Totuus ja rakkaus

 

Yöstä yöhön matka käy

Milloin suora milloin ei

Samaa tietä kulku vei

Aamulla ennen auringon nousua liikkeelle lähdimme

Kaupungin suuren liikenteen ruuhkia välttämään ehdimme

Päivälepo kesken matkaa

Sitten jälleen jaksoi jatkaa

Illan lepo nuotiolla

Kylän torin aukiolla

Vähää ennen puolta yötä

Vastaanoton ilon myötä

Perille me saavuimme

Huolen hattaraa ei näy.

Norjalaisten lähettien luona saimme yöpalan. Sen jälkeen me Coletten kanssa kävimme yöpymään.  Pitkän matkan jälkeen uni maistui ja aamu koitti.  Hyvin nukutun yön jälkeen useamman päivän  kurssin pito alkoi.

Ajatusten selkeys ja sanojen sovittaminen kuulijoiden tasolle on opetuksessa oleellista.  Tähän pääsemiseksi saa kilvoitella koko elämänsä.  Täydelliseksi tässä ei tule koskaan. Jotakin ratkaisevaa on kuitenkin mennyt perille, jos oppilaat ovat kohdanneet aidon ihmisen.

Mengissä oppilaani olivat lähtöisin hyvinkin erilaisista oloista. Heitä oli monista eri heimoista. Heidän elämänsä vaiheet myös vaihtelivat perhe perheeltä.  Oli sellaisia, jotka olivat saaneet käydä läpi hyvinkin rankkoja elämäntilanteita, ja myös sellaisia joiden elämä oli valoisampaa.   Yhteistä heillä kaikilla oli se, että he olivat seurakuntien saarnaajia, jotka olivat tulleet saadakseen lisää oppia seurakuntiensa hoitamiseen.  Minä opetin näitä saarnaajia ja Colette heidän vaimojaan.

Viisaus koko elämän ohjeena

Sirakin kirja on viisaan miehen kirjoittama. Hänelle viisaus oli enemmän kuin vain tietoa joistakin ulkonaisista asioista.  Viisaus vaikuttaa koko ajatteluun. Tämä puolestaan ohjaa koko elämää.

Tekstissämme viisaudesta nostetaan esille erityisesti mielen suuntaaminen totuuteen ja oikeaan elämän asenteeseen. Selkeästi mielletyt ja harkitut ratkaisut ohjaavat ihmisen sanoja ja sen mukana kaikkea käyttäytymistämme.

Ajattelun käyttö vilpillisiin ja kieroileviin pyrkimyksiin tuomitaan mitä jyrkimmin.  Terveen opin ja viisauden tavoitteena on kaikenlaisesta synnillisyydestä erillään pysyminen.  Jumalan tahdon etsiminen elämän johtotähdeksi on tavoitteena. Jumalan kunnian esille tulo on päämäärä.

Todellinen viisaus vaikuttaa kaikkeen elämässä.  Elämän suunta pysyy oikeassa kurssissa.  Sirakin viisaus ei ole vain joidenkin tiedon palasten hallinnassa, vaan koko ihmisen ojentautumista Jumalan oikeudenmukaisuutta kohti.  Silloin viisaus tuottaa parhaat hedelmänsä, kun ihminen ymmärtää välttää syntiä ja valheellista elämää ja sen sijaan pyrkii kaikessa Jumalan tahdon toteuttamiseen jokaisena elämänsä päivänä.

Jumalan vanhurskaus on kutsu vanhurskaaseen elämään

Sirakin kirjassa Jumalan vanhurskaus on kokonaisvaltainen Jumalan huolenpito omasta kansastaan. Koko kansa on hänen hallintovaltansa alla,  hänen apunsa hoidossa, hyvyytensä osallisuudessa.  Koko kansaa koskee hänen armonsa ja rakkautensa rajaton suuruus. Hän on kaikkivaltias Isä, joka pitää  huolta lapsistaan, omasta kansastaan, sydämensä kalleimmasta aarteestaan.

Tämä Jumalan lahjoittama vanhurskaus puolestaan kutsuu meitä, hänen omiaan elämään kutsumuksensa mukaisesti.   Toteuttaa ihmisten välisissä suhteissa toinen toisensa kunnioittamista ja armahtavaisuutta, rehellisyyttä ynnä totuudellisuutta, siinä on meidän osamme Jumalan kansan jäseninä, Taivaan Isän suuren rakkauden heijastaminen toinen toisellemme.

Jotta tähän pääsemme,  pitää torjua valhe ja vilppi,  toisiimme  suunnattu pahuus ja vihamielisyys. Sen sijaan elämä totuudessa ja rakkaudessa  olkoon pyrkimystemme suunta ja sisältö.   Hallitkoon elämäämme.

SUNNUNTAI 5.3.2023

2. paastonajan sunnuntai (Reminiscere)

Rukous ja usko

Sunnuntain apokryfiteksti Sir. 23:1–12

Herra, minun isäni, elämäni valtias!
Älä jätä minua huulteni halujen varaan,
älä anna minun hairahtua niiden takia.
Kunpa joku vartioisi ajatuksiani vitsa kädessä
ja tiukasti ohjaisi mieltäni viisauteen!
Silloin suuni saisi tietää, koska erehtyy,
eikä aina olisi valmiina synnintekoon.
Muutoin erehdyn entistä useammin
ja syntieni määrä kasvaa kasvamistaan,
kunnes muserrun vastustajieni nähden
ja tuotan iloa vihollisilleni,
joiden on turha odottaa laupeuttasi.

Herra, minun isäni, elämäni Jumala!
Pidä julkeus poissa katseestani
ja himot loitolla minusta.
Älä anna minun langeta mässäilyyn ja irstailuun,
älä jätä minua hillittömien mielitekojeni valtaan!

Kuulkaa, poikani, mitä opetan suun hallinnasta;
joka noudattaa sanojani, välttää ansat.
Omat huulet vievät syntisen satimeen,
omiin puheisiinsa ylimielinen pilkkaaja kompastuu.

Älä totuta suutasi vannomiseen,
älä tavan takaa lausu Pyhän nimeä.
Niin kuin orja, jota pitkään kuulustellaan,
ei selviä mustelmitta,
niin ei sekään, joka yhtenään vannoo Herran nimeen,
pysy puhtaana synnistä.
Joka vannoo usein, tekee syntiä usein,
ja vitsaus vitsauksen jälkeen lyö hänen kotiaan.

Jos hän vannoo kevytmielisesti,
hän saa synnistään rangaistuksen,
jos hän vannoo mutta lyö laimin valansa,
hän tekee syntiä kaksin verroin,
ja jos hän turhaan vannoo valan,
hän ei vältä tuomiota
vaan onnettomuudet koettelevat hänen kotiaan.
On sanoja, jotka ovat kuin kuolema –
älköön niitä lausuttako Jaakobin suvun mailla!
Hurskas ihminen karttaa niitä
eikä heittäydy syntien valtaan.

  1. Matias Roto mitä on mielestäsi huono hedelmä, onko se kun saman kirkon jäsenet tappavat toisiaan (eikö moskovan ortodoksinen kirkko ole myös ainakin osittain ukrainan kirkon kanssa sama)?

    Siis et ”taida” huomata että hyökkääjä on siis samaa kirkkoa kuin puolustaja?

    • Ari

      Kiitos kommenteistasi.

