Sinä, niin, juuri Sinä voit tukea lempikirjailijaasi. Olen ehkä liikaakin vaikertanut kirjan ja ihan erityisesti uskoon liittyvän kirjallisuuden hätätilasta Suomessa. Merkkejä siitä on paljon: Kirjakaupassa on yhä harvemmin edes paikkaa kristilliselle tai uskonnolliselle kirjalle. Ylipäätään kirjan inflaatio on tosiasia, meillä nimikemäärä yhä kasvaa, mutta myynti laskee. Suomi perii kirjalta 10%n ALV:n. Esimerkiksi Britanniassa kirjaa ei ensinkään veroteta, vaikka kielialue on vähän Suomea isompi. Ja kuitenkin Suomen synty ja historia on kirjalle, kirjalliselle ja muulle kulttuurille rakennettu.
Omia murheitani en jaksa nyt tässä pidempään valittaa. Mainitsen vain kärsineeni viimeiset 10 vuotta ikäsyrjinnästä apurahojen jaossa valtion / opetusministeriön ja Taiken kirjastoapurahojen jaossa. Valitin Turun Hallinto-oikeudelle joka oli samaa mieltä ja kumosi Taiken syrjivän päätöksen. Taike ei valittanut, mutta teki sitten saman hylkäyksen uudelleen – ainakun minun järkeni ja oikeustajuni vastaisesti.
Jeremiadeja on tullut esitettyä, mutta nyt vaihteeksi jotakin positiivista. Kuten jo alussa kirjoitin, on Sinulla arvoisa lukija käytössäsi yksi tukimuoto, jolla voit auttaa suomalaisia lempikirjailijoitasi. Taike siis jakaa kirjastoapurahoja, harkinnanvaraisesti ja on niissä ottanut käyttöön ikäleikkurin, jolla ”eläkeläiset” leikataan pois – vaikka taiteilijan tai kirjailijan ei tarvitse jäädä eläkkeelle.
Toinen, vasta viime vuosina meillä käyttöön otettu tukimuoto on lainauskertoihin matemaattisesti perustuva tuki. Jokaisesta lainatusta kirjasta kilahtaa 20 – 30 senttiä kirjailijan tilille. Sanasto hoitaa sen samaan tapaan kuin Teosto huolehtii musiikin tekijöistä.
Tämä antaa Sinulle mahdollisuuden kirjaston kautta tukea mieleisiäsi kirjailijoita. Minä tietysti toivon, ettet lainaisi vain TV:stä tuttuja bestselleristejä, vaan myös niinkutsuttua vähälevikkistä kirjallisuutta. Taidemaalarit järjestävät retrospektiivisiä näyttelyjä. Mitä jos Sinäkin loisit katseesi kirjailijasi koko tuotantoon, lainaisit kerralla sen alusta asti. Ei vain rahan tähden, vaan siksi että aurinko joskus paistaisi risukasaankin eli huomiota joskus saisivat muutkin kuin nämä televisiosta tutut.
Aloitin itse nurmeslaisesta Rauha Kejosesta. Turun pääkirjaston hyllyssä oli kuusi hänen kirjaansa, viisi proosateosta ja myös tuore runoteos ”Kukaan ei ole poissa”.
Antoisia lukuhetkiä! Ja vie viestiä eteenpäin!
Onhan kristillisiä erityiskirjakauppoja ja lähes jokaisen uskonnollisen tilaisuuden puhujalla on ’siellä takana oma’ kirjapöytä. Eräskin uskonnollinen ryhmä tuuppaa uuden kirjan jokaisesta kissan risahduksesta minkä kuulee ja näitä mainostetaan 24 /7 eetterissä vähän väliä. Ilmaisesta radio- ja tv-mainonnasta (esim. Ruokasen ’isäntänä’ ohjelmat) saa maallikkokirjailija vain unelmoida, ellei satu olemaan julkkis.
SEPPO,
Näin eri vinkkelistä Sinä siis asiaa katsot. En tiedä. Mihin porukkaan viittaat ja on näitä tietysti porukoita. Kristilliset kirjakaupat ei ole ratkaisu, niissä on iso gettoutumisen vaara. Yksi esimerkki akuutista ongelmasta on ennen laaja-alainen ja menestynyt Kirjapaja.
Minä olen huolissani KOKO kirja-alasta, siihen blogissa viittaan. On myös positiivisiä merkkejä kuten sekin, että Basam julkaisee ”Credon”, vuoden kristillisen kirjan.
Koko kirja-alan ongelma on se, että kustantamoja on nykyään kuin Vilkkilässä kissoja, niitä on Suomessa jo kait 600 ja vain isot kustantamot markkinoivat, joskin nekin ottavat mielellään jo valmiiksi TV:stä tai muuten tuttuja kasvoja. Monet pienet luottavat siihen että kirjailijat ostavat markkinoivat ja myyvät itse kirjansa. Tähän retkuun minäkin menin ja raskaasti.
Seppo, pidät ongelmana kustantajien suurta määrää. Silläkin on kaksi puolta. Kun vanhat isot kustantamot ovat hylänneet omia kirjailijoitaan, on moni löytanyt uuden kodin toisen, keskisuuren tai pienen kustantajan pakeilta. Ja onhan liikettä toisinkin päin: Jos ja kun keskisuuren kustantamon kirjailija menestyy, hän useinkin saa kutsun isompaan taloon.
Tota, että asiassa on kaksi puolta. Pienkustantajien valtaisa määrä aiheuttaa vaatimattoman bulkkikirjallisuuden (toki helmiä joukkoon mahtuu) ylituotannon ja nimikkeet syövät markkinoilla toisiaan.
Hyvän kirjan kannattaa aina lukea ja hankkia kotikirjastoon.
Totta, mulla on noin 2800 kirjan kotikirjasto, pääsiassa tietokirjallisuutta eritoten teologista ja uskontotieteellistä monella eri kielellä. Toki tarvitsen apuneuvoja heprean ja kreikan kääntämiseen. Tietsikka on korvaton apu.
SEIJA,
Aamen, aamen, aamen.
Näin hyvä keskustelu lähti liikkeelle Juha Heinilän ajatuksest.
SEPPO,
Sinulla on iso kirjasto. Me muutimme seurakunnalta vuokratusta isosta asunnosta omaan pieneen kaksioon ja joka toinen kirja piti hävittää, mikä oli raastava kokemus.
Seppo, olet näillä palstoilla ihan spesiaali persoona. Olet kriittinen, niinkuin ihmisten ihan yleisesti pitäisikin olla, mutta samalla Sinä tiedät paljon, olet hyvin perillä Raamatusta ja muustakin. Olen monta kertaa miettinyt elämänhistoriaasi tai elämänkaartasi. Olisi hieno juttu, jos voisit joskus sitäkin avata.
Kirjojen kriisi- eli hätä-tilanteessa yksi ongelma on tämä julkkis-trendii. Kirjallisuudessa Suomessa osa menestyy täysin epäkirjallisillä ansioilla. Ja sitten on nämä TV:stä tutut, kirjailijat, joilla on hyvä supliikki, tai jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen henkilökohtaisen brändin, joka myy.
Kiitos sympatiasta Heikki. Läpikaupallistuneessa yhteisössämme myyvyys ei enää pitkään ole juuri missään asiassa riippunut enin myytävän laadusta…
Sataanpa toki joskus kertoakin henkilöhistoriastani jos sen katsot sen lukijoita kiinnostavan.
Ainakin minua kiinnostaa kovasti.
Voi olla totta, ettei myytävän laatu tänä päivänä aina kiinnosta eniten. Se sitten vain korostaa tekstikriittisyyden merkitysta, kriittisyyttä lehtien, kirjojen, median kanssa.
Iikka Vuotila, ystäväni Oulussa, kirjoitti että epäilys on uskon kumppani, ei epäuskon. Kriittisyys on aina ollut osa omaa uskoani.
Olen keskittänyt lukemiseni uusiin kirjoihin (kirjastossa osastossa ”Uutuudet” ). Niissä on hirveästi virheitä, sekä oikeinkirjoitus- että lyöntivirheitä. Samoin pilkkuvirheitä. Käytetään paljon samoja ”muotisanontoja”. Ns. tietokirjoissa (esim. historia ) faktoihin sotketaan fiktiota, joten harjaantumaton (tietämätön) lukija saattaa uskoa ne historiallisesti tosiksi. Kirjastossa on myös omakustanteita, toiset hyviä, toiset luokattoman huonoja. Joskus kohdalle sattuu helmi.
Kustantamojen vakikirjailijoihin (jotka myyvät pelkällä nimellään) en koske.
CHARLOTTA,
kirjat tehdään nykyään paljon pienemmällä henkilökunnalla. Kustannustoimittajaa, jota jokainen vakavasti otettava kirjailija kaipaa ja tarvitsee, häntä ei enää välttämättä ole.
Tämä on yksi syy myös runsaisiin uusiin pienkustantajiin. Kustantaminen alkaa muistuttaa käsityötä.
Pilkkusäännöt ovat nykyään onneksi lieventyneet ja järkevöityneet.
KIMMO, ensin sydämellinen kiitos kielioppineuvoistasi. Kielioppi on aina ollut heikko kohtani, niin Suomen kuin Saksankin.
Nenääsi haiskahtaa kateuden karvas sappi. Kysyt, mistä se johtuu. No suomalaisissa keskusteluissa ihan tavallista kyllä on, ettei puhuta toisen esiinnostamasta asiasta, vaan pohditaan naapurin MOTIIVIA. Ja aika usein se osoittautuu negatiiviseksi.
Apurahoista keskusteleminen on aivan tavattoman vaikeata. Kai m.m. siksi, että on vaikea puhua asiasta, keskustelu menee henkilöihin. Niin pienellä kielialueella kuin Suomen on, ovat apurahat elinvoimaiselle kirjallisuudelle elinehto. Vain hyvin harvat elävät Suomessa kirjojensa myynnillä. Tuula-Liina Varis sanoi minulle kerran näin: ”Jos et saa apurahaa, se on sinusta väärin jaettu.” Näin subjektiivista se joskus voi olla. Minua hiukan lohduttaa, että kanssani samaa mieltä oli Turun Hallinto-oikeus, jossa minulla ei ole ystäviä tai sukulaisia.
Mutta Kimmo jatka sinä vaan naapureittesi motiivien tutkintaa, jos se tuottaa sinulle tyydytystä. Ja sanotaanhan niinkin, että niille joilla on, annetaan. Niin näyttää olevan, mutta ehkä ihmisten välisissä suhteissa vaikuttaa myös asia, jota kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi.
Kimmo kyllä, juuri sitä tarkoitan. Kiinnostaako sinua enää vain kielioppi ja oikeinkirjoitus?
Oikea kieli ja oikea usko. Oikea oppi.
Tulee mieleen vuosia sitten kuulemani: Kielitoimiston edustajalta kysyttiin radiossa, kumpi kahdesta vaihtoehdosta on oikein. Kysytty ei halunnut sanoa ratkaisua tähän, vaan korosti sitä, kuinka sanoja käytetään ja eri ihmiset eri puolilla Suomea vähän omalla tavallaan. Vasta tai vihta, ei kumpikaan ole ”oikein”, molempia käytetään.
Mutta ehkä tämä on toinen asia. En vain saanut selvää siitä mitä haluat sanoa itse asiasta. Asiana tässä blogissani pidän sitä, halutaanko tukea suomalaista kirjallisuutta ja kirjailijoita. Ja halutaanko tukea vain harvoja, kapeaa kärkeä, vai huomata laajempi joukko.
Olin unohtaa luettelostani Sofi Oksasen, joka kirjoittaa erittäin kaunista ja rikasta suomen kieltä.
KIMMO, mahtaako mikään olla sanomatta selvää?
Kirjailijalistasi on mielenkiintoinen. Minun mielestäni sillä on sekä laatukriteerin täyttäviä, että alittavia kirjailijoita. Hurmeen ”Nientä” taidettiin tarjota kirjakaupassa viidellä eurolla. Ylen Ykkösessä on – tietenkin – kiitetty hänen käännöstään Seitsämästä veljeksestä. Mitähän mahdettaisi tykätä englantilaisesta kirjailijasta, joka alkaisi kääntää Shakespearen koottuja teoksia?
”Minun mielestäni sillä on sekä laatukriteerin täyttäviä, että alittavia kirjailijoita. ”
Ihan vapaasti vaan. Vapaa maa, vapaa mielipide. Onneksi suloisessa Suomessamme saa kirjoittaa mitä halua, mistä haluaa ja miten haluaa. Vähimmäisvaatimus, jota kirjoitustyötä ammatikseen tekevältä sopii odottaa, on kuitenkin oikeinkirjoitus.
Murretekstit ja semanttiset (vasta/vihta) kysymykset ovat poikkeuksia säännöistä ja kielemme suuria rikkauksia.
”Hurmeen ”Nientä” taidettiin tarjota kirjakaupassa viidellä eurolla.”
Sitten vain kipin kapin ostamaan Finlandia-palkittua laatuproosaa edullisesti. Jotain hyvää saa nykyään näköjään vielä vitosellakin.
Ihan vain pelkkää uteliaisuuttani kyselen: mihin hintaan sinun teoksiasi saa ostaa ja mistä?
KIMMO, uteliaisuus on myönteinen ominaisuus ihmisessä ja kysyä aina saa. Viimeisin julkaistu kirjani on ”Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat” (Kirjapaja 2016.) Kustantajalta tuli viikko pari sitten sähköposti, jossa he kertoivat jäljellä olevan kappalemäärän ja tarjosivat loppuerää a 1 eurolla. Sata kappaletta tilain. Kirjan elinkaari on nykyisin lyhyt ja loppuerä kun aiheuttaa kustannuksia sekin, kustantajat sen yleenmsä makuloivat.
Ehkä tähän voisin lisätä vielä, että tästä kirjastani ilmestyi mediassa kolmisenkymmentä lehtikritiikkiä, haastattelua tai muuta artikkelia. Sama oli määrä Sammakon kustantamassa esseekokoelmassa ”Suomen kirkon tulevaisuus?”
Vinkki Heikki Palmulle: pieneenkin asuntoon mahtuu oikein hyvin kirjoja, kun käyttää 40 cm syviä Lundia-hyllyjä tai kaappeja. Pokkareita mahtuu kolmeen pinoon ja useimpia kovakantisia kirjoja kahteen riviin. Vielä paremmin, jos pinoaa eturivin päällekäin ja takarivin kirjat asettelee pinoiksi kirjan selkä sivuttain. Hyvässä lykyssä etu- ja takarivin väliin jää vielä tyhjä tila, johon mahtuu yksittäisiä ohuita läpysköjä. Etuna on se, että ei tarvitse pohtia, mihin laittaa tauluja tms. Hätätilassa kirjoja voi vielä varastoida sängyn alle laatikoissa.
Kannattaa tosin muistaa, että kirjat menettävät nykyään arvonsa nopeammin kuin bensiinikäyttöiset käytetyt autot. Tosiharvinaisuuksia lukuun ottamatta.