Vaikea uskoa, mutta Amerikassa on parhaillaan käynnissä vallankaappaus. Monet kysyvät kestävätkö maan demokraattiset instituutiot tämän häikäilemättömän röyhkeyden. Kuvitellaan, että ne ovat jotain rakennuksia, joilla on oma katuosoite. Poliittiset insituutiot ovat ihmisten välisiä sopimuksia, muotoja, käytäntöjä. Ne eivät suojele meitä meiltä itseltämme. Me olemme nuo instituutiot. Ne ovat siis vain yhtä vahvoja kuin me olemme. Kun siis puhutaan demokraattisista instituutioista, niiden lujuudesta, niin pitää aina puhua meistä ihmisistä, meidän lujuudestamme. Jos ihmiset haluavat olla kunnioittamatta yhteisiä demokraattisia sopimuksia, niin ei ole olemassa mitään instituution tiilimuuria siinä välissä, joka estäisi niin tekemästä. Nyt kun siis kysytään kestääkö demokratia Yhdysvalloissa, niin vastaus on, että se on jo murtunut, koska toinen puoli, Trump ja republikaanien johto, eivät ole laillista vaalitulosta kunnioittaneet ja hyväksyneet. Teko on häikäilemättömyydessään ennenkuulumaton Yhdysvaltain historiassa. Seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Monmouthin yliopiston teettämän kyselyn mukaan 77 prosenttia (lähes 57 miljoonaa!) Trumpia äänestäneistä uskoo Bidenin voiton johtuvan petoksesta – josta todisteita on siis puhdas nolla. Karut luvut. Mitä voi enää sanoa luottamuksesta demokraattisen järjestelmän keskeiseen instituutioon, äänestämiseen? Ja kun sitä ei ole, niin mitä sitten tapahtuu? Herra varjelkoon Yhdysvaltoja ja maailmaa.
Donald Trumpin valinta presidentiksi on pitkän kehityksen tulos, demokratian rapautumisen hedelmä, kun todellinen valta on siirtynyt suuryrityksille. Trump on vanhan poliittisen vallan, clintonien, bushien, obamien, Davosin eliitin ja Wall Streetin epäpyhän liiton ruumiillistuma, röyhkeä äpäräpoika, joka on siinnyt vanhan vallan toteuttamasta uusliberalistisesta, vaihtoehdottomasta, eriarvoistavasta, omistuksia kasaavasta ja ihmisarvoa halveksivasta politiikasta. Trump on poliittisen ja kulttuurisen haaksirikon oksentama alhainen huijari, sirkusapina, sielunsa kadottanut, tyhjä ihmisyyden kuori, mädäntyneen kulttuurin idioottimaisten, rikollisten ja rasististen ideologioiden ruumiillistuma.
Heillä on Trump, meillä on Halla-aho, Unkarilla on Orbán ja niin edelleen. He ovat sosiaalitieteilijä Bertram Grossin ”hymyileviä fasisteja”, despoottisia demagogeja, onttoja, vääristyneitä miehiä, jotka tulevat polkemaan maahan kaiken mikä on hyvää ja parasta yhteiskunnassa.
New York Times kysyi vuonna 1944 varapresidentti Henry Wallacelta, mikä on fasisti, kuinka paljon meillä on fasisteja ja kuinka vaarallisia he ovat. Wallace vastasi enteellisesti:
”Todella vaarallinen amerikkalainen fasisti on ihminen, joka haluaa tehdä Yhdysvalloissa amerikkalaisella tavalla saman, minkä Hitler teki Saksassa preussilaisella tavalla. Amerikkalainen fasisti on mieluummin käyttämättä väkivaltaa. Hänen metodinsa on myrkyttää julkisen informaation kanavat. Fasistille ongelma ei ole kuinka ilmaista parhaiten totuus yleisölle, vaan kuinka parhaiten käyttää uutisia huijatakseen yleisöä antamaan fasistille ja hänen ryhmälleen lisää rahaa ja valtaa. He väittävät olevansa yltiöisänmaallisia, mutta he tulevat tuhoamaan kaikki perustuslain takaamat vapaudet. He vaativat yrittämisen vapautta, mutta ovat monopolien ja omien intressiensä puhemiehiä. Heidän perimmäinen tavoitteensa, johon koko heidän petoksensa kohdistuu, on kaapata poliittinen valta. Käyttämällä samanaikaisesti valtion valtaa ja markkinoiden valtaa he voivat pitää tavallisen ihmisen ikuisessa alistussuhteessa.” (The New York Times, 9.4.1944)
Trumpin myötä olemme saapuneet länsimaisen demokratian iltahämärään. Hänen hallinnossaan yhdistyy fundamentalismikristillisyyden höyrypäinen Harmageddon-politiikka ja nationalistisen kapitalismin moraalinen mädännäisyys. Kriitikko Irwing Howe on todennut kirjoittaessaan William Faulknerin luomasta Snopesin suvusta:
”(– –) he ovat se joka tulee jälkeenpäin. He ovat olentoja, jotka nousevat hävityksestä, lima vielä heidän huulillaan.” (New Republic, 7.12. 1959).