      Mistä olet saanut kuvitelmasi, etten muka olisi tiedostanut Ukrainan ja Venäjän kuuluvan samaan ortodoksiseen uskonsuuntaan. Pienenä, aivan pienenä, tosi pikkuriikkisenä vihjeenä, ikään kuin kuiskauksena korvaasi, voinen kertoa, ettei sinun tarvitse olla huolissasi slaavilaisen kulttuurin tietämykseni määrästä. Tämän vuoden aikana olen lukenut tekstiä ainakin murusen verran 12 eri slaavilaisella kielellä. Tänään kuuntelin ukrainan kielellä Roomalaiskirjeen äänikirjana. Eilen palautin yhden ukrainankielisen kirjan kirjastoon ja tällä hetkellä mulla on neljäkin ukrainankielistä kirjaa lainassa kirjastoista. (Tänään olen vaihteeksi lukenut yhden ranskankielisen kirjan.)

      Sitten itse viestisi asiaan

      Juuri tämä mielettömyys, että Venäjä, jonka kirkko on kuin tytärkirkko Ukrainen äitikirkolle, hyökkää Ukrainan kimppuun. Tämähän on kulttuurinen skandaali.

      Venäjän kääntymyshän tapahtui Kiovan viikinkitaustaisen ruhtinaan Vladimirin hovissa, kun hän otti kasteen vuonna 988 jKr. Tämä on meidän itäisen naapurimaamme kristinuskoon kääntymyksen ratkaiseva hetki. Tuolta Kiovasta käsin ortodoksinen uskonto on sitten levinnyt ympäri Venäjän keisarikunnan ja tullut meille Suomeenkin asti. Turkuhan on aikaisemmin ollut Novgorodin kauppiaitten kauppa-asema.

      Kirkkopoliittiset seikat ovat vaikuttaneet, että Ukrainassa on kolmekin eri ortodoksista kirkkoa. Mutta tämä ei vähennä Venäjän hyökkäyksen mielettömyyttä.

      Tämä mielettömyys on sitäkin räikeämpää, että vielä vuosituhannen alussa Putin Ukrainalaisten kanssa keskustellessaan oli maininnut Ukrainan ja Venäjän olevan hyviä ystäviä, koska molempia yhdistää yhteinen ortodoksinen uskonto.

      On siis kaksi mahdollisuutta. Joko Putin on pelannut kaksinaamaista peliä sanomalla muuta kuin mitä oli suunnitellut tai sitten ratkaisevasti muuttanut suhtautumistaan jälkeen päin. Tulokset joka tapauksessa ovat todella surullisen mielettömiä.

    • Ari

      Kiitos kysymästä.

      Olen elänyt Jumalan lapsena jo sota-aikana saamastani kasteesta alkaen.

      Kastehan antaa meille autuuden, koska siinä meidät otetaan Jumalan lapsiksi, niin että voimme sydämemme suurena ilona turvallisesti kutsua Jumalaamme Taivaan Isäksi.

      Siksi myös mitä suurimmalla innolla pyrin opiskelemaan Jumalan puhetta, kun hän on meille antanut oman sanansa meidän uskoamme, toivoamme ja rakkauttamme vahvistamaan ja rohkaisemaan.

      Muista että Jumalan yhteydessä elää vain se joka on hänen ruumiinsa eli kirkon jäsen, Kirkkohan on Jumalan kansa, jonka Pyhä Henki on Jumalan yhteyteen kutsunut pyhän kasteen välityksellä ja Herran pyhällä ehtoollisella alati meitä ruokkii sekä Jumalan sanalla innostaa ja kannustaa elämään Jumalan tahdon mukaisesti.

    • Ari

      Kun me otamme ihmiskunnan lankeemuksen todesta, niin silloin myös on otettava todesta se, että kaikista hyvistä pyrkimyksistä huolimatta yhteiskunnan on suojeltava jäseniään elämää turmelevilta voimilta. Siksi tarvitaan järjestystä ylläpitävää väkeä ja myös asevoimia kotimaata puolustamaan.

      Mikäli näitä ei olisi, niin väkivaltaiset ja turmiota tuottavat voimat ensi tilassa turmelisivat kaiken elämisen edellytykset koko maailmasta.

      On muistettava latinankielinen sanonta: ”Sī vīs pācem, parā bellum”, ”Jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan.”
      Tämä ajatus sisältyy jo kuuluisan kreikkalaisen filosofin Platonin teokseen ” Lait ” , kreikaksi ” Νόμοι ” , ” Nomoi ”, ja latinaksi tehdyssä käännöksessä ” Leges ”.

    • Ari

      Jotta huomaisit apostoli Paavalin asenteen esivaltaan, niin palautan mieleesi Roomalaiskirjeen 13. luvun.

      Koska olet lukenut saksaa jo koulussa ja jopa sen kirjoittanut ylioppilaskirjoituksissa, niin kerronpa sinulle Kuopion piispana vuosina 1996 – 2012 toimineen Wille Riekkisen tehneen luvusta eksegeettisen väitöskirjansa vuonna 1980.

      Römer 13: Aufzeichnung und Weiterführung der exegetischen Diskussion, von Vilho Riekkinen. 1980. (väitöskirja)

      Voidaksesi vielä uudelleen kerrata Roomalaiskirjeen 13. luvun tekstin panen tähän myös suomeksi viitteen tuohon lukuun

      https://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikahaku&kaannos=fi-38&kokoluku=1&hakuehto=roo+13

    • Matias Roto juuri todistat mistä on uskosi peräisin, siis tuot esille Platonin ajatelmia, miksi et Jeesuksen?

      Kuinka voit sovittaa ”kotimaan puolustamisen” Jeesuksen sanoihin?

      Minulle Isän maa on taivasten valtakunta eikä sitä puolusteta väkivallalla, yrittikö Jeesus ”pelastaa” juutalaisia vieraan vallan alta kansana vai julistiko Hän yksittäisten ihmisten pelastusta parannuksen kautta?

    • Ari

      Kiitos kommentistasi

      1) Meidän länsimainen sivistyksemme on rakentunut sekä kreikkalaisen että juutalaisen perinnön lähtökohdista käsin. Pyhässä Paavalissa nämä molemmat kulttuurimme osa-alueet jo olivat personoituneet. Toisaalta hän oli saanut korkeimman mahdollisen juutalaisen koulutuksen Gamalielin oppilaana ja toisaalta hänen kreikkalaisen oppineisuutensa taso oli niin suuri, että häntä pyydettiin luennoimaan Areiopagille.

      Ota huomioon myös se että Vapahtajamme maanpäällisen kauden aikana Pyhällä maalla asui arameaa puhuvia juutalaisia noin 1,5 miljoonaa juutalaista, mutta yksistään Rooman valtakunnassa asui noin 7 – 9 miljoonaa kreikkaa puhuvaa juutalaista. Niinpä kreikankielinen Septuaginta käännös oli tuon ajan yleisimmin käytetty Raamattu. Kreikkalainen kulttuuri siis oli myös tuon ajan juutalaisten yleisin kulttuuriympäristö.

      Näin ollen joidenkin ajatusten esille nostaminen kreikkalaisista lähteistä ei ole suinkaan meidän kulttuurimme perinteessä mitään ”vieraslajien” suosimista.

      Toinen asia on että Platonin uskonto ei ole minun uskontoni. Minä olen Jeesuksen Kristuksen oma ja siksi myös hänen armonsa ja rakkautensa on minun elämäni perusta.

