Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Mikä on totuus?” Kuitenkin itse Totuus seisoi hänen edessään. Pilatus ei sitä ymmärtänyt.
Ihminen etsii totuutta. Mutta silti ihminen pakenee totuutta. Ihminen elää itsepetoksessa. Hän yrittää kaikin mahdollisin keinoin torjua tämän perimmäisen todellisen totuuden tiedonjanon itsestään erilaisilla korvikkeilla. Näitä korvikkeita ovat viihde, nautinnot, tiede ja erilaiset ideologiat ja uskonnot. Hän kuvittelee harhaisesti niistä löytäneensä vastauksen, totuuden. Kuitenkaan ne eivät voi tyydyttää ja tarjota lopullista vastausta rehelliselle totuuden etsijälle, joka kysyy elämänsä tarkoitusta ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Ihminen elää syntiinlankeemuksen seurauksena itsepetoksessa ja pakenee totuutta, elää ristiriidassa itsensä kanssa. Toisaalta hän haluaa tietää totuuden, toisaalta hän pakenee sitä. ”Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi”. Joh. 3:19-20
Jeesus sanoo meille tämänkin päivän ihmisille miksi me emme ymmärrä hänen puhettaan: siksi, ”että te ette kärsi kuulla minun sanaani” Joh. 8:43. ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sen tähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska te ette ole Jumalasta. Joh. 8:44-47.
”Monille raamatuntutkijoille on ollut tyypillistä huomattava itsevarmuus oman (maailmankuvallisen) tulkintansa ensisijaisuudesta. Tästä on seurannut sanelupolitiikka, joka on haitannut suomalaista raamattukeskustelua vuosikymmenien ajan. Myös tässä nuorten tutkijoiden kokoelmassa sama vyörytys jatkuu. Kun Outi Lehtipuu ja Anni Pesonen kirjoittavat omassa artikkelissaan eksegeettisen arvion katekismuksen yhtymäkohdista Raamattuun, he sanelevat keskustelun ehdot yksioikoisesti.
Tärkein Lehtipuun ja Pesosen teeseistä koskee Raamatun hajanaisuutta. Erityisesti Uuden testamentin sisäinen ristiriitaisuus on heidän mukaansa tosiasia, joka myös kirkon ja dogmaatikkojen tulee aina ensiksi ottaa huomioon. Ilman sitä ei minkäänlaista keskustelua voi syntyä.
’Meidän mielestämme olisi parasta nähdä, että opillinen moninaisuus kristillisissä kirkoissa on seurausta Raamatun itsensä opillisesta moninaisuudesta. Eri kirkkojen ja kristillisten liikkeiden kirjavat ja keskenään ristiriidassa olevat teologiset näkemyksen olisi hyväksyttävä kristinuskon olemukseen kuuluvana väistämättöminä ilmiöinä. On monenlaisia raamatullisia teologioita; yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla’ (s.27).
Lehtipuun ja Pesosen mustavalkoinen määritelmä ei juuri jätä tilaa keskustelulle. Miten edetä vaikkapa pohdiskelussa Kristuksen kaksiluonto-opista, jos yhtä oppia ei ole ”eikä voikaan olla” – ei siis edes periaatteessa. Taustalla väikkyy Räisäsen monikymmenvuotinen teesi Raamatun auttamattomasta hajanaisuudesta. Se on tietenkin vain yksi väite ja vieläpä hyvin laaja ja teoreettinen kuvitelma Raamatun tai Uuden testamentin opillisesta kokonaisuudesta, mutta Lehtipuu ja Pesonen tuovat sen nyt keskusteluun suorastaan positiivisella varmuudella. ’Opillinen pluralismi ei ole vain myöhäisemmän kehityksen tai Raamatun väärinymmärtämisen tulos, vaan se on mukana jo Raamatussa itsessään.’ (s.43). Hajanaisuus on ainoa totuus, johon dogmaatikkojenkin pitäisi myöntyä. […]
’Opillinen epäyhtenäisyys on ensinnäkin oiva vastalääke fundamentalismille ja omalle erehtymättömyydelle – tai ainakin se voisi olla sitä. Ei lainkaan haittaa, jos jo kristinuskon pyhä kirja opettaa, etteivät oppi ja opit ole absoluuttisia totuuksia’ (s. 44).” (Timo Eskola, Sudet saarnatuolissa, 2013)
Ai ettei haittaa? Kun totuus yritetään peittää ja salata, se sulkee ihmisiltä Taivaan ja iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä. Miten kukaan voi löytää totuutta, jos sitä muka ei ole olemassakaan? Ihmiset siis pitää näiden teologien mukaan jättää täydelliseen epävarmuuteen ja epäselvyyteen. Ihmiseltä pitää siis riistää mahdollisuus kohdata Jumala ja nähdä totuus itsestään ja maailmasta ja saada syntinsä anteeksi. He haluavat näin estää ihmisen kohtaamasta Jeesuksen Kristuksen Vapahtajan, joka sanoo ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani” Joh. 14:6. He eivät mene itse sisälle Jumalan valtakuntaan, eivätkä salli muidenkaan mennä.
