Trumpin murskavoitto! Laskussa: woke ja abortti. Nousussa: X ja machomiehet

Donald Trump on Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Tämän itseasiassa kerroin jo noin kolme viikkoa sitten. Ks. kommenttikenttä.

Muistan katselleeni Markku Ruotsilan haastattelua noin kaksi vuotta sitten. Siinä Ruotsila sanoi, ettei Suomessa ymmärretä, miten suuri kannatus Trumpilla Yhdysvalloissa on. Markku Ruotsila on ainut merkittävä tutkija Suomessa, joka on selittänyt – ilman puolihysteeristä kauhistelua – miksi Trump on niin suosittu Yhdysvalloissa.

Voi olla, että Markku Ruotsilaa tullaan tulevaisuudessa Ylessäkin näkemään enemmän, kun pakko ottaa myös tosiasiat huomioon eikä vain toiveita.

Joku Atte Korhola (ympäristönmuutoksen professori!) on saanut sijaa täysin tuulesta temmatulla kirjallaan. Huomaamatta on jäänyt, että Ruotsila julkaisi jokin aika sitten lähes tuhannella lähdeviitteelle nootitetun vankan tutkimuksen ”Trumpin amerikka.”

Suomalaiselle medialle Trumpin valinta on jättimäinen katastrofi. Oikeastaan minkäänlaista objektiivista tietoa Yhdysvaltojen poliittisesta tilanteesta ei ole ollut saatavilla edes viime metreillä, jolloin sokeimmillekin alkoi olla selvää, kuka on USA:n seuraava presidentti.

Ylimielinen akateeminen eliitti ja media ovat niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa ylenkatsoneet tavallisen suomalaisen (ja amerikkalaisen) ihmisen elämän haasteita.

Suomalaista mediaa olisi voinut luulla osaksi Harrisin kampanjaorganisaatiota. SDP sitä olikin. Neljäkymmentä demariaktiivia oli käännyttämässä amerikkalaisia Harrisin taakse. Jos tutkiva journalismi joskus ei nukkuisi, pitäisi kysyä:

Kuka maksoi?

Miltä muuten tuntuisi, että pienet punaiset, vihreät tai siniset miehet vieraista valtioista osallistuisivat Suomen eduskuntavaaleihin? Kävisivät ovi ovelta käännyttämässä äänestäjiä jonkin puolueen kannattajiksi. Outoa olisi.

Kun Suomessa hurrattiin Harrisin pieksäneen Trumpin näiden ainoassa vaaliväittelyssä, olin eri mieltä. Minusta Kamala Harris käyttäytyi kuin pahanilkinen koulukiusaaja.

————————

Mitä Donald Trumpin valinta presidentiksi merkitsee Suomelle?

Turvallisuuspoliittisesti ei paljoa mitään. Suomi näyttäytyy Atlantin taakse Euroopan mallioppilaana. Trump ei jätä Natoa ja Eurooppa tulee olemaan edelleen Yhdysvaltojen lähin liittolainen. Kunhan maksaa itse laskunsa.

Suomalaisten tulisi Ylenkatsomisen ja halveksunnan sijaan suhtautua tärkeimmän liittolaisemme vaalitulokseen siten, että se myös pysyy tärkeimpänä liittolaisena.

Talouspoliittisesti tilanne on mutkikkaampi. Viimeistään keväällä 2025 alkavat neuvottelut tullitariffeista. Mikäli ne epäonnistuvat, on se huonompi juttu Suomen viennille Yhdysvaltoihin.

Israelille Trumpin voitto lupaa pelkästää hyvää. Ukrainalle ei niinkään. Suomessa pilkattu ja vähätelty Saksan liittokanslerin Scholtzin mahdollinen ajatus Ukrainasta uutena ”suomena” näyttää yhä todennäköisemmältä.

Ei kokonaan paha juttu sekään verisiin vaihtoehtoihin verrattuna.

