Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Mikä on totuus?” Kuitenkin itse Totuus seisoi hänen edessään. Pilatus ei sitä ymmärtänyt.
Ihminen etsii totuutta. Mutta silti ihminen pakenee totuutta. Ihminen elää itsepetoksessa. Hän yrittää kaikin mahdollisin keinoin torjua tämän perimmäisen todellisen totuuden tiedonjanon itsestään erilaisilla korvikkeilla. Näitä korvikkeita ovat viihde, nautinnot, tiede ja erilaiset ideologiat ja uskonnot. Hän kuvittelee harhaisesti niistä löytäneensä vastauksen, totuuden. Kuitenkaan ne eivät voi tyydyttää ja tarjota lopullista vastausta rehelliselle totuuden etsijälle, joka kysyy elämänsä tarkoitusta ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Ihminen elää syntiinlankeemuksen seurauksena itsepetoksessa ja pakenee totuutta, elää ristiriidassa itsensä kanssa. Toisaalta hän haluaa tietää totuuden, toisaalta hän pakenee sitä. ”Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi”. Joh. 3:19-20
Jeesus sanoo meille tämänkin päivän ihmisille miksi me emme ymmärrä hänen puhettaan: siksi, ”että te ette kärsi kuulla minun sanaani” Joh. 8:43. ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sen tähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska te ette ole Jumalasta. Joh. 8:44-47.
”Monille raamatuntutkijoille on ollut tyypillistä huomattava itsevarmuus oman (maailmankuvallisen) tulkintansa ensisijaisuudesta. Tästä on seurannut sanelupolitiikka, joka on haitannut suomalaista raamattukeskustelua vuosikymmenien ajan. Myös tässä nuorten tutkijoiden kokoelmassa sama vyörytys jatkuu. Kun Outi Lehtipuu ja Anni Pesonen kirjoittavat omassa artikkelissaan eksegeettisen arvion katekismuksen yhtymäkohdista Raamattuun, he sanelevat keskustelun ehdot yksioikoisesti.
Tärkein Lehtipuun ja Pesosen teeseistä koskee Raamatun hajanaisuutta. Erityisesti Uuden testamentin sisäinen ristiriitaisuus on heidän mukaansa tosiasia, joka myös kirkon ja dogmaatikkojen tulee aina ensiksi ottaa huomioon. Ilman sitä ei minkäänlaista keskustelua voi syntyä.
’Meidän mielestämme olisi parasta nähdä, että opillinen moninaisuus kristillisissä kirkoissa on seurausta Raamatun itsensä opillisesta moninaisuudesta. Eri kirkkojen ja kristillisten liikkeiden kirjavat ja keskenään ristiriidassa olevat teologiset näkemyksen olisi hyväksyttävä kristinuskon olemukseen kuuluvana väistämättöminä ilmiöinä. On monenlaisia raamatullisia teologioita; yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla’ (s.27).
Lehtipuun ja Pesosen mustavalkoinen määritelmä ei juuri jätä tilaa keskustelulle. Miten edetä vaikkapa pohdiskelussa Kristuksen kaksiluonto-opista, jos yhtä oppia ei ole ”eikä voikaan olla” – ei siis edes periaatteessa. Taustalla väikkyy Räisäsen monikymmenvuotinen teesi Raamatun auttamattomasta hajanaisuudesta. Se on tietenkin vain yksi väite ja vieläpä hyvin laaja ja teoreettinen kuvitelma Raamatun tai Uuden testamentin opillisesta kokonaisuudesta, mutta Lehtipuu ja Pesonen tuovat sen nyt keskusteluun suorastaan positiivisella varmuudella. ’Opillinen pluralismi ei ole vain myöhäisemmän kehityksen tai Raamatun väärinymmärtämisen tulos, vaan se on mukana jo Raamatussa itsessään.’ (s.43). Hajanaisuus on ainoa totuus, johon dogmaatikkojenkin pitäisi myöntyä. […]
’Opillinen epäyhtenäisyys on ensinnäkin oiva vastalääke fundamentalismille ja omalle erehtymättömyydelle – tai ainakin se voisi olla sitä. Ei lainkaan haittaa, jos jo kristinuskon pyhä kirja opettaa, etteivät oppi ja opit ole absoluuttisia totuuksia’ (s. 44).” (Timo Eskola, Sudet saarnatuolissa, 2013)
Ai ettei haittaa? Kun totuus yritetään peittää ja salata, se sulkee ihmisiltä Taivaan ja iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä. Miten kukaan voi löytää totuutta, jos sitä muka ei ole olemassakaan? Ihmiset siis pitää näiden teologien mukaan jättää täydelliseen epävarmuuteen ja epäselvyyteen. Ihmiseltä pitää siis riistää mahdollisuus kohdata Jumala ja nähdä totuus itsestään ja maailmasta ja saada syntinsä anteeksi. He haluavat näin estää ihmisen kohtaamasta Jeesuksen Kristuksen Vapahtajan, joka sanoo ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani” Joh. 14:6. He eivät mene itse sisälle Jumalan valtakuntaan, eivätkä salli muidenkaan mennä.