Ihmiset pitää siis näiden teologien mielestä saada ymmärtämään, että Raamattua ei kannata edes lukea, koska sieltä ei voida löytää mitään totuutta! Kaikki on hajanaista, sekavaa ja ristiriitaista. Tässä asiassa myös media, Raamatun sanasta totuutena luopuneiden teologien ja pappien lisäksi on tullut avuksi levittäessään juttuja Raamatun taruista ja valheista (esim. HS). Nämä ihmiset pitävät siis Raamatun sanan mukaisesti ”totuutta vääryyden vallassa”. Room. 1:18
Jumala ei pakota ihmisiä uskomaan totuutta. Lopulta hän jättää ne ihmiset rauhaan, jotka eivät halua häntä kuulla vaan kääntävät selkänsä totuudelle. ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin 2. Tim. 4:3-4.
Jos nämä ihmiset eivät käänny, he jäävät Raamatun mukaan Jumalan vihan alle odottamaan Jumalan tuomion ja vihan päivää. ”Kovuudellasi ja sydämen katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, ’joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”. Room. 2:5-6
Jeesus rukoili viimeisenä iltana ennen seuraavana päivänä tapahtunutta ristiinnaulitsemistaan: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut. Olethan uskonut hänen valtaansa kaikki ihmiset, jotta hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka olet hänelle antanut. Iankaikkinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan tosi Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka sinä olet lähettänyt. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä täyttämällä sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut luonasi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun rinnallasi, ennen kuin maailma oli olemassa. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat noudattaneet sinun sanaasi. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet antanut minulle, on sinulta, sillä minä olen antanut heille ne sanat, jotka sinä annoit minulle. He ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät varmasti, että minä olen lähtenyt sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile vaan niiden, jotka sinä olet antanut minulle, sillä he ovat sinut. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minut on kirkastettu heissä Joh. 17:1-10. […]
”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. En rukoile, että ottaisit heidän pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin minäkin olen lähettänyt heidät maailmaan. Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat pyhitetyt totuudessa” Joh. 17:14-19.
Pilatus sanoi Jeesukselle: ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Jeesus vastasi: ”Sinä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” Joh. 18:37
Kuuletko sinä?
Mistä tuo Outin ja Annin artikkeli löytyy? Mistähän johtuu, että huippututkijoiden tutkimustulokset usein kiistetään?
Tämä on tälläistä protenstantista tuubaa Outilta ja Annilta, täytyy tietysti huomioida, että he ovat tutkijoita.
Niin, ei mielestäni tutkimustuloksia voi ihan kevyin perustein ja suoralta kädeltä teilata, ellei ole itsekin tutkija. Tosin kaipaisin heiltäkin tietenkin täsmennystä siitä, että mitä tuolla moninaisuudella tarkoitetaan. Siksi kysyin, että mistä artikkeli löytyy.
https://researchportal.helsinki.fi/en/publications/luukas-katekismuksessa-katekismuksen-ja-raamatun-s
https://www.perustalehti.fi/2016/03/miksi-sovitusteologiaa-hyljeksitaan-katsaus-aikamme-hatkahdyttavaan-keskusteluun/
Eskolan artikkeli on erinomainen analyysi suomalaisen akateemisen raamatuntulkinnan tilasta. Siitä käy ilmi mikä on jopa arvostettujen tutkijoiden agenda ja miksi. Eskola ei sano sitä suoraan, mutta asioita seuranneet kyllä ymmärtävät ,että nuo radikaalitulkitsijat yrittävät pelastaa kristinuskon mutta valitettavasti vesittämällä sen ydinsanomia.
Suuri ongelma on tietenkin se , että perinteellinen sanoma sovituksesta ja pelastuksesta ei puhuttele kirkon ulkopuolista väestöä ja sen on syy miksi yritetään toisenlaisella sanoman muotoilulla kutsua heitä takaisin kirkon yhteyteen. Mutta näyttää siltä, että siinä ei ole onnistuttu, eikä mikään viittaa siihen että siinä tultaisiin onnistumaan.