Maailman murtuessa sivistymättömät moukat astuvat esiin johdattamaan kansakunnat tuhoon. Heillä ei ole enää mitään estoja. Heidän ei tarvitse välittää yhteiskunnan murenevasta sosiaalisesta koodistosta. He tulevat viemään tuhokapitalistisen rosvotalouden huippuunsa ja valtion turvallisuusjoukot tukenaan alistamaan ja orjuuttamaan ihmiset. Mitättömimmästäkin toisinajattelusta joutuu pidätetyksi. Kirjailija Aleksandr Solženitsyn on muistuttanut, kuinka rajoittamaton valta rajoitettujen ihmisten käsissä tulee aina johtamaan julmuuksiin. Kun ihmis- ja kansalaisoikeuksista tulee etuoikeuksia, jotka valtio voi lakkauttaa, ne tullaan lakkauttamaan lopulta jokaiselta.
Kyse ei ole vain Trumpista, vaan nationalististen populistien globaalista esiinnoususta. Heillä on Trump, meillä on Halla-aho, Unkarilla on Orbán ja niin edelleen. He ovat sosiaalitieteilijä Bertram Grossin ”hymyileviä fasisteja”, despoottisia demagogeja, onttoja, vääristyneitä miehiä, jotka tulevat polkemaan maahan kaiken mikä on hyvää ja parasta yhteiskunnassa. Trump on vaistonvarainen fasisti. Toisin kuin Halla-aholla, Orbánilla ja muilla vastaavilla, hänellä ei ole mitään ideologiaa.
Fasismi on viettelystä, uudelleen lumoutumista, kun maailma on tyhjentynyt merkityksestään. Vahvojen ja verevien arvojen kaipuu on taas täällä samoin kuin 30-luvulla. Fasismin ydin on hypermaskuliinisuus. Fasismilla ei ole johdonmukaista ideologiaa, vaan se mutatoituu ja muuttuu. Se mitä fasisteja seuraavat ihmiset etsivät, on voimaannuttamisen tunne. Trump, Halla-aho, Orbán ja muut nationalistiset johtohahmot täyttävät tämän roolin, ei niinkään poliittisina johtajina kuin perinteisinä kulttijohtajina. Kultin jäsenet haluavat, että johtaja rikkoo kaikkia sääntöjä. Kulttijohtajan voima laajentaa seuraajan omaa identiteettiä ja voimaa. Kaikki moraalinen autonomia luovutetaan kultin johtajalle.
He puhuvat puhdistavasta väkivallasta ja syyttävät islamia (ja vasemmistoa) länsimaisten arvojen ja elämänmuodon tuhoamisesta, vaikka ovat itse niiden todellinen uhka.
Nationalistiset uusfasistit tulevat vallassa ollessaan viemään tuhokapitalistisen rosvotalouden huippuunsa, kaatamaan bensaa rasismin liekkeihin ja ottamaan käyttöönsä kaikki mahdolliset keinot ihmisten alistamiseen ja valvontaan. He tulevat kiihdyttämään ekokatastrofia ja kiihottamaan ihmisiä hyökkäämään muslimien, maahanmuuttajien, paperittomien, tummaihoisten, feministien, vasemmistolaisten, taiteilijoiden ja homoseksuaalien kimppuun ja tekevät heistä taantuvan talouden syntipukkeja. Maaginen ajattelu valtaa alaa, kunnes koko ajattelu tuhotaan. Taiteet ja kulttuuri rappeutuvat nationalistiseksi kitschiksi. Empatia ja toisen ihmisen asemaan asettuminen tuhotaan järjestelmällisesti vallan taholta, ja sen sijaan tuotetaan röyhkeyttä, julmaa maskuliinisuutta, sotaisuutta, rasismia, naisvihaa ja homofobiaa.
Heidän tavoitteena on pelastaa kansa rappeutumiselta ja pitää puhtaana vieraasta verestä. He puhuvat kansallisesta uudestisyntymästä, orgaanisesta kansasta, kuten natsit aikanaan. He ajavat homogeenisesti etnistä yhteiskuntaa ja vastustavat monikulttuurista ja moniarvoista yhteiskuntaa. He puhuvat puhdistavasta väkivallasta ja syyttävät islamia (ja vasemmistoa) länsimaisten arvojen ja elämänmuodon tuhoamisesta, vaikka ovat itse niiden todellinen uhka. He käyttävät hyväkseen demokratiaa ja sen instituutiota tuhotakseen ne ja luodakseen yhteiskuntaan omat pelisäännöt. He demonisoivat maahanmuuttajia, heitä puolustavia “suvakkeja”, vasemmistolaisia ja “kulttuurimarxilaisia ja fantasioivat itsensä vallan kahvaan suorittamaan suuria verisiä puhdistuksiaan kaikista toisista.
