TUHOAAKO KIRKKO ITSE ITSENSÄ?

Kirkko ja sen johto on kriisissä! Sielunvihollinen (kansanomaisemmin Saatana) hyökkää jatkuvilla kirkolliskokousaloitteilla kirkkomme ja sen tunnustuksen murtamiseksi! Nyt tarvitaan kirkon ryhtiliike. Suoritin perinpohjaisen tutkimuksen kirkkomme toiminnan tasosta.

Kun Oulun hiippakunnan tuomiokapituli ei antanut samaa sukupuolta vihkineille papeille varoitusta, vaan siirsi asian ”piispan kaitsentaan”, tein päätöksestä valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle vaatien, että oikeus määräisi tuomiokapitulin antamaan kyseisille papeille varoituksen, vedoten pappien yhdenvertaiseen kohteluun ja tasa-arvoon, eli kaikkien pappien tulee noudattaa pappislupaustaan. Totesin myös, että suomalaisen oikeusvaltioperiaatteen mukaan piispainkokouksella ei ole oikeutta määrätä itsenäisten tuomiokapitulien toimintaa. Hallinto-oikeus jätti valitukseni tutkimatta todeten, että tuomiokapitulin kyseinen päätös on vasta asian valmistelua.

Niinpä käännyin poliisilaitoksen puoleen ja tein Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle tutkintapyynnön Sateenkaaripapit.wordpress.com sivulla  luetelluista 150 papista, jotka pappislupauksensa vastaisesti ilmaisevat tahtotilansa vihkiä ja siunata samaa sukupuolta olevia pareja vaatien kyseisen sivuston lakkauttamista, koskapa tuomiokapitulit eivät ole asiaan puuttuneet. Poliisi päätti, että ”esitutkinta jätetään toimittamatta, koska asiassa ei ole syytä epäillä rikosta”. Kaksisivuisessa perustelussa poliisi selvitti hyvin asiallisesti ja seikkaperäisesti, että nettisivusto ei täytä minkään rikoksen  tunnusmerkistöä, vaan ”varoituksen tai seuraamuksen antaminen papille on tuomiokapitulin sisäinen asia”.  Niinpä valitin poliisin päätöksestä valtakunnansyyttäjälle, joka yhtyi poliisin kantaan, että asiassa ei ole sellaista rikosta, josta voisi olla seurauksena rikosoikeudellinen rangaistus, jolloin hän ei määrää esitutkintaa asiassa.

Koska katson, että kyseinen ”sateenkaripapit” nettisivusto loukkaa omaa pappeuttani ja hajottaa kirkkomme yhtenäisyyttä ja on kirkkomme tunnustuksen ja kirkolliskokouksen päätösten vastainen, tein kantelun kaikkiin yhdeksään hiippakuntaan niiden alueella olevien pappien osalta perustellen kanteluni niin kirkkolailla, kuin kirkkojärjestyksellä kuin pappislupauksen noudattamisella.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli vastasi runsaan kuukauden sisällä todeten, että ”Tuomiokapituli on jo aiemmin käsitellyt samansisältöisen kantelun ja todennut, ettei pelkkää ilmoitusta voida katsoa sellaiseksi sopimattomaksi käytökseksi tai virkavelvollisuuksien vastaiseksi menettelyksi, josta tulisi määrätä papille hallinnollinen seuraamus. Tuomiokapituli katsonee edelleen, että kyseisen mielipiteen ilmaisu ei anna aihetta ryhtyä toimenpiteisiin”.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli vastasi seuraavaksi. Tutkimatta asiaa lainkaan, tuomiokapituli totesi, että on tehnyt samasta asiasta päätöksen 18.4.2018 ja ”tilanne ei ole tuosta aiemmasta muuttunut. Perusteena sama kuin aiemmin, eli kysymys on lähinnä mielipiteen ilmaisun tyyppisestä asiasta, joka ei osoita papissa sellaista sopimatonta käytöstä, josta tulisi määrätä hallinnollinen seuraus”.

Koska tuomiokapituli jätti tutkimatta mitä mainitut papit olivat mahdollisesti viimeisen kolmen vuoden aikana hiippakunnassa tehneet, pyysin Lounais-Suomen poliisilaitosta selvittämään, ovatko kantelussani mainitut papit tänä aikana syyllistyneet Kirkkolain rikkomiseen eli vihkineet tai siunanneet samaa sukupuolta olevia pareja. Poliisilaitos oli perehtynyt asiaan huolellisesti ja 10-sivuisessa vastauksessaan käsitteli asiaa hämmästyttävän asiantuntevasti. Päällimmäisenä oli toteamus, että pappislupauksen tai kirkon tunnustuksen rikkomista ei ole säädetty rikoslain mukaan rikoksena rangaistavaksi, vaan se on täysin kirkon sisäinen asia ja tuomiokapitulin päätettävissä oleva asia. Tuomiokapitulinkaan tai piispan mahdollinen laiminlyönti ei ole rikos. Poliisi ei siis tutki asiaa sen enempää.

Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli ei myöskään tutkinut asiaa sen enempää, vaan vastasi vedoten samoihin perusteihin, eli asiasta on kanneltu aiemminkin ja kyseessä on vain sananvapauden käyttämisestä eikä varsinaisesta toiminnasta, joka olisi vastoin pappislupausta ja kirkon yhteisiä päätöksiä.

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli totesi. että se on antanut jo kaksi kantelupäätöstä, joissa käsiteltiin samaa asiaa. Tuomiokapituli totesi, myös, että sen tehtävänä ei ole aktiivisesti selvittää ovatko papit vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja. Tuomiokapitulin kanta on edelleen, että mielipiteenilmaisun luonteista kannanottoa valmiudesta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ei voida pitää sellaisena sopimattomana käytöksenä tai virkavelvollisuuksien vastaisena menettelynä, että siitä olisi määrättävä papille hallinnollinen seuraamus. Kanteluni ei siis anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli toteaa samoin kuin muutkin, että samaa asiaa on aiemmin käsitelty ja kyse on sananvapauden käyttämisestä eikä varsinaisesta toiminnasta, joka olisi vastoin pappislupausta ja kirkon yhteisiä päätöksiä. Mikkelin tuomiokapituli totesi myös, että kirkon omat päätökset ja voimassa oleva linjaus asiassa ovat selkeitä, ja että piispa on antanut kirjallisen ohjeistuksen aiemmin kantelun kohteina olleille papeille ja ohjeistaa myös jatkossa Mikkelin hiippakunnan papistoa oikeista menettelytavoista!

Helsingin, Espoon, Lapuan ja Porvoon hiippakuntien tuomiokapitulit eivät päätöstään ole vielä antaneet. Tuomiokapituleilla on oikeus viivytellä miten kauan tahansa kanteluihin vastaamista, eikä ole olemassa mitään viranomaista, joka voisi asiaan puuttua. Tein syyskuussa 2020 Helsingin tuomiokapituliin kaksi kantelua, toinen koski pappia, joka julkisesti mitätöi Jumalan luomistyön mieheksi ja naiseksi julistautumalla muusukupuoliseksi, ja toinen koski itse piispaa ja piispanlupauksen mahdollista rikkomista. Olen tuomiokapitulin lainopilliselta asessorilta kahdesti tiedustellut kanteluni käsittelyä, ja molemmilla kerroilla saanut vastuksen, että ”on valmisteilla”.

Tämä tutkisteluni selventää minulle laajemminkin kirkkomme toimintaa. Tuomiokapituli ja piispa ovat todellakin itse itsensä herroja, jopa tsaarin asemaan verrattavia, sillä ei ole mitään tahoa, joka voisi puuttua heidän toimintaansa tai toimimattomuuteensa. Kun hallinto-oikeus ja poliisilaitos toteavat asioiden olevan kirkon sisäinen asia, eikä Kirkkolain rikkomiseen liity minkäänlaista rikosoikeudellista rangaistusta, kääntyy katse tietysti piispaan ja tuomiokapituliin. On erityisen tärkeää miten tuomiokapitulin jäsenet valitaan. Onko heillä mitään kirjoitettua pätevyys- tai muuta kelpoisuusvaatimusta? Joissakin tuomiokapituleissa on jäseninä jopa henkilöitä, jotka eivät täytä edes kirkkolain määrittämiä jäsenyyden edellytyksiä. Ja poliisikin totesi, että eri hiippakuntien tuomiokapituleilla on kirkkolaista hyvin erilaisia käsityksiä ja päätökset eivät ole yhdenmukaisia. Onko kirkkomme siis kriisissä tai tuuliajolla? Jos kaikki piispat ja tuomiokapitulit eivät kunnioita ja noudata kirkon itsensä sanoittamaa Kirkkolakia, jonka Eduskunta on hyväksynyt, niin mitä virkaa on koko Kirkkolailla?

Suomen Perustuslaissa Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ainoa uskonnollinen yhteisö, joka mainitaan erikseen, perustuslain 6 luvun 76§:ssä. Jos Kirkkolaista poistetaan nykyinen tunnustuspykälä ja Raamatun arvovalta siirretään juridisesti alempaan Kirkkojärjestykseen, joudumme poistamaan Raamatusta omien laskelmieni mukaan yli 130 jaetta, jotka ovat maallisen lain vastaisia. Raamatun alistamisesta maallisen lain, yhdenvertaisuus-, tasa-arvo-, syrjimättömyys- jne lakien alle, josta on ymmärtääkseni kirkolliskokousaloitekin tulossa, ajaa saman asian, eli Raamatun monien jakeiden käyttökieltoon joutumista. Ajaako kirkko itse itsensä tuhoon?

Olisi todella toivottavaa, että erityisesti suuresti arvostamani piispat ryhdistäytyisivät ja ottaisivat Kirkkolain ja Raamatun sanan tosissaan ja pelkäisivät enemmän Jumalaa kuin sitä äänekästä kirkkokansanosaa, joka haluaa laillistaa erilaiset synnit, omien mielihalujensa mukaan. Rohkenen tässä kaikella kunnioituksella suositella piispoille ja piispoiksi aikoville kesälukemiseksi piispa Eero Huovisen teosta ”Piispa” ja sieltä varoituksen sanana erityisesti sivulta 72 edesmenneen isäni kirkkoneuvos Ahti Aurasen yksioikoisen toteamuksen. Henkilökohtaisesti olen tuntenut perhetuttavina lukuisia piispoja ja arkkipiispoja aina arkkipiispa Aleksi Lehtosesta alkaen ja arvostan ja kunnioitan näitä entisiä ja nykyisiä hengen miehiä suuresti.

Meillä Suomessa on tällä hetkellä paljon rikoksia, jotka eivät kuitenkaan ole syntiä ja myös paljon syntejä, jotka eivät enää ole rikoksia. Kirkkomme tehtävä maailmanlaajuisen Kristuksen ruumiin osana (ainakin vielä toistaiseksi) on olla uskollinen Jumalalle ja Hänen tahdolleen. Siksi syntien tunnistaminen Pyhän Hengen avulla ja tunnustaminen ja anteeksianto on yksi kirkkomme päätehtävistä näinä epävarmoina aikoina. Kristillinen tasa-arvo on sitä, että ”toinen otetaan, toinen jätetään”. Ja siitä, kumpi otetaan, ei päätä Helsingin piispa eikä mikään tuomiokapituli, vaan yksin Jeesus, jonka ohjeet ja tiekartan taivaaseen voimme itse kukin lukea Pyhästä Raamatusta!