Ihmiset pitää siis näiden teologien mielestä saada ymmärtämään, että Raamattua ei kannata edes lukea, koska sieltä ei voida löytää mitään totuutta! Kaikki on hajanaista, sekavaa ja ristiriitaista. Tässä asiassa myös media, Raamatun sanasta totuutena luopuneiden teologien ja pappien lisäksi on tullut avuksi levittäessään juttuja Raamatun taruista ja valheista (esim. HS). Nämä ihmiset pitävät siis Raamatun sanan mukaisesti ”totuutta vääryyden vallassa”. Room. 1:18
Jumala ei pakota ihmisiä uskomaan totuutta. Lopulta hän jättää ne ihmiset rauhaan, jotka eivät halua häntä kuulla vaan kääntävät selkänsä totuudelle. ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin 2. Tim. 4:3-4.
Jos nämä ihmiset eivät käänny, he jäävät Raamatun mukaan Jumalan vihan alle odottamaan Jumalan tuomion ja vihan päivää. ”Kovuudellasi ja sydämen katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, ’joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”. Room. 2:5-6
Jeesus rukoili viimeisenä iltana ennen seuraavana päivänä tapahtunutta ristiinnaulitsemistaan: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut. Olethan uskonut hänen valtaansa kaikki ihmiset, jotta hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka olet hänelle antanut. Iankaikkinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan tosi Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka sinä olet lähettänyt. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä täyttämällä sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut luonasi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun rinnallasi, ennen kuin maailma oli olemassa. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat noudattaneet sinun sanaasi. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet antanut minulle, on sinulta, sillä minä olen antanut heille ne sanat, jotka sinä annoit minulle. He ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät varmasti, että minä olen lähtenyt sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile vaan niiden, jotka sinä olet antanut minulle, sillä he ovat sinut. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minut on kirkastettu heissä Joh. 17:1-10. […]
”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. En rukoile, että ottaisit heidän pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin minäkin olen lähettänyt heidät maailmaan. Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat pyhitetyt totuudessa” Joh. 17:14-19.
Pilatus sanoi Jeesukselle: ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Jeesus vastasi: ”Sinä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” Joh. 18:37
Kuuletko sinä?
Pitäisi seurata keskustelu-ketjujen kulkua! Kysymysten ja vastausten paikat heittelevät niin, että keskustelua on vaikea seurata.
Tässä kun oikein innostuu, niin ei aina muista ensin tökätä ”vastaa” ruutua.
Kaikki ei edes taida tietää, että niin kuuluu toimia, jotta keskustelu olisi hyvää.
Se minuakin on monesti häirinnyt. Ehkä on paras heittää kommentit vain tänne perään ja viitata siinä, mihin on kommentoimassa.
Pekka,
Pietismi on kai syntynyt luterilaisuuden sisällä ja on omanlaisensa ”sovellus” oikean opin ymmärtämisestä. Siis vain yhdenlainen tulkinta kaikkien muiden joukossa. Näkisin, että meidän konservatiivisuutemme perustuu aika pitkälle nimenomaan pietismiin.
Eli ihan perusluterilaisuus on nähdäkseni hieman erilaista kuin pietistinen luterilaisuus.
Minulle on kyllä epäselvää, että mitä tarkkaan ottaen tarkoitetaan termillä ”oikea oppi”. Osaako joku selittää? Luulen, että siitä on jokaisella ihan luterilaisuuden sisälläkin hiukan eri käsitys. Taas olen siis täsmentämässä, koska tätäkin termiä käytetään paljon, mutta mitä kukin sitten sillä tarkoittaa jää epäselväksi.