Oletko, Markku, tosiaan sitä mieltä, että Raamatun tutkijat yrittäisivät tutkimustulostensa tulkinnalla ”pelastaa kristinuskon”? Näitä yrityksiä kyllä nähdään, mutta en ehkä olisi ensimmäisenä eksegeettejä siitä ”syyttämässä. Kuten sanotkin, siinä käy helposti päinvastoin.
Olen aivan tosissani. Karsiessaan pois kaiken myyttisen ja sen mitä alkuseurakunta piti Jeesuksen hengen mukaisena sanomana , he yrittävät seuloa esiin sen mitä Jeesus persoonana ja sanomallaan ja töillään itseasiassa oli. Siis he yrittävät löytää totuuden Jeesuksesta . Vaikka siinä häviää Jeesuksen jumalallisuus ja hänen maailman lunastaja ja synneistä pelastaja rooli ,niin se ei merkitse heille mitään kunhan aito Jeesus astuu sieltä tekstien kätköistä esiin.
On todellakin suuri väärinkäsitys se ,että he olisivat yrittämässä tuhota tai vahingoittaa kristinuskoa, he uskovat vain toisenlaiseen kristinuskoon, sellaiseen jota he pitävät aidompana ja todellisempana uskona.
En löytänyt artikkelia tuosta linkistä, mutta olen sen kyllä kirjasta joskus lukenut. Maallikkona voisin sanoa, että tuntuu uskottavalta se, ettei silloin varmaankaan mitään täyttä yksimielisyyttä asioista voinut olla jo pelkästään siksi, että tiedonkulku taisi olla aika hidasta. Toisaalta evankeliumikirjat ovat kaikki kirjoitettu vähän erilaisista näkökulmista, mikä on tietenkin valtava rikkaus meille. Siksikään näkemykset eivät voi ihan täysin kohdata. Mutta en kyllä olisi valmis mistään suoranaisesta hajanaisuudesta puhumaan vaan tosiaan erilaisista näkökulmista. Eskola kirjoittaa ihan hyvin, tosin taas turhan kärkkäästi omaan tyyliinsä.
Muistelen tuota kirjaa lukiessani ajatelleeni myös, että ehkä hiukan ”kevyen” oloista tulkintaa tuntuu Outilla ja Annilla olevan.
Outi Lehtipuu ja Anni Pesonen kirjoittavat:
”Meidän mielestämme olisi parasta nähdä, että opillinen moninaisuus kristillisissä kirkoissa on seurausta Raamatun itsensä opillisesta moninaisuudesta. Eri kirkkojen ja kristillisten liikkeiden kirjavat ja keskenään ristiriidassa olevat teologiset näkemyksen olisi hyväksyttävä kristinuskon olemukseen kuuluvana väistämättöminä ilmiöinä. On monenlaisia raamatullisia teologioita; yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla”
Tuo edellä kirjoitettu on täyttä asiaa ja sen totuus tulee näkyville esim. Suomen ev.lut kirkossa.
Minulla on myös omakohtainen kokemus kuinka totuus voi paljastua erehdykseksi absoluuttisen totuuden saarnaajille. Viittaan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä syntyneisiin henki- ja Jumalanhuoneen hallitus- oppeihin, jotka liikkeen sisälläkin jouduttiin v. 2011 myöntämään harhaopeiksi.
Ennen tätä ”heräämistä” herätysliikkeessä saarnattiin vuosikymmeniä kuinka Jumalanvaltakunta (kyseessä oleva herätysliike) on ”totuuden patsas ja perustus”. Em. perusteella vaadittiin jäseniltä ehdotonta kuuliaisuutta liikkeen johdon – SRK:n julistamille neuvoille, mm. TV kielto. On tietenkin hyvä, että erehdys on myönnetty ja jokainen joka tietää em. asiassa ”totuuden” voi pohtia, että onko yhdelläkään uskonnollisella yhteisöllä käytössään ehdoton totuus. Minun mielestä sitä ei ole millään yhteisöllä eikä kenelläkään ihmisellä. Sitä ei löydy myöskään Raamatusta.
Em. ei tietenkään tarkoita, etteikö Raamattua kannata tutkia ja että siitä ei voisi keskustella, mutta on hyvä tajuta, että Se ei ole elämän käsikirja, josta voidaan etsiä neuvoja elämän eri toimintoihin. Kymmenen käskyä ovat mielestäni vieläkin ihan huomioon otettavia (älä tapa, älä varasta j.n.e.)