Euroopan innostus tukea taloudellisesti ja aseellisesti Ukrainaa laskee samalla kun Trump aloittanee jonkinlaiset ”rauhanneuvottelut” ensi talvena, jolloin sodan alusta tulee kuluneeksi kolme vuotta.

—————————-

Trumpin murskavoiton laajuutta lisää, että republikaaneille on tulossa värisuora. Puolue saanee enemmistön myös senaattiin ja edustajanhuoneeseen. Liberaalien painajainen lienee, että Trump ehtinee kaudellaan nimittää lisää erittäin konservatiivisia tuomareita Yhdysvalloissa hyvin vaikutusvaltaiseen Korkeimpaan oikeuteen.

Lähipäivien sääennuste. Laskussa: akateeminen woke, abortti, big state-sosiaalidemokratia, valtavirtamedia ja hyvesignalointi. Nousussa: X, Teemu ja Sirpa sekä työväenluokan machomiehet.

Vaalissa oli selkeästi vastakkain vasemmistoliberaali feministinen blokki ja oikeistokonservatiivinen machoblokki. Jälkimmäinen vei voiton.

Suomalaiselle medialla Trumpin voitto pitäisi olla vakavan itsetutkiskelun paikka. Viikkoja, kuukausia, jopa vuosia jaettiin – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – täysin virheellistä tietoa Yhdysvalloista ja sen poliittis-kulttuurisesta tilanteesta. Jos suomalaista mediaa oli uskominen Harrisin voitto piti olla itsestäänselvyys. Valeuutisointi vain paheni vaalien lähestyessä.

————————–

Ulkona ilma lämpenee eikä lähiviikkoina taida pakkasta olla kuin Lapissa. Siitä huolimatta kommentaattorien, myös kirkollisten, olisi nyt syytä etsiä jäitä hattuun.

Kun lukee muutoin järkevien ihmisten kommentteja, tuntuu että maailmanloppu, pimeys, tulvat ja heinäsirkat. Rasismi! Sovinismi! Fasismi! Natsismi! Hitler!!!?! Jotain ironiaa siinäkin, että kaikkein kauhistuneimmat liberaalikommentit löytyvät Elon Muskin X.stä!

Olisi hyvä muistaa, ettei Kamala Harris ollut jumala eikä Trump ole kokonaan kamala.

Trumpin voiton taustalla oli työväenluokkaisten ihmisten tuki. Sitäkin voi kysyä, mitä kertoo demokraattiehdokkaasta tai laajemminkin demokraattipuolueesta, että Trumpin kaltainen hahmo tulee jälleen ja pesee kaikki?

Selvää on, että Trump esikuntineen on tällä kertaa äärimmäisen hyvin valmistautunut tulevaan presidenttikauteen. Liikkeelle lähtö tulee olemaan nopea.

———————–

Edelleen kannattaa muistaa kolme pointtia:

a) USA ei Trumpin presidenttikaudella 2016-2020 hyökännyt minnekään. Sitä ei ollut ennen Trumpia tapahtunut 40 vuoteen

b) Trumpin presidenttikausi 2016 – 2020 oli kylmän sodan päättymisen jälkeen ainut ajanjakso, jolloin Venäjä ei käynyt yhdenkään naapurimaansa kimppuun.

c) Trumpin edellisellä presidenttikaudella USA:n talous oli tikissä.

————————-

Kovin comeback sitten Lasaruksen, sanoi Soini eikä aivan väärässä olekaan.

Kirjoitin kaiken edellisen siitäkin huolimatta, että olen miltei kokonaan täysin päinvastaisella kannalla talouspolitiikan suhteen kuin uusliberaalia kapitalismia pahimmillaan toteuttava Trump.

Kauhistelun sijaan olisi tärkeä ymmärtää, miksi joku Trumpin kaltainen hahmo vetoaa kymmeniin ja taas kymmeniin miljooniin amerikkalaisiin. Uskoisin, että kurkistus Yhdysvaltojen huippuyliopistojen kampuksille selittäisi osin asiaa.