      2) Jeesuksen ajan poliittinen tilanne oli sellainen, että Juudea kuului Syyrian hallintoalueeseen Rooman imperiumin vallan alaisuudessa. Paavali puhuu siis esivallasta puhuesaan oman kansansa korkeimman poliittisen vallan käyttäjänä. Paavali itse oli Rooman kansalainen. Hän, syntyperältään aito juutalainen, siis puhuu Rooman esivallasta oman kansansa esivaltana.

      Jeesus paransi roomalaisen sadanpäämiehen eli siis upseerin lapsen etätyönä. Sanoipa tuon jälkeen, että tämän roomalaisen upseerin usko oli jopa suurempi kuin hänen oman kansansa juutalaisten usko.

      Matteuksen evankeliumi:

      8:10 Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa. 8:11 Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;

      Sakkeus oli roomalaisten asiamies veronkannossa. Hän oli publikaani eli verovuokraaja, siis sellainen, joka maksoi kaupungin verot etukäteen Rooman vallalle ja sai sitten valtuudet kerätä paikalliset verot, erotus oli hänen palkkansa. Hän kohtasi Jeesuksen Jerikossa, mutta toimi myöhemmin Pietarin matkoilla työparina ja viimein Kesarean piispana, ensimmäisenä. Hänen seuraajansa Kesarean piispan virassa oli roomalainen upseeri Kornelius, jonka kääntymys kerrotaan Apostolien teoissa luvussa 10.

      3) Jeesus ei suinkaan ajanut näitä roomalaisen esivallan ihmisiä luotaan, vaan päin vastoin, nämä kerääntyivät hänen luokseen hänen opetustaan kuulemaan. Hän jopa puolusti näitä, kun nirppanokat ryhmäpukarit syyttivät häntä, kuten kerrotaan Luukkaan evankeliumin luvussa 15. Monin vertauksin Jeesus kertoi, ettei näitä hänen luokseen tulleita saanut millään muotoa syrjiä, vaan heillä on lupa tulla hänen luoksensa.

      Luukkaan evankeliumi:

      15:1 Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä.

  2. Ari

    Sinä puhut yksittäisistä ihmistä: ” —-vai julistiko Hän yksittäisten ihmisten pelastusta parannuksen kautta?

    Raamattu puolestaan puhuu kokonaisten kansojen pelastumisesta

    Luukkaan evankeliumi:

    1:68 ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen

    1:77 antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa,

    2:10 Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:

    2:32 valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille”.

    Ilmestyskirja:

    19:1 Sen jälkeen minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden suuren äänen taivaassa sanovan: ”Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme.

    19:6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: ”Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.

    21:3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;

    21:24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.

    • Matias Roto tuot Luukkaan evankeliumin kohtia ”todistaaksesi” että evankeliumi olisi kansojen kautta tapahtuva, mutta mutta ethän nyt ”näe” ettei juutalaiset (Jumalan pma kansa) ottanut Jeesusta vastaan vaan päinvastoin antoivat ristiinnaulittavaksi, siis kun he eivät ottaneet Jeesusta vastaan niin näin aukesi myös pakanoille mahdollisuus evankeliumin kautta pelastua. MORK (MikäOnRaamattuunKirjoitettuna)

    • Ari

      Kiitos kommentistasi

      Raamatun ilmoittava tavoite on kaikkien kansojen voittaminen Jumalan kansan yhteyteen. Tätä tavoitetta ei voi estää edes sellaiset tilapäiset vastoinkäymiset, kuin joidenkin ihmisten hanttiin paneminen evankeliumin seuraamisessa.

      Tämä tehtävä saa täyttymyksensä vasta kun viimeisenkin kansan viimeisinkin jäsen on saatu kirkon eli Jumalan kansan yhteyteen.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Joten älä annan kuvitelmissasi muutamien ihmisten epäuskon kasvaa päässäsi niin suuriksi, että nämä muka voisivat ESTÄÄ JUMALAN antamaa tehtävää.

    • Matias Roto toteat:””Tämä tehtävä saa täyttymyksensä vasta kun viimeisenkin kansan viimeisinkin jäsen on saatu kirkon eli Jumalan kansan yhteyteen.””

      Eipä taida loppua tulla kun kerran suomessakin kirkon jäsen määrä vähenee?

      Eiköhän loppu tule kuin sen Jeesus itse sanoo:

      3 Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?”
      4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
      5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä olen Kristus’, ja he eksyttävät monta.
      6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
      7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
      8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
      9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
      10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
      11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
      12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
      13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
      14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.(Matt.24)

      Siis evankeliumin tulee saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille, ei siis tuossa puhuta mitään kirkkoon kuulumisesta.

    • Ari

      Kiitos raamatunkohdasta, joka vahvistaa minun esittämäni väitteeni siitä, että Raamattu puhuu kokonaisten kansojen voittamisesta evankeliumille. Sanoin myös että erilaiset vastuksetkaan eivät voi tätä JUMALAN TYÖTÄ estää.

      Sinä tartut noidin vastuksiin ikään, kuin ne olisivat viimeinen sana jossakin kehityksessä, etkä ota todesta niitä seuraavia sanoa, jotka kertovat että kaikista näistä suurista VASTUKSISTA HUOLIMATTA evankeliumi tavoittaa kaikki kansat.

      Niinpä liimaan omasta tekstistäsi ne sanat, jotka kertovat ketkä pelastuvat ja sen jälkeen vielä sen että KAIKKI KANSAT kuulevat evankeliumin eli siis tavoite on koko maailman kaikkien ihmisten tavoittaminen kokonaisina kansoina.

      13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

      14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille KANSOILLE; ja sitten tulee loppu.

    • Matias Roto mitä tarkoitat tällä:

      ””Raamatun ilmoittava tavoite on kaikkien kansojen voittaminen Jumalan kansan yhteyteen. Tätä tavoitetta ei voi estää edes sellaiset tilapäiset vastoinkäymiset, kuin joidenkin ihmisten hanttiin paneminen evankeliumin seuraamisessa.

      Tämä tehtävä saa täyttymyksensä vasta kun viimeisenkin kansan viimeisinkin jäsen on saatu kirkon eli Jumalan kansan yhteyteen.”” (Matias Roto)

      Tuossa on selkeä ristiriita siihen että kaikille kansoille tulee saarnattaman evankeliumia ja sitten tulee loppu?

      14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.(Matt.24)

    • Ari

      Evankeliumin julistaminen on sitä että Pyhä Henki käyttää kirkkoa evankeliumin julistamisen välineenä.

      Jos joku kuvittelee olevansa uskova kristitty kirkon ulkopuolella niin hän on kuin puusta irti revitty oksa, joka ei kauaa elä yksinään eikä sitä edes auta, että se heitetään samaan pinoon toisten irrallisten oksien kasaan. Koska niillä ei ole elävää yhteyttä puuhun, niin ne kaikki kuolevat.

      Vanhassa testamentissa viinipuu on Israelin eli Jumalan pyhän kansan vertauskuva. Uudessa testamentissa Jeesus sanoo, että hän on tämä viinipuu. Jokainen oksa joka siis irtaantuu Pyhästä kansasta eli siis Jeesuksesta kuivettuu aina hengelliseen kuolemaan asti.

      Uusi testamentti puhuu myös kirkosta Kristuksen ruumiina. Mikään ihmisen elin joka jonkun onnettomuuden takia on irronnut ihmisen ruumiista kuolee, jollei sitä saada leikkauksessa palautettua ruumiin yhteyteen. Näin myös ollaksemme Kristuksen jäseniä meidän on pysyttävä hänen ruumiissaan eli siis kirkon jäseninä.