Trumpin valta oli rahan valtaa. Yleensäkään tyhjätasku ei voi päästä USA:n presidentiksi. USA:ssa elää vieläkin unelma, että kaikista voi tulla miljonäärejä. Heitä ihaillaan. Mutta Trump oli perinyt miljoonansa ja onnistui hukkaamaan isiensä tienaamat (osittain petoksilla) rahat. Kun rahaimperiumi romahtaa, jääkö mitään jäljelle ? Uhkaako vankeus, vai saako hän armahduksen, jota itse itselleen ajaa ?
Trump ei edustanut kristillisiä arvoja. Siihen ei riitä abortin vastaiset puheet, eikä ”jumalansiunaus” -toivotukset, jotka ovat lähinnä tekopyhyyttä. Hänen juurensa eivät ole kristillisyydessä. Hänen ”saavutuksensa” olivat vihan lietsonnassa ja puheensa valhetta. Tämä ns. ”uusi totuus” saa täälläkin jalansijaa.
Profetaalisesta kielenkäytöstä huolimatta, ja jos syventyy tekstin sisältöön, Sadinmaa hahmottaa fasistisen mielenlaadun oikein hyvin.
Toisen maailmansodan jälkeen ihmeteltiin sitä miten Italian, Saksan ja Japanin kansakunnat saatiin mukaan tuhoavaan ja itsetuhoavaan poliittiseen seikkailuun. Analyysin tuloksena löydettiin termi ” autoritäärinen persoonallisuus”. Varsinkin liberaalit ja humaanit demokraatit todettiin autoritaaristen ideologisiksi vihollisiksi.
Poliittisella taholla ei paljoakaan piitattu sosiologista analyyseista vaan ameriikkalainen vastine eurooppalaiselle fasismille kukki maccarthyismin muodossa. Senaattori Macarthur oli puheenjohtaja USA n senaatin epäameriikkalista toimintaa ( siis kommunismia) tutkivassa komiteassa. Senseurauksena sadat Hollywoodin ohjaajat, näyttelijät ja kirjoittajat menettivät työnsä. Samoin tuhannet muut ympäri Yhdysvaltoja. Vasta Kennedyn aikana, kun kansalaisoikeustaistelu pääsi vauhtiin , ”epäameriikkalaisten” tutkiminen laantui. Vietnamin sota oli suoraa seurausta siitä ajattelusta poliittisella tasolla.
Presidentti Clintonin aikana alkoi todellinen oikeistolainen vihakulttuuri . Se kohdistui presidentin persoonaan .Pitkän ajan seurauksia siitä saamme lukea lehdistä nyt.
Yksi johtopäätös on se, että ihmiset eivät poliittisessa käyttäytymisessä lähde vain poliittisista ideologioista ,vaan he kannattavat sellaisia ideologioita jotka ovat sopusoinnussa heidän persoonallisuutensa kanssa.
Autoritääriset persoonallisuudet pitävät humanismista demokratiaa moraalisesti epäilyttävänä. Heidän taholtaan tulevat syytökset ovat yritys palauttaa kansalle moraalinen selkäranka. He eivät kerta kaikkia ymmärrä sitä miten heitä voi arvostella koska he ovat kaiken kauniin, hyvän ja oikean puolustajat? He eivät myöskään ymmärrä sitä miten nuo moraalittomat demokraatit voivat kiereskellä alennustilassaan tekemättä parannusta?
Mitä mahdollisuuksia noilla persoonallisuus rakenteilla on ymmärtää toinen toisiaan?
Liiallinen hyvinvointi on taas aiheuttanut selänkäännön Jumalalle ja tyhmä, itseensä uskova ihminen ajaa asiansa massiivisiin ongelmiin. Jumalan hylkääminen aiheuttaa selvän järjen, terveen nöyryyden ja ennen kaikkea viisauden perikadon. Sitä saa mitä tilaa.
.Tapahtui vanhan Neuvostoliiton aikaan. Eräs rakennustyömiesten porukka oli vierailulla siellä. He menivät syömään aivan tavalliseen työmaaruokalaan. Kun he söivät ruokaa, kaikki muut paitsi yksi miehistä, olivat sitä mieltä, että ruoka siellä oli surkeaa. Mutta yksi söi hyvällä ruokahalla ja kehui hyvää olevan. Mietin, että tämä mies taisi syödä (kommunisti)aatteen voimalla. Eihän hän voinut uskoa ja ajatella Neuvostoliitossa missään olevan huonoa ruokaa.
Piti kirjoittaa ”hyvällä ruokahalulla”.
Toisaalta vanha sanonta kuuluu: Nälkä on paras kokki. Eli nälkäiselle maistuu huonompikin ruoka. Vai mitä?