Perus Luterilaisuus syntyi olosuhteisiin ja yhteiskuntaan , jota ei enää ole. Uskon opin soveltaminen oli silloin monin tavoin toista, kuin nyt. Sen sijaan vanhurskauttamisoppi ei ole muuttunut miksikään. Se toimii aivan samoilla periaatteilla, kuin silloinkin. Näissäkin, aivan toisenlaisissa olosuhteissa. Oppia on puolustettava yhtä ahkerasti, kuin silloin, kun Luterilaisuus syntyi. Uhat on nyt toisenlaiset, mutta hyvin samankaltaiset. Uhkana ei ole oman pään menetys, mutta itse oppi on jatkuvasti suuressa vaarassa. Oppi voidaan helposti vesittää, jolloin se ei enää toimi evankeliumin lupaamalla tavalla, eikä tuota sen hedelmiä. Pietismi syntyi tämän saman taistelun tiimellyksessä. Ilman jatkuvaa taistelua evankeliumi kadottaa pian voimansa. Vapahtaja varoitti ankarasti karttamaan sellaista opetusta, josta puuttuu voima.
Sitä on ajassamme yhä paljon. Jumalan valtakunta ei ole sanoissa vaan voimassa. Jos en itse kävisi samaa taistelua, niin pian jäisin matkalle.
Oikea oppi on yksinkertaisesti ja selkeästi kerrottu 1Kor 15 luvun alussa.
Väärät opit tunnistaa usein siitä, että noihin sanoihin on laitettu jotain lisävaatimuksia, jotka muka pitäisi ensin voida täyttää, ennen kuin on lupa uskoa ja uskolla omistaa kaiken sen mitä Kristus on puolestamme tehnyt ja on. Väärän opin tunnistaa myös siitä ettei se voimattomana saa aikaan mitään muutosta entiseen elämään.
Eli jos ”oikea oppi” on käytännössä apostolisessa uskontunnustuksessa, siinä tapauksessa siihen kyllä lisäillään vaikka mitä vahingossa tai tarkoituksellisesti ja niitä lisäyksiä varjellaan niinkuin ne olisivat tärkeimpiä asioita. Tuntuu, että nimenomaan niissä sanoissa on kaikki.
Olen samaa mieltä, että luterilaisuus syntyi erilaisiin olosuhteisiin, mutta ihmeen tiukasti edelleen sen aikaisiin Tunnustuskirjoihin viitataan ja sielläkin taitaa olla paljon muutakin, kuin vanhurskauttamisoppi.
Kari R., kirkko ilmoittaa näin oppiperustakseen
https://evl.fi/tutki-uskoa/kirjat
Pitäisi viitata varmaan paljon tiukemmin, jos mielii pysyä luterilaisena kirkkona. Nyt ei edes viitata aina Raattuunkaan.
Uskon tunnustus on oikeastaan vain tarkistuslista piispoja varten siihen, että aikanaan kykenivät harhaoppeja torjumaan. Se että luettelemme jumalanpalveluksessa tuon litanian, niin se ei ketään pelasta. Tuskin koskaan kykenemme edes ajatuksella seuraamaan sitä, mitä siinä ääneen luemme.
Islamin uskoiset pääsevät siinä helpommalla, kun heidän uskontunnustuksensa on hyvin lyhyt.
Sen lausumalla kenestä tahansa tulee samalla hetkellä muslimi. Siinä suhteessa kirkossa pelkkä lausuminen ilman koko asian ajattelua on aivan saman arvoinen ”tunnustus”.
Eikä pelastuksen vaatimuksena ole sekään, että kykenee uskomaan koko uskontunnustuksen sisällön. Riittää aivan hyvin kun voi turvautua siihen, mitä 1 Kor 15 sanotaan.
Tarkoitatko, ettei uskontunnustuksellamme ole oikeastaan mitään merkitystä? Olihan alkukristittyjen tunnustus vielä lyhyempi kuin muslimeilla, vain kolme sanaa ja se kertoi oleellisen siitä, kuka on kristitty. Ei ole nyt siitä kyse, mikä pelastaa vaan siitä, mikä meidän oppimme on.
Riitta: Evl- sivujen otsikossa heti sanotaan, että ”kirkkomme opettama usko perustuu Raamattuun”, joka tietenkin on ihan selvä asia.