      Vertauksessa kadonneesta lampaasta tuo laumasta pois poikennut lammas oli kuolemaan johtavassa tilanteessa. Paha susi olisi sen syönyt tai muuta sellaista. Vasta se että pääsi takaisin HYVÄN PAIMENEN LAUMAAN, palautti sen elämän yhteyteen. Koko ajan siis evankeliumin esilläpidossa KIRKKO on tapahtumapaikka ja se työväline, jota Pyhä Henki käyttää evankeliumin välittämisessä koko maailmaan kaikkien kansojen elämäksi.

      Luther on selkeästi muotoillut tämän raamatullisen sanoman Vähässä Katekismuksessaan

      Pyhitys

      Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

      Mitä se merkitsee? Vastaus:

      Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että

      Pyhä Henki

      on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.

      Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

      Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.

    • Matias Roto vastauksesi on ”hyvää päivää kirvesvartta” tyylinen, et ota kirjoittamiesi kommenttien ristiriitaisuuteen kantaa?

      Puhut kirkosta Jeesuksen ruumiin jäsenenä, kuinka se voi olla mahdollista kun kerran nytkin osa kirkon jäsenistä tappaa toisiaan, voiko tätä millään ymmärtää?

    • Ari

      Puheeni ei ole hyvää päivää – kirvesvartta – tyyliin tarkoitettu, vaan ainoastaan yritys herättää sinut näkemään, ettei ihmiskunnan syvää syyllisyyttä syntiinlankeemuksen seurauksena voi siirtää syrjään siten, että vaipuu omiin mielikuvituksellisiin haaveisiinsa. Sillä että paetaan omaan eristäytymiseensä maailman suuren hädän edessä ei ketään auteta.

      Maailman pahuus on kohdattava todellisesti. Mikään ihmisen oma yritys ei riitä koko maailman pelastamiseksi. Vain ja ainoastaan Jumalan oma työ voi antaa toivoa langenneelle ihmiskunnalle. Sitä varten kirkko on toivon ja totuuden julistaja, että synnin alaisuudessa oleva maailma saisi tulevaisuuden ja toivon uskon luottamuksessa häneen, joka ainoana Jumalana voi meitä auttaa ja jonka avun antamiseksi hän on kutsunut kirkkonsa julistamaan Jumalan sanaa ja jakamaan pyhiä sakramentteja.

  3. Matias
    ”Toteuttaa ihmisten välisissä suhteissa toinen toisensa kunnioittamista ja armahtavaisuutta, rehellisyyttä ynnä totuudellisuutta, siinä on meidän osamme Jumalan kansan jäseninä, ”

    Näinhän sen pitäisi olla, te kuitenkin estätte kaiken totuuden etsimisen, taistelette totuutta vastaan kynsin ja hampain ja ryhdytte valittaaan, että aina kirkkoa vastaan on hyökätty ja aina se siitä nouseee, tai että taas kristittyjä vainotaan.

    Eikö sellaiset uskonnot, jotka ovat pahennukseksi muille, pitäisi kieltää, koska ei ole kenenkään etu panetella esim. emouskontoa koko ikänsä. Se on panettelijan synti.

    • Tarja

      1) Sinä sanot: ”estätte kaiken totuuden etsimisen”

      Kristinusko on koko maailman laajuisesti ollut kaikkein voimakkain liike todellisen tiedon esille tuomiseksi. Kautta historian eri puolilla maailmaa koululaitos on alkanut eri kulttuurien keskuudessa nimenomaan kristillisen lähetyksen aloitteesta.

      Näin myös Suomen asema yhtenä maailman eniten lukevana maana on alkanut siitä, että kirkko on panostanut oppimiseen. Muu tiedon hankkiminen on sitten kasvanut kirkon raivaaman opintien pohjalle.

      2) Sanot: ” ryhdytte valittaaan, että aina kirkkoa vastaan on hyökätty—- että taas kristittyjä vainotaan.”

      Koko maailman väkimäärään nähden voimme todeta, että se vuosisata, jolloin kristittyjä marttyyreitä on ollut eniten oli viime vuosisata. Määrällisesti vanhan ajan marttyyrikuolemien määrä oli minimaalinen viime vuosisataan verrattuna.
      Määrätietoisimpia vainojen järjestäjiä ovat olleet ateistisen valtionuskonnon maat, muslimien keskuudessa on paikoitellen ollut ääriliikkeitä, jotka ovat vainonneet kristittyjä keskuudessaan, samoin Intian muutamissa osavaltioissa oli suuriakin vainoja kristittyjä kohtaan eräinä aikoina, kirkkoja poltettiin jne.

      Samaan aikaan on kuitenkin todettava että kristinusko on koko ajan mennyt eteenpäin, kun pidetään mielessä koko maailman laajuiset näköalat. Kun esimerkiksi ateismi menetti valtionuskonnon aseman naapurimaassamme Venäjällä, niin aivan muutaman vuoden sisällä Venäjä tuli maaksi, jossa oli lukumääräisesti eniten kristittyjä koko Euroopassa. Samaten Kiinassa kristittyjen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Eniten kristittyä kuitenkin on päiväntasaajan eteläpuolella.

      3) Sanot: ” ei ole kenenkään etu panetella esim. emouskontoa koko ikänsä. ”

      Panettelu ei koskaan tuota mitään hyvää hedelmää. Tämähän on aidon kristinuskon opetuksen mukaista.

      Ylläkin Jeesus Siirakki opettaa samaa:

      Omat huulet vievät syntisen satimeen,

      omiin puheisiinsa ylimielinen pilkkaaja kompastuu.

      Tehdessäni lähetystyötä Kamerunissa totesin, että avoin ja rehellinen keskustelu toisten uskontojen edustajien kanssa opetti molemmin puolin ymmärtämään toinen toisensa käsityskantoja. Mutta lähetystyötä ajatellen se myös avasi valtavan määrän ovia eri yhteyksiin niin, että kristillinen todistus pääsi esille mitä moninaisimmissa ympyröissä.

      Sain osallistua Yaounden kirjallisiin piireihin, sain toisinaan seurata teatterien harjoituksia jo ennen kenraaliharjoituksia, sain osallistua mitä erilaisimpiin musiikkitilaisuuksiin. Kulttuurinen eteenpäin meno oli kristinuskon sisällön täyttämää mitä suurimmassa määrin. Sen sijaan elämää rajoittavien vanhojen uskomusten ja tapojen katsottiin liittyvän ei -kristillisiin elämänmuotoihin, kulttuurin kehitystä estäviin piireihin.

      Edelleen voimme todeta, että aidon uskontodialogin käyminen eri uskontojen välillä on tervettä rauhantyötä.

      4) Käyttämäsi käsite ”emouskonto” tuo mieleeni lähinnä eräiden äärimmäisten lahkojen kääntymisen näiden uusien uskontojen perustajien aikaisemmin kannattamia uskontoja vastaan. Varsinkin amerikoissa näitä liikkeitä on syntynyt, kun kouluista on puuttunut uskonnonopetus, joten yleistietous uskonkysymyksistä on hyvinkin vajavaista niiden keskuudessa, jotka eivät ole olleet aktiivisia omissa uskonnollisissa yhteisöissään. Tietämättömyyden takia kaiken maailman huuhaa on voinut tehdä pesänsä sinne tänne, kun joku tyyppi saa päähänsä jonkun kummallisen ajatuksen muka suuren hengen ilmoituksena.

  4. Toora ei ole mikään uususkonto lahkolaisuus, se on vanhempi kuin evankeliumi, joten tuo ei nyt saavuta sitä mitätöimisen päämäärää johon se oli tarkoitettu.

