Olen törmännyt moneen ihmiseen, jolle synnin ja armon akseli on aivan vieras. Ei ole kosketuspintaa, ei tunnisteta.
Sen sijaan voidaan ajatella onnistumisen ja epäonnistumisen termein. Nyt ei mennyt putkeen. Tuli jotain häikkää. Oli aika päheetä ja kävi munkki.
Onnistumisen tai epäonnistumisen takana nähdään erilaisia asioita kuin perinteisessä uskonnollisessa kielessä. Oli tai ei ollut tuuria. Pitäisi hioa tekniikkaa, niin kaikki skulaa. Tuli häiriötekijöitä.
Tällainen vuosikymmenen sisällä eläköityvä pappi jää joskus ymmälle, kun yhteistä kieltä ei aina löydy. Miten selittää armon, jos minkäänlaista synnintuntoa ei ole? Tai Jumalan rakkauden, jos ainoat mielikuvat rakkaudesta liittyvät rakasteluun?
Jos liityn keskustelukumppanin kieleen, huomaan olevani osin vieraalla maaperällä. En myöskään tunne saavani asiaani perille. Jompikumpi tai molemmat jäävät miettimään, mitä toinen oikeasti tarkoitti.
Ratkaisu tuskin on siinä, että uskonnollista kieltä alettaisiin erityisesti opettaa.
Parempi ratkaisu olisi ymmärtää elämää ja muuttuvaa maailmaa, nähdä siinä Jumalan läsnäolo ja pystyä sanoittamaan se. Termit voivat vaihtua, ydin pysyy.
”Parempi ratkaisu olisi ymmärtää elämää ja muuttuvaa maailmaa, nähdä siinä Jumalan läsnäolo ja pystyä sanoittamaan se. Termit voivat vaihtua, ydin pysyy.”
Elämän ymmärtäminen on hyvä asia.
Taitaa olla taas päällä sellainen aate että olisimme kulkemassa kohti valoisampaa aikaa. Mutta viisautta on sanoa ei, kun muutos on huono. Ja viisasta on muistaa myös Perkeleen läsnäolo.
Tässä yksi sanoitusyritys.
No nyt tuli asiaa. Opetusta Raamatun sisällöstä tarvitaan käsittääkseni kipeästi. Monernisaation kielen ei tarvitse tulla tyystin esteeksi synnin, syyllisyyden, anteeksiantamuksen, Jumalan, taivaan, helvetin jne. selittämiseen, kunhan termien sisältö selitetään peittelemättä ulos. Se auttaisi ihmisiä peilaamaan minuuttaan ja tekemään tarvittaessa elämänsä arvovalintoja. Se auttaisi meitä ihmisiä itseämmekin ja olisi ehkä helpompaa Jumalallekin meidän kanssamme.