Kaikki se, mihin viitataan termillä ”woke” on mennyt aikaa sitten yli peruukin tavallisilta arjen ihmisiltä. Uskonto on edelleen tärkeä osa elämää lukemattomille amerikkalaisille. Jeesuksen saa laulaa ääneen ilman pelkoa oikeusistuimesta.

72 KOMMENTIT

  1. Nyt voimme rukoilla viisautta Trumpille että rauhan neuvottelut alkaa . On ollut helppoa nähdä asioiden kulku tähän asti ja odotan että keväällä olisi rauhanneuvottelut käynnissä Ukrainan ja venäjän välillä . Olen ajatellut että kauhea älämölö syntyy Trumpin lausunnoista kuten ennenkin mutta kun Ukrainan kansa alkaa taipumaan alueluovutuksiin niin kelkka kääntyy mutta hidas ja pitkä prosessi on varmaa . Putin pitää kiinni NATOn laajentumisesta itään mahdottomana ja varmasti ehtona ja tahtoo selvänä voittajana poistua rintamalta . Ehkä mahdollista tehdä uusia sopimuksia Ukrainan kohdalla . En nää muuta vaihtoehtoa rauhaan kuin alueluovutukset , joita meidän maassa tehtiin venäjän kanssa ja se oli avain rauhaan . Venäjälle maa- alueiden lisä saaminen on tärkempää kuin sotilaiden henki tai vaikka perhe jää ilman isää , mutta tämä toinen puoli täytyy tulla Ukrainalle tärkeäksi , jotta intressit kohtaavat .

    • Olen aika pitkälti samaa mieltä. Pahinta ehkä olisi ollut se, että olisi jatkettu Bidenin (& Harrisin) linjalla. Tuetaan miljardeilla ja miljardeilla Ukrainaa, maksetaan itsemme kipeiksi tilanteessa, joka muistuttaa ensimmäisen maailmansodan aikaista vuosien veristä asemasotaa ilman mitään tulosta. Neuvoteltava rauha on tässä tilanteessa aina jonkinlainen kompromissi.

      On esitetty väitteitä, että Ukrainan on lyötävä Venäjä, muutoin Venäjä hyökkää raivopäisenä pitkin Eurooppaa. Miten se sen tekisi, kun se ei ole kohta kolmessa vuodessa onnistunut lyömään ilman sotaakin lähes luhistumassa ollutta Ukrainaa? Miten Venäjä hyökkäisi (Nato)-Baltiaan, (Nato)-Puolaan, (Nato)-Suomeen jne?

      En toisaalta vähättele Venäjän potentiaalista uhkaa ja varauduttava on. Ensimmäiseksi tulisi irtisanoutua täysin järjettömästä maamiinakiellosta ja jatkaa aseostoja sieltä, missä modernein teknologia (esim. Israel).

    • Venäjä on käytännössä Kiinan vasallivaltio. Sillä on siis takanaan Kiinan mahti, kun se seuraavana askeleena Ukrainan jälkeen alkaa vyöryttää Eurooppaa.

      Tähän lienee aikaa valmistautua joitakin vuosia. Jo nyt Venäjällä (Kiinan tukemana) on reserveinä yli miljoonan armeija P-Koreasta. Venäjä tuntee yhden taistelutavan: hyökkäys. Sitä se tulee pian jatkamaan länteen.

    • En usko, että Kiina välttämättä haluaa paikallisen kahakan Euroopassa eskaloituvan. Sillä olisi sen taloudelle merkittäviä seurauksia ja talous on varmin tae, ettei kommunistipuolueen asemaa mikään edes potentiaalisesti uhkaa.

    • Kiinan kommunistit pyrkivät maailmanlaajuisen hegemoniaan. Talous on tärkeää, mutta orjien asemassa olevat kansalaiset on helppo pitää kurissa. Miljoonienkaan tappaminen kurinpalautuksessa ei ole ongelma kommunistien ideologiassa. Mao tappoi nälkään ehkä n. 50 miljoonaa ja häntä pidetään yhä Kiinan sankarina.