    Koulutuksen osalta sinäkin hyvin tiedät, että ensi olivat Toorakoulut, jossa eräskin galilealainen taisi lukutaidon oppia. Söi samaa leipää kansan kanssa, mutta käänsi sitten kantapäänsä koko kansaa vastaan, kärpäsestä kasvoi härkänen ja hänet korotettiin nimenomaan saamansa opetuksen vastustajana ristipuulta aina taivaaseen saakka.

    Ja seurauksena syntyi evankeeliset katekeettakoulut ja myöhemmin koraanikoulut ja molemmat vakuuttavat itseään alkuperäisenä ja oikeana taivaaseen saattajana, ja jotka eivät usko heitä, joutuvat helvettiin, hornaan, pedon suuhun, tulipätsiin ja katoavat kartalta. Sellainen on isäuskonto.
    Mutta .. emouskonto ei ole kuollut, vaikka siihen on tähdätty, että voitaisiin omia itselle ne lupaukset ja siunaukset jotka siellä kansalle on luvattu.

    Sanot:” vuoropuhelu uskontojen välillä on tervettä rauhantyötä.”

    Tämä on nimeomaan sitä uutta asiaa, koska paavin julistukset omasta erehtymättömyydestä eivät enää toimi pelotteena ja sananvapauden rajoitteena, ja laki ei tuomitse erimielisyyttä jumalanpilkkana ja jumalattomuutena sanktioineen.

    Mutta jälkimmäinen osa kirjoituksestasi mitätöi kaiken muun ajattelun huuhaana ja tietämättömyytenä. Jos ei koskaan ole kiinnostunut muusa kuin omasta lepälajistaan, jää kyllä köyhääkin köyhemmäksi, luovuus ei pääse kukoistamaan, toistaa vain yksiä ja samoja muiden kauan sitten kirjoittamia lauseita joiden sisältöä ei edes tarvitse miettiä, kun siellä on ollut pyhä henki vetten päällä, niin kaikki on totta ja ainoaa oikeaa.

    • Tarja

      1)

      Kirkko on suora jatkumo ikivanhasta Jumalan kansasta. Sama Jumala on tehnyt työtään jo maailman luomisessa. Sama Jumala on toiminut Abrahamin aikana kuin nykyäänkin kirkossamme elämää Jumalan yhteydessä vaalien ja koko maailman ylläpitämisessä. Sama Pyhä Henki, joka jo maailmamme luomisen yhteydessä loi valon ja elämän maan päälle toimii edelleenkin pyhän kristikunnan keskuudessa.

      Aivan perinnehistorian kannalta Vanhan testamentin profeettaliikkeen kouluista muodostui vähitellen kirjanoppineitten koululaitos ja puhumasi toorakoulut ovat saman oppimisen esillä pitämisen jatkumoa. Jeesuksen opetuslasten opetus oli samalla tavoin tuon ajan juutalaisen koulutuksen tapaperinteen mukainen. Samaten hänen opetuksensa Jerusalemin temppelissä oli samalla tavoin toimivaa kuin muidenkin tuon ajan etevimpien oppineitten opetus. Jeesus vain sattui olemaan heistä etevin ja kaiken lisäksi niin suosittu, että toiset opettajat kateudessaan voihkivat sitä, että ”koko maailma juokseen hänen perässään.”

      Islamin koululaitos oli aatehistoriallisesti suoraa jatkoa juutalaisten ja kristittyjen koululaitoksesta, aluksi Arabiassa ja sitten edelleen kehittyneenä Syyriassa ja niin edelleen. Esimerkiksi juutalainen Maimonides oli opiskellut erään musliminaisen perustamaa yliopistoa Pohjois-Afrikassa. Siksi hän kirjoitti teoksensa arabiaksi.

    • Tarja

      2) Uskontodialogit eivät ole mikään uutuus kristikunnan historiassa. Muinoin jo kristinuskon levitessä itään päin tuli ajankohtaiseksi tehdä käsitteet selviksi buddhalaisuuden ja kristinuskon välillä. Vanhat kirkon isät totesivat, että kristillisen mietiskelyn ja buddhalaisen mietiskelyn erot ja yhtäläisyydet voidaan ilmaista ikonivertauksella niin, että molemmissa ikonin kehykset ovat samanlaisia, mutta itse ikoni on eri. Eli siis mietiskelyn tekniikka on samaa, mutta se uskonnollinen sanoma, joka sen välityksellä ilmaistaan on sisällöltään täysin erilaista.

      Kun islam sitten levisi Syyriaan ja Egyptiin, niin tuli ajankohtaiseksi käydä syvällisiä keskusteluja kristillisen filosofian ja islamiin filosofian välillä. Välillä näiden vanhojen keskustelujen kulkua seuratessaan nykyajan lukijan on vaikeaa seurata, koska pitää pinnistää huomatakseen milloin puheenvuoron käyttäjä on kristitty ja milloin muslimi. Monet suuret filosofiset ongelmat nimittäin olivat niin samantapaisia, että pitää olla erittäin tarkoin valveilla huomatakseen sen eron eron mikä keskustelun osanottajat halusivat korostaa.

      Keskiajan kuuluisa pyhimys Fransiscus Assisilainen kävi aikoinaan uskontokeskusteluja Egyptin sulttaanin kanssa. Joen nykyisen paavin kaima jo oli aktiivinen näissä toimissa.

    • Tarja

      3) Kadotuksen alaisuus on koko ihmiskunnan kohtalo, mikäli ei evankeliumin vapauttavan sanoman välityksellä ole päässyt pelastuksen osallisuutteen.

      Evankeliumin tehtävänä ei siis ole tuomion julistaminen, vaan tasan tarkkaan sen vastakohta:

      Julistaa että Jeesus on koko maailman Vapahtaja. Hän on tuonut ihmiskunnalle tulevaisuuden ja toivon, elämän ja autuuden. Hän on tullut vapauttamaan meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, niin että me pyhän kasteen välityksellä saamme Jumalan lapseuden ja Vapahtajamme turvissa saamme joka päivä elää turvallisina elämässämme, koska Jumalan hyvyys ja huolenpito ojennetaan meillekin ja kerran saamme käydä taivaan iloon.

    • Tarja

      4) Luovuuden käsite on eri kulttuureissa eri aikoina ymmärretty hyvinkin eri tavoin. Toisinaan sekotetaan nykyajan muotivirtaukset historian muinaista tapahtumista ilman että huomataan ihmisen pysyneen samana ihmisenä, samoin tuntevana ja kokevana ja samoin reagoivana jo tuhansien vuosien ajan.

      A)

      Esimerkiksi 1960 luvulla naureskelin eräiden kuvitelmaa, kun he kuvittelivat olevansa kovasti UUDISTUSMIELISIÄ ja keksineensä jotain uutta ja mitäs sitten he esittivätkään.

      – Eräät pyrkivät siihen että äänestysikä saataisiin alhaisemmaksi. Kuvittelivat ajatustaan uutuudeksi. Totesin tuohon vain, että keskiaikana suomalaiset pojat pääsivät täysi-ikäisinä osallistumaan pitäjien käräjiin 15 vuotiaana.

      – Eräät pyrkivät siihen että seksuaalisuuden voisi aloittaa nuorempana. Totesin tuohon, että uskonpuhdistaja Mikael Agricola kirjoitti, että pitää olla riittävän kypsä ennen avioliiton solmimista. Miehen pitää olla ainakin 15 ja naisen ainakin 13 vuotiaista ennen kuin menevät naimisiin.

