Totuus ja valhe

Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Mikä on totuus?” Kuitenkin itse Totuus seisoi hänen edessään. Pilatus ei sitä ymmärtänyt.

Ihminen etsii totuutta. Mutta silti ihminen pakenee totuutta. Ihminen elää itsepetoksessa. Hän yrittää kaikin mahdollisin keinoin torjua tämän perimmäisen todellisen totuuden tiedonjanon itsestään erilaisilla korvikkeilla. Näitä korvikkeita ovat viihde, nautinnot, tiede ja erilaiset ideologiat ja uskonnot. Hän kuvittelee harhaisesti niistä löytäneensä vastauksen, totuuden. Kuitenkaan ne eivät voi tyydyttää ja tarjota lopullista vastausta rehelliselle totuuden etsijälle, joka kysyy elämänsä tarkoitusta ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Ihminen elää syntiinlankeemuksen seurauksena itsepetoksessa ja pakenee totuutta, elää ristiriidassa itsensä kanssa. Toisaalta hän haluaa tietää totuuden, toisaalta hän pakenee sitä. ”Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi”. Joh. 3:19-20

Jeesus sanoo meille tämänkin päivän ihmisille miksi me emme ymmärrä hänen puhettaan: siksi, ”että te ette kärsi kuulla minun sanaani” Joh. 8:43. ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sen tähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska te ette ole Jumalasta.  Joh. 8:44-47.

”Monille raamatuntutkijoille on ollut tyypillistä huomattava itsevarmuus oman (maailmankuvallisen) tulkintansa ensisijaisuudesta. Tästä on seurannut sanelupolitiikka, joka on haitannut suomalaista raamattukeskustelua vuosikymmenien ajan. Myös tässä nuorten tutkijoiden kokoelmassa sama vyörytys jatkuu. Kun Outi Lehtipuu ja Anni Pesonen kirjoittavat omassa artikkelissaan eksegeettisen arvion katekismuksen yhtymäkohdista Raamattuun, he sanelevat keskustelun ehdot yksioikoisesti.

Tärkein Lehtipuun ja Pesosen teeseistä koskee Raamatun hajanaisuutta. Erityisesti Uuden testamentin sisäinen ristiriitaisuus on heidän mukaansa tosiasia, joka myös kirkon ja dogmaatikkojen tulee aina ensiksi ottaa huomioon. Ilman sitä ei minkäänlaista keskustelua voi syntyä.

’Meidän mielestämme olisi parasta nähdä, että opillinen moninaisuus kristillisissä kirkoissa on seurausta Raamatun itsensä opillisesta moninaisuudesta. Eri kirkkojen ja kristillisten liikkeiden kirjavat ja keskenään ristiriidassa olevat teologiset näkemyksen olisi hyväksyttävä kristinuskon olemukseen kuuluvana väistämättöminä ilmiöinä. On monenlaisia raamatullisia teologioita; yhtä ainoaa oikeaa raamatullista oppia ei sen sijaan ole eikä voikaan olla’ (s.27).

Lehtipuun ja Pesosen mustavalkoinen määritelmä ei juuri jätä tilaa keskustelulle. Miten edetä vaikkapa pohdiskelussa Kristuksen kaksiluonto-opista, jos yhtä oppia ei ole ”eikä voikaan olla” – ei siis edes periaatteessa. Taustalla väikkyy Räisäsen monikymmenvuotinen teesi Raamatun auttamattomasta hajanaisuudesta. Se on tietenkin vain yksi väite ja vieläpä hyvin laaja ja teoreettinen kuvitelma Raamatun tai Uuden testamentin opillisesta kokonaisuudesta, mutta Lehtipuu ja Pesonen tuovat sen nyt keskusteluun suorastaan positiivisella varmuudella. ’Opillinen pluralismi ei ole vain myöhäisemmän kehityksen tai Raamatun väärinymmärtämisen tulos, vaan se on mukana jo Raamatussa itsessään.’ (s.43). Hajanaisuus on ainoa totuus, johon dogmaatikkojenkin pitäisi myöntyä. […]

’Opillinen epäyhtenäisyys on ensinnäkin oiva vastalääke fundamentalismille ja omalle erehtymättömyydelle – tai ainakin se voisi olla sitä. Ei lainkaan haittaa, jos jo kristinuskon pyhä kirja opettaa, etteivät oppi ja opit ole absoluuttisia totuuksia’ (s. 44).” (Timo Eskola, Sudet saarnatuolissa, 2013)

Ai ettei haittaa? Kun totuus yritetään peittää ja salata, se sulkee ihmisiltä Taivaan ja iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä. Miten kukaan voi löytää totuutta, jos sitä muka ei ole olemassakaan? Ihmiset siis pitää näiden teologien mukaan jättää täydelliseen epävarmuuteen ja epäselvyyteen. Ihmiseltä pitää siis riistää mahdollisuus kohdata Jumala ja nähdä totuus itsestään ja maailmasta ja saada syntinsä anteeksi. He haluavat näin estää ihmisen kohtaamasta Jeesuksen Kristuksen Vapahtajan, joka sanoo ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muutoin kuin minun kauttani” Joh. 14:6. He eivät mene itse sisälle Jumalan valtakuntaan, eivätkä salli muidenkaan mennä.

Ihmiset pitää siis näiden teologien mielestä saada ymmärtämään, että Raamattua ei kannata edes lukea, koska sieltä ei voida löytää mitään totuutta! Kaikki on hajanaista, sekavaa ja ristiriitaista. Tässä asiassa myös media, Raamatun sanasta totuutena luopuneiden teologien ja pappien lisäksi on tullut avuksi levittäessään juttuja Raamatun taruista ja valheista (esim. HS). Nämä ihmiset pitävät siis Raamatun sanan mukaisesti ”totuutta vääryyden vallassa”. Room. 1:18

Jumala ei pakota ihmisiä uskomaan totuutta. Lopulta hän jättää ne ihmiset rauhaan, jotka eivät halua häntä kuulla vaan kääntävät selkänsä totuudelle. ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin 2. Tim. 4:3-4.

Jos nämä ihmiset eivät käänny, he jäävät Raamatun mukaan Jumalan vihan alle odottamaan Jumalan tuomion ja vihan päivää. ”Kovuudellasi ja sydämen katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, ’joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”. Room. 2:5-6

 Jeesus rukoili viimeisenä iltana ennen seuraavana päivänä tapahtunutta ristiinnaulitsemistaan: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut. Olethan uskonut hänen valtaansa kaikki ihmiset, jotta hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka olet hänelle antanut. Iankaikkinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan tosi Jumalan, ja Jeesuksen Kristuksen, jonka sinä olet lähettänyt. Minä olen kirkastanut sinut maan päällä täyttämällä sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut luonasi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun rinnallasi, ennen kuin maailma oli olemassa. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat noudattaneet sinun sanaasi. Nyt he tietävät, että kaikki, minkä olet antanut minulle, on sinulta, sillä minä olen antanut heille ne sanat, jotka sinä annoit minulle. He ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät varmasti, että minä olen lähtenyt sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt. Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile vaan niiden, jotka sinä olet antanut minulle, sillä he ovat sinut. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minut on kirkastettu heissä Joh. 17:1-10. […]

”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. En rukoile, että ottaisit heidän pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään ole maailmasta. Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin minäkin olen lähettänyt heidät maailmaan. Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat pyhitetyt totuudessa” Joh. 17:14-19.

Pilatus sanoi Jeesukselle: ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Jeesus vastasi: ”Sinä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten olen syntynyt ja tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” Joh. 18:37

Kuuletko sinä?