  2. USA:n kansalaiset valitsivat presidentin, jonka ajattelevat hyödyttävä heitä. Jotenkin tuli vaikutelma, että Harris halusi hävitä. Miksi muuten hänen teemansa oli vapaa abortti. Lienee selvää, että tämä ei kosketa koko kansaa samassa mitassa kuin talous, jota Trump satuili parantavansa.

    Todella mielenkiintoista on missä määrin Heritage Foundationin ajatuksia aletaan toteuttaa. Sen yksi keskeinen teema on ”America Is a Republic, Not a Democracy” (https://www.heritage.org/american-founders/report/america-republic-not-democracy). Tämä voi käytännössä tarkoittaa esim. äänioikeuden sitomista varallisuuteen. Näin hyvin pieni miljardöörien joukko päättäisi asioista. Näinhän oli esim. Suomessa vielä 1900-luvun alussa, jolloin kunnallisvaaleissa äänioikeus riippui maksetusta veroäyristä.

    • En usko, että äänioikeutta tulla mitenkään sitomaan varallisuuteen tms. Käytännössä järjestelmä toimii tosin jo vaikkapa Suomessa (ja myös USA:ssa). Mitä varakkaampi, mitä koulutetumpi olet, sitä todennäköisimmin äänestät. Ilmeisesti tällä kertaa Yhdysvalloissa kuitenkin erityisesti latinomiehet olivat ratkaisevassa asemassa. Woke ei oikein purrut heihin eikä Kamalan ”vapaa abortti”-teema.

      Vielä 1900-luvun alussa myös kaikki kirkollinen äänioikeus oli sidottu varallisuuteen.

    • Säätiön ohjelma kannattaa lukea huolella, koska Trump sai siltä todella suuren tuen ja sitä rahoittaa suuri osa USA:n superrikkaista. Ja miksi ei rahoittaisi, koska tavoitteena on plutokratia, vaikka sitä erilaisin sanakääntein pyritäänkin peittelemään.

    • K-M L,

      On eri asia, että varakkaat äänestävä ja että vain heillä on äänioikeus.

      Katsotaanpa miten käy, koska säätiön aikeissa on pyyhkiä pois 1900-luku ja palata 1800-luvun asetelmiin, jolloin vain varakkailla miehillä oli poliittiset oikeudet.

    • Jari. En oikein usko tuohon. Se, että käytännössä Yhdysvalloissa varakkain promille päättää, on varmaankin kyllä tosi.

  3. Atte Korholan kärjekäs pamfletti näyttää saaneen sijan myös evl-kirkon sivustolla mutta Markku Ruotsilan kirjan esittely loistaa poissaolollaan. Ihmettelen hieman sitä, ettei Kamala Harris voittanut vaikka aina niin luotettavan suomalaisen median mukaan suomalaisista 82% näyttää kannattaneen häntä. Asiallisesti ottaen en oikein ymmärrä (tai ymmärrän kyllä) Markku Ruotsilan boikotointia mediassa. Toki tänään Hs:ssa oli Ruotsilan pienehkö artikkeli, jossa hän toteaa ettei tulos yllättänyt ja tarkemmin siksi kuinka Yhdysvaltojen ”ylimielinen akateeminen eliitti ja media” ylenkatsovat tavallisten amerikkalaisten elämän haasteita.

    • Voi olla, että Ylessä ja HS:ssa Ruotsilaa tullaan tulevaisuudessa näkemään enemmän, kun pakko ottaa myös tosiasiat huomioon toiveiden sijaan.

