttaa edelleen, tuhansien vuosien jälkeen, vaikka kyseinen hemmo ei kai varsinaisesti ole koskaan ollut meidän yleisesti ajattelemallamme tavalla totta, olemassa.
Palatakseni alkuun, tuohon uutiseen: Gallup Ecclesiastica 2015 -kyselyssä 24 prosenttia suomalaisista ilmoitti kyselyssä olevansa uskonnottomia. Ateistiksi itsensä määritteli 16 prosenttia kansalaisista.
Mielessäni heräsi kysymys – jolla en missään nimessä halua kyseenalaistaa ihmisten oikeutta olla vakaumuksellisesti uskonnottomia: Kuinka paljon länsimaisessa ateismin ja uskonnottomuuden nousussa on kyse siitä, että ihmisten käsitys uskosta, Jumalasta ja totuudesta on niin voimallisesti kapeutunut ja köyhtynyt? Varsinkin suhteutettuna ihmisten nousseeseen koulutustasoon tämä lienee ongelma. Ja tätä miettiessäni kierryn takaisin edellisen blogini aihepiiriin: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon?
>>>Siksi meidän on pitänyt perustaa tämä uskovaisten kirkko ja itse pienellä porukalla valita sille piispat>>>
Ei taida olla ihan asiallista pistää tätäkään Kansanlähetyksen piikkiin.
Onko todella parempi että kaikki ovat väärässä kuin että yksi on oikeassa?
JORMA,
ei vain kunnioitettu tohtori Martti Luther puhunut yksinkertaisesta kansasta. Kai muistat Johanneksen evankeliumin kohdan, jossa myös puhutaan kansasta: ”Mutta tuo kansa, joka ei lakia tunne, on kirottu.” Ja varmaan muistat senkin, kuka niin sanoi.
Nyt siis seurakuntalainen-nettisivustoilla esiintyy kristittyjä, jotka eivät asetu vain ”kirotun kansan”, vaan myös kirkkomme hengellisten johtajien yläpuolelle, vaatien heidän erottamistaan. Mitä sinä näistä aggressiivisista puhujista sanot? Ovatko he meikäläisiä vai heikäläisiä? Ovatko sinulle heikäläisiä toiset kirkkomme jäsenet? Vai minkälaista rajanvetoa sinä kannatat?
Onko Sanan, siis Raamatun mukaista rakentaa viholliskuvia ja hyökätä nimeltä mainiten hengellisten johtajien kimppuun? Jos jonkun lehden pääkirjoitukset ovat tällaista vihankylvöä, ei se ehkä nukuta, mutta saattaa välillä väsyttää.
PETRI,
ketkä ”kaikki” tässä keskustelussa ovat väärässä? Ja kuka ”yksi” on mielestäsi oikeassa? Ettei vaan rajalinjaksi taas tulisi tuo meikäläiset ja heikäläiset? Tai Kansanlähetys ja kirkon papit ja piispat?
Onko todella niin, että minun kirjoitukseni on antanut sinulle inspiraation kirjoittaa
niin kuin kirjoitat, Heikki Palmu?
En kysy tätä asiaa ensimmäistä kertaa, ja olen ymmälläni.
Poimimani Luther-anekdootin pointti ei ole ollenkaan kansa, ei kaksinkertainen eikä yksinkertainen kansa.
Viestin idea on ihan joku muu asia.
Se on Lutherin kirje piispalleen, kohteliaaseen sävyyn ilmaistu huoli.
Seuraava kirje oli vähemmän kohtelias.
Mielestäni tämä anekdootti oli oiva vastaus sille, mitä sinä kirjoitit Nummelasta. Se osoitti mahdolliseksi sen minkä sinä tuomitset mahdottomana.
Viestiäsi viholliskuvista en ymmärrä, Sorry. Minulla ei ole vihollisia, muuta kuin tässä merkityksessä:
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef 6:12)
Heikki Palmu:
”..Nyt siis seurakuntalainen-nettisivustoilla esiintyy kristittyjä, jotka eivät asetu vain “kirotun kansan”, vaan myös kirkkomme hengellisten johtajien yläpuolelle, vaatien heidän erottamistaan…”
– Ei ne mitään hengellisiä johtajia ole, vaan virkamiehiä.