Minulle uskontunnustus kirkossa merkitsee uskon tosiasioiden kertausta. Siinä voin huomata, että ”ai tuonkin uskon, mutta auta minun epäuskoani tuossa toisessa kohdin”. Joten on sen lukeminen minulle hyvin merkittävä asia. Jotta ajatus pysyy mukana, niin luen sen aina virsikirjan lopusta.
Ristinmerkki toimii kristinuskon kiteytyksenä. Sormien asennosta voi toki kiistellä, mutta perinteisesti sillä on viitattu Jumalan kolminaisuuteen ja Kristuksen kahteen luontoon, jumalalliseen ja inhimilliseen. Ristin merkitys on selkeä.
Kari R.: ”Niin, ei mielestäni tutkimustuloksia voi ihan kevyin perustein ja suoralta kädeltä teilata, ellei ole itsekin tutkija. Tosin kaipaisin heiltäkin tietenkin täsmennystä siitä, että mitä tuolla moninaisuudella tarkoitetaan…”
Anteeksi nyt vain mutta dos. Timo Eskola on eksegeetti ja vieläpä monikymmenvuotisella kokemuksella. Eikä tässä kukaan suoralta kädeltä tai kevyin perustein mitään teilaa. Eskola on argumentoinnut kaiken. Nämä tutkijat taas eivät sitä tee. Se on sanelupolitiikkaa mitä he harrastavat . Sehän yhteiskunnassamme on joka paikassa muutenkin vallalla. On muka moninaisuus, mutta ei todellakaan ole vaan totalitarismi. He katsovat että heidän ei tarvitse perustella mitään, tyyliin tämä on näin ja piste.
Riitta,
Toivon, ettei taas mennä tällaiseen tunnepohjaiseen väittelyyn. Siitä ei ole kuin haittaa.
Tässä maassa ei ole missään ”totalitarismia”. Yksikään tutkija ei sanele mitään, ei edes Eskola. He kertovat oman näkemyksensä, perusteltuna tai perustelematta. Toki perusteluja pitää tutkijoilta aina odottaa. Pitänee hakea tuo kirja kirjastosta uudelleen ja katsoa, löytyykö sieltä perusteita asialle.
Eskola tietenkin myös katsoo asioita osin oman uskonnäkemyksensä ja viitekehyksensä mukaisesti, vaikka en hänen pätevyyttään tietenkään kiistäkään.
Sitäpaitsi mielestäni moninaisuus on lievempi sana kuin hajanaisuus.
Kari P.: ”Aina uskossa olleen on vaikea nimetä hetkeä, jolloin on uskoon tullut. Jos ei tiedä hetkeä, voi joutua epäilyksen alaiseksi oman uskonsa vilpittömyydestä?”
Juuri näin on! Olen sitä mieltä, että se on sitä uskossa kasvamista. Itselleni tuli kuitenkin hetki, jolloin tiedän kokeneeni sen, että Jeesus todella tuli elämääni. Jumalaan olen uskonut pienestä pitäen. En halua korostaa uskoontuloa tiettynä hetkenä. Uskosta on myös mahdollista luopua.
70-luvulla ihmisiä painostettiin tällaisella kokemuksellisella ”käsien nostamisella” ym. Vierastan sitä. Oma uskoontuloni tapahtui yksin illalla kotona ja siitä lähti kasvu. Toki se hetki oli käännekohta, mutta en halua ylikorostaa sitä.
Uskontunnustus luettua litaniana ja samaan aikaan ajattelun siirtyminen toisaalle on yhtä vähän oikea uskon tunnustus kuin Isämeidän lukeminen on rukousta, jollei sen sisältöä ollenkaan ajattele. Mehän voimme lukea jotain tekstiä monta sivua, mutta sitten huomaa, että ajatukset onkin ihan muualla. Eräs rekkakuski kertoi ajaneensa Helsingistä Ouluun ja siellä vasta tajusi ajavansa oikeasti autoa. Ajatuksemme kun tuppaavat usein karkaamaan.
En oikeastaan tiedä; miksi Kari Roos kysyit oikeasta opista. Jos kysyit sitä teorian pohjalta. Tietääksesi mistä oikeassa opissa on kyse, niin sitten olen väärä henkilö vastaamaan. Teoria kyllä pyrkii ohjaamaan käytäntöä, mutta ei kuitenkaan ole sama asia. Jos taas haluat tietää mitä oikea oppi merkitsee henkilökohtaisella ja käytännöllisellä tasolla, niin silloin uskon , että voisin vielä yrittää.