Olemme aika tottumattomia ajattelemaan uskon ja kulttuurin saumaa. Antti Tuiskun myötä ajatteluun on hyvä syy. Helsingin Sanomien levyarvostelussaan Oskari Onninen viittaa 7.2.2020 artistin elämänkerran lausumaan: ”Saattoi vetää överiksi ja silti osua helppoihin maaleihin.” Kohun aiheuttaminen on helppo maali.
Toivottavasti tämä levynjulkaisun kohu saa meidät kuitenkin selvittelemään elämänfilosofiaamme. Tämänpuoleisuuden kulttuuria on Onnisen levyarvosteluunsa liittämä sitaatti: ”Jeesus kierisi haudassaan, jos näkisi, miten vastenmielistä moralismia hänen nimissään harjoitetaan.”
Sitaatissa pistää silmiin ainakin pari seikkaa. Uskoamme ei olisi, jos Jeesus kieriskelisi haudassaan. Ja toiseksi: ainakaan itse en epäile, etteikö Vapahtajani näkisi. Levyarvostelija puhuu myös evankelis- luterilaisen kirkon sisällissodasta. Eipä mairittele meitä kirkon kristittyjä eikä ole myöskään väärä todistus. Vastenmielisyyteenkin Jeesuksen nimen varjossa on aihetta. Moraalin ja moralismin raja on jo pitkään ollut häilyvä osa julkista ja kirkollista keskustelua – siinä niin Antti Tuisku kuin Oskari Onninenkin osuvat oikeaan.
Oskari Onninen viittaa Antti Tuiskun Valittu kansa -albumin olevan jatkoa Hannu Salaman, Timo K. Mukan ja Harro Koskisen aiheuttamiin jumalanpilkkakohuihin. Olen hiukan varovaisempi. Aika, kulttuuri ja artistit muuttuvat. Antti Tuisku itse on viitannut myös Madonnaan. En pidä tätäkään yhteyttä itsestään selvänä. Antti Tuisku oli vielä taapero, kun Madonna oli Queen of Pop, popin kuningatar 1980 -luvulla.
Uskon ja kulttuurin suhteesta toki oli Madonnankin suosiossa osaltaan kysymys. Siis panostamisesta siihen, ettemme oikein osaa nähdä, mikä on kulttuuria ja mikä on uskoa. Siksi olemme herkkiä niin ylireagoimaan kuin ostamaankin. Ylireagointi ja ostaminen kuuluvat samaan pakettiin. 
Elämänfilosofia on sitä, mihin käytännössä uskomme ja minkä mukaan toimimme. Mitään uskon vakuumipakkausta ei ole olemassakaan. Kysymys on siitä, että tiedostaisimme paremmin ytimiä. Esimerkiksi sen, kuka meidät oikeasti pelastaa. Pelastuksessa tuskin on kysymys ajatteluun taipumattomasta auktoriteettiuskosta – sen paremmin kuin Antti Tuiskustakaan. Sydämen luottamuksesta Jeesukseen kyllä ja päivittäisestä rukouksesta Jumalan puoleen. Näihinkin voi havahtua.
Kiitos Matille tästä, myös nopeudesta. Ennenkuin hitaana hämäläistyneenä tiedän mitä itse ajattelen Tuiskun uudesta levystä tekee mieli kysyä blogistilta miten hän näkee Kotimaan toimittajan vielä nopeamman kommentin aiheesta. Siinä ainakin riennetään rauhoittamaan jumalanpilkkapuheita – joita niitäkään en ole ehtinyt vielä nähdä. Elän selvästi korvessa, mutta usko ja kulttuurin suhde on kyllä kiinostanut. https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kommentti-antti-tuiskun-uuden-videon-vaitetaan-pilkkaavan-jumalaa-vaikka-tarkeinta-siina-on-jeesus/
Mitä Matti ajattelet tästä? Itse en siis vielä osaa sanoa edes että pitäkö koko Tuiskua ottaa kovin tosissaan tai vakavasti.
Kun myönteisissä asioissa vedotaan siihen, että Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, nin kysymys kuuluu: Miten paljon on siinä taipumattomuudessa sitä joustovaraa. Onko se ajattlemiseen kykenemättömyyttä, jos pitää Jeesusta, Jumalaa ja Pyhää Henkeä auktoriteettina? Heti pitää todeta lain suhteen mitä Jeesus sanoi: En minä tullut lakia päästämään vaan täyttämään.
Kuuntelin juuri Antin albumin läpi. Vaikuttaa siltä, että hän vain pohtii hengellisiä asioita omalla tavallaan ja nykynuorison tavoilla. Ja nuoriso kuuntelee häntä.