  4. Kari-Matti, aivan samoin kuin sinä sanot olevasi täysin päinvastaisella kannalla Trumpin talouspolitiikasta, sanon minäkin, että taidat olla ihan oikeassa analyysisi viimeisessä kappaleessa:
    ”Kaikki se, mihin viitataan termillä ”woke” on mennyt aikaa sitten yli peruukin tavallisilta arjen ihmisiltä. Uskonto on edelleen tärkeä osa elämää lukemattomille amerikkalaisille. Jeesuksen saa laulaa ääneen ilman pelkoa oikeusistuimesta.”
    Luulen, että juuri tästä on viime kädessä kysymys Trumpin vaalivoitossa. Tai laajemmin, kuten Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittaja Pauli Juusela kirjoittaa pika-analyysissään: kyse on liberaalin edistysuskon vastaisesta vastaliikkeestä.

    • Hannu, olen samaa mieltä. Ja Juusela on mielestäni täysin oikeassa. Luin Juuselan kirjoituksen tuoreeltaan. Kyse on liberaalin edistysuskon vastaisesta vastaliikkeestä. Tilanne Yhdysvaltojen kampuksilla on monessa suhteessa mennyt tavallisen arjen kansan hilseen yli. Professori saa potkut, jos vihjaisee edes sivulauseessa, että sukupuolia on kaksi jne. Jos minulla, hyvinvointivaltion kulta-ajan kasvatilla, on vaikea ymmärtää, ettei liberaali kehitys alati kehity ja ole ikään kuin asetettu tulemaan ennen pitkää universaaliksi, voin kuvitella, miten mahdotonta sen tajuaminen on monille paljon nuoremmissa ikäluokissa.

  5. Abortit hankitaan ihan ilman miesten lupaa, niin kuin ennenkin. Ovat nämä Trumpin kannattajat niin uskovaisia, että naurattaa. Todellisuus on jenkkilässä ihan toisenlainen kuin täältä katsoen näyttää. Parempaa ei puistossa majaileville ole tiedossa.

    • Hieman faktaa abortista. Suomessa ”…raskaudenkeskeytyksen saa omasta pyynnöstään raskauden keston ollessa korkeintaan 12 viikkoa.”. Meillä ei siis ole vapaata aborttia, jota Harris ajoi USA:han.

      USA:ssa on todella suuret vaihtelut ( ks. esim. https://www.cnn.com/us/abortion-access-restrictions-bans-us-dg/index.html ). Joissain osavaltioissa ei ole mitää aikarajaa, siis 8kk sikiön voi abortoida laillisesti (esim. Alaska ja Colorado), joissain kielletty kokonaan (esim. Idaho, Mississippi). Yleisesti ottaen abortti on USA:ssa hyvin vapaa verrattuna Suomeen.

      Luulenpa, että hyvin harva vaatii Suomeen Harrisin tyylistä vapaata abortti, jossa sikiön voi abortoida ja jättää periaatteessa kuolemaan milloin vain ennen synnytystä. Abortoitu sikiöhän ei ole ihminen lainsäädännön mukaan, eikä siis lain suojaama. Näin osassa USA:N osavaltioita.

  6. Mitä mieltä olette esim. marihuanan viihdekäytön sallimisesta? Nyt yhä useammasta amerikkalaisesta on tullut narkkari. Eikö päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttö ole valtava ongelma Yhdysvalloissakin? Harris myös olisi laajentanut aborttioikeutta eikä hän ole esim. koskaan puhunut kohdussa olevien lasten oikeuksista. Muuten monet tieteen teoriat ovat jatkuvan muutoksen alaisia. Ajatellaan vaikka erilaisia käsityksiä ruoan ja ravinnon terveellisyydestä. Ja esim. psykiatreilla ja lääkäreillä on paljon erilaisia käsityksiä sairauksien vaikeusasteesta ja paranemismahdollisuuksista. Psykiatritkin edustavat erilaisia koulukuntia.

    • Oulussa tuomiorovasti järjestää ”virsiä ja viiniä”-iltoja. En olisi yhtään vakuuttunut, että ”virsiä ja höpöheinää”-illat olisivat sen parempia.