Onnea ja Jumalan siunausta kirkkomme rakkikoiran virkaa hoitavalle Uusi Tie -lehdelle!
Ylen nettiuutisten sivuilta poimittu kirkosta eroamisuutiseen liittyvä toimittaja Antti Laakson näkemys kirkon opista:
”Oppiin kuuluu muun muassa usko maailman ja ihmisen luoneeseen kaikkivaltiaaseen Jumalaan, ruumiin ylösnousemukseen, kuolemanjälkeiseen elämään ja Jeesuksen ihmetekoihin. Helvetti on nykyään enemmän konservatiivien heiniä, liberaalimpien oppikäsityksessä se painuu taka-alalle.”
Tästä puuttuu ydinsanoma: Jeesus ei tehnyt pelkästään ihmetekoja vaan sovitti koko maailman synnit, jotta kaikilla, jotka uskovat Jeesukseen olisi kuolemansa jälkeen tie auki iankaikkiseen elämään taivaassa.
Tätä uskoa Uusi Tie lehti pitää selkeästi esillä.
Jumalan sana vaikuttaa aina kahdella tavalla, joko parannuksen tai pahentumisen.
JORMA OJALA piti poskettomana esitystäni, että Kansanlähetys vetäisi rajaa pelagiolaisuuteen ja kehotti samalla ”viisaita neuvojia” itse vetämään rajaa harhaoppeihin päin.Välillä Ojala huokasi: ”Katkeraa on viha!” Kenen vihasta puhut? Seurakuntalainen-sivuston piispanerottajien vihasta vai jonkun muun?
Sitten Jorma Ojala ei pidä asiallisena, että liitän Kansanlahetykseen kaksi pienen joukon huutoäänestyksellä piispan virkaan valittua, Väisäsen ja Soramiehen. Miten niin? Matti Väisänen toimi Kansanlähetyksen pääsihteeriunä yli 20 vuotta ja Risto Soramies lähes 40 vuotta Kansanlähetyksen lähetystyöntekijänä. Sitä en tiedä, kuka heidän ja pappien palkat maksaa, mutta kytkös Kansanlähetykseen on kyllä varsin selvä ja kiistaton.
Ojalan Luther-anekdootin rinnalle asetin evankelistan sanan Jeesuksen vastustajilta, kuinka he moittivat lakia ymmärtämätöntä ja kirottua kansaa.
Jos taistelu ei ole verta eikä lihaa vastaan, oikeasti, kuinka Seurakuntalainen-sivuston aggressiivinen vihankylvö sitten kohdistuu nimeltä mainittuihin kirkon piispoihin? Voisitko tätä vähän minulle selvittää? Jos olet katkeraa vihankylvöä vastaan, etkö sitten kohdista sitä myös omiin hengenheimolaisiisi?
Koetin näköjään Palmulle ihan turhaan selventää, mitä Luther-sitaattini tarkoitti.
Olen kaikkea hengellistä vihaa vastaan.
Totuuden voi toki asioista sanoa, ja nuhdellakin sopii. Sehän KL:ssakin´.
MARKKU RUSTHOLKARHU,
leimakirveelläkö sinä selviät ongelmastasi? Kirkon piispat eivät sinusta olekaan hengellisiä johtajia, vaan virkamiehiä. Siis ”heikäläisiä”, melkein kuin vihollisia? No, sanoohan Sana: joka ei omistaan huolta pidä, on pakanaa pahempi.
Mutta oletko sinä sillä oikealla puolella? Sinultako sitä kysytään vai keneltä?
Toivon, että kirkko pitää jatkossa huolta kaikista omistaan, niin konservatiiveista kuin libetaaleista ja ihan taviksista, että kaikki kirkon jäsenet suostuvat saman kirkon jäseninä saman Kristuksen yhteyteen ja myös yhteyteen toinen toisensa kanssa.
”Jos me valkeudessa vaellamme , niin meillä on yhteys keskenämme-” Kristus on maailman valkeus, ei sukupuolineutraaliavioliittolaki, ei papin sukupuoli tms.