Helsingin Uutisten Internet-sivullaan viime viikon loppupuolella julkaiseman uutisen mukaan yli tuhat helsinkiläistä oli tähän päivään (19.7) mennessä eronnut heinäkuussa kirkosta. Lähteneiden määrä on todella suuri ja sen tulisi laittaa niin kirkon työntekijät kuin seurakuntien luottamushenkilöt syksyn tullessa pohtimaan, että miksi näin on jälleen käynyt ja millaisen viestin nämä ihmiset ovat halunneet nyt antaa sanoutumalla irti kirkon jäsenyydestä.
Siihen nähden, että koko maassa kirkkoon kuuluu vielä kolme neljäsosaa kansasta, Helsingin tilanne on jo poikkeuksellinen. Hyvin lähellä on se, että tietyissä Helsingin seurakunnissa alitetaan 50 prosentin kirkkoon kulumisen luku, mikä tarkoittaa luterilaisuuden muuttumista asteittain vähemmistöuskonnoksi pääkaupungissamme.
Kirkkoasioista vastaavan sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mielipiteiden ja kirkon kantojen sekoittumisella mediassa on varmasti ollut tapahtuneeseen oma vaikutuksensa. Toivottavaa olisikin, että ministeri omalta osaltaan kantaisi vastuuta tapahtuneesta, mutta voidaan myös kysyä, että onko kirkko Helsingissä ja sen tiedotus saanut viestinsä perille helsinkiläisille, jos tällaista sekoittumista tapahtuu vai mistä tässä lopulta onkaan kysymys.
Eronneiden motiiveja ei nyt tulisi jättää Eroa kirkosta sivuston selvitettäväksi ja tiedotettavaksi, vaan vähintä mitä kirkko voisi virallisten eroilmoitusten saapumisen jälkeen tehdä, olisi lähestyä näitä ihmisiä kysyä, jos he haluaisivat itse kertoa eroamisensa syistä. Tämä ehkä antaisi myös viestin siitä, että ovi on auki palata, jos siltä myöhemmin tuntuu.
Näinhän jo nykyään tehdään, ainakin tässä osassa Suomea.
Vastasin, että kirkon perussanoma on ”sinä et kelpaa”, enkä takaisin liity, ennen kuin oppi muutetaan niin, että ihminen kelpaa sellaisenaan ilman armoa välikappaleena. Muutenkin soimasin kirkkoa siitä, ettei se ole heikkojen puolella vaan syrjii tiettyjä ihmisryhmiä niin kauan kuin yhteiskunnan kulttuuri antaa siihen suinkin tilaa.
Kirkko onnistui osaltaan 1990-luvun alun laman hoidossa. Se luultavasti ”patosi” eroamisia. Padot ovat sitten 2000-luvulla murtuneet.
On pinnallista, edes osaltaan, syyttää Päivi Räsästä siitä, että helsinkiläisistä kohta alle puolet kuuluu kirkkoon. Kirkon tiedottamisessa taas on se paha puoli, että myös se muistuttaa ihmisiä kirkon olemassaolosta ja saa heitä eroamaan kirkosta.
”Arka helsinkiläinen usko” kuulostaa minun korvissani eufismilta, kiertoilmaukselta, jonka kanssa uskolla ei ole mitään tekemistä. Huomattavan joukon helsinkiläisiä ”uskonnollisuutta” kuvannee parhaiten melko laimea hengellisiin asioihin suuntautuva kiinnostus, johon kirkkoa ei välttämättä katsota tarvittavan. Ainakaan niin paljon, että kannattaisi maksaa monia satasia kirkkollisveroa vuosittain. Ilmaisia hengellisiä marketteja uskonnollista shoppailua varten pääkaupunkiseudulta löytyy yltäkyllin.
Osa helsinkiläisistä taas kaipaisi selviä vastauksia uskonnollisiin kysymyksiin. Totuutta. Suoraa, avointa puhetta Jumalasta ja Raamatusta. Tähän todelliseen uskonnolliseen tarpeeseen ja hengelliseen hätään ei arkaa, hämmentynyttä teologiaa julistava monien totuuksien evl kirkko kykene vastaamaan.
Kyllä nyt pannaan yksi ihminen tosi tiukille, ei nähdä metsää puilta joista yksi voi olla myös H.gin seudun tiettyjen lehtien kirjoitukset, kuka tällaista jaksaa, ei kukaan. Usko ei ole uskontoa. Jos ei ole uskoa miksi kuulua johonkin laitokseen vain sen vuoksi. Näin ei ollut alussa, silloin kun Jeesus oli opetuslapsineen vaeltamassa kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin. Palattaisikin alkujuurille niin evankeliumi saavuttaisi todellisesti ihmiset.