      B) Nykyaikana TV:ssä mainostetaan mitä erilaisimpia tarinoita ja niiden varaan tehtyjä ohjelmia.

      Tarinointi puolestaan on jo ikivanha muoto välittää kulttuuria sukupolvelta toiselle.

      Esimerkiksi kreikkalainen Platon kirjoitti filosofiansa kaunokirjallisesti erilaisten keskustelujen muotoon. Hänen tarinoittensa päähenkilönä esiintyi Sokrates, joka esiintyi Platonin omien käsitysten puhetorvena.

      Arabian suuri trubaduuri puolestaan kirjoitti laulunsa erittäin tyylikkäästi muotoiltuihin laulelmiin, joita säilytettiin islamin pyhän kirjan suurina. Vasta myöhemmin, kun hänestä oli tullut kansan johtaja, hän saneli myös toisenlaisia tekstejä, joissa otti kantaa yhteisön elämään laajemminkin. Vaikka hän itse ei ollut kirjoitustaitoinen, niin hänen vaikutuksensa arabialaiseen kirjallisuuteen on yhä edelleenkin valtavan suuri.

      Lutheristakin vastustajansa sanoivat omana aikanaan, että hänen laulunsa tekivät ”enemmän pahaa kuin kaikki hänen saarnansa ja kirjalliset teoksensa”.

      C) Koska taiteen vaikutus kansaan on niin suuri, niin monenlaisen taiteen harrastajat ovat toisinaan joutuneet sellaisten hampaisiin, jotka ovat pyrkineet ulottamaan valtaansa diktatuuria kohti tai rajoittamaan jonkun vähemmistön oikeuksia enemmistön alaisuudessa.

      Esimerkiksi Lapinjärvellä pakolaiskeskuksessa oli yhteen aikaan somalipakolaisia. Heidän etevimmät musiikin persoonallisuutensa kävivät usein luonani esittelemässä uusimpia luomuksiaan. Sain kuulla heidän omia sävellyksiään näiden itsensä esittäminä.

      Yhteen aikaan siellä oli kosovolaisia pakolaisia. Heidänkin keskuudessaan oli lahjakkaita säveltäjiä, jotka innolla tulivat esittämään uusimpia tuotteitaan meidän pappilaamme.

      JOTEN

      Luovuus on aina yhteydessä kunkin tilanteen kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseensa.

      KOSKA

      Ei ole uskontoa ilman kulttuuria eikä kulttuuria ilman uskontoa.

  5. Kuulin juuri erään haastattelun, jossa Turun kirjaston hoitaja, jolla oli valtava määrä historia tietoa, kertoi Turun kirjaston alkuajoista, kuinka siellä oli kahden kerroksen väkeä.
    Kahden kerroksen väelle oli myös tarjolla erilainen kirjallisuus. Rahvaan alakerrassa oli vain uskonnollista ja raittiuskirjallisuutta, ja säätyläisten yläkerrassa oli monipuolisempi tarjonta, kuten kaunokirjallisuus ja monen alan muu tietoinen kirjallisuus. Joten säätyläisten aivopesu ei ollut niin aktiivista kuin rahvaan, ja kuinka olisi voinut ollakkaan, koska juuri säätyläiset niitä kirjoja kirjoittivat rahvaalle, mutta eivät itse niitä noudattaneet.

    Tarkoituksena oli kasvattaa kansasta nöyrää ja hiljaista ahertajaa, joka ei kapinoi, eikä nouse vaatimaan oikeuksia, ei tee itsestään numeroa, ja antaa näin säätyläisille rauhan ja aikaa kirjoittaa uusia uskonnollisia kansankasvatus kirjoja.
    ”Kaikki te olette syntisiä ja herran kirkkautta vailla,” ja kansan niska vaipui entistä enemän kumaraan ja huononmuuden ja syyllisyyden tunteeseen ja masennukseen, kuka pelastuu, kuka tässä voi pelastua.

    ”Kun jumala tahtoo tuhoon syöstä ihmiset, hän ensi heihin syyllisyyden istuttaa,” sanoi Platon. Se sopii hyvin kristinuskon tuhoavaan voimaan, heikot kyykkyyn ja nöyrtyytteen, rikolliset sisään ja heille synnit anteeksi ja rooliksi vartiomiehen miekka. Vatsa auki niin että sisälmykset valuvat ulos, jos on eri mieltä.

    • Tarja Parikka tunnet Raamattua paljon, se on käynyt selväksi.

      Siis mitä ajattelet siitä ”kristinuskosta” jota tuot esille mm ”Se sopii hyvin kristinuskon tuhoavaan voimaan, heikot kyykkyyn ja nöyrtyytteen, rikolliset sisään ja heille synnit anteeksi ja rooliksi vartiomiehen miekka””kun sitä verrataan Jeesuksen sanoihin että Hänen opetuslapsensa tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta? Siis voiko Jeesuksen opetuslapset olla mukana ”tuhoavassa voimassa”?

    • Tarja

      Historian kuluessa ihmisten väliset sosiaaliset suhteet ovat vaihdelleet paljonkin eri kulttuurien keskuudessa. Jonkun ajan kulttuurien ymmärtämiseksi on nähtävä minkälaisin perustein minkäkin ajan käyttäytymisen säännöt ovat peräisin. Väärin eri aikakausia ristiin ajamalla saadaan vain aikaan sellaisia oikosulkuja, joilla voidaan perustella mitä tahansa ajatusta ilman että näissä ”johtopäätöksissä” olisi mitään logiikkaa.

      Ottakaamme vaikkapa naisten yötyökielto. Aluksi se ajettiin läpi, koska se suojasi äitejä liian suurelta rasitukselta. Lasten hoito päivällä ja ansiotyön teko yöllä olivat liian rasittavia yhden naisen elämässä.

      Sitten tuli aika, jolloin samainen lainsäädäntö muodostuikin esteeksi naisten pääsemiseksi joihinkin työpaikkoihin, koska heiltä yövuorot olivat kiellettyjä. Näin moni nainen koki työpaikallaan syrjintää, kun ei saanut haluamaansa työpaikkaa, vaikka mitkään muut velvoitteet eivät olisikaan häntä olleet estämässä ja rajoittamassa hänen voimiaan ja aikaansa työnsä tekemiseen.

      Näin siis jälleen perusteluna oli naisten aseman parantaminen, kun yötyökielto purettiin.

      Tämä vain osoituksena sen puolesta että eri aikoina on yhteiskunta järjestetty erilaisen periaatteitten varaan ja siksi nykyajan ongelmat on ratkaistava nykyajan olosuhteitten mukaan eikä suinkaan toisista ajoista vääriä johtopäätöksiä tehden laukoa mitä sattuu loogisesti epäpätevien johtopäätösten varaan rakennettuja vääriä syytöksiä.

    • Ari

      Heikompien sorto EI KUULU kristinuskon periaatteeseen.

      Vaan päin vastoin sorron vastustaminen eli siis hyväntekeväisyys kuuluu.

      Alkuseurakunnan voima oli nimenomaan siinä, että köyhät saivat apua toinen toiseltaan kun yhteisesti pidettiin huolta porukan heikoimmista jäsenistä.

      Keskiaikana luostarit hoitivat köyhiä ja huoltivat sairaista. Näin kirkon apu näkyi sosiaalisessa vastuussa.

      Uskonpuhdistuksen aikana luostarit menettivät paikkansa. Silloin seurakuntien kirkonkokouksissa alettiin hoitamaan köyhistä ja orvoista.