Outi Lehtipuu ja Anni Pesonen ovat tehneet hienoa työtä.
Eskolan artikkeli kiistää Lehtipuun ja Pesosen tutkimusten pätevyyden. Lehtipuu ja Pesonen väittävät että Luukas ei puhu pelastuksesta evankeliumissaan. Eskola näyttää esimerkein että Luukas kirjoittaa pelastuksesta paljon.
Leo Tihinen: ”Minulla on myös omakohtainen kokemus kuinka totuus voi paljastua erehdykseksi absoluuttisen totuuden saarnaajille. Viittaan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen sisällä syntyneisiin henki- ja Jumalanhuoneen hallitus- oppeihin, jotka liikkeen sisälläkin jouduttiin v. 2011 myöntämään harhaopeiksi.”
Niinpä. Erehdyksiä ja harhaoppeja on ollut aina ja kiihtyy vain. Mutta ttamme niistä opiksemme? Kannattaa siis itse perehtyä Raamattuun ja rukoilla Jumalaa, joka antaa Pyhän Hengen, jonka avulla erotamme henget ovatko ne lähtöisin Jumalasta.
Markku Hirn: ”Suuri ongelma on tietenkin se , että perinteellinen sanoma sovituksesta ja pelastuksesta ei puhuttele kirkon ulkopuolista väestöä ja sen on syy miksi yritetään toisenlaisella sanoman muotoilulla kutsua heitä takaisin kirkon yhteyteen. Mutta näyttää siltä, että siinä ei ole onnistuttu, eikä mikään viittaa siihen että siinä tultaisiin onnistumaan.”
Jos perinteinen sanoma ei puhuttele, ei sitä pidä muuttaa. Virhe ja ongelman ydin onkin siinä, että sanoma on muutettu. Mitä sellainen sanoma ketään puhuttelee, jonka saa muualtakin? Ei siinä kirkkoon tarvitse mennä.
Toistan vaan sen ,,että Eskola kirjoittaa mainitsemassasi artikkelissa erinomaisesti tästä. Radikaalit modernit tulkitsijat luulevat pelastavansa kristinuskon löytämällään ”totuudella ” Jeesuksesta.
Markku Hirn, kyllä näin on?. En ehtinyt itse vielä lukea Perustan artikkelia. Minulla on paljon Eskolan kirjoja kylläkin.
Haetaan totuutta tieteestä ? Ajatella, Kyllä tiedevastaiset ovat vaarallisinta porukkaa, tämä aika on sen opettanut. Tiedehän korjaa itse itseään. Raamatusta ei löydy totuutta, eikä sitä ole kenelläkään ihmisellä. Raamattu on ihmisten kirjoittama. (kauan tapahtumien jälkeen (ja sovellettuna) Aikansa eläneitä totuuksia. Eikö jumalan pitänyt olla rakkaus ? Mikä rakkaus vihaa ? Jumalan rakkaus !
Totuudesta ei tarvitse olla huolissaan, se pysyy aina voimassa, kuinkas muutenkaan.
Oikeastaan, Totuus, ei voi olla kuin yhdellä tavalla, siihen ei mahdu yhtään valhetta.
Jumalan Sana pysyy aina lujana. Jeesus sanoi: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.”
Kautta ihmisen kirjoitetun historian on Jumala ollut suuressa osassa. Kristus tuli maailmaan ja maailma muuttui Hänen kauttaan. Jumalan Sana ei muutu ja kestää kyllä, vaikka me kompuroimme ja eksymme. Ei mitään uutta, vaikka nyt näyttääkin siltä, että kaikki on muutoksen kourissa… Ja kuitenkaan mikään ei muutu, ihminen joutuu taas kohta perehtymään kaiken perustuksiin, eli Jumalan Sanaan.
Ihminen luulee tulleensa tänne avaruuspölyn mukana ja kehittyneensä mutavellissä… Raamattu taas kertoo Luojasta, joka on kaiken elämän alkaja, ja ylläpitäjä. Totuus ei voi olla kahdella tavalla…
”Totisesti, Jumala ei tee väärin, Kaikkivaltias ei vääristä oikeutta.
Kuka on pannut hänet vallitsemaan maata, ja kuka on perustanut koko maanpiirin? Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä, niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen.
Jos sinulla on ymmärrystä, niin kuule tätä, ota korviisi sanojeni ääni.” Job.34:12-16