Matti Virtanen. Ihminen kelpaa sellaisenaan, mutta ei ilman armoa. Tuo armo onkin kristinuskon perussanomaa. Jos ei sitä tarvitse, niin ei tietenkään kannata olla kirkon jäsen, siitä olen aivan samaa mieltä.
Minulla on Matti Virtasen kanssa samankaltainen käsitys kirkosta ja kristinuskosta. Miksi kuuluisin yhteisöön, jonka opin mukaan suurin osa maailman ihmisistä on päätyvä kadotukseen, koska heidän jumalansa antoi ihmisille vapaan tahdon? (Onhan tuo vähän yksinkertaistettu versio opista, mutta tosi)
PÄIVI RÄSÄNEN KERTOI ÄÄNEEN KIRKON VIRALLISEN KANNAN.
Ville Jalovaara voisi tutustua Kirkolliskokouksen hyväksymään Kirkkokäsikirjaan tarkemmin niin ei tarvitsisi valheita kirjoittaa.
Kirkostamme erotaan pääasiassa, koska sen ei ”tunneta antavan mitään”. Miten olisi parannuksen teon saarnaaminen ja syyllisille synninpäästö? Kyllä alkaisi ihmisiä tulla kirkkoon, eikä tarvitsisi alle 25-vuotiaiden sairastella mielenterveysongelmia ja ja syrjäytyä eläkkeelle, kun olisi Jeesus, johon turvata ja Pyhä Henki vahvistaisi kulkuamme.
No kyllähän helsinkiläisten eroaminen kirkosta kertoo tietysti jotain paikallisesta kirkosta, mutta erotaan kirkosta muuallakin.
Tämä kummallisen virkamiesmäiseksi muuttunut ev.lut. kirkko ei näköjään vain pysty hoitamaan hommaansa. Eikös siihen pitäisi puuttua? On niitä ongelmia katolisillakin, näköjään. En ole seurannut ortodokseja. Näillä itäisillä kulmilla löytyy näköjään kasvua, koska tänne on muuttanut paljon venäläisiä.
Helluntaiseurakunnasta luin, että heillä ei näyttäisi olevan vaikeuksia maailmalla, kannatus kasvaa. Mene tiedä. Radio Deitä seuraillen niin kyllä he mielestäni aktiivisesti Sanaa julistavat ja tekevät todella hienosti diakoniaa myös.
Olen tavallinen luterilainen ja seuraan vain kehitystä. Maallikon kuva tästä meidän suomalaisten luterilaisesta kirkkomeiningistä on aika masentava. Laitoskirkko, joka saa hissukseen katoavat, mutta säännölliset tulot toiminnasta, joka ei ihmisiä tavoita.
Olen ymmärtänyt samoin kuin Erkki O Auranen. Ministeri Räsänen sanoo suoraan asioita, joita kirkko ei niin äänekkäästi julista. Silti kirkon oppi käsittääkseni on sama kuin Räsäsen.
Kirkon ongelma ei ole Räsäsen lausunnoissa. Ongelma on yksinkertaisesti se, että nykyisin enää n. neljäsosa suomalaisista uskoo kristinuskon oppiin. Epäilen, että hyvin harva siitäkään väestä ymmärtää, millainen kristinuskon oppi on.
Jos kirkoissa saarnattaisiin Aurasen toivomalla tavalla, toiminta olisi opillisesti terveemmällä pohjalla. Silloin tosin jäsenmäärä vähenisi murto-osaan nykyisestä paljon nopeammin kuin nykymenolla.
En tiedä Suomesta esimerkkiä, mutta ymmärtääkseni muualla maailmassa kristilliset seurakunnat kasvavat, kun niiden opetus on Raamatun mukaista. Ja tässä yhteydessä tuli mieleeni Megane Yesus-kirkon työntekijöiden terveiset Etiopiasta, jota sain ilokseni olla kuulemassa Kirkkopäivillä Kuopiossa. Toinen työntekijöistä arveli heidän seurakunnan kasvun salaisuudeksi sen, että he rohkaisevat seurakuntalaisia kertomaan uskostaan, eli evankelioimaan. Muistaakseni Raamatussa on kehoitus sellaiseen toimintaan mutta kuinka moni pappi meillä sanoo, että kerro uskostasi läheisillesi?
(Nina Partanen)
Minulla on se käsitys, että uskonnollisuus vähenee kehittyneissä maissa. Siihen vaikuttaa ainakin väestön sivistystaso. On ihan ymmärrettävää, että voimakasta lähetystyötä tekemällä esim. Afrikassa saadaan paikallisesti isojakin kasvulukuja. On mielenkiintoista nähdä, miten käy esim. suomalaisen lähetystoiminnan, kun jatkossa rahoituksen saaminen käynee vaikeammaksi.