      Kun yhteiskunta meni eteenpäin, niin kirkon piirissä perustettiin kehitysvammaisten laitoksia ja sisälähetys sekä diakonialaitos aloittivat köyhien ja sairaiden auttamisen. Nykyisin nämä on aivan työnjaollisen syyn takia siirtyneet yhteiskunnan hoitoon. Yhteiskuntakin on järjestellyt nämä uudelleen, kun vuodan vaihteessa uudet hyvinvointialueet ovat ottaneet vastatakseen näistä.

      Kaikki tämä on kuitenkin saanut alkunsa KIRKON tekemästä työstä.

    • Riparillla kohtasin nuorten kapinaa ja kysyin sen jälkeen teini ikäiseltä tyttäreltäni syytä. Hän vastasi juuri noin, mitä Tarja kirjoitit ” : koska juuri säätyläiset niitä kirjoja kirjoittivat rahvaalle, mutta eivät itse niitä noudattaneet.”
      Sama rakenne siis toimii lasten ja vanhempienkin kanssa. Ainakin lasten mielessä. Niinpä kokevat kapinan aiheelliseksi. Jatkossa osasin suhtautua nuorten kapinaan rakkaudella. Se näytti tehoavan aika hyvin.

      Kirkon iso ongelma on siinä, että Jumala on jättänyt rakkauden sanoman viemisen ihmisten huoleksi ja tehtäväksi.
      Olemme aika huonoja pitämään esillä Jumalan suurta rakkautta, kun se meissä näkyy niin kehnosti.

    • Pekka

      Kiitos puheenvuorostasi.

      Keskinäinen rakkaus on todella tärkeätä koko elämässä.

      Vanhenpien ja lasten välisissä suhteissa on hyvä muistaa Malakian opetus, että Jumalan valtakunnan esiintulossa esiintyvä profeetta kääntää vanhempien sydämet lastensa puoleen ja sitten vasta sanotaan, että hän kääntää lasten sydämet vanhempiensa puoleen.

  6. Ari Pasanen

    Kiitos kysymästä. Mitä nyt aikuinen nainen voi ajatella lapsimiehistä, jotka rakastavat keskinäisesti toisiaan, kun heidän pitäisi rakastaa vaimojaan ja lapsiaan.

    Miekkamiehillä tarkoitin ensisijaisesti ristiretkeläisiä, joihin osallistuivat kaikenkarvaiset rosvot ja rikolliset rumine temppuineen ja murhineen, joille Paavi antoi synnit anteeksi, (vangit päästettiin vapauiksi.) jopa tulevat synnit, joten he olivat puhtaita ihmisten raiskaamisten ja kidutustenja murhien jälkeenkin. Yhä vieläkin uskotaan, että kristittyjen synnit on sovitettu maailman tappiin saakka. Se on sitä lapsimiesten maailmaa.

    Kylllä Jeesuskin kehoitti eräässä vaiheessa ostamaan miekkoja, kenellä oli rahaa ja myymään viitansa jos ei ole, ja sitten ostamaan. En tiedä miksi, koska hän oli menossa ennustusta toteuttamaan, joka siitä eteenpäin alkaa näyttämään siltä, että ennustus ei olisi saanutkaan toteutua.

    • Tarja

      Ristiretkien järjestely lähti aikoinaan tuon aikakauden suurvaltapolitiikan pyörteistä. Islam ei tee periaatteellista eroa uskonnon, filosofian eikä politiikan välillä. Tämän mukaisesti islamin valtapolitiikka ja uskonnollinen painostus kuuluivat samaan islamin valtapiirin vahvistamiseen. Monessa maassa kristityt jäivät islamin valloituksen jälkeen poliittisesti syrjittyyn asemaan, missä he joutuivat maksamaan henkiveroa, mitä ei kerätty islamiin kääntyneiltä.

      Islamin leviämisen yhteydessä oli syntynyt suurvaltapoliittisia jännitteitä. Ne johtivat siihen, että kristityt eurooppalaiset valtiot kokosivat voimansa yhteiseen yritykseen vähentääkseen islamin poliittista valtaa, joka uhkasi Ranskaa Espanjasta käsin ja Välimeren yli useammasta suunnasta.

      Käytännössä ristiretkistä tuli yhtä julmia, kuin kaikista muistakin sotilaallisista operaatioista. Valloittajat ovat käyttäytyneet samalla tavoin jo vuosituhansien ajan niin kauan kuin historian kirjoista voimme lukea.

      Ristiretkien poliittinen puoli tulee räikeästi esille yhden ristiretken suuntautumisessa Konstantinopolia vastaan. Näin Venetsia sai nämä muka ristiretkelle menevät ryöstämään Itä-Rooman eli ortodoksien tärkeimmän keskuksen Konstantinopolin ja ryöstämään Hagia Sofia -kirkon aarteita muka korvauksena venetsialaisten kuljetuspalvelun maksuiksi. Noiden aikakausien laajempaan yhteyteen kuului mm se, että nykyisen Ukrainan eräät alueet kuuluivat poliittisesti Venetsian omistukseen.

      Joten suurvaltapoliittiset jännitteet ovat kautta aikojen olleet sellaisia, että kaikki heikommat ovat niistä kärsineet.

      Valitettavasti myös tuollaisten hyökkäysretkien aikana kaikenlainen pahanteko on esiintynyt yhtä räikeänä täysin kulttuurista riippumatta. Sivullisia on tapettu, naisia on raiskattu, omaisuutta on ryöstetty jne., kuten nyttenkin kerrotaan venäläisten tehneen Ukrainassa. ( Olen nähnyt kuvia, missä panssarivaunuja on käytetty varastettujen tai ryöstettyjen kotitalouskoneiden kuljetusvälineenä. Muuan sotilas naureskeli, että niitä käytetään panssaritorjunnan suojana räjäyttämään kranaatit jo niin kaukana panssarivaunusta, etteivät ne enää vahingoita vaunua.)

  7. Matias ja Jeesus Temppelin viisaina.

    ”Jeesus vain sattui olemaan heistä etevin ja kaiken lisäksi niin suosittu, että toiset opettajat kateudessaan voihkivat sitä, että ”koko maailma juokseen hänen perässään.”

    Jo temppelissä riehumista pidetään ylivoimaisena viisautena, ja kateutta muissa aiheuttavana voihkimisena, eikä nykyaikaisesti ehdottoman kiellon saaneena uskonrauhan rikkomisena, niin ovatpa asiat muuttuneet, ei siihen muuta voi sanoa.

    • Tarja

      Ota huomioon, että Jeesus opetti Jerusalemin temppelissä.

      Jeesuksen reaktiota kauppiaita kohtaan olen verrannut sellaiseen, miten nykyaikana opettaja saattaa toimia koulussa, jos käytävältä kuuluu liian kovaa meteliä, niin että se häiritsee luokassa pidettävää opetusta. Juutalaisessa ympäristössä kaikki tapahtui vähän tempperamenttisemmin kuin meillä kotosuomessamme. ( Olen Israelin TV:tä katsoessani joskus nähnyt miten kansanedustajat ovat käyneet käsirysyyn, kun jostain todella arkaluonteisestä kysymyksestä on keskusteltu. Kun tilanne on sitten rauhoittunut, niin keskustelu jatkuu kuin mitään erikoista ei olisi esiintynytkään koko istuntokautena.)