  7. Eiköhän ainakin kristittyjen kuuluisi nyt unohtaa kenen puolella on ja rukoilla vaikutusvaltaisimman johtajan puolesta että Jumala antaisi viisautta hänelle ja meidät on myös kutsuttu rukoilemaan myös Putinin ja muiden johtajien puolesta .
    Siihen media rumpuun ei kannata lähteä . Sen käsikirjoitus on jo laadittu ! Jokainen voi mennä YLE sivuille ja katsoa pääotsikot ja aluksi ei huomaa että on edes vaalit ollut ja joku 6-7 uutinen kertoo demokraattikannattajien pettymyksestä . Se on vaikea kirjoittaa että Trump voitti ja kertoo syvästä asenteellisuudesta . Pyrkikäämme objektiivisuuteen ja rukoilla rauhaa ja jos Trump voi olla vaikuttamassa niin eikö se ole hyvä . Kaikkea uutisointia ei kannata uskoa , totuuden sirpaleet hajallaan asenteellisen uutisoinnin sisällä näyttäytyvät harhaanjohtavilta uutisilta.

  8. Ajattelisin siten, että tämä on megatrendin Make World crazy again voitto. Niin olisi tapahtunut myös Kamala Harrisin voittaessa.

    Suomalaiset diplomaatit kuten Mikko Hautala eivät ole pitäneet Harrisin tai Trumpin voittoa Suomen kannalta suoraan ongelmallisena. Niinistö ja Stubb, muistaakseni, ovat todenneet, että Trumpin vaatimus Naton jäsenmaiden 2 %.n puolustuskuluista on oikeutettu, koska Euroopassa armeijat on ajettu alas ja ei voi ajatella siten, että amerikkalaisten tulisi maksaa Euroopan puolustus ja rientää apuun korvauksetta, jos täällä maailmanpalo syttyisi.
    Trump suosii kahdenvälisiä diilejä, myös niitä, joita on tehty Suomen kanssa. Hän ei suosi globalisaatiota.
    Välillisesti Suomeen voivat vaikuttaa turvallisuus- ja talousasiat. Trump on protektionisti ja eräänlainen ”kekkoslainen”.
    Republikaanit eivät ole olleet yhtä innostuneita rahoittamaan ulkomaiden sotia kuin demokraatit, joilla on enemmän maailmanpolisiin vikaa. B-luokan näyttelijänä ja vitsinä koettu Reagan lopetti kylmän sodan Gorbatshovin kanssa.

    Mutta ero on suurin piirtein sellainen kuin SDP:llä ja Kokoomuksella tai Vihreillä ja Vasemmistoliitolla.

    Toki Trump on arvaamattomampi. Suomessa hänessä synnytetty kuva on mielipuolen ja rikollisen profiili. Toki arveluttaa.
    Asiasta on tutkimuksia. Toimin äskettäin esitarkastajana David Huisjen jr.:n Amerikan ideologiaa selvittävässä laajassa väitöskirjassa. Niin sanottu Manhattan declaration eli Yhdysvaltojen uskonnollisen oikeiston julistus on yksi Trumpin nousun syistä. Ja Trumpin keskeisiin hengellisiin neuvonantajiin kuuluvat ne, joiden mukaan Palestiinassa käydään lähiaikoina Harmageddonin taistelu,jota Jeesus johtaa miekka pystyssä. Tämä vaikuttaa Lähi-idän politiikkaan.

    Maailma menee arvaamattomammaksi.
    Venäjä käy kulutussotaa. Kansaa on 140 miljoonaa. Räjähdetuotanto on mittaamaton.Moskovassa ja Pietarissa ei nähdä nälkää. Lihamyllyyn rekrytoidaan väkeä syrjäseutujen mielisairaaloista ja vankiloista.
    Mutta myös länsi käy kulutussotaa antamalla apua juuri sen verran, että sota pysyy. Nato kunnostautuu ensisijaisesti tiedotustilaisuuksia järjestämällä.

    Tulee sellainen tunne, että vain kova isku Venäjälle ja sen ottaminen kansainvälisen yhteisön valvontaan samalla tavoin kuin Saksa toisen maailmansodan jälkeen olisi ratkaisu, sillä myönnytyksellä, että Siperia Kiinalle, johtaisi toisenlaiseen suuntaan kuin ne ratkaisut, jotka ovat realistia. Niistä ei Suomellekaan välttämättä hyvä heilu.
    Veikkaan siten, että ensi vuoden aikana Ukrainasta tehdään Venäjän intressejä tyydyttävä diili. Tämän jälkeen sodasta oppinut ja räjähdetuotantoa 24/7 -periaatteella ainakin kymmeneksi vuodeksi tuottanut Venäjä, jonka budjetista sotateollisuus on kymmeniä prosentteja, suuntaa huomionsa Baltiaan ja Suomeen.

    Suomen osalta intressissä ovat Itämeren rannikko, Uusimaa ja Lappi, koska Venäjän iskukykyisin osasto sijaitsee Murmanskissa ja Jäämeren rannikolla.

    Suomen armeija on kovakuntoinen ja tehokas, joten kulutussotaa taas tullaan käymään. Tuossa vuoden 2030 paikkeilla kannattaa harkita muuttoa Kanadaan tai Uuteen Seelantiin.

    • Petrin kommentin jälkimmäiseen puolikkaaseen sen verran, että todennäköisesti Trump pyrkii saamaan jonkinlaisen rauhansopimuksen Ukrainan ja Venäjän välillä, koska Kiinan vuoksi jokin Trumpin perspektiivistä paikalliskahakka Euroopassa evvk, etenkin kun sinne uppoaa rahaa ilman tuloksia. Trump soittanee presidenttinä sekä Pekingiin, Moskovaan, että Kiovaan.

      Sen sijaan pidän miltei mahdottomana, että Venäjä uhkaisi Suomea tai muitakaan Nato-maita. Sekin todennäköisesti sisältyisi jonain ”salaisena lisäpöytäkirjana” Trumpin diiliin. Sitä paitsi Suomella on myös kahdenvälinen sopimus USA:n kanssa. Trump ei romuta Natoa, siihen edes Trumpilla ei ole varaa ja mikäli viides artikla romutetaan, romutetaan Nato. En ymmärrä, miten Suomi olisi Venäjän seuraava tai sitä seuraava kohde. Natoon liityttiin nimenomaan sen vuoksi, että ollaan turvassa hyökkäykseltä. Onko se päässyt unohtumaan? Yhteenkään Natomaahan ei ole ikinä hyökätty eikä sitä tee myöskään Venäjä ellei sitä pakoteta siihenjollain pähkähullulla ”kovalla iskulla.”

      Venäjän ydinasekapasiteetti Yhdysvaltojen jälkeen toiseksi suurin, eikä jää Yhdysvalloista merkittävästi. ”Kova isku Venäjälle” lopettaisi elämän maapallolla.

      Kun sotatilanne puolin ja toisin uhotaan täysillä. Sodan aikana aika vakuutetaan, että sotaa käydään, kunnes toinen osapuoli nujerrettu. Se on ”sotapuhetta.” Ukraina vannoo, että Venäjä nujerrettava, vaikka sillä vaikeuksia saada miehiä asepalvelukseen. Venäjä uhoaa, että se haluaa Ukrainan määräysvaltaansa, vaikka silläkin suunnattomia vaikeuksia saada miehiä rintamalle. Kovista puheista huolimatta molemmat osapuolet tietävät, että kun rauha tehdään, se on kompromissi. Venäjälle riittää muutama maapala Ukrainan itä-osissa, Krim ja Trumpin vakuutus, ettei Ukraina liity Natoon. Ukrainalle nämä lopulta kelpaavat, koska pakko.

      Petrin kommentin ensimmäisestä puolikkaasta olen sen sijaan kokolailla samaa mieltä.

Kari-Matti Laaksonen
Kari-Matti Laaksonen
karilaaksonen555@gmail.com