Hän ei arvostele Jumalaa eikä Jeesusta vaan jonkinasteinen arvostelu kohdistuu ymmärtääkseni lähinnä meidän kristittyjen tapoihin ja näkemyksiin, erityisesti niihin ääri-ilmiöihin. Jos ja kun nuoriso näkee meidät näin, meidän olisi syytä miettiä omaa käyttäytymistämme ja ulosantiamme näissä hengellisissä asioissa.
Kiitos Matti Perälä ajankohtaisesta blogista.
En ole Tuiskun uusia kappaleita kuunnellut enkä videoita nähnyt, mutta jäin miettimään kommenttia siitä, että hän kritisoisi nyt tapakristillisyyttä.
Mitä pahaa on kristillisissä tavoissa ja miten hän(Antti Tuisku) ylipäätään voi tietää mitä tavan sisään kätkeytyy ja ihmisen sisälle?
Eikö kuitenkin ole hyvä asia, jos ihminen edes joskus satunnaisestikin ja haparoivasti kääntyy Jumalan puoleen?
> jäin miettimään kommenttia siitä, että hän kritisoisi nyt tapakristillisyyttä
Mielestäni hän ei kritisoi tapakristillisyyttä. Näen Valittu Kansa -videossa kritiikkiä epätervettä uskonnollisuutta ja uskonnollista vallan väärinkäyttöä kohtaan.
”Valittu Kansani kuunnelkaa. Antti Tapani teidät pelastaa. Halleluja, käpälät ylös sä seuraat mua. Omilla aivoilla ei tarvitse miettiä mitään kun tottelet Anttii.”
Kritiikin takee erityisen tehokkaaksi se, että se tehdään sekä parodian että itseironian kautta. Ilman itseironiaa siitä tulisi pelkästään sormella osoittelua, mutta artisti osaa nauraa itselleen ja omille puutteilleen sekä vetää videolla överiksi juuri sopivasti mutta ei liikaa.
Rohkea veto. Mielenkiintoista nähdä millaisen vastaanoton levy saa varsinaisessa kohderyhmässään.
”Mielestäni hän ei kritisoi tapakristillisyyttä.”
-Eikö hän kritisoi tapakristillisyyttä kappaleessa ”kerran vuodessa kirkkoon”?
> Eikö hän kritisoi tapakristillisyyttä kappaleessa “kerran vuodessa kirkkoon”?
Ei välttämättä, mutta taiteessa on se kiva puoli että siinä voi nähdä monia merkityksiä ja se voi aueta usealla tavalla.
Mielestäni kappaleen voi ymmärtää myös siten, että siinä tarinan päähenkilö käyttää kristityn statusta esiintyäkseen muita parempana tai täydellisenä ihmisenä ja silti taustalta löytyy esimerkiksi parisuhteessa pettämistä, joka lakaistaan kristillisen ulkopuoren taakse piiloon. Ja kerran vuodes mennään kirkkoon kiillottamaan omaa sädekehää.
”Ei välttämättä, mutta taiteessa on se kiva puoli että siinä voi nähdä monia merkityksiä ja se voi aueta usealla tavalla.”
-Just just. No, miten ymmärrät kappaleen ”kerran vuodessa kirkkoon”? Ihan mielenkiinnosta.
Paljon taiteen eri lajeja opiskelleena sanoisin omasta puolestani, että jokin raja siinäkin miten ”monia merkityksiä” eri taideteoksissa ja niiden ilmaisutavassa ja sanomassa voi nähdä.
Jos taiteella halutaan sanoa jotain, se on hyvä sanoa siten, että siitä saa edes jotain selvää.
Kirjallisuudessa, erityisesti runoudessa oli aikanaan (siinä 80-90 -luvun taitteessa plus muutama vuosi siitä eteenpäin) muodissa se, että tehdään mahdollisimman outoja, monitulkintaisia ja epämääräisiä sanoituksia. Tältä ajalta on mm. Pekka Ruuskan hitti ”Rafaelin enkeli”.
Sittemmin tämä muotisuuntaus meni ohi, ja viime vuosina kirjoittamista yhä ajoittain opiskelevana, huomaan selkeän eron siinä miten sitä opetetaan. Kun kirjoittajaoppilas on kirjoittanut jotain outoa ja epämääräistä, opettaja kysyy: ”tarkoititko tällä XXXX?”
Jos tarkoitti, (tai tarkoitti mahd jotain muuta minkä selittää), opettaja kysyy: ”No miksi ***** tähden et kirjoittanut sitä siihen sitten??”
Myös se mikä on ”taidetta” vaihtelee jatkuvasti. Eli joka tapauksessa sanoisin, että tuo että ”jokainen voi nähdä mitä merkityksiä haluaa” on taiteessa jo vähän last season…
”No, miten ymmärrät kappaleen “kerran vuodessa kirkkoon”? Ihan mielenkiinnosta.”
-Anteeksi, tässä kohden tarkoitin kappaletta ”Valittu kansa”.
Antilla on mielestään sanoma, joka kuitenkin ymmärretään täysin vastakkaisilla tavoilla. Jos tällainen hajaannus tulkinnassa on ollut hänen tavoitteensa niin ok, mutta anyway, sitten se on siinä mielessä vähän last season… Kuin myös siten, että Madonna teki jo samantapaisen kohuvideon…
> Anteeksi, tässä kohden tarkoitin kappaletta “Valittu kansa”
Mielestäni Valittu kansa käsittelee, miten sen nyt muotoilisin, erilaisia kultteja tai lahkoja joilla on jonkinlainen karismaattinen johtaja.
Laulussa on paljon sen tyyppistä tematiikkaa: ”nostakaa kädet ja seuratkaa minua, älkää ajatelko omilla aivoillanne, Antti Tapani antaa kaikki syntinne anteeksi, muut voivat loukkaantua teidän puheistanne mutta ei se haittaa kun kukaan ei kuitenkaan kuole.”
”Mielestäni Valittu kansa käsittelee, miten sen nyt muotoilisin, erilaisia kultteja tai lahkoja joilla on jonkinlainen karismaattinen johtaja.”
-Aivan. Ja sisältää myös itseironiaa, peilaten aika selvästi siihen, miten Anttia itseään palvotaan pop-idolina. Tämän hän ymmärtääkseni on tuonut myös avoimesti esiin.
Itseironiaa voi harvoin olla liikaa. Yleensä se tekee aiheen kuin aiheen käsittelystä kevyempää ja vähemmän syyttelevää.
Hannu Paavola ja Lauri Lahtinen. Kiitos kommenteista. Ehkä kenenkään ei tässä tarvitse lähteä liikkeelle siinä mielessä, että ”riennetään rauhoittamaan jumalanpilkkapuheita”. Video on ensinäkemältä loukkaava ja härnäävä mutta siinä voi toki olla muutakin. Itse katselen sitä surullisena siksi, ettemme uskovien ihmisten piirissä todellakaan ole tottuneet keskustelemaan taiteesta ja symboleista. Elämme nyt myös nopean markkinoinnin maailmassa. On hämmästyttävää, miten tehokkaasti tällainen albumi tuodaan julkiseen tilaan. Myönteisenä voi pitää sitä, että usko nostetaan näkyvästi esille. Kirkon taholta ei tosin ole julkisuutta ajatellen paljon röyhistelemistä, kun taidamme saada kiistoillamme aikaan lähinnä tympääntymistä kristinuskoa kohtaan. Gospelia tuo video ei ole mutta alustuksena se kyllä toimii. Aihepiiristä olisi hyvä kyllä puhua hieman isommassa kuvassa. Tuo Lauri Lahtisen auktoriteettikysymys on tärkeä. Kyllä sellaistakin uskonnollista käytäntöä on, jossa kysymyksiä ja kritiikkiä ei tunnuta siedettävän. Pidän itse ”Jeesusta, Jumalaa ja Pyhää Henkeä auktoriteettina”. Horisontti on tuo ”eilen, tänään ja iankaikkisesti”. Ajattelin siis iankaikkisuuden kannalta ehdottoman pysyvänä, eilisen kannalta tulkintana menneistä vaiheista ja tämän päivän kannalta toimintana, ikuisuuden ilman hengittämisenä juuri nyt. Kolminaisuus ei ole staattisia palikoita vaan elämää.
Antti Kupiaisen blogissa oli hyvää asiaa katsoa tätäkin koontia.
Kommentoin sitä seuraavasti; ”mukava lukea oikeasta asiasta.
Asiassa on myös kysymys Ihmisen järjen käytöstä huomaamaan ja vielä ymmärtämään.
Kun Kristinopin kiemurat menevät ylitse hilseen vaikuttaa asia myös yhteiskunnallisessa huomaamisessa välinpitämättömyytenä katsoa vaikuttamismahdollisuuteensa äänestämällä.
Edellisestähän syntyy sitten hyvä konsensus kirkon ja valtaapitävien välille.”
Antti Tuiskun asiaan en ole tutustunut. Mutta huomaamisesta asiassa hyvin saa olla kysymys.
Mitkä olivatkaan etsivän seurakunnan jäsenen tunnusmerkkejä huomatakseen olevansa oikealla kuin hyvällä tiellä.
Voimattomuus, kykenemättömyys katsoa realiteetteja, altuinen oman tilan epäily hengellisessä konjenktuurissa, epäuskonhetket, mitkä vellovat vuoroin helkompina ja millon voimakkaampana. Edelleen kaikesta Jumalan antamasta pääomasta Jumalan lahjoina tulisi luopua jotta niitä samoja asioita olisi uskossa mahdollista rukoilla takaisin.
En usko Antti Tuiskun kyenneen tekemään enemmän mitä kirkkomme tekee koko ajan.
Edelliseen kirkon ja valtion konsensukseen liittyy siis Ihmisen järjen loukkaus. Miten Ihminen voi uskoa vaikuttamismahdollisuuteensa yhteiskunnassa kun kirkko lapsuudesta asti Ihmisen totuttaa järjen loukkaamiseen oikean uskomisen tavan ja mallin asiassa.
Tähän vielä kiinteästi liittyvät perisynnin substanssi kuin ennaltamäärääminen. Näiden haasteissa on vaikea kasvaa selväpäiseksi.
Kun äänestäminen kasvaisi viisitoista prosenttia olisivat poliitikkomme tosi huolestuneita minne äänet menivät. Ennustettavuus kärsisi.
Olen tietysti outo, mutta en pystynyt katsomaan alkua pitemmälle. En voi ymmärtää yleensäkään, että joku voi näytellä Jeesusta tai Jumalaa. Minusta ollaan alueella joka ei kristinuskoon sovi ei myös sikamessiaan eli ristiinnaulitut. Mikä laittaa ihmisen tekemään sellaista vaikka mitään vakaumusta ei olisi.
Viihdemaailma käyttää kaikki keinot saadakseen näkyvyyttä ja ja sitä myötä rahaa. Pilkkaaminen on yksi keino herättää huomiota. Hyvin näyttää toimivan ja ymmärtäjiä a ylistäjiä löytyy.
Katsoin Antti Tuiskun musiikkivideon Valittu Kansa ja luin useita arvosteluja samannimisestä albumista,jota en ole vielä kuunnellut. Itse video on tarkoituksellisesti provosoiva. Se on loukannut niin kristittyjä kuin sekulaareja faneja tosin eri syistä. Yhtä lailla ymmärrystä on tullut monelta suunnalta. Pölyn laskeuduttua voisin sanoa näin:
2. Antti Tuisku kritisoi tähtikulttia. Hänestä itsestään on tehty jonkinlainen pop-messias. Tuisku tuli alunperin tunnetuksi Idols kisasta, joka juuri tarkoittaa epäjumalaa. Ei ole kadehdittava rooli koska suosio on katoavaista ja ihminen ei voi toista pelastaa.
2. Videon Jeesus hahmo on ulkopuolinen mutta mukana mm.ratsastamassa härällä. Siinä lienee videon todellinen pointti. Jeesus jää nykyisten jumalien varjoon vaikka Hänen tulisi antaa olla ihmisten Vapahtaja. Lopulta Jeesus hahmo jää jäljelle katsomaan videolla. Videossa on siis hengellinen ulottuvuus.
Jotta Tuiskun levyn tematiikasta ja sanomasta ei tarvitsisi arpoa ja arvailla, kannattaa lukea levystä on tehty laaja haastattelu Iltalehdessä, jossa artisti kertoo kappaleiden merkityksistä ja syntyprosesseista.
2. Valittu kansa
– Tapasin kesällä 2018 kaikki kirjoittajat ja kerroin heille, että minulla on tarve tehdä levy, joka käsittelee ihmisyyttä, instituutioita ja karismaattisia johtohahmoja, joita ihmiset sokeasti seuraavat. Levy siitä, että tosi moni unohtaa kyseenalaistaa asioita, joita on lapsesta asti syötetty.
– Halusin levyn, missä ei ajatella hittijuttuja vaan levyn, joka olisi kantaaottava, syvällinen, hengellinen ja missä kuuluisi minulle ominainen itseironia.
– Meillä oli jo 2018 lista nimistä, minkä nimisiä biisejä haluttaisiin levylle. Antin valittu kansa oli yksin niistä. Lopulta kappaleen teksti syntyi, kun sanoittaja Saara Törmä kuuli, miten lässytin koiralle ”Antti rakastaa sua”. Hän tarttui siihen heti, kirjoitti ”Antti rakastaa, Antti pelastaa”, ja keksi, että minä olen se kulttihahmo ja karismaattinen johtaja.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/8da27fd6-206d-4e18-837d-55bc0a09e121