      Kamerunissa kuulin muutamien katukauppiadien kertoneen, miten paikalliset katuviranomaiset ovat siirtäneet muutamia katumyyjien pöytiä tai myyntikojuja sellaisiin paikkoihin etteivät ne häiritse liikennettä eikä estä jalankulkijoitten ohimenoa. Jos siis Jeesuksen aikana väärään paikkaan parkkeeratut myyntipöydät saivat kehotuksen siirtyä oikeille alueille, niin noissa ei ollut mitään hyvän järjestyksen ylläpidon vastaista. Päin vastoin. Tuo toiminta edesauttoi temppelin toimia varsinaisessa tehtävässään opetuksen ja jumalanpalvelusten hyväksi.

  8. Blogin otsikko ”Totuus ja rakkaus”, siis mitä on tämä rakkaus?

    Matt. 10:37
    Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;

    Joh. 12:25
    Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.

    Joh. 14:21
    Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.”

    Yllä Jeesus puhuu rakkaudesta ja kuinka se näkyy ja toisaalta kuinka todellinen rakkaus vaikuttaa Jeesuksen seuraajiin.

    Otetaampa nyt tuo kuka rakastaa isäänsä tai äitiänsä tai poikaansa tai tytärtänsä enemmän ei ole sovelias Jeesukselle, kuinka tämän tulisi näkyä uskovan elämässä?

    • Ari

      Kiitos kysymästä

      1) Matt. 10:37

      Heprean kielessä ei ole vertailumuotoja. Siksi sen ilmaisemiseksi, että joku tai jokin on KAIKKEIN parasta tai kaikkein tärkeintä, se tehtiin vastakohdakseen TOISEKSI parhaan tai tärkeimmän kanssa.

      Niinpä Jumalan rakastamisen jälkeen KAIKKEIN tärkeintä on lähimpien omaistensa rakastaminen.

      2) Joh. 12:25

      Samalla periaatteella omasta elämästään huolehtiminen on TODELLA tärkeää. On siis huolehdittava omasta ruumiistaan, omasta hengestään, omasta hyvinvoinnistaan jne. Kun pitää huolta omasta elämästään niin juuri siten voidaan välttää sitä, että joutuu toisten riesaksi jo ennen kuin se hyvällä elämästään huolehtimisella tulisi tarpeelliseksi.

      Sitten todetaan se mikä on vieläkin tärkeämpää. On siis arvostettava Jumalaa vieläkin enemmän kuin omaa elämäänsä. Tämähän on aivan loogisestikin mielekästä. Annetaan siis kunnia meidän elämämme tekijälle ja ylläpitäjälle, meidän Vapauttajallemme ja Pyhittäjällemme. Vertausta käyttääkseni annamme siis auton omistajalle suuremman arvon kuin autolle.

      3) Joh. 14:21

      Rakkaus on vuorovaikutusta. Jumala on ensiksi rakastanut meitä, siksi mekin rakastamme toinen toistamme. Meidän rakkautemme on vain hänen rakkautensa heijastusta elämässämme.

      Kun sitten puhutaan Jumalan rakkaudesta, niin tämä on asetettava oikeaan yhteyteensä. Niin kuin lapsi vastaa vanhempiensa rakkauteen rakastamalla näitä, niin Jumalan oma rakkaus saa aikaan kiitollisuuden Jumalaa kohtaan.

      Benjamin Kasari sanoo:

      Jumala tuottaa siunauksen voimalla sitä, mikä on Hänen silmissään hyvää, sillä siunauksen voimalla ihminen tekee sitä, mikä on Jumalan mieleistä. —- Siunauksen kuitenkin nähdään lisäävän Jumalan kunniaa maanpäällä. — Siunauksissa pyydetään kaikkea hyvää Jumalalta ihmiselle ja että hänen tahtonsa saisi tapahtua. Ihmiselle annetut siunaukset palautuvat lopulta Jumalalle ihmisten ylistyksessä, jonka he osoittavat kiitoksena siunauksistaan Jumalalle. Siunaukset eivät perustu ihmisten tekoihin. Jumalan kyllä nähdään antavan siunauksensa niille, jotka noudattavat hänen käskyjään. Jumala kuitenkin antaa siunauksensa armollisesta tahdostaan ja hän jakaa myös lahjojaan armollaan.

      Benjamin Kasari. Siunaus – Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa maailmassa
      Siunauksen teologia luterilaisessa kirkossa ja sen toimituksissa

      Maisterintutkielma. Marraskuu 2022. 7. Loppupäätelmät.

      https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/351856/Kasari%20Benjamin%20maisteritutkielma%202022.pdf?sequence=3&isAllowed=y

    • Matias Roto ympäripyöreitä kirjoittelet, siis onko selkokielinen suomi niin hankalaa ettet sitä osaa kirjoittaa?

      Miten rakkaus vaikuttaa uskovissa?

      Tuossa on ensin suhde kaikkein lähimpiin ja kuinka rakkauden Jeesukseen tulisi olla suurempi kuin heihin, mitä tämä tarkoittaa?

      Sitten on oman elämän rakastaminen ja sen kadottaminen, verrattuna siihen että rakastaa Jeesusta, mitä nämä tarkoittaa?

      Viimeisenä on kaiketi selkeä Jeesuksen käskyjen pitäminen, siinä on kuitenkin myös juuri lupaus että Jumala rakastaa niitä jotka näitä käskyjä pitää.

    • Ari

      Kun et heti ole ymmärtänyt, mitä noissa kohdissa sanotaan, niin olen yrittänyt antaa sinulle tukiopetusta noista kohdista, että näkisit Jeesuksen sanat niiden oikeassa yhteydessään.

      Käyttääkseni vertausta olen huomannut sinun useamman kerran toimivan kuin eräs moottoripyöräiljä minulle sanoi, kun kysyin eikö tuollainen ole kovin kylmä talvella. Hän vastasi, että ei laisinkaan. Tulee hyvin lämmin, kun työntää moottoripyöräänsä 16 km.

      Valitettavasti olen huomannut sinun puhuvan sillä tavalla, kuin haluaisit väittää, että ihmisen omat teot muka vaikuttaisivat hänen pelastumiseensa.

      On kuin sinun pitäisi tehdä KAIKKI moottoripyörämatkat niin, että sinä itse työnnät moottoripyörääsi.

      Aseta siis pelastuksesta kertovat palaset oikeisiin yhteyksiinsä, niin että pääset vapautuneeseen kokonaisnäkemykseen.

      Ota siis todesta Paavalin sana:

      Roomalaiskirje:

      4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

  9. Matias Roto toteat minulle:””Valitettavasti olen huomannut sinun puhuvan sillä tavalla, kuin haluaisit väittää, että ihmisen omat teot muka vaikuttaisivat hänen pelastumiseensa.”

    Eikö tuossa yllä Jeesus selkeästi sano että kuka rakastaa isää tai äitiä tai poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin Häntä , ei ole sovelias Hänelle, siis eikö rakastaminen ole ihmisen omaa tekemistä ja kun kerran rakastamalla voi menettää yhteyden Jeesukseen niin eikö silloin ihminen voi menettää pelastuksen, nimi elämänkirjasta pyyhitään pois?

    Siis voitko kertoa mitä olisi nuo läheisiä enemmän rakastamista?

    • Ari

      Erilaisilla toimilla on oma JÄRJESTYKSENSÄ. Joa tätä ei huomioida, niin kaikki menee nurin päin.

      Pelastuksen asiassa pelastus on yksistään Jumalan työ ja tästä sitten SEURAA kaikki muu.

      1.Johanneksen kirje